kuluttajiin !
"Näin uskoo tiistaina osavuosituloksensa julkaisseen HKScanin toimitusjohtaja Kai Seikku. Hänen mukaansa keskustelu ei ole näkynyt yhtiön myyntiluvuissa, eikä hän usko sen vaikuttavan tulevaisuudessakaan. HK ei aio ottaa käyttöön vapaaehtoisia merkintöjä. Yhtiö toimii alan lainsäädännön ja viranomaismääräysten mukaisesti. Jos merkintöihin ryhdyttäisiin, olisi määräysten oltava EU:n tasoisia".
http://www.taloussanomat.fi/kauppa-ja-kulutustavarat/2007/08/14/HK ei usko rehukeskustelun vaikuttavan kuluttajiin/200719573/162?rss=4
Nuijat suomalaiset syövät vaikka paskaa, kun puristamme sen suoleen. Vittu ne tajuu mitä ne syö !
HK ei usko rehukeskustelun
8
262
Vastaukset
- mitä haluaa,
niin tämä mainosmies Seikkukin. Totuus onkin sitten ihan eri juttu, eikä se ole uskonasia. Tottakai rehukeskustelu vaikuttaa ihmisten ostokäyttäytymiseen, koska ihmiset kokevat tulleensa huijatuksi.
Ja siksi, ettei asiakas tiedä, kuinka geenimanipuloitu liha vaikuttaa ihmisessä. Seikku sen saattaa tietääkin, muttei välitä kertoa meille muille. Muistissa on vielä hormoneilla kasvatettu pihvikarja ja amerikkalaismiesten levinneet takapuolet.
HK- Liputamme raatojen puolesta!- vaan voisin
"Tottakai rehukeskustelu vaikuttaa ihmisten ostokäyttäytymiseen, koska ihmiset kokevat tulleensa huijatuksi."
Olisi ollut ihan mukava tietää kaupassa että mitä sieltä tuli ostettua. Nyt on sitten todennäköisesti tullut ostettua sitä geenimoskaa, vaikka en missään nimessä sitä periaatteen vuoksi halunnut ostaa. Kai siitä joku kuluttaja-asiamies voisi asian esille nostaa, perusteluna että kuluttaja ei tiedä mistä raaka-aineista tuote on tehty, samoin kuin lapsi/orja-työn tuotteet. - saatte nahda
...
- toimia
vaan voisin kirjoitti:
"Tottakai rehukeskustelu vaikuttaa ihmisten ostokäyttäytymiseen, koska ihmiset kokevat tulleensa huijatuksi."
Olisi ollut ihan mukava tietää kaupassa että mitä sieltä tuli ostettua. Nyt on sitten todennäköisesti tullut ostettua sitä geenimoskaa, vaikka en missään nimessä sitä periaatteen vuoksi halunnut ostaa. Kai siitä joku kuluttaja-asiamies voisi asian esille nostaa, perusteluna että kuluttaja ei tiedä mistä raaka-aineista tuote on tehty, samoin kuin lapsi/orja-työn tuotteet.jos vain tahtoisi. Mutta ei oikein viitsi. Palkka juoksee mukavasti ja leveällä perseellä on mukavampi istua kuin tehdä töitä.
Täytyy tässä varmaan taas kansan aktivoitua asian suhteen.
Saa HK kohta puolestaan uhkailla oikeustoimilla geenimanipuloidusta mössöstään julkisesti kritisoivia.
- siannahkaa?
Meillä katsotaan aina tuotteesta onko siinä kamaraa eli sitä ihanaa siannahkaa, jos on, ei osteta.
Tämä geenimuunneltu läjärehu voi aiheuttaa sen, että sianliha menee boikottiin kokonaan.
Pitänee käyttää enemmän ohrapirtelöitä ja lopettaa syöminen...- kokonaan.
Koska HK katsoo voivansa sotkea ruokaan mitä mielii. "salaisia" geenimössöjä ja muita raatomyrkkyjä halunsa mukaan koska HE katsovat ettei valmistusaine-selvitys sido HEITÄ.
- HK:lla
Minun tuttavapiirissä ainakin on moni aloittanut boikotoida HK:n tuotteita. Eiköhän kohta näy tilastoissa!
- HK:n tuotteita!
Vieroitin mieheni jo 30 vuotta sitten HK:n sinisestä ja nyt loppuu nakkien osto!
Leikkeleeksi paistilihaa, jos on pakko...kunnes taas siitäkin tietysti selviää jotain hirveetä?
Pakko tässä on syödä jotain kuitenkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2022774Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64951
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246870Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20869Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka299854Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies95846Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93729