Hedelmällinen keskustelu

mayanna

Eeva ojentaa Aatamille omenan ja hymyilee viekoittelevasti puskista. Aatami vilkuilee ympärilleen, seuraa Evaa pusikkoon tietty kiilto silmissä.

Pöydällä on terttu rypäleitä. Terttu ottaa yhden, Marja toisen, Helmi kolmannen, Lilja neljännen, Varpu viidennen ja Herra Kanerva loput. Jokaisella on yhtä monta puheenvuoroa kuin on rypäleitä suuhunpantavana.

Puussa on kirsikoita, jotka mielellään kasvavat pareittain. Matti ja Maija seisovat puun alla ja ottavat vuorollaan kirsikoita suuhunsa. Puhuvat, eivät juuri mitään sanoen. Vieressä Elvi ja Eero keräävät mustaherukoita ämpäriin, ryppäittäin, eri puolin pensasta, mutta samaan ämpäriin. Vaihtavat muutaman harvalukuisen, mutta sitäkin painavamman sanan.

Minkälainen on mielestäsi palstalla käytävä Hedelmällinen Keskustelu? Voiko siitä jäädä karvas maku suuhun, vai maistuuko se aina makealta?

32

2419

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • BadMyntton

      hedelmällinen keskustelu on parhaimmillaan sitä, että kaikki ovat samaa mieltä kanssani ja kehuvat minua kilpaa. Samaan aikaan kun otan tyynesti ylistystä vastaan, alastomat naiset naisen syöttävät minulle viinpiäryleitä ja eunukit heiluttelevat palmunlehviä ympärilläni.

      • mayanna

        mielenkiintoinen keskustelu;

        Mynttis: Mä olen paras.
        palmunlehvänheiluttaja 1: Nii oletki.
        palmunlehvänheiluttaja 2: Nii oletki.
        viinirypäleensyöttäjä 1: Nii oletki.
        viinirypäleensyöttäjä 2: Nii oletki.

        Entäs sitten, kun ne viinirypäleet loppuu? :D

    • jane.london

      kun astiaan laitetaan pilkottua makeaa omenaa,ei kuitenkaan kiellettyä.
      Lisätään rypäleet ja sitten kirsikat vaikka kaksittain,ei ole pakko erotella.
      Mustaherukat ladotaan sitten päällimmäiseksi.
      Tärkeintä tässä hedelmäcoctailissa on liemi ja se antaa makuhermoille kyytiä.
      Kannattaa varoa laittamasta liian happamia omenoita mukaan,koska ne saattavat antaa kitkerän maun koko coctailille:)

      • mayanna

        ruuanlaitossa ole sellainen 'salaisuus', että samassa herkussa pitää olla sekä hapanta että makeaa, makujen yhdistelmä siten on perfect?
        Elämän suolaa unohtamatta.

        Heh.. joo, hedelmällisen keskustelun aikana liemessä lillunut mansikka on kyllä herkullinen kun se sieltä lopulta suihin pistellään :)

      • jane.london
        mayanna kirjoitti:

        tässä sekoituksessa tärkeät.
        Jos happamia on liikaa suhteessa makoisaan niin karvat nousee pystyyn ja poskia kihelmöi.

        Toisaalta mansikkakin on happamanmakea,ellei sitä lilluteta makoisissa liemissä:)

    • palstalla.

      Hedelmällinen keskustelu on mielestäni sellaista, joka tuottaa jonkinlaista tulosta johonkin ratkaistavaan asiaan.
      Rakentava keskustelu taas puolestaan ratkoo jonkin tyyppisiä ongelmia.

      Nyt kun palstoilla pyörii kaikenkarvaisia "virkaheittoja", työttömiä, eläkelaisiä ja vielä joukon jatkona elämäänsä kyllästyneitä yksilöitä yms. niin kovin laihana taitaa hedelmällisen keskustelun lopputulos pysytellä?

      Siksi kai täällä usein päädytäänkin torailuun, kyräilyyn, katkeriin kommentteihin ja jopa suoranaisiin loukkauksiin, mikä ei kovin sivistyneeltä useinkaan vaikuta.. vai mitä?

      • on nimenomaan

        rento hengailupalsta, ei täällä ole tarkoituskaan ratkoa elämän suuria ongelmia.Ne ratkotaan muilla areenoilla. Kevyt seurustelu riittää täällä joten relax vaan.

      • mieltä.
        on nimenomaan kirjoitti:

        rento hengailupalsta, ei täällä ole tarkoituskaan ratkoa elämän suuria ongelmia.Ne ratkotaan muilla areenoilla. Kevyt seurustelu riittää täällä joten relax vaan.

        rentous tosin katoaa aina kun arvostelijat saapuvat

      • mayanna

        hedelmällisen keskustelun 'virallinen' määritelmä.
        Itse näen palstalla käytävän keskustelun hedelmällisenä, mikäli se antaa jotain edes jollekin, hyvä tietysti, jos mahdollisimman monelle. (Tämähän ei ole paikka, jossa haetaan yhtä ainoaa oikeaa tapaa/totuutta, vaan lähinnä vaihdetaan ajatuksia/kokemuksia/mielipiteitä.)

        Hmm.. en taida pitää käyttämästäsi sanasta 'virkaheitto', joskaan mainitsemasi torailu, kyräily, loukkaukset yms. eivät myöskään saa minua ilahtumaan. Tämä porukka - oli mitä tahansa sukupuolta, yhteiskuntaluokkaa, ikää - kykenee kyllä myös sivistyneeseen keskusteluun, sitä varten ei kaikkien tarvitse olla ylempään keskiluokkaan kuuluvia, työssäkäyviä keski-ikäisiä naimisissaolevia kahden lapsen vanhempia, joilla on kesämökki, ulkomaanmatka vuodessa, asiaankuuluvat velat jne.. Voi vain miettiä, miten kuivaa jatkuva sivistyssanojen ja besserwisserien heittojen tulva olisi :D Huh.

        Voisiko palstalla tapahtuvan keskustelun määritellä hedelmälliseksi, jos keskustelijat poistuisivat päätteeltään hyväntuulisena? Siis vaikka mitään varsinaista ratkaisua ei mihinkään olisikaan saatu aikaan?

      • taas yks puskajussi inisee..:/ Tavallisia ihmisiä täällä kirjoittelee ja hyvä niin...
        Minä ainakin pidän kaikista kirjoittajista..Oli sitten työtön,itsemurhakanditaatti tai rapajuoppo!

      • mayanna

        (kukkakuvioinen vasarani on siihen aivan liian hento), mutta hetelmistä tykkäävän ei todellakaan tarvitse olla ryppyotsainen. Ja jos sattuu olemaan, syököön rusinoita!

    • hetelmisistä

      keskusteluista tiiä mittään, muuta ku tuo kaaleppi kerran kehui menneensä veeransa kanssa mehtään marjaan, ni johan yheksän kuukauen peräst tuli torppaan pikku veera.
      No miepä sit kyselemään et mitens nuin kävi, niin siihen kaaleppi sanoi et oli pistänyt siemeniä vaan sisään. Ehän se kaaleppi mitään marjastuksesta tiiä, mut sienist kuitenkin

      • mut

        kaaleppia vaa kiinost tatit, mut sehän onki sit ihan er juttu
        Mie voin haastaa siul sit joskus lissää heiän reissustans, mut nyt en kehtoo

    • yopollo

      tätä ja muutamaa muutakin foorumia, tulee mieleen että mistä nämä metakeskustelut nyt ovat joka puolella pintaan nousseet? Siis tämä itseruoskinta? Kyllähän niilläkin nyt tovin palstaa pyörittää mutta kai mission pitäisi olla jossakin muualla...

      Ja jos ei iske niin ootellaan, turhautumatta, kyllä se sieltä taas...

      • mayanna

        ja kärsivällisyys olla mission impossible monelle ;D

        Kuis kurpitsa kelluu?

      • yopollo
        mayanna kirjoitti:

        ja kärsivällisyys olla mission impossible monelle ;D

        Kuis kurpitsa kelluu?

        kukaan osunut niin ei ole uponnutkaan.

        *mistähän päin nyt tuulee...*

      • mayanna
        yopollo kirjoitti:

        kukaan osunut niin ei ole uponnutkaan.

        *mistähän päin nyt tuulee...*

        on minullekin arvoitus.
        Muistan isomummini usein sanoneen ikkunasta ulos katsoessaan 'tuule luule ja puska hääly'.

        Olet sitten valmistautunut siihen että saattaa höyhenet pollollakin pölistä?

        .. .. *hitsi et on vaikee kirjottaa pollo, kun ajattelee samaa sanaa vaakakaksoispistein* :)

      • mr puskelin

        Hetelmistä makeimmat saa hyväsukuisesta Buscapuusta.
        Kippuraisimmat naurut taas oletuksesta ettei puun hetelmiä syönyttä tunnistettais kjähk kjähk.

        itsestä kiinni, että lähteekö mukaan kahinoihin. Joskus sitä jaksoikin jankuttaa kaikesta, mutta ei se enää motivoi.

        Komialla salamoinnilla alkoi viimeöinen ukkonen, ja sen myötä sitten tuulikin vähän mistä sattui. Pinnalla kuitenkin jatketaan edelleen.

      • mayanna
        mr puskelin kirjoitti:

        Hetelmistä makeimmat saa hyväsukuisesta Buscapuusta.
        Kippuraisimmat naurut taas oletuksesta ettei puun hetelmiä syönyttä tunnistettais kjähk kjähk.

        ite Buscapuu-viljelmän omistaja. *ojentaa käpälää* Montaks palstaaria on satoiässä?

        Voisin joskus varkahin käydä kaivamassa yhden taimen itellenikin, jos vaikka saisin sen kasvamaan ja se kantais niitä hetelmiä...

    • neska

      melkein unohdin kokonaan kuinka kaunis kieli meillá on!!!!

      • mayanna

        joka voitti maailman kauneimman lauseen tittelin tai jotain joskus. Olikse 'Aja hiljaa yli sillan'?

    • Palstaa pitävät koossa kuitenkin mielipiteiden väliset ristiriidat ja yllätyksellisyys. Loppujen lopuksi, onko hedelmällistä keskustelua olemassakaan, tai tarvittaanko sellaista? Tämä täällä nähtävä on varsin hämäräperäinen keitos, jonka nyrjähtänyt estetiikka kulkee omia polkujaan, poukkoillen milloin mihinkin suuntaan ja se on mielestäni hyvä asia. Keskusteluhan on juuri niin hyvää, kuin me täällä olevat sen haluamme olevan, ei enempää.

      Ehkä innokkaana palstan lukijana kaipaan enemmän särmää menoon. Joo ymmärrän ettei aina jaksa.

      • J.K.V.P

        millaista on palstasärmä? Tyhjentävä vastaus, kiitos.

      • mayanna

        - keskustelua ei synny, ellei ole ristiriitoja. Hedelmä on siis pelkästään jo se, että keskustelu on syntynyt. Ei niitä hedelmiä minustakaan tarvitse plopsahdella kuin plussapalloja. Hmmmja loppujen lopuksi emme kaikki kuitenkaan välitä samanmakuisista omenoista, jokaiselle jotain on parempi, ja sitä tällä palstalla saa - jos on valmis ottamaan vastaan.

        Särmää... Karviaispensas on aika piikikäs, mutta ah, ne makeat suuret marjat. Pitää vain uskaltaa lykätä käpälä pensaaseen, aivan..

        Löytyisikö sinulta itseltäsi sitä särmää? *yllyttää; kato, tuol on tooooosi iso ja makee* Aika tuoreena palstalaisena en oikein tunne sinua/tyyliäsi vielä :)

      • mayanna kirjoitti:

        En tiedä voiko sanoa löytyykö minusta särmää. Siihen saa vastata vaikka Taikis tai joku muu jos haluaa:)

        Kunnianhimon puutteesta tai vaatimattomuudesta minua ei ainakaan voi syyttää. Olen kyllä huomannut että on välillä vaikea vain istua alas ja keksiä jotain asiaa josta voi kirjoittaa täällä. Noissa leikkimielisissä kilpailuissakin vain asetin itseni seinää vasten ja tein mitä pystyin. Ne oli minulle kuin henkilökohtainen haaste, vaikka eihän niihin pakko ole mennä mukaan. Mutta minkäs teet, kun näet toisten kirjoittavan jotain upeaa tekstiä ja ajattelet että kyllä samaan pystyn, ellen parempaan.

        Yleensä mun kirjoitukset on sitä sun tätä, mutta löytyy niitä helmiäkin joukosta. Minulla on paha tapa hahmottaa joku "sana" josta lähden liikkeelle, mutta sitä mitä alun ja lopun välillä lopulta syntyy, en aina tiedä itsekkään. Useimmiten kyse on sattumanvaraisuudesta tai jostain ihme omasta tyylistä. Olishan se kiva että kirjoitukseni paljastaisi jotain sellaista, joka on aina ollut olemassa, mutta jota ei ole aina huomattu.

        Huomaamisesta sen verran, että täällä parilla veijarilla on velhomaisia taitoja. Sen kerran, siis silloin joskus, kun piiloudun puskaan ja heitän jotain turhapäivästä läppää, niin eikös ne tule ja sano: Waffe tules pois sieltä puskasta!

      • J.K.V.P kirjoitti:

        millaista on palstasärmä? Tyhjentävä vastaus, kiitos.

        Lokerointiin taipuvaiselle kättäytymisellemme tuiki tarpeellinen sitova - ammoin punaiseksi määritelty- lanka on tässä yhteydessä vaikeasti määriteltävissä. Arkistojen aarteita esimerkiksi penkoessani helmasynti on useimmiten se, että ne ovat eläneet siinä nimeomaisessa hetkessä ja päivänvaloon tuodessa niiden viehätyksen ymmärtää vain siinä mukana olleet.

        Mutta lyhyesti virsi kaunis, ilman suureempia esimerkkejä ja toivottavasti tyhjentävästi.

        Ei ole olemassa hiljaisuutta, se on vain kuin vertauskuva, kuten on rakkaus, tai on jumala. Sitä ei voi koskettaa, mutta sen voi aistia ja kokea. Särmä on tavallaan tätä, ja sen joko tunnet tai sitten et. Parhaimillaankin hyvinkin raskaasti rullaava rivistö pysyy ruodussa eikä puuteroidu kun seasta löytyy sopivassa määrin särmää. Silloin sinäkin huudahdat: voi vihne!

      • minä taas täällä ;)
        Waffen-ss kirjoitti:

        En tiedä voiko sanoa löytyykö minusta särmää. Siihen saa vastata vaikka Taikis tai joku muu jos haluaa:)

        Kunnianhimon puutteesta tai vaatimattomuudesta minua ei ainakaan voi syyttää. Olen kyllä huomannut että on välillä vaikea vain istua alas ja keksiä jotain asiaa josta voi kirjoittaa täällä. Noissa leikkimielisissä kilpailuissakin vain asetin itseni seinää vasten ja tein mitä pystyin. Ne oli minulle kuin henkilökohtainen haaste, vaikka eihän niihin pakko ole mennä mukaan. Mutta minkäs teet, kun näet toisten kirjoittavan jotain upeaa tekstiä ja ajattelet että kyllä samaan pystyn, ellen parempaan.

        Yleensä mun kirjoitukset on sitä sun tätä, mutta löytyy niitä helmiäkin joukosta. Minulla on paha tapa hahmottaa joku "sana" josta lähden liikkeelle, mutta sitä mitä alun ja lopun välillä lopulta syntyy, en aina tiedä itsekkään. Useimmiten kyse on sattumanvaraisuudesta tai jostain ihme omasta tyylistä. Olishan se kiva että kirjoitukseni paljastaisi jotain sellaista, joka on aina ollut olemassa, mutta jota ei ole aina huomattu.

        Huomaamisesta sen verran, että täällä parilla veijarilla on velhomaisia taitoja. Sen kerran, siis silloin joskus, kun piiloudun puskaan ja heitän jotain turhapäivästä läppää, niin eikös ne tule ja sano: Waffe tules pois sieltä puskasta!

        on niin totta :)

        Yritän aina väliin näin ja tiedän veijareiden tunnistavan, mutta eivätpä aina sitä huutele, onneksi. Se on vaan semmonen jännä tietoisuus puolin jos toisinkin.

      • Kuunkulkija-

        Just noin ja sitä pitää saada lisää. Tämähän on ihan kliffaa. Monasti kyllä hyvät jutut elävät aika pitkään. Nuo vuosien takaiset sanailut on aika hassun hauskoja.

        Särmästäkin olen samaa mieltä. Se kai tulee siitä että sanoo reilusti oman mielipiteensä. Kaikilla on yksi ääni.

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7502
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2936
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1153
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      75
      842
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe