KRISTITTY JA ESIVALTA
1. Piet. 2:13-17
---
2:13 Olkaa alamaiset kaikelle inhimilliselle järjestykselle Herran tähden, niin hyvin kuninkaalle, joka on ylin,
2:14 kuin käskynhaltijoille, jotka hän on lähettänyt pahaa tekeville rangaistukseksi, mutta hyvää tekeville kiitokseksi;
2:15 sillä se on Jumalan tahto, että te hyvää tekemällä tukitte suun mielettömäin ihmisten ymmärtämättömyydeltä -
2:16 niinkuin vapaat, ei niinkuin ne, joilla vapaus on pahuuden verhona, vaan niinkuin Jumalan palvelijat.
2:17 Kunnioittakaa kaikkia, rakastakaa veljiä, peljätkää Jumalaa, kunnioittakaa kuningasta.
--
Pietari, samoin kuin Jeesuskin, toimi kansansa keskuudessa aikana, jolloin Juudea oli osa Rooman valtakuntaa.
Pietari kehoittaa lukijoitaan olemaan inhimilliselle esivallalle kuuliainen, niin kuninkaalle (keisarille) kuin käskynhaltijoillekin (13,14).
Hyvä hallitus palvelee Jumalan tarkoituksia, koska se pitää yllä järjestystä.
”Taivaan maan kansalaisina”,muukalaisina (11), meidän on siis suostuttava elämään tämän maailman järjestyksen mukaan, sikäli kuin se on meille mahdollista.
Vuorisaarna antaa ohjeita, miten meidän -sinun ja minun- tulee toimia yksityiselämässämme lähimmäisiämme kohtaan.
Minun ei ole lupa surmata ketään, en saa vihata ketään tai kostaa pahaa pahalla.
Minun on seurattava Jeesuksen esimerkkiä ja rakastettava vihollisiani ja rukoiltava heidän puolestaan, jotka tekevät minulle pahaa henkilökohtaisesti.
Omalta kohdaltasi meidän tulee pitkämielisesti kärsiä vääryyttä.
Mutta onko rakkaudenlain mukaan meillä oikeus vain katsella sivusta, kun läheisillemme tehdään vääryyttä?
Jos annat ihmisten tehdä vääryyttä itseäsi kohtaan, se voi olla rakkautta.
Jos taas ummistat silmäsi sille vääryydelle, jota lähimmäistäsi kohtaan tehdään, se on syntiä.
--
3. Kun kuolit kaikkein puolesta, oi Jeesus, ristin päällä, suo meidän nähdä rakkaina
myös vihamiehet täällä.
Ja alttiina suo palvella niin omia kuin vieraita mielellä lämpimällä.
(Virsi 431:3)
Kristitty ja esivalta, 1. Piet.2:13-17
1
131
Vastaukset 1
- öksikkä
kommunisti ja natsi vallanpitäjien vastustaminen oli väärin,ja heitä olisi pitänyt uskollisesti palvella?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 100832
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361810- 76630
- 50615
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38599- 65595
- 30566
En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.25540Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48537Jos se onkin niin
Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se27532