Ajan tasalle!

Teisti

Ateistinen liike on jäänyt pahasti ajastaan jälkeen. Kristinusko sen sijaan on hyvinkin dynaaminen liike. Kristillisissä kirkoissa ja liikkeissä on jo kauan vastattu nykyajan haasteisiin. Monissa maissa kirkko on jopa kehityksen ja edistyksen kärjessä. Etelä-Amerikassa nimenomaan kirkko on ollut se ainoa vastavoima köyhien puolesta hallitusvaltaa vastaan. Monia piispoja ja pappeja on viime vuosikymmeninä tapettu, koska he ovat vastustaneet sortavaa järjestelmää. Eipä monikaan ateistitutkija yliopistonsa kammiosta ole pistänyt päätään likoon samalla lailla. Nykykirkko on suvaitsevainen, minkä osoittaa kannanotot naispappeutta ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan. Kirkon ulkomaanapu on varminta ja tehokkainta työtä kolmannen maailman hyväksi. Ateistit muistelevat yhä jotain inkvisitioita, ristiretkiä ja 30-vuotista sotaa onnistuakseen mustamaalata kirkkoa. Edistyksellinen nykykirkko on selvästi piintyneen ateistin painajainen. Ja hyvä niin!

9

561

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -DW-

      >>Ateistinen liike on jäänyt pahasti ajastaan jälkeen.>Kristinusko sen sijaan on hyvinkin dynaaminen liike.>Kristillisissä kirkoissa ja liikkeissä on jo kauan vastattu nykyajan haasteisiin.>Monissa maissa kirkko on jopa kehityksen ja edistyksen kärjessä.>Etelä-Amerikassa nimenomaan kirkko on ollut se ainoa vastavoima köyhien puolesta hallitusvaltaa vastaan.>Monia piispoja ja pappeja on viime vuosikymmeninä tapettu, koska he ovat vastustaneet sortavaa järjestelmää.>Eipä monikaan ateistitutkija yliopistonsa kammiosta ole pistänyt päätään likoon samalla lailla.>Nykykirkko on suvaitsevainen, minkä osoittaa kannanotot naispappeutta ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan.>Kirkon ulkomaanapu on varminta ja tehokkainta työtä kolmannen maailman hyväksi.>Ateistit muistelevat yhä jotain inkvisitioita, ristiretkiä ja 30-vuotista sotaa onnistuakseen mustamaalata kirkkoa.>Edistyksellinen nykykirkko on selvästi piintyneen ateistin painajainen. Ja hyvä niin!

    • Atte Ateisti

      Onnittelut!

      Sait aikaan tasapaksun tekstin jossa yksikään väite ei pitänyt paikkaansa.

    • br..

      ei olisi laittanut päätään pantiksi minkään asian puolesta, koska " voi olla, että olen väärässä".

    • konna

      provoilua.

      Voisin antaa sinulle vinkin, kuinka saat sen todella toimimaan, mutta enpä taida viitsiä...

    • -ei uskossa-

      Auttavat kädet ovat paremmat kuin rukoilevat kädet...hyvä jos kirkkokin on alkanut tehdä rukoilun sijasta oikeaa auttamistakin. :)

    • panteisti

      Juujuu, tottakai. Kristillinen kirkkohan on koko historiansa ajan tukenut luonnontieteiden kehitystä eikä ole koskaan jarruttanut sitä takertumalla tuhansien vuosien takaiseen myyttiseen maailmankuvaan.

      Ateistit sen sijaan ovat aina vastustaneet maailman tutkimista ja kannattavat muun muassa naisten syrjimistä, homoparien julkista mollaamista ja täydellisen perustelemattomien uskomusten totena pitämistä. Eikö vain?

      Vakavasti: nykykirkko on niinkin edistyksellinen kuin se on vain siitä syystä, että sen valta on kaventunut. Koska kristilliset "totuudet" ovat luonteeltaan Jumalan ilmoituksia, niitä ei voi muuttaa tiedon lisääntyessa vaikka ne olisivat kuinka virheellisiä. Silloin kun niitä joudutaan pakon edessä korjaamaan enemmän todellisuutta vastaaviksi, voidaan kunnia antaa ei-uskovaisille rationalisteille.

      Lepakko on lintu, jänis on märehtijä, maa on neliskanttinen levy jota aurinko kiertää.

      • ai ai ai

        Älä yleistä;

        Olen ateisti joka mollaa homoja, vastustaa maailman tutkimista ja kannattaa naisten syrjimistä.


      • panteisti
        ai ai ai kirjoitti:

        Älä yleistä;

        Olen ateisti joka mollaa homoja, vastustaa maailman tutkimista ja kannattaa naisten syrjimistä.

        Sarkasmini ei sisältänyt muuta yleistystä kuin ilkeämielisen kärjistyksen ketjun aloittajan ilmeisestä ajatusmaailmasta.


      • minun
        panteisti kirjoitti:

        Sarkasmini ei sisältänyt muuta yleistystä kuin ilkeämielisen kärjistyksen ketjun aloittajan ilmeisestä ajatusmaailmasta.

        sarkasmini ei yleistänyt yhtään mitään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      126
      5334
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      31
      3842
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2480
    4. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      37
      1972
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1694
    6. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      24
      1693
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1630
    8. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1608
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      29
      1443
    10. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1362
    Aihe