"Kiinalaiseen Shenzenin kaupunkiin asennetaan lähiaikoina ainakin 20 000 valvontakameraa, joiden ominaisuuksiin kuuluu hahmontunnistus. Maan hallituksen tavoitteena on identifioida niiden avulla rikosepäillyt sekä havaita ajoissa "epätavallinen toiminta". Asiasta uutisoi New York Times.
Lisäksi tästä kuusta alkaen kaikkien suurkaupunkien kaupungin asukkaille jaetaan sähköiset henkilöllisyyskortit. Niihin ei tallenneta ainoastaan yksinkertaisia henkilötietoja, vaan koko joukko yksityisempää informaatiota.
Tallennettavia merkintöjä ovat kansalaisen työhistoria, koulutus, uskonto, etninen tausta, rikosrekisteri, sairausvakuutus, vuokranantajan puhelinnumero sekä maininta lasten määrästä. Shenzenin lisäksi elektronisia henkilökortteja aletaan soveltaa muissa suurkaupungeissa asukkaisiin, jotka ovat vastikään muuttaneet alueelle".
http://www.tekniikkatalous.fi/doc.te?f_id=1206047&s=r
Tämä on kuulema vasta alkusoitto, kertoo kiinan hallitus.
Kiina toteuttaa Orwellin
10
359
Vastaukset
- Kiinassa ?
No Halonenhan niitä kehuskeli kiinan reissunsa jälkeen ja Esko Aho ihailee heidän työmoraalia. Tosin miten se luodaan kiinassa jopa lapsille.
- uutisissa sanottiin,
että kiinalaiset siirtyvät viljelemään perunaa, joka sopii Kiinan viljelyolosuhteisiin paremmin kuin riisi.
Mitä kummallista tässä Orwellin painajaisessa on? Kiinahan vain toteuttaa totalitääristä politiikkaansa. - Tähän on menty
Elämme voimakasta yksityisyyden polkemisen aikakautta ja tämä voi johtaa pitkässä juoksussa totalitarismiin ja poliisivaltion syntyyn myös Suomessa.
Kiinan tuoreet 20.000 kameraa ovat naurettava määrä Brittien YLI 4.200.000 kameraan verrattuna, joista ainakin 400.000 kappaletta on sijoitettu ydin-Lontooseen!
http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/politics/6479395.stm
Määrä on 20% koko maailman kameramäärästä, ja enemmän kuin koko muussa Euroopassa yhteensä. Britanniasta on kehkeytynyt pelottava Isoveli-yhteiskunta, josta Orwellin 1984 jo varoitteli.
http://www.thisislondon.co.uk/news/article-23391081-details/George Orwell, Big Brother is watching your house/article.do
Sama trendi on myös havaittavissa Yhdysvalloissa, jossa kameravalvontaa halutaan keskittää aggressiivisesti mm. New Yorkiin ja Chicagoon. Myös Ranskassa on väläytelty cctv-valvonnan voimakasta lisäämistä.
http://edition.cnn.com/2007/TECH/08/01/nyc.surveillance/index.html
http://english.peopledaily.com.cn/90001/90777/6225229.html - Sotanörtti
ja käydessäni Lontoossa pari kuukautta sitten suuri osa ihmisistä ei tykännyt tuosta valvonnasta. Sillähän on hyviä ja huonoja puolia. Yli neljä miljoonaa kameraa on aika paljon.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Kameravalvonta tehostuu Euroopan suurkaupungeissa/1135229041027
Keskivertobritti näkyy kameran linssissä 300 kertaa päivässä... Systeemiin kuuluu kasvontunnistus joka pelasi aika hyvin. Noin viidessä minuutissa systeemi löysi miljoonista kamerakuvista halutut kasvot kun pääsin sitä seuraamaan.
Lontoossa autoilijat vihaavat systeemiä kun sen avulla vääristä parkeista ja maksamattomista tiemaksuista keskustan aluueella sakotetaan. - uudentyyppinen
teknokaupunki joka yhdistää miljoonakaupungin hohtavat pilvenpiirtäjät ja puistomaisen harmonian. Kaupungin asukkaiksi odotetaan eri alojen huipputekijöitä ja olosuhteiden terveellisyyden ja turvallisuuden taataan olevan tasoa jollaista ei ole maailmassa missään ennen koettu.
Johtuen väestön rakenteesta, on tietenkin jouduttu turvautumaan myös yhtälailla kehittyneisiin ratkaisuihin sen turvaamiseksi. Muuten kaupunki olisi otollinen kohde lunnaidenhimoisille kidnappaajille ja terroristeille.
Ei ole yllättävää että tietyt tahot ovat alkaneet levittää kiina-vastaista propagandaa, kiinan menestyksen ja sen ruokkiman kateuden seurauksena. Julkaisevathan amerikkalaiset pelitalotkin kilpaa "tapa kiinalaisia"-pelejä.- propagandaa
Ei ole yllättävää, että tietyt kommunistitahot ovat alkaneet levittää kiina-myönteistä propagandaa, kiinan kommunistipuolueen tarjottua paksuja rahalahjuksia suomalaisille kommunistiyritysjohtajille. Julkaisevathan japanilaiset pelitalotkin kilpaa "anna turpaan pomollesi"-pelejä.
- länsimaissa
UKoossa kukin maan asukas kuvataan keskimäärin yli 400 kertaa päivässä.
USAssa ja UKoossa käytetään hahmontunnistusta uusimmissa vakoojakameroissa. Näitä on alkanut tulla vähän kerrassaan liikenteen solmukohtiin. Nämä tulee kaikille lentokentille.
"Lisäksi tästä kuusta alkaen kaikkien suurkaupunkien kaupungin asukkaille jaetaan sähköiset henkilöllisyyskortit. Niihin ei tallenneta ainoastaan yksinkertaisia henkilötietoja, vaan koko joukko yksityisempää informaatiota."
Miksi siihen kortille kun paljon enemmän tietoa saa langattomasti? Ja ajantasaisempaa.
DDR:n vakoilukoneisto on kalvennut jo ajat sitten verrattuna siihen tietomäärään, mitä Suomessakin kerätään kaikista kansalaisista. Sitä tietomassaa voi sitten jälkikäteen penkoa, jos on tarvis.- Suomessakin
kiitettävän paljon valvontakameroita joka puolella.Junaasemilla ,parkkipaikoilla,metroasemilla,junissa,rakennusten seinissä.ym.
- Elektroninen silmä
Hyvin voisi vielä tallettaa GPS-koordinaatit, missä hemmo hiippailee esim. 5 sekunnin välein...
- SIM-korttiin
Näin isoveli näkee aina missä liikut, sillä uusimmissa kännyissä on myös gps-siru.
Lindén lupaa sähköisen henkilötunnuksen tällä vaalikaudella
"Viestintäministeri Suvi Lindénin mukaan kaikki suomalaiset saavat sähköisen henkilötunnuksen tällä vaalikaudella, kirjoittaa Aamulehti.
- Nyt on se hetki. Olemme huono hallitus, jos sitä ei saada aikaiseksi, Lindén sanoi.
Sähköistä henkilötunnusta on valmisteltu jo vuosia valtionhallinnossa. Tarkoituksena on, että suomalaiset voisivat tulevaisuudessa hyödyntää tunnusta matkapuhelimen avulla muun muassa lääkereseptien lunastamisessa, äänestämisessä, veroilmoituksen tekemisessä ja laskujen maksamisessa.
Lindén ei perää valtiolta omaa raskasta ja kallista järjestelmää, vaan toivoo yhteistyötä yksityisten toimijoiden kanssa.
Sähköinen henkilötunnus liitettäisiin kännykän sim-korttiin."
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=663158
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2624303Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653506Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1551829Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251714Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991447Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133957Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18865Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235864en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115855