Pelaajatilanne tässä ja nyt 14.8.2007

TPS:n tänään hankkimat Kanadalaiset (toisella myös ruotsin kansalaisuus) olivat tähän hätään pienempä saaliskaloja, mitä haettiin. Kuten medioista on jo voinut lukea, niin Tepsiltä karkasi monta peluria NHL:ään ja muihin liigoihin viime hetkellä. Pirun lähellä oltiin muutamaan otteeseen! Nyt näiden kahden tulokkaan myötä pelaajatilanne on ainakin hetken jäissä (ellei yhtäkkistä akuuttia tarvetta tule). Parin kk:n jälkeen tilanne on jällee lähtökohdiltaan sama kun se on nyt ollut. Ykköskentästä uupuu tod.näk. kaksi hyökkääjää. Tällöin NHL:n lereiltä on kuitenkin vapautunut pelaajia ja silloin TPS iskee ja voimme nähdä lopullisen Turun Palloseuran joukkueen.
1280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ensi viikolla TPS pyrkii julkistamaan uuden pelaajan nimen, joka tulee korvaamaan loukkaantuneen Morrissonin. Haussa on kyvykäs maalintekijä samanlaisella parin kuukauden sopimuksella. Muutama nimi on kartoitettuna ja lisää katsastetaan koko ajan. Asioita mutkistaa ainoastaan tuo kahden kk:n pituinen sopimus. Kaikki ei siitä ole riemuissaan, mutta kyllä me peluri saadaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaikkonen_ kirjoitti:

TPS:n tänään hankkimat Kanadalaiset (toisella myös ruotsin kansalaisuus) olivat tähän hätään pienempä saaliskaloja, mitä haettiin. Kuten medioista on jo voinut lukea, niin Tepsiltä karkasi monta peluria NHL:ään ja muihin liigoihin viime hetkellä. Pirun lähellä oltiin muutamaan otteeseen! Nyt näiden kahden tulokkaan myötä pelaajatilanne on ainakin hetken jäissä (ellei yhtäkkistä akuuttia tarvetta tule). Parin kk:n jälkeen tilanne on jällee lähtökohdiltaan sama kun se on nyt ollut. Ykköskentästä uupuu tod.näk. kaksi hyökkääjää. Tällöin NHL:n lereiltä on kuitenkin vapautunut pelaajia ja silloin TPS iskee ja voimme nähdä lopullisen Turun Palloseuran joukkueen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu