Ihmeet Jumala ja

Jeesus

Tiedän toki että kun sanotaan jonkun parantuneen Jeesuksen toiminnan kautta, saa se jos jonkinlaista asiantuntijaa liikkeelle, ja ne ,tee se itse, tutkijat päälle.
No niin tai näin, mutta olen kiistatta parantunut JEESUKSEN tekemän ihmeen kautta syövästä, joka myös hoitaneiden lääkärien mukaan todettiin ihmeeksi.
Ja nyt saa vapaasti huutaa.

14

278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eikä tarvita asiantuntijoita.

      Sinä kerroit asian itse.

      "joka myös hoitaneiden lääkärien mukaan todettiin ihmeeksi."

      Tuossahan se on sanottu. Lääkäri siis sanoi parantumistasi ihmeeksi. Huom. ihmeeksi ei Jumalan tai Jeesuksen aikaansaamaksi ihmeeksi.

      Selittämättömiä ilmiöitä tapahtuu maailmassa kaiken aikaa. Tiede ei pysty vielä nykyisinkään selittämään kaikkea.
      Syövän selittämättömiä paranemisia tunnetaan kohtalaisen runsaasti. Syövästä ovat parantuneet lääketieteenllisesti katsoen selittämättömästi uskovat, tapauskovaiset, ei- uskovaiset ja ateistit.

      Miksi siis vain uskovien parantuminen syövästä olisi Jumalan/Jeesuksen vaikutusta?

      Tosiasiassa mikään ei todista, että rukoilu vaikuttaisi sairauksista paranemiseen. Asiaa on tutkittu laajasti, eikä mitään rukoilun vaikutukseen viittaavaa ole löydetty. Nämä tutkimukset tehtiin tietenkin niin, ettei potilas tiennyt joutuneensa rukoilun kohteeksi.

      Se, että sinä sanot Jumalan parantaneen syöpäsi, ei todista mitään muille kuin itsellesi. Sinä voit ajatella niin: se on sinun oikeutesi. Voit tietenkin kertoa siitä muillekin. Mutta jos jokin seurakunta tai lahko käyttää "ihmeparantumistasi" markkinoinnissaan, mennään kyllä metsään raskaasti.

      Selittämättömät paranemiset ovat täysin eri asia kuin uskonnolliset ihmeparanemiset.

      Kannattaa pitää se mielessä.

      • Kyllä noita

        Tee se itse tutkijoita piisaa, sinäkin teit asiasta vaikka minkälaisa johtopäätöksiä tietämättä muuta faktaa kun ihmeen tapahtuneen, mutta onnea vaan tuolla selitysten tiellä.
        Älähän nyt kuitekaan unohda sitä että minä olen tuon asian kokenut, ja sinä selityksesi lukenut.

      • osa on idiootteja.
        Kyllä noita kirjoitti:

        Tee se itse tutkijoita piisaa, sinäkin teit asiasta vaikka minkälaisa johtopäätöksiä tietämättä muuta faktaa kun ihmeen tapahtuneen, mutta onnea vaan tuolla selitysten tiellä.
        Älähän nyt kuitekaan unohda sitä että minä olen tuon asian kokenut, ja sinä selityksesi lukenut.

        Kuulut joukkoon.

        Yksikään itseään ja ammattiaan kunnioittava lääkäri ei allekirjoita lausuntoa, jossa sanoo Jumalan parantaneen potilaan.

        Uskoisit nyt, että selittämätön paraneminen ei ole sama kuin Jumalan parantaminen.

        Minäkin voin sanoa, että taas onnistuin pesemään koneellisen pyykkiä pesukoneen rikkoutumatta. Jumala suojeli siis pesukonetta ja minua.

        Onistuin myös ajamaan polkupyörällä töihin, ilman että auto ajoi päälle. Jumala siis suojeli minua, kun rukoilin illalla intensiivisesti. Jos en olisi rukoillut, olisin jäänyt auton alle.

        Nuo tapaukset siis todistavat (uskovien mielestä), että Jumala suojelee, kun rukoilee häneltä apua.

        Ainoa ongelma on, ettei tavallinen ihminen näe mitään todistusvoimaa noissa tapauksissa, jotka ovat uskovien mielestä vahvoja todisteita Jumalan läsnäolosta.

        Todistevoima ei kasva siitä, että sairaus on vakava.

        Koita nyt painaa tämä kalloosi.

      • enkä ketään
        osa on idiootteja. kirjoitti:

        tavallasi idiootiksi, mutta sen sanon, että uskovainen on viisas ja siksi häntä ei voi sanoa idiootiksi kukaan muu, kuin täysin ulkopuolinen mustamaalatakseen hänet.
        Kehoitan sinua pyytämään Jeesukselta uskonlahjaa, sillä ei tiedä vaikka joskus tarvitsisit itse yli ymmärryksen käyvää apua, sellaista apua, jota yksikään uskosta osaton ei saa, koska ei kykene edes uskomaan siihen.

        Ihmisen elämään voi tulla tilanteita, joissa lääkärien apu ei riitä auttamaan ja tälläinen ihminen kuolisi ilman Jumalan apua. Puhun kokemuksesta, koska olen itse käynyt sellaisia tilanteita läpi. Lääkärit ovat sanoneet suoraan, että suurempi voima puuttui asioihin ja siksi paranin.
        Se suurempi voima on Jeesus, joka on parasta mitä minä koskaan olisin voinut elämääni odottaa, vaikka minulla onkin ihana perhe ja hyvät ystävät. Jeesus on keskipisteeni ja siksi olen onnellinen ja samoin perheeni on onnellinen.

      • Aivoihin mahtuu
        osa on idiootteja. kirjoitti:

        Kuulut joukkoon.

        Yksikään itseään ja ammattiaan kunnioittava lääkäri ei allekirjoita lausuntoa, jossa sanoo Jumalan parantaneen potilaan.

        Uskoisit nyt, että selittämätön paraneminen ei ole sama kuin Jumalan parantaminen.

        Minäkin voin sanoa, että taas onnistuin pesemään koneellisen pyykkiä pesukoneen rikkoutumatta. Jumala suojeli siis pesukonetta ja minua.

        Onistuin myös ajamaan polkupyörällä töihin, ilman että auto ajoi päälle. Jumala siis suojeli minua, kun rukoilin illalla intensiivisesti. Jos en olisi rukoillut, olisin jäänyt auton alle.

        Nuo tapaukset siis todistavat (uskovien mielestä), että Jumala suojelee, kun rukoilee häneltä apua.

        Ainoa ongelma on, ettei tavallinen ihminen näe mitään todistusvoimaa noissa tapauksissa, jotka ovat uskovien mielestä vahvoja todisteita Jumalan läsnäolosta.

        Todistevoima ei kasva siitä, että sairaus on vakava.

        Koita nyt painaa tämä kalloosi.

        Tässä on nyt se ongelma, että on tapahtunut sellainen ihme Jeesuksen toiminan kautta, mikä ei mahdu sinun maailmankuvaasi.

    • on kertomuksia

      ihmeparantumisista varmaan ihan yhtä paljon kuin täällä Suomessakin.

      Heidän mukaansa Allah on heidät parantanut.

      Miten tämä on mahdollista?
      Paransiko kristittyjen jumala heidät, vai ovatko nämä miljoonat muslimit valehtelijoita?

      • valonlapsi75

        ku me ei olla kuultu et miljoonat muslimit olis parantunu..kertoisitko lisää..

      • nimi on Allah.

        Samaa Jumalaa siis kuin kristityt ja juutalaisetkin!
        Sana "Allah" on yksinkertaisesti arabiankielinen vastine "Kaikkivaltiaalle Jumalalle", ja samaa sanaa käyttävät myös arabiankieliset juutalaiset ja kristityt puhuessaan Jumalasta. Jos katsot arabiankielistä Raamatun käännöstä, löydät sanan "Allah" sieltä.

      • olla

        kertomatta, että juuri eilen pyysin Jeesusta johdattamaan minulle lukemista, jossa saisin lukea hänen teoistaan. Sain kehoituksen kävellä omalle kirjahyllylle ja heti silmiini osui kirja, jota en todella muistanut meillä olevan.

        Luen hyvin harvoin hengellistä kirjallisuutta, sillä Raamattu on minulle ainoa totuus ja se kiinnostaa minua sen takia ja siksi muu lukeminen jää usein pitkiksikin ajoiksi poissa, jopa vuosiksi.

        Tämän kirjan nimi on: Uskalsin kutsua häntä Isäksi.
        Kirjoittaja on Bilquis Sheikh.
        Painos on vuodelta 1988.

        Tässä kirjassa Bilguis Sheik, joka on pakistanilaisen diplomaatin puoliso ja lähtöisin suvusta, joka on pakistanissa erittäin kunnioitettu ja jonka historia tunnetaan ainakin 700 vuotta taaksepäin, kertoo ihmeellisen tarinan siitä, miten Jumala puuttui hänen elämäänsä.

        Tämä nainen oli muslimi, eikä hänellä ollut ketään, joka olisi hänelle kertonut Jeesuksesta, mutta Jeesus alkoi puhua tälle musliminaiselle aivan itse.

        Tämä nainen alkoi ensin ihmetellä sitä, että miksi Koraani varoittaa puhumasta kolmesta ja käskee sanomaan yksi, Jumalasta puhuttaessa. Ja hän alkoi miettiä sitä, että mitä 650 vuotta vanhempi Raamattu tarkoittaa puhuessaan kolmiyhteisestä.

        Häntä alko kiinnostaa tämä asia niin, että hänen oli sanojensa mukaan, saatava Raamattu.
        Hän ketoo miten vaikea hänen oli hankkia Raamattu, sillä Pakistanissa se voi olla jopa hengenvaarallista, sillä kristittyjä tapetaan siellä heidän toimestaan joiden Jumala on Allah.

        Nämä ihmiset eivät tunnusta kolmiyhteistä Jumalaa ja kun tämä nainen sai Raamatun alkoi hän lukea Koraania ja Raamattua rintarinnan.

        Jonkin ajan kuluttua hän huomasi, että hän otti Raamatun innolla luettavakseen, mutta Koraani oli tavallaan pakkopullaa.

        Ihmeellisesti tämä nainen täyttyi Pyhällä Hengellä, sillä vaikka kukaan muu, kuin Raamattu ei siitä asiasta hänelle opettanut, hän rukoili heti havaittuaan Raamatusta, että ihminen, joka uskoo saa Pyhän Hengen, sitä itselleen ja sai.

        Jumala puhui kolme kertaa hänen henkeensä todistaen itsestään.
        Itse tiedän miten valtava kokemus se on, kun Jumala ottaa ihmiseen yhteyden ja puhuu ihmisen henkeen.

        Kerron tämän vain sen takia, että minä uskon, että muslimeja paranee, mutta, että parantaja on Jeesus Kristus, joka edeltä tuntee omansa.

        Muslimeista nousee valtavia Jumalan työntekijöitä ja heidän kiitoksensa ei lakkaan.

        Jos mahdollista hankkikaa tuo kirja. Se hälventää teidän epäluuloanne toisuskovaisia kohtaan ja antaa teille ymmärryksen, että oli ihminen uskossa mihin tahansa, hänellä on oikeus kuulla Jeesuksesta, eli jokainen ihminen, joka tällä pallolla elää, on lähimäisemme.

    • mk81

      olen vilpittömästi iloinen että olet saanut kokea ihmeen! niitä tässä vähän jokainen varmaan tarvis, millon missäkin tilanteessa...

      Saanko kysyä, että mitä tuo ihmeparantuminen edelsi? siis olitko ns toivoton tapaus, rukoiliko joku puolestasi jne. oliko se yhtäkkinen hujaus kun paranit, huomasitko sen? ihan mielenkiinnosta kyselen.

      • Kysymyksiin

        Kyllä tilanne oli lääketieteen kanalta toivoton, ja tilanne luhistui vielä täysin kun ensinmäinen sytöstaattihoito ei ollutkaan avuksi vaan olisi ollut ilman ihmettä kuolemaksi. Eli luhistuminen; suoliston ja vatsan limakalvojen tuhoutuminen, verenmyrkytys, kuume 40 asteen kahta puolta lähes kolme viikkoa, valkosolujen putoaminen arvoon 0,1, ja tietenkin taustalla koko ajan aktiivinen syöpä.
        Kyllä ihme oli myös yhtäkkinen, joka näkyi myös tutkituissa veriarvoissa.

      • parantama.
        Kysymyksiin kirjoitti:

        Minä olen samoin parantunut aivan hetkessä erittäin vakavista sairauksista.
        Kohdallani on tapahtunut niin, että en ole ollut missään rukouskokouksessa, eikä kukaan uskovainen ole ollut paikalla, kun Jeesus on oman päätöksensä mukaan minut parantanut. Lääkärit ja hoitohenkilökunta ovat olleet paikalla ja joutuneet todistamaan ihmeet.

        Silloin, kun paranemiset ovat tapahtuneet, ovat ne olleet niin selkeitä, että olen heti tiennyt saaneeni Jeesukselta terveyden ja saman tien olen kertonut sen hoitohenkilökunnalle ja he ovat todenneet ne monitoreistaan ja laitteistaan.
        Ei ole jäänyt pienintäkään epäilyä, että enkö ole terve ja lääkkeet olen joka kerta saanut jättää saman tien.

        Kiitos Jeesukselle, hänelle, jolle kaikki on mahdollista. Hän on valtava avunantaja ja valtava rakkaus.

        Oletko sinä parantunut kahden keskisessä tilaisuudessa Jeesuksen kanssa, vai ehkä jossakin kokouksessa. Kysyn vain aivan ystävyyden hengessä, sillä tiedän Jeesuksen parantavan tahtonsa mukaan ja tilanteessa, kuin tilanteessa.

      • mk81
        Kysymyksiin kirjoitti:

        Kyllä tilanne oli lääketieteen kanalta toivoton, ja tilanne luhistui vielä täysin kun ensinmäinen sytöstaattihoito ei ollutkaan avuksi vaan olisi ollut ilman ihmettä kuolemaksi. Eli luhistuminen; suoliston ja vatsan limakalvojen tuhoutuminen, verenmyrkytys, kuume 40 asteen kahta puolta lähes kolme viikkoa, valkosolujen putoaminen arvoon 0,1, ja tietenkin taustalla koko ajan aktiivinen syöpä.
        Kyllä ihme oli myös yhtäkkinen, joka näkyi myös tutkituissa veriarvoissa.

        kiitti vastauksesta! Ihanaa että elämä kohtelee jotain immeisiä noinkin reilulla kädellä!

    • Jeesukselle

      ja kiitos sinulle, joka palaat todistamalla kiittämään, etkä tee niin, kuin yhdeksän pitalista, jotka terveyden saatuaan menivät omille teilleen. Vain yksi palasi kiittämään ja se ilahdutti Jeesusta.

      Minäkin olen palannu yhä uudelleen ja uudelleen kiittämään Jeesusta niistä parannusihmeistä, joita hän on minulle tehnyt ja samoin kohdallani lääkärit ovat sanoneet, että "vain ihme teki sinut terveeksi."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4192
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3423
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1785
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1640
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1417
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      923
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      855
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      822
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      785
    Aihe