"Alpo Marttinen oli Turun varuskunnassa ottamassa vastaan Jalkaväkirykmentti 6:n komentajan tehtäviä, kun hän sai tietoonsa, että hänet aiotaan pidättää. Marttista kehotettiin saapumaan pikaisesti määrättyyn turvapaikkaan Vaasaan. Marttinen keskeytti uuden rykmenttinsä vastaanottoseremoniat ja lähti Vaasan kautta pienellä kalastusveneellä Ruotsiin."
Tämä "sotasankari, vihollisen puolelle loikannut ja muutenkin ylikorostettu yksilö" saattoi olla myös murhamies.
Heinäkuussa 1944 nuori, väsynyt ja lievästi haavoittunut sotilas oli istumassa tienvarrella (Viipuri - Lappeenranta) ja kieltäytyi menemästä linjaan. Eversti M. (tämän kuulin nyt vanhukselta vaivaistalossa, joka muisteli asiaa) käveli autostaan adjutantteineen paikalle. Kuultuaan asian tiuskaisi, että hän parantaa väsymyksen ja haluttomuuden. Otti pojan mukaansa ystävällisesti keskustellen ja ohjasi käsivarresta kuusikkoon. Kaivoi takana kulkien pistoolinsa käteensä ja kohta kuului kolme laukausta. M tuli yksin takaisin ja käski läsnäolijoiden muistaa mitä tapahtuu.
Kertoja tietää, että tapetun pojan kotikunnassa ei ole hänelle sankarihautaa.
Sankareita ja vieraan maan kätyreitä
5
265
Vastaukset
- ...se helpottaa!"
Olipa suomalainen rauhan-aktivisti Angolassa. Adjutanttinsa ja muiden KGB:n kätyreiden kanssa oli huvikseen kävelyllä ja tapasivat nuoren keekerin. Keekeri sanoi, että hän halua sosialismia. Ottipa rauhan-aktisti häntä kädestä, ja saattoi pensaikkoon keskustelemaan niinkun face-to-face. Kohta kuului laukaus...
Ei ole pojalle minkäänlaista hautaa, kun ei ollut tapana kaivaa. Koirat söivät.- Arponen
Ei ole salaisuus tämä tieto. Amerikanupseerin tiedetään leuhkineen teloituksillaan 60-luvulla koulutusleirillä. Oma poikansa kuoli onnettomuudessa ja sen hän kuittasi maininnalla "oli kuitenkin sotilas".
- realisti#1
Minä taas kuulin sen vanhuksen kaverilta, että se oli lepikko ja laukauksia oli vain kaksi. Mene ja tiedä...
- jkhsadfkljhdkj
pullisteleva sotaherra, mikä hänen nimensä nyt olikaan, juu.... Julius Caesar.
"Hän asettui paikalleen kultaiselle tuolille senaatin suuressa kokoontumissalissa, kuten useasti aiemminkin. Salissa alkoi joukko senaattoreita liikehtiä häntä kohti. Näiden miesten joukossa oli myös useita, joita Caesar piti hyvinä ystävinään. Järkytys olikin suuri, kun miehet, joiden joukossa muun muassa Brutus ja Cassius seisoivat, vetivät tikarinsa esiin ja hyökkäsivät kohti Caesaria. Ensimmäinen lukuisista tikariniskuista, joko Cassiuksen tai Cascan, osui Caesarin kurkkuun. Caesarilla ei ollut asetta mukanaan eikä hän tavannut käyttää henkivartijoita, mutta hän yritti kamppailla hyökkääjiä vastaan terävällä kirjoitinpuikollaan."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Julius_Caesar
Nykyaikaisempaa olisi käyttää vaikkapa tietsikan näppäimistöä! - siitä tiedetään
että Marttinen etsi tässä kaaottisessa pakenemistilanteessa kesäkuun lopusta heinäkuun loppuun Viipuri - Lappeenranta tieltä harhailijoita. Tuo haavoittunut ja väsynyt poika ei ollut ainut murhan uhri. Tämä Marskin "ihailema ihmemies" soteutui moniin kummiin tappoihin. Sai ilmeisesti niistä seksuaalista mielihyvää, jota nainen ei kyennyt antamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614206Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653435Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541792Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251657Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971424Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132925Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235856en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115828Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17797