luulo hiv

Seurustelin vähän aikaan sitten yhden kanssa noin kuukauden ja emme aina käytteneet kortsua. Nyt alkanu kaduttaa pirusti, vaikka hän onkin tuttu ja pitäisi kai olla terve mutta ei sitä koskaan voi tietää! Joka päivä ajattelen, että oonkohan saanut häneltä hivin ja testeihinkin voin mennä vasta parin kuukauden päästä, koska sen näkee vasta 3 kk päästä. Oli kyllä eka ja vika kerta kun en käytä kortsua, ennenkuin näkee toisen tuoreen testituloksen. Onko muita joilla ollut joskus sama pelko tms. miten olette voineet olla ajattelematta asiaa?
2226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse seurustelin hiv-positiivisen kanssa aika kauan, tiesin kyllä viruksesta. Pelko oli mun kohdalla tietenkin vähän eri, koskakäytettiin tietenkin kaikkia mahdollisia ehkäisyvälineitä. Kyllä sitä kuitenki jännäsi tuloksia.

En oikein tiedä miten pelon saa poistettua. Täytyy vain elää sen kanssa, että mahdollisuus saada hiv on olemassa. Muista kuitenkin, että mahdollisuus on aika minimaalinen jopa ilman kondomia, yhden prosentin luokkaa. Lisäksi elämä hiv:n kanssa ei ole läheskään niin ihmeellistä kuin yleisesti luullaan, se ei tautina länsimaissa ole edes varsinaisesti elämää lyhentävä. 80% ihmisistä saa nykyään avun uudesa lääkkeestä, joka alentaa virustasoa lähes poistaen viruksen. Siihen ei kuitenkaan siis ole lopullista lääkettä löydetty.

Itse en omien kokemusteni jälkeen lähtisi edes tuoreen todistuksen saatuani naimaan kumitta, vaan vasta suhteen vakiinnuttua ja ehkä jopa vasta lastenhankinnan yhteydessä.. omat kokemukseni ovat kuitenkin aikas hurjia, että ei kannata varmaan panikoida ihan niin paljoa. Vaikka haittaa itsensä suojaamisesta ei järin ole.


virva

Äänestä

... niin HIV on kuitenkin suhteellisen harvinainen, mutta ainahan se mahdollisuus on olemassa... Mutta muut taudit kuten esim. klamydia ovat tosi yleisiä varsinkin nuorten keskuudessa! Klamydia yms. näkyvät jo ihan muutaman päivän - muutaman viikon jälkeen... Yritähän jaksaa! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelko kirjoitti:

Seurustelin vähän aikaan sitten yhden kanssa noin kuukauden ja emme aina käytteneet kortsua. Nyt alkanu kaduttaa pirusti, vaikka hän onkin tuttu ja pitäisi kai olla terve mutta ei sitä koskaan voi tietää! Joka päivä ajattelen, että oonkohan saanut häneltä hivin ja testeihinkin voin mennä vasta parin kuukauden päästä, koska sen näkee vasta 3 kk päästä. Oli kyllä eka ja vika kerta kun en käytä kortsua, ennenkuin näkee toisen tuoreen testituloksen. Onko muita joilla ollut joskus sama pelko tms. miten olette voineet olla ajattelematta asiaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu