Ahvenanmaan maataloustuet

Osataan meilläkin

Lehdistössä kiersi juttu kuinka Italiassa Apulian maakunta on EU:n LFA-tuen piirissä. LFA-tuki tunnetaan paremmin maatalouden vuoristotukean. Tyypillistä suomalaiselle medialle on se, että haetaan kauhuesimerkkejä EU:n korruptiosta ulkomailta.

Kuitenkin:
- Ahvenanmaan maakunta on EU:n maatalouden vuoristotuen,LFA-tuen piirissä.

- Ahvenanmaa on jaettu, vastoin kriteerejä kolmeen Nuts-alueeseen, Maarianhamina, Ahvenanmaan maaseutu ja Ahvenanmaan saaristo.
Yleensä tapana on, että Nuts-alueella olisi muutama kymmenen tuhatta asukasta, mutta Suomi onkin pohjoisen "Italia". Ahvenanmaa on jaettu kolmeen muutaman tuhannen ihmisen Nuts-alueeseen.

Seurauksella, että on saatu Ahvenanmaan saaristo ja maaseutu EU-tukien piiriin.

Tästä ohjelmakaudesta en tiedä, mutta edellisellä ohjelmakaudella Ahvenanmaa oli myös kaikkien kriteerien vastaisesi Euroopan sosiaalirahaston tukialuetta (ESR). Tukialueeksi pääsee kun on keskimääräistä alempi tulotaso ja korkea työttömyys.

Kumpikaan ei täyttynyt Ahvenanmaan osalta silti Ahvenanmaa oli tukialueena. Asian voi vahvistaa Sisäasiainministeriössä, jossa tuo korruptiotaikatemppu tehtiin. Kuten sanottu, tämän ohjelmakauden aluejakoa en tunne, mutta edellisessä Ahvenanmaa oli tukialuetta siinä kuin Kainuukin.

Syynä on se, että Rkp vaati hallituksessa alueellista "tasapuolisuutta" kieliperustein. Ei rkp turhaan ole Suomen hallituksessa, vaikka valtion virallinen linja on väheksyä sitä aina ennen ja jälkeen hallituksen muodostamisen.

1

533

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suomelta

      ja sen lisäksi sakottaa. Se vasta kalliiksi veronmaksajille tulisi mutta eihän ruotsin kielen tuella ole mitään kattoa tässä valtiossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe