Valtiovarainministeri Jyrki Kulissi Katainen on esitellyt ensimmäisen budjettinsa. Olisi luullut, että kokoomuksen kädenjälki ja hallitukseen nousu olisi jotenkin uudistavasti näkynyt budjetin sisällössä.
Eipä tullut sitä iloa!
Vanha puolue on vanha puolue, vaikka uusi hallituksessa. Ei hallitus kaikkea väärin tee?
perintöveron alarajan nostaminen oli oikea toimenpide, samaten viinaveroa passaa korottaa,eläkeläisten ja palkansaajien veroepäsuhtaa korjataan,kuitenkin jättämällä alle 13 000 euroa saavat eläkeläiset nuolemaan näppejään, mikä on röyhkeätää!
Jyrki Tyrki Kataiselta olisi toivonut enemän.
Nyt hän ryhtyi kulissiksi valtiovarainministeriön virkamiesten linjaukksille. Pahvi-Saulin lisäksi Kokoomuksella on myös Kulissi-Katainen.
Ruuan arvonlisäverosta ei ole sovittu. Tämä asia on ollut keskustan ikuinen vaalilupaus,johon äänestäjät ovat menneet!
Suomessa ei ole mitään järkiperusteita pitää elintarvikkeiden arvonlisäveroa maailmanennätystasolla. Maailmanlaajuinen huono satokausi tulee nostamaan elintarvikkeiden hintaa muutenkin!
hallitus rokottaa erityisesti tavallista kansaa(köyhälistöä) bensa-ja sähköveroa korottamalla.
Nämä toimet ovat kuin suoraan mädästä lampaan päästä ja iskevät kaikista kovimmin pientuloisiin ja tukien varassa eläviin suomalaisiin.
Bensan hinta on maailmanmarkkinoilla huipussaan ja hallitus kantaa lisää veroa.
Eikö tämä kertomus köuhälistölle ole juuri sitä opettavaa tarinaa,että miksi äänestitte Kokoomuksen ja Kepun valtaan? Kommunistit ovat vastustaneet k.o asioita kynsin hampain!
kommaritupolev

Vastaukset 1
Vanhimmat
Positiivisessä mielessä nähdä kommunismin ja
punataudin todellinen alennustila.
Ei ole jäljellä juuri muita kuin monipersoona
Suhoi itkemässä milloin mitäkin.
Että tekee vanhan sydämmelle hyvää!!!!
Punaiset rotat ovat kuolleet käytännössä suku-
puuttoon Suomesta.
Vain muutama sattari rassaa enää Suomi neitoa
jalkovälissä!