Adventistien tärkeimpiä oppeja sapatista ovat:
1) Mooseksen lain sapattikäsky on ikuinen ja voimassa uuden liiton aikanakin
2) sapatti on säädetty luomisen päätteeksi ihmiskunnalle luomisen muistoksi ja lepopäiväksi
3) sapatti on Kristuksen lunastuksen muistomerkki ja merkki pyhityksestä
4) sunnuntain pitäminen on "antikristillistä ja pakanallista luopumusta" ja "katolisen kirkon ylivallan merkki"
5) sapatin pitäminen tulee olemaan ratkaiseva "viimeinen testi" lopun aikana (joka adventistien mukaan alkoi vuonna 1844)
6) ne, jotka tämän lopunajallisen "kuuliaisuuden kokeen" aikana jatkavat sunnuntain pitämistä, ottavat antikristuksen eli pedon merkin (Ilm. 13) eivätkä voi pelastua.
7) Adventismin mukaan USA on "väärä profeetta" (Ilm.13:11s.), joka laittaa täytäntöön
"antikristuksen" eli adventistien mukaan Rooman paavin vaatimuksen sunnuntain pitämisestä kuolemanrangaistuksen uhalla. USA siis tulisi toimimaan katolisen kirkon liittolaisena ja sapatin pitäjät joutuisivat vainotuiksi toisten kristittyjen (= "luopiokristittyjen") ja valtiovallan taholta (Jumalan väliintulo sitten pelastaisi "jäännöskansan" ihmeellisesti ja taivaalla näkyisi "lain taulut" Jumalan tuomiopäivänä).
Sekava omantunnonoppi
2
78
Vastaukset
- pari väitettäsi
1) JUMALAN lain sapattikäsky ...
4) sunnuntain PYHITTÄMINEN .... (myös kohta 6)
7) USA on karitsan sarvinen peto (Ilm. 13), ja USA:n totuudesta luopuneet protestantit väärä profeetta.
Mikä tuossa oli sekavaa? Toiseksi, kirjoituksestasi saa sen kuvan, että tällä hetkellä sunnuntain viettäjät ovat ottaneet pedon merkin. Emme usko niin, koska USA:n protestantismi ei vielä pakota ketään sunnuntaita viettämään.
USA on jo nyt Vatikaanin liittolainen. Vai etkös tiedä, että presidentti Reagan ja paavi Johannes Paavali II suunnittelivat yhdessä kommunismin kaatamisen Puolassa (kerrottu avoimesti Valituissa Paloissakin). Onnistuivat siinä ennen kuolemaansa. - et kerran tiedä
että USA:n protestanteilla on jo nyt monta yhteistyösopimusta katolisen kirkon kanssa. USA:n poliittisesti aktiiviset oikeistouskovat protestantit ovat jo vuosia vaatineet maahan uskontopakkoa (sunnuntai). He nostivat Bushin valtaan omilla äänillään. Niin paljon heitä jo on. Vielä heidän määränsä ei riitä pakkouskonnon perustamiseen, mutta määrän kasvaessa sekin päivä koittaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2018704- 665648
- 245247
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni375136Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv384971Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h774879- 624413
- 434077
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on483367- 493065