Jos papit uskoisivat Raamatun juttuihin, pyrkisivät he aktiivisesti pelastamaan ateisteja kadotukselta.
Mutta koska papitkin ovat jo aikoja sitten menettäneet uskonsa, tyytyvät he laiskaan virkavelvollisuuksien täyttämiseen. On hyvin vaikea markkinoida muille sellaista jumalaa, johon ei itsekään usko.
Vai miten pitäisi selittää se, että viimeisen 20 vuoden aikana en ole saanut yhtään henkilökohtaista yhteydenottoa kirkon taholta? En edes postikorttia. Tuntuu kuin kirkko häpeäisi omia oppejaan.
Pankitkin kutsuvat vähän väliä pullakahville, vaikka heillä ei ole tarjottavana kuin maallisia etuja. Mutta pankit uskovatkin asiaansa, eli voiton tekemiseen. Kirkko ei taida uskoa enää itseensäkään.
Papitkin ovat ateisteja.
13
588
Vastaukset
- petri.....
kun ei tule kirkolta yhteyden ottoja, ovat he tulleet pakanoiksi!.
jos taasen tulisi, olisit sinä täällä itkemässä, jotta taaaas tuputetaan uskoa!
niin tai näin,- väsräkki
Minä en kuulu niihin hysteerisiin ateisteihin, jotka saavat itkuraivokohtauksen heti altistuttuaan kristinuskolle.
Paljon riippuu tietenkin siitä, miten asia esitetään. Jos pappi on tunari, hän tuputtaa. Jos pappi on fiksu, hän keskustelee. Uskon pappien enemmistön olevan fiksuja. Mutta koska näillä fiksuilla papeilla ei ole motivaatiota eikä uskoa, en tule näistä heistä koskaan mitään kuulemaan.
Tai sitten Jeesuksen lähetyskäsky ei ole enää voimassa... Milloin se päättyi?
- Teisti
Asiat ovat menneet ihmeellisesti toisin päin. Useinhan uskottomat nimenomaan valittavat uskonnon pakkosyötöstä. Nyt ollaan tätä "pakkosyöttöä" jo haikailemassa. Nykykristillisyys pyrkii olemaan hienovaraista, kenellekkään ei haluta tuputtaa uskoa. Seurakunta on kerho johon pyritään, ei ketään kaapata.
- petri....
sama aika 17.11
itse kirjoitin just samaa! - tiennytkään,
että vauvat pyrkivät itse kasteelle ja liittymään seurakuntaan niin luterilaisessa kuin katolisissakin kirkoissa.
- Elwen
luulisi pyrkivän aktiivisesti pelastamaan ateisteja kadotukselta, jos hän uskoisi Raamatun juttuihin.
Mutta en ole koskaan saanut yhtään henkilökohtaista yhteydenottoa Jumalalta, ei puhelua, ei postikorttia, ei kotikäyntiä, ei mitään, kun taas pankit kutsuvat minuakin useasti pullakahveille juttelemaan maallisista eduista. - jotakuinkin, sanoisin
oikeassa! Kansankirkko on portto, koska se ei ole uskollinen sanalle.
TV;Jumalanhullu - Kaipaat?
Täytyy sanoa, että sillä oli kyllä hyvätkin puolensa.
- Atte Ateisti
Mitäpä ne papit tai heidän markkinamiehensä tuolla tapaamisella sanoisivat?
Sitä että toivoisimme sinun edelleenkin maksavan kirkollisverosi, vaikkei meillä olekaan sinulle mitään tarjottavaa?
Kun itse muutin osoitetta ihan Helsingin sisällä, tuli kyllä paikallisesta seurakunnasta kutsu tutustumaan uuden seurakuntani toimintaan. Silloin vielä kuuluin kirkkoon.
Muistutus olemassolosta oli hyvä, sillä menin sitten ilmoittamaan erostani. - sharyn
Mikähän minussa on vikana? Yksikään pankki ei ole tarjonnut pullakahveita sen jälkeen, kun lakkasin olemasta ammattiyhdistyksen rahastonhoitaja. Silloinkin tarjosivat valkoviiniä ja muuta mukavaa.
- punatulkun asiaa
voit itse ottaa yhteyttä kotipaikkakuntasi pappiin. Taidat vain leuhkia, kun kukaan ei sinua häiritse, kun saat ihan rauhassa olla sitä mitä olet. Seurakunnassa on muuten juuri tämä periaate: "Tule sellaisena kuin olet..."
Västäräkki toivoo ja ei toivo, että hänet huomattaisiin. Miksi haluat postikortin papilta?
Kirkko ei ole vielä NIIN liikelaitos, että se suoralta kädeltä kutsuisi tuomaan rahoja kirkolle. Kun olet erossa, olet erossa. Itse olet tiesi valinnut, itse teet edelleen ratkaisujasi.
Toinen kappaleesi oli täyttä puppua. Luulenpa, että et ikäpäivänä ole edes kehdannut jutella papin kanssa, ihmisen laiskuuskin tulee esille pitkän tuntemisen kautta.
On ihmisiä, jotka suorastaan rakastavat sisälähetystyötä, mutta kristityn maan kansalaisia ei voida, eikä ole syytäkään niin koreasti kutsua kokoon, että ihan kortti tulisi. - Yosef4
Kyllä esimerkiksi ainakin katolisten kirkkojen papit ovat suurin osa hyvin uskovaisia ja aktiivisia.
Yhdysvalloissa lisäksi protestanttiset kirkot lähettävät hyvin voimakkaasti sanomaa eteenpäin, ja koko maasta suurin osa ovat uskovia, siis papitkin.
Suomalaiset ja varmaan muutkin luterilaiset kirkot ovatkin aika lailla väsähtäneitä. Kirkosta ei saa juuri mitään irti koska se on paljolti maallistunut.- konna
mutta mihin?
"Kyllä esimerkiksi ainakin katolisten kirkkojen papit ovat suurin osa hyvin uskovaisia ja aktiivisia."
Viimeaikaiset otsikot ovat katolisten pappien aktiivisuudesta osoittaneet aktiivisuutta lähinnä pedofilian suuntaan.
"Yhdysvalloissa lisäksi protestanttiset kirkot lähettävät hyvin voimakkaasti sanomaa eteenpäin"
Juu, risteilyohjuksin suoraan vääräuskoisten lastenkotiin. Sillain alkoi Irakin sota. Jälki olikin sitten jumalallisen kaunista katsottavaa. Kiitos protestanttiset juuret omaavat Mr. Bushin saamalle "jumalalliselle" viestille.
Suomalaiset papit ovat sentään vain maallistuneita:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614225Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653455Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541803Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251673Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981433Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132933Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235861en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115842Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18809