Oikea sapatinvietto.

luin tässä, kun sairaslomalla joudun olemaan, Ellen G Whiten kirjan(sisälsi kaksi kirjaa, toinen oli nimeltään "kristillisiä kokemuksia ja näkyjä"ja toinen"Hengelliset lahjat")ja pysähdyin.
Minulle selvisi siinä lukiessani se kaikki mitä täälläkin eräs nainen on minulle yrittänyt selittää siitä miten tärkeää on juuri viettää sapattia. Sehän on Jumalan meille antama käsky.
Uskomatonta miten en sitä aikaisemmin ymmärtänyt! Nykyisin kuitenkin ymmärrän.
Koin,että Jumla puhui minulle tuon kirjasen lehdiltä. Asiaan vaikutti myös se, että nainen joka on antanut minulle ko.kirjan oli alleviivaillut vielä minusta tietämättä sieltä kohtia, jotka merkitsevät minulle hengellisesti todella paljon.
Kohdat koskettelivat haureuden syntiä ja rikkaruohojen polttamista tupakkana.
Hän ei itse tee mitään tuollaista, vaan täysin Pyhässä Hengessä ja johdatuksessa hän oli kohdat ylleviivaillut.
Minä koen, että Jumala kutsuu minua nyt armossaan viimeisen kerran. Haluisin tehdä parannuksen.
Pyydänkin esirukoilijoita ja teiltä asiaan perehtyneiltä vastausta kysymykseen, että miten on sapatinvieton kanssa, jos on kolmivuorotyö?
Pitäsikö opetella uusi ammatti? Onko jollain olut vastaavanlaisia ongelmia esim. ja miten te olette päässeet niiden yli?

41

921

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asut?

      Totta puhut, että ainoastaan sairaalle ihmiselle voi tällaisia ihmeitä tapahtua!

      2.Mooseksen kirja:
      20:10   mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, SAPATTI; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka SINUN PORTEISSASI on.

      Uudemmassa raamatunkäännöksessä "sinun porteissasi" on korvattu sanalla "kaupungissasi".

      Vanhan testamentin jumala ei ollut sinun jumalasi, hän oli vain Israelin jumala.

      • ja onhan Vanhan testamentin Jumala myös meidän Jumalamme.

      • ohi!
        auroraboreallis kirjoitti:

        ja onhan Vanhan testamentin Jumala myös meidän Jumalamme.

        1.Mooseksen kirja:
        33:20   Ja hän pystytti siihen alttarin ja antoi sille nimen Eel, Israelin Jumala.

        2.Mooseksen kirja:
        5:1   Senjälkeen Mooses ja Aaron menivät ja sanoivat faraolle: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Päästä minun kansani viettämään minulle juhlaa erämaassa."

        24:10   Ja he näkivät Israelin Jumalan; ja hänen jalkainsa alla oli alusta, niinkuin safiirikivistä, kirkas kuin itse taivas.

        32:27   Ja hän sanoi heille: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: 'Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisin leirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen.'"

        34:23   Kolme kertaa vuodessa kaikki sinun miesväkesi tulkoon Herran, sinun Herrasi, Israelin Jumalan, kasvojen eteen.

        4.Mooseksen kirja:
        16:9   Eikö teille jo riitä se, että Israelin Jumala on erottanut teidät Israelin seurakunnasta, sallinut teidän käydä hänen tykönsä toimittamaan palvelusta Herran asumuksessa ja seisomaan seurakunnan edessä palvelemassa heitä?

        Joosua:
        7:13   Nouse, pyhitä kansa ja sano: Pyhittäytykää huomiseksi, sillä näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Sinun keskuudessasi, Israel, on jotakin tuhon omaksi vihittyä; sinä et voi kestää vihollistesi edessä, ennenkuin olette poistaneet keskuudestanne tuhon omaksi vihityn.

        7:19   Silloin Joosua sanoi Aakanille: "Poikani, anna Herralle, Israelin Jumalalle, kunnia ja anna hänelle ylistys: tunnusta minulle, mitä olet tehnyt, äläkä salaa sitä minulta."

        7:20   Niin Aakan vastasi Joosualle ja sanoi: "Minä todella olen tehnyt syntiä Herraa, Israelin Jumalaa, vastaan, sillä näin minä tein:

        8:30   Silloin Joosua rakensi Eebalin vuorelle alttarin Herralle, Israelin Jumalalle,

        9:18   Mutta israelilaiset eivät surmanneet heitä, sillä kansan päämiehet olivat vannoneet heille valan Herran, Israelin Jumalan, kautta. Ja koko seurakunta napisi päämiehiä vastaan.

        9:19   Silloin kaikki päämiehet sanoivat koko seurakunnalle: "Me olemme vannoneet heille valan Herran, Israelin Jumalan, kautta; sentähden me emme voi koskea heihin.

        10:40   Sitten Joosua valtasi koko maan, Vuoriston, Etelämaan, Alankomaan ja Rinnemaat, ja surmasi kaikki niiden kuninkaat, päästämättä pakoon ainoatakaan, ja vihki tuhon omaksi joka hengen, niinkuin Herra, Israelin Jumala, oli käskenyt.

        10:42   Kaikki nämä kuninkaat ja heidän maansa Joosua sai valtaansa yhdellä otteella; sillä Herra, Israelin Jumala, soti Israelin puolesta.

        13:14   Ainoastaan Leevin sukukunnalle hän ei antanut perintöosaa. Herran, Israelin Jumalan, uhrit ovat sen perintöosa, niinkuin hän on sille puhunut.

        13:33   Mutta Leevin sukukunnalle Mooses ei antanut perintöosaa. Herra, Israelin Jumala, on heidän perintöosansa, niinkuin hän on heille puhunut.

        14:14   Niin Hebron tuli kenissiläisen Kaalebin, Jefunnen pojan, perintöosaksi, niinkuin se on tänäkin päivänä, sentähden että hän oli uskollisesti seurannut Herraa, Israelin Jumalaa.

        22:16   "Näin sanoo koko Herran seurakunta: Kuinka te menettelette näin uskottomasti Israelin Jumalaa kohtaan, että nyt käännytte pois Herrasta rakentamalla itsellenne alttarin ja niin nyt kapinoitte Herraa vastaan?

        22:24   Totisesti, me olemme tehneet sen vain yhdestä huolestuneina, siitä, että teidän lapsenne vastaisuudessa voivat sanoa meidän lapsillemme näin: 'Mitä teillä on tekemistä Herran, Israelin Jumalan, kanssa?

        24:2   Ja Joosua sanoi koko kansalle: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Tuolla puolella Eufrat-virran asuivat muinoin teidän isänne, myös Terah, Aabrahamin ja Naahorin isä, ja he palvelivat muita jumalia.

        24:23   Hän sanoi: "Niin poistakaa nyt vieraat jumalat, joita on teidän keskuudessanne, ja taivuttakaa sydämenne Herran, Israelin Jumalan, puoleen."

        Tuomarien kirja:
        4:6   Hän lähetti kutsumaan Baarakin, Abinoamin pojan, Naftalin Kedeksestä, ja hän sanoi hänelle: "Näin käskee Herra, Israelin Jumala: Lähde ja mene Taaborin vuorelle ja ota mukaasi kymmenentuhatta miestä naftalilaisia ja sebulonilaisia.

        5:3   Kuulkaa, te kuninkaat, kuunnelkaa, te ruhtinaat. Herran kiitosta minä laulan, minä veisaan Herran, Israelin Jumalan, ylistystä.

        5:5   Vuoret järkkyivät Herran edessä, itse Siinai Herran, Israelin Jumalan, edessä.

        6:8   lähetti Herra israelilaisten luo profeetan, joka sanoi heille: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Minä johdatin teidät Egyptistä ja vein teidät pois orjuuden pesästä;

        11:21   Mutta Herra, Israelin Jumala, antoi Siihonin ja kaiken hänen väkensä Israelin käsiin, niin että nämä voittivat heidät. Ja Israel valloitti koko amorilaisten maan, niiden, jotka asuivat siinä maassa.

        11:23   Näin siis Herra, Israelin Jumala, karkoitti amorilaiset kansansa Israelin tieltä. Ja nyt sinä ottaisit omaksesi heidän maansa!

        21:3   ja sanoivat: "Miksi, oi Herra, Israelin Jumala, on Israelissa käynyt niin, että Israelista nyt puuttuu yksi sukukunta?"

        Ruut:
        2:12   Herra palkitkoon sinulle tekosi; tulkoon sinulle täysi palkka Herralta, Israelin Jumalalta, jonka siipien alta olet tullut turvaa etsimään."

        1.Samuelin kirja:
        1:17   Eeli vastasi ja sanoi: "Mene rauhaan, Israelin Jumala antakoon sinulle, mitä olet häneltä pyytänyt."

        2:30   Sentähden Herra, Israelin Jumala, sanoo: Minä olen tosin sanonut: sinun sukusi ja sinun isäsi suku saavat vaeltaa minun edessäni iäti. Mutta nyt Herra sanoo: Pois se! Sillä minä kunnioitan niitä, jotka minua kunnioittavat; mutta jotka minut ylenkatsovat, ne tulevat halveksituiksi.

        5:7   Kun Asdodin miehet näkivät, miten oli, sanoivat he: "Älköön Israelin Jumalan arkki jääkö meidän luoksemme, sillä hänen kätensä on käynyt raskaaksi meille ja meidän jumalallemme Daagonille."

        5:8   Ja he lähettivät sanan ja kokosivat kaikki filistealaiset ruhtinaat luoksensa ja sanoivat: "Mitä me teemme Israelin Jumalan arkille?" He vastasivat: "Israelin Jumalan arkki siirtyköön Gatiin." Ja he siirsivät Israelin Jumalan arkin sinne.

        5:10   Silloin he lähettivät Jumalan arkin Ekroniin. Mutta kun Jumalan arkki tuli Ekroniin, huusivat ekronilaiset sanoen: "He ovat siirtäneet Israelin Jumalan arkin tänne minun luokseni, surmaamaan minut ja minun kansani."

        5:11   Ja he lähettivät sanan ja kokosivat kaikki filistealaisten ruhtinaat ja sanoivat: "Lähettäkää Israelin Jumalan arkki pois, ja palatkoon se kotiinsa älköönkä enää surmatko minua ja minun kansaani." Sillä surma oli saattanut koko kaupungin hämminkiin; Jumalan käsi painoi sitä kovasti.

        6:3   He vastasivat: "Jos te lähetätte Israelin Jumalan arkin pois, niin älkää lähettäkö häntä tyhjin käsin, vaan antakaa hänelle hyvitys. Silloin te tulette terveiksi ja saatte tietää, minkätähden hänen kätensä ei heltiä teistä."

        6:5   Tehkää siis ajoksistanne kuvat, samoin hiiristänne, jotka hävittävät maata, ja antakaa kunnia Israelin Jumalalle. Kenties hän silloin hellittää kätensä teistä, teidän jumalistanne ja maastanne.

        10:18   Hän sanoi israelilaisille: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Minä johdatin Israelin Egyptistä, ja minä vapautin teidät egyptiläisten käsistä sekä kaikkien niiden valtakuntien käsistä, jotka teitä sortivat.

        14:41   Ja Saul sanoi Herralle, Israelin Jumalalle: "Anna oikea arpa." Niin arpa osui Joonataniin ja Sauliin, ja kansa pääsi vapaaksi.

        20:12   Ja Joonatan sanoi Daavidille: "Minä vakuutan Herran, Israelin Jumalan, kautta, että koetan huomenna tai ylihuomenna tähän aikaan päästä selville isästäni; ja jos Daavidin asiat ovat hyvin, niin minä varmasti lähetän siitä tiedon ja ilmoitan sen sinulle.

        23:10   Ja Daavid sanoi: "Herra, Israelin Jumala! Sinun palvelijasi on kuullut, että Saul aikoo tulla Kegilaan hävittämään kaupungin minun tähteni.

        23:11   Luovuttavatko Kegilan miehet minut hänen käsiinsä? Tuleeko Saul, niinkuin palvelijasi on kuullut? Herra, Israelin Jumala, ilmoita se palvelijallesi." Herra vastasi: "Tulee."

        25:32   Niin Daavid sanoi Abigailille: "Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, joka tänä päivänä lähetti sinut minua vastaan.

        25:34   Mutta niin totta kuin Herra, Israelin Jumala, elää, hän, joka on pidättänyt minut tekemästä sinulle pahaa: jollet sinä joutuin olisi tullut minua vastaan, niin totisesti ei Naabalin väestä olisi huomenna aamun valjetessa ollut jäljellä yhtään miehenpuolta."

        2.Samuelin kirja:
        7:26   Niin sinun nimesi tulee suureksi iankaikkisesti, ja se on oleva: Herra Sebaot, Israelin Jumala. Ja palvelijasi Daavidin suku on pysyvä sinun edessäsi.

        7:27   Sillä sinä, Herra Sebaot, Israelin Jumala, olet ilmoittanut palvelijallesi ja sanonut: 'Minä rakennan sinulle huoneen.' Siitä sinun palvelijasi on saanut rohkeuden rukoilla tämän rukouksen sinun kuullaksesi.

        12:7   Mutta Naatan sanoi Daavidille: "Sinä olet se mies. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: 'Minä olen voidellut sinut Israelin kuninkaaksi ja pelastanut sinut Saulin käsistä.

        23:3   Israelin Jumala on sanonut, Israelin kallio on puhunut minulle: 'Joka hallitsee ihmisiä vanhurskaasti, joka hallitsee Jumalan pelossa,

        1.Kuningasten kirja:
        1:30   niinkuin minä vannoin sinulle Herran, Israelin Jumalan, kautta ja sanoin: 'Sinun poikasi Salomo on tuleva kuninkaaksi minun jälkeeni, hän on istuva minun valtaistuimellani minun sijassani', niin minä tänä päivänä teen."

        1:48   Ja vielä on kuningas puhunut näin: 'Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, joka tänä päivänä on asettanut jälkeläisen istumaan minun valtaistuimellani, niin että minä olen sen omin silmin nähnyt.'"

        8:15   Hän sanoi: "Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, joka kädellänsä on täyttänyt sen, mitä hän suullansa puhui minun isälleni Daavidille, sanoen:

        8:17   Ja minun isäni Daavid aikoi rakentaa temppelin Herran, Israelin Jumalan, nimelle.

        8:20   Ja Herra on täyttänyt sanansa, jonka hän puhui: minä olen noussut isäni Daavidin sijalle ja istun Israelin valtaistuimella, niinkuin Herra puhui, ja minä olen rakentanut temppelin Herran, Israelin Jumalan, nimelle.

        8:23   ja sanoi: "Herra, Israelin Jumala, ei ole sinun vertaistasi jumalaa, ei ylhäällä taivaassa eikä alhaalla maan päällä, sinun, joka pidät liiton ja säilytät laupeuden palvelijoitasi kohtaan, jotka vaeltavat sinun edessäsi kaikesta sydämestänsä,

        8:25   Niin pidä nytkin, Herra, Israelin Jumala, mitä puhuit palvelijallesi Daavidille, minun isälleni, sanoen: 'Aina on mies sinun suvustasi istuva minun edessäni Israelin valtaistuimella, jos vain sinun poikasi pitävät vaarin tiestänsä, niin että he vaeltavat minun edessäni, niinkuin sinä olet minun edessäni vaeltanut.'

        8:26   Niin toteutukoot nyt, Israelin Jumala, sinun sanasi, jotka puhuit palvelijallesi Daavidille, minun isälleni.

        11:9   Niin Herra vihastui Salomoon, koska hänen sydämensä oli kääntynyt pois Herrasta, Israelin Jumalasta, joka kahdesti oli ilmestynyt hänelle

        11:31   ja sanoi Jerobeamille: "Ota itsellesi kymmenen kappaletta, sillä näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Katso, minä repäisen valtakunnan Salomon kädestä ja annan kymmenen sukukuntaa sinulle.

        14:7   Mene ja sano Jerobeamille: 'Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Minä olen korottanut sinut kansan seasta ja asettanut sinut kansani Israelin ruhtinaaksi

        14:13   Ja koko Israel on pitävä valittajaiset hänelle, ja hänet haudataan. Sillä Jerobeamin jälkeläisistä on hän yksin tuleva hautaan, koska Jerobeamin suvussa on vain hänessä havaittu jotakin Herralle, Israelin Jumalalle, otollista.

        15:30   niiden syntien tähden, jotka Jerobeam oli tehnyt ja joilla hän oli saattanut Israelin tekemään syntiä, siten vihoittaen Herran, Israelin Jumalan.

        16:13   kaikkien Baesan ja hänen poikansa Eelan syntien tähden, jotka nämä olivat tehneet ja joilla he olivat saattaneet Israelin tekemään syntiä; he olivat vihoittaneet Herran, Israelin Jumalan, turhilla jumalilla, joita he palvelivat.

        16:26   Ja hän vaelsi kaikessa Jerobeamin, Nebatin pojan, tietä ja hänen synneissänsä, joilla hän oli saattanut Israelin tekemään syntiä, niin että he vihoittivat Herran, Israelin Jumalan, turhilla jumalillaan.

        16:33   Ahab teki myös aseran. Ja Ahab teki vielä paljon muuta ja vihoitti Herraa, Israelin Jumalaa, enemmän kuin kukaan niistä Israelin kuninkaista, jotka olivat olleet ennen häntä.

        17:1   Tisbeläinen Elia, eräs Gileadiin asettuneita siirtolaisia, sanoi Ahabille: "Niin totta kuin Herra, Israelin Jumala, elää, jonka edessä minä seison: näinä vuosina ei tule kastetta eikä sadetta muutoin kuin minun sanani kautta."

        17:14   Sillä näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jauhot eivät lopu ruukusta, eikä öljyä ole puuttuva astiasta siihen päivään asti, jona Herra antaa sateen maan päälle."

        18:36   Ja kun oli tullut hetki, jolloin ruokauhri uhrataan, astui profeetta Elia esille ja sanoi: "Herra, Aabrahamin, Iisakin ja Israelin Jumala, tulkoon tänä päivänä tiettäväksi, että sinä olet Jumala Israelissa ja että minä olen sinun palvelijasi ja että minä olen sinun käskystäsi tehnyt kaiken tämän.

        22:54   Hän palveli Baalia ja kumarsi häntä ja vihoitti Herran, Israelin Jumalan, aivan niinkuin hänen isänsä oli tehnyt.

        2.Kuningasten kirja:
        9:6   Silloin tämä nousi ja meni sisälle huoneeseen; ja hän vuodatti öljyä tämän päähän ja sanoi hänelle: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Minä olen voidellut sinut Herran kansan, Israelin, kuninkaaksi.

        10:31   Mutta Jeehu ei vaeltanut tarkoin, kaikesta sydämestänsä, Herran, Israelin Jumalan, lain mukaan; hän ei luopunut Jerobeamin synneistä, joilla tämä oli saattanut Israelin tekemään syntiä.

        14:25   Hän palautti entiselleen Israelin alueen, siitä, mistä mennään Hamatiin, aina Aromaan mereen saakka, sen sanan mukaan, jonka Herra, Israelin Jumala, oli puhunut palvelijansa, profeetta Joonan, Amittain pojan, kautta, joka oli kotoisin Gat-Heeferistä.

        18:5   Hän turvasi Herraan, Israelin Jumalaan, niin ettei kukaan ollut hänen kaltaisensa kaikista hänen jälkeisistään Juudan kuninkaista eikä niistä, jotka olivat olleet ennen häntä.

        19:15   Ja Hiskia rukoili Herran edessä ja sanoi: "Herra, Israelin Jumala, jonka valtaistuinta kerubit kannattavat, sinä yksin olet maan kaikkien valtakuntain Jumala; sinä olet tehnyt taivaan ja maan.

        19:20   Niin Jesaja, Aamoksen poika, lähetti Hiskialle tämän sanan: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Mitä sinä olet minulta Sanheribin, Assurin kuninkaan, tähden rukoillut, sen minä olen kuullut.

        21:12   sentähden sanoo Herra, Israelin Jumala, näin: Katso, minä annan sellaisen onnettomuuden kohdata Jerusalemia ja Juudaa, että joka sen kuulee, sen molemmat korvat soivat.

        22:15   Niin hän sanoi heille: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Sanokaa sille miehelle, joka lähetti teidät minun tyköni:

        22:18   Mutta Juudan kuninkaalle, joka on lähettänyt teidät kysymään neuvoa Herralta, sanokaa näin: Näin sanoo Herra, Israelin Jumala, niistä sanoista, jotka sinä olet kuullut:

        1.Aikakirja:
        4:10   Ja Jabes huusi Israelin Jumalaa, sanoen: "Jospa sinä siunaisit minua ja laajentaisit minun alueeni; jospa sinun kätesi olisi minun kanssani ja sinä varjelisit pahasta, niin että minä pääsisin kipuja kärsimästä!" Ja Jumala antoi hänen pyyntönsä toteutua.

        5:26   Niin Israelin Jumala herätti Puulin, Assurin kuninkaan, hengen ja Tillegat-Pilneserin, Assurin kuninkaan, hengen ja kuljetutti heidät, ruubenilaiset, gaadilaiset ja toisen puolen Manassen sukukuntaa, pakkosiirtolaisuuteen ja antoi viedä heidät Halahiin, Haaboriin, Haaraan ja Goosanin joen rannoille, missä he tänäkin päivänä ovat.

        15:12   ja sanoi heille: "Te olette leeviläisten perhekuntien päämiehet. Pyhittäkää itsenne ja veljenne ja tuokaa Herran, Israelin Jumalan, arkki siihen paikkaan, jonka minä olen sille valmistanut.

        15:14   Silloin papit ja leeviläiset pyhittäytyivät tuomaan Herran, Israelin Jumalan, arkkia.

        16:4   Ja hän asetti Herran arkin eteen leeviläisiä palvelemaan ja kunnioittamaan, kiittämään ja ylistämään Herraa, Israelin Jumalaa:

        16:36   Ylistetty olkoon Herra, Israelin Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen." Ja kaikki kansa sanoi: "Amen", ja ylisti Herraa.

        17:24   Silloin sinun nimesi on oleva vahva ja tuleva suureksi ikuisiksi ajoiksi, ja se on oleva: Herra Sebaot, Israelin Jumala, Jumala Israelissa. Ja palvelijasi Daavidin suku on pysyvä sinun edessäsi.

        22:6   Ja hän kutsui poikansa Salomon ja käski hänen rakentaa temppelin Herralle, Israelin Jumalalle.

        23:25   Sillä Daavid sanoi: "Herra, Israelin Jumala, on suonut kansansa päästä lepoon ja on asuva Jerusalemissa ikuisesti.

        24:19   Nämä ovat heidän palvelusvuoronsa, kun he menevät Herran temppeliin, niinkuin heidän isänsä Aaron oli heille säätänyt, sen mukaan, kuin Herra, Israelin Jumala, oli häntä käskenyt.

        28:4   Kuitenkin valitsi Herra, Israelin Jumala, minut kaikesta isäni suvusta olemaan Israelin kuninkaana ikuisesti. Sillä Juudan hän valitsi ruhtinaaksi ja Juudan heimosta minun isäni suvun, ja isäni poikien joukossa olin minä hänelle otollinen, niin että hän teki minut koko Israelin kuninkaaksi.

        29:10   Ja Daavid kiitti Herraa koko seurakunnan läsnäollessa; Daavid sanoi: "Ole kiitetty, Herra, meidän isämme Israelin Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen.

        29:18   Herra, meidän isäimme Aabrahamin, Iisakin ja Israelin Jumala, säilytä tällaisina ainiaan kansasi sydämen ajatukset ja aivoitukset ja ohjaa heidän sydämensä puoleesi.

        2.Aikakirja:
        2:12   Ja Huuram sanoi vielä: "Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, joka on tehnyt taivaan ja maan, siitä että hän on antanut kuningas Daavidille viisaan pojan, jolla on älyä ja ymmärrystä rakentaa temppeli Herralle ja kuninkaallinen linna itsellensä.

        6:4   Hän sanoi: "Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, joka kädellänsä on täyttänyt sen, mitä hän suullansa puhui minun isälleni Daavidille, sanoen:

        6:7   Ja minun isäni Daavid aikoi rakentaa temppelin Herran, Israelin Jumalan, nimelle.

        6:10   Ja Herra on täyttänyt sanansa, minkä hän puhui: minä olen noussut isäni Daavidin sijalle ja istun Israelin valtaistuimella, niinkuin Herra puhui, ja minä olen rakentanut temppelin Herran, Israelin Jumalan, nimelle.

        6:14   ja sanoi: "Herra, Israelin Jumala, ei ole sinun vertaistasi Jumalaa, ei taivaassa eikä maan päällä, sinun, joka pidät liiton ja säilytät laupeuden palvelijoitasi kohtaan, jotka vaeltavat sinun edessäsi kaikesta sydämestänsä.

        6:16   Niin pidä nytkin, Herra, Israelin Jumala, mitä puhuit palvelijallesi Daavidille, minun isälleni, sanoen: 'Aina on mies sinun suvustasi oleva minun edessäni, istumassa Israelin valtaistuimella, jos vain sinun poikasi pitävät vaarin teistänsä, niin että he vaeltavat minun lakini mukaan, niinkuin sinä olet minun edessäni vaeltanut.'

        6:17   Niin toteutukoon nyt, Herra, Israelin Jumala, sinun sanasi, jonka puhuit palvelijallesi Daavidille.

        11:16   Ja heitä seurasivat kaikista Israelin sukukunnista Jerusalemiin ne, jotka sydämestään antautuivat etsimään Herraa, Israelin Jumalaa, uhratakseen Herralle, isiensä Jumalalle.

        13:5   Täytyyhän teidän tietää, että Herra, Israelin Jumala, on antanut Daavidille ja hänen pojillensa ikuisiksi ajoiksi Israelin kuninkuuden, lujan kuin suolaliitto.

        15:4   Mutta kun he ahdistuksessansa palasivat Herran, Israelin Jumalan, tykö ja etsivät häntä, niin he löysivät hänet.

        15:13   ja että jokainen, joka ei etsinyt Herraa, Israelin Jumalaa, oli surmattava, olipa hän pieni tai suuri, mies tai nainen.

        20:19   Ja ne leeviläiset, jotka olivat Kehatin ja Koorahin jälkeläisiä, nousivat ylistämään Herraa, Israelin Jumalaa, ylen korkealla äänellä.

        29:7   He myöskin sulkivat eteisen ovet, sammuttivat lamput, eivät polttaneet suitsuketta eivätkä uhranneet polttouhreja pyhäkössä Israelin Jumalalle.

        29:10   Nyt minä aion tehdä liiton Herran, Israelin Jumalan, kanssa, että hänen vihansa hehku kääntyisi meistä pois.

        30:1   Hiskia lähetti sanansaattajat kaikkeen Israeliin ja Juudaan ja kirjoitti myös kirjeet Efraimiin ja Manasseen, että he tulisivat Herran temppeliin Jerusalemiin viettämään pääsiäistä Herran, Israelin Jumalan, kunniaksi.

        30:5   ja niin he päättivät kuuluttaa koko Israelissa Beersebasta Daaniin saakka, että oli tultava Jerusalemiin viettämään pääsiäistä Herran, Israelin Jumalan, kunniaksi. Sillä sitä ei oltu vietetty joukolla, niinkuin kirjoitettu oli.

        30:6   Juoksijat kulkivat, mukanaan kuninkaan ja hänen päämiestensä kirjeet, halki koko Israelin ja Juudan ja julistivat kuninkaan käskystä: "Te israelilaiset, palatkaa Herran, Aabrahamin, Iisakin ja Israelin Jumalan, tykö, että hän palajaisi niiden tykö, jotka teistä ovat säilyneet ja pelastuneet Assurin kuningasten käsistä.

        32:17   Hän kirjoitti myös kirjeen herjatakseen Herraa, Israelin Jumalaa, ja puhuakseen häntä vastaan; siinä sanottiin näin: "Niinkuin muiden maiden kansain jumalat eivät ole pelastaneet kansojansa minun käsistäni, niin ei Hiskiankaan Jumala ole pelastava kansaansa minun käsistäni."

        33:16   Ja hän pani kuntoon Herran alttarin ja uhrasi sillä yhteys- ja kiitosuhreja ja kehoitti Juudaa palvelemaan Herraa, Israelin Jumalaa.

        33:18   Mitä muuta on kerrottavaa Manassesta, ja kuinka hän rukoili Jumalaansa, ja näkijäin puheista, jotka puhuivat hänelle Herran, Israelin Jumalan, nimessä, katso, se on Israelin kuningasten aikakirjassa.

        34:23   Niin hän sanoi heille: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Sanokaa sille miehelle, joka lähetti teidät minun tyköni:

        34:26   Mutta Juudan kuninkaalle, joka on lähettänyt teidät kysymään neuvoa Herralta, sanokaa näin: Näin sanoo Herra, Israelin Jumala, niistä sanoista, jotka sinä olet kuullut:

        36:13   Myöskin hän kapinoi kuningas Nebukadnessaria vastaan, joka kuitenkin oli vannottanut hänet Jumalan kautta. Hän oli niskuri ja paadutti sydämensä, niin ettei hän kääntynyt Herran, Israelin Jumalan, puoleen.

        Esra:
        1:3   Kuka vain teidän joukossanne on hänen kansaansa, sen kanssa olkoon hänen Jumalansa, ja hän menköön Jerusalemiin, joka on Juudassa, rakentamaan Herran, Israelin Jumalan, temppeliä. Hän on se Jumala, joka asuu Jerusalemissa.

        3:2   Ja Jeesua, Joosadakin poika, ja hänen veljensä, papit, ja Serubbaabel, Sealtielin poika, ja hänen veljensä nousivat rakentamaan Israelin Jumalan alttaria uhrataksensa sen päällä polttouhreja, niinkuin on kirjoitettuna Jumalan miehen Mooseksen laissa.

        4:1   Mutta kun Juudan ja Benjaminin vastustajat kuulivat, että pakkosiirtolaiset rakensivat temppeliä Herralle, Israelin Jumalalle,

        4:3   Mutta Serubbaabel ja Jeesua ja muut Israelin perhekunta-päämiehet sanoivat heille: "Ei sovi teidän ja meidän yhdessä rakentaa temppeliä meidän Jumalallemme, vaan me yksin rakennamme Herralle, Israelin Jumalalle, niinkuin kuningas Koores, Persian kuningas, on meitä käskenyt."

        5:1   Mutta profeetta Haggai ja Sakarja, Iddon poika, profeetat, ennustivat Juudassa ja Jerusalemissa oleville juutalaisille Israelin Jumalan nimeen, hänen, jonka nimiin he olivat otetut.

        6:14   Niin juutalaisten vanhimmat rakensivat, ja työ onnistui heille profeetta Haggain ja Sakarjan, Iddon pojan, ennustuksen tukemana. Ja he saivat sen valmiiksi Israelin Jumalan käskyn ja Kooreksen, Daarejaveksen ja Artahsastan, Persian kuninkaan, käskyn mukaan.

        6:21   Ja sitä söivät kaikki pakkosiirtolaisuudesta palanneet israelilaiset sekä kaikki, jotka olivat eristäytyneet maassa asuvien pakanain saastaisuudesta ja liittyneet heihin etsiäkseen Herraa, Israelin Jumalaa.

        6:22   Ja he viettivät happamattoman leivän juhlaa seitsemän päivää iloiten, sillä Herra oli ilahuttanut heitä, kun oli kääntänyt Assurin kuninkaan sydämen heidän puolellensa, niin että hän avusti heitä Jumalan, Israelin Jumalan, temppelin rakentamistyössä.

        7:6   tämä Esra lähti Baabelista. Hän oli kirjanoppinut, perehtynyt Mooseksen lakiin, jonka Herra, Israelin Jumala, oli antanut. Ja kuningas antoi hänelle kaikki, mitä hän halusi, koska Esran päällä oli Herran, hänen Jumalansa, käsi.

        7:15   ja viemään sinne hopean ja kullan, minkä kuningas ja hänen neuvonantajansa ovat antaneet vapaaehtoisena lahjana Israelin Jumalalle, jonka asumus on Jerusalemissa,

        8:35   Ja vankeudesta tulleet pakkosiirtolaiset uhrasivat polttouhreiksi Israelin Jumalalle kaksitoista härkää koko Israelin puolesta, yhdeksänkymmentä kuusi oinasta, seitsemänkymmentä seitsemän karitsaa ja kaksitoista syntiuhrikaurista, kaikki polttouhriksi Herralle.

        9:4   Ja minun luokseni kokoontuivat kaikki, jotka pelkäsivät sitä, mitä Israelin Jumala oli puhunut pakkosiirtolaisten uskottomuudesta, ja minä jäin istumaan tyrmistyneenä ehtoouhriin asti.

        9:15   Herra, Israelin Jumala, sinä olet vanhurskas, sillä meistä on jäljellä pelastuneita vain sen verran, kuin tänä päivänä on. Katso, me olemme sinun edessäsi syyllisyydessämme; emmekä me tämän tähden voi sinun edessäsi kestää."

        Psalmit:
        41:14   Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen. Amen.

        59:6   Ja sinä, Herra, Jumala Sebaot, Israelin Jumala, heräjä kostamaan kaikille pakanoille. Älä säästä ketään uskotonta väärintekijää. Sela.

        68:9   niin maa vapisi ja taivaat tiukkuivat Jumalan kasvojen edessä, Siinai vapisi Jumalan, Israelin Jumalan, kasvojen edessä.

        68:36   Peljättävä on Jumala, joka ilmestyy sinun pyhäköstäsi, Israelin Jumala. Hän antaa kansallensa voiman ja väkevyyden. Kiitetty olkoon Jumala.

        69:7   Älä anna minussa häpeään joutua niiden, jotka odottavat sinua, Herra, Herra Sebaot. Älä salli minussa pettyä niiden, jotka etsivät sinua, Israelin Jumala.

        72:18   Kiitetty olkoon Herra Jumala, Israelin Jumala, ainoa, joka ihmeitä tekee.

        106:48   Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. Ja kaikki kansa sanokoon: "Amen. Halleluja!"

        Jesaja:
        17:6   Se siinä jää jälkikorjuuta, mikä öljypuuta karistettaessa: pari, kolme marjaa korkealle latvaan, neljä, viisi hedelmäpuun oksiin, sanoo Herra, Israelin Jumala.

        21:10   Maahan puitu kansani, puimatantereella poljettuni! Mitä olen kuullut Herralta Sebaotilta, Israelin Jumalalta, sen minä teille ilmoitan.

        21:17   ja Keedarin urhojen jousiluvun jäännös on oleva vähäinen. Sillä Herra, Israelin Jumala, on puhunut.

        24:15   "Sentähden kunnioittakaa Herraa valon mailla, ja meren saarilla Herran, Israelin Jumalan, nimeä."

        29:23   Sillä kun hän näkee, kun hänen lapsensa näkevät keskellänsä minun kätteni työn, niin he pyhittävät minun nimeni, pitävät pyhänä Jaakobin Pyhän ja peljästyvät Israelin Jumalaa.

        37:16   "Herra Sebaot, Israelin Jumala, jonka valtaistuinta kerubit kannattavat, sinä yksin olet maan kaikkien valtakuntain Jumala; sinä olet tehnyt taivaan ja maan.

        37:21   Niin Jesaja, Aamoksen poika, lähetti Hiskialle tämän sanan: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Koska sinä olet rukoillut minua avuksi Sanheribia, Assurin kuningasta, vastaan,

        41:17   Kurjat ja köyhät etsivät vettä, eikä sitä ole; heidän kielensä kuivuu janosta. Mutta minä, Herra, kuulen heitä, minä, Israelin Jumala, en heitä hylkää.

        45:3   Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta, kalleudet kätköistänsä, tietääksesi, että minä, Herra, olen se, joka sinut nimeltä kutsuin, minä, Israelin Jumala.

        45:15   Totisesti, sinä olet salattu Jumala, sinä Israelin Jumala, sinä Vapahtaja.

        48:1   Kuulkaa tämä, Jaakobin heimo, te, joita kutsutaan Israelin nimellä ja jotka olette lähteneet Juudan lähteestä, jotka vannotte Herran nimeen ja tunnustatte Israelin Jumalan, mutta ette totuudessa ettekä vanhurskaudessa -

        48:2   sillä heitä kutsutaan pyhän kaupungin mukaan ja he pitävät tukenansa Israelin Jumalaa, jonka nimi on Herra Sebaot:

        52:12   Sillä ei teidän tarvitse kiiruusti lähteä, ei paeten kulkea; sillä Herra käy teidän edellänne, Israelin Jumala seuraa suojananne.

        Jeremia:
        7:3   Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Vaeltakaa hyvin ja tehkää hyviä tekoja, niin minä annan teidän asua tässä paikassa.

        7:21   Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: "Lisätkää polttouhrinne teurasuhreihinne ja syökää lihaa.

        9:15   sentähden sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala, näin: Katso, minä syötän heille, tälle kansalle, koiruohoa ja juotan heille myrkkyvettä.

        11:3   sano heille: Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Kirottu olkoon se mies, joka ei kuule tämän liiton sanoja,

        13:12   Sentähden sano heille tämä sana: Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen leili täytetään viinillä. Ja jos he sanovat sinulle: 'Emmekö me tietäisi, että jokainen leili täytetään viinillä?'

        16:9   Sillä näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Katso, minä lopetan tästä paikasta teidän silmienne edessä ja teidän päivinänne riemun ja ilon huudon, huudon yljälle ja huudon morsiamelle.

        19:3   Ja sano: Kuulkaa Herran sana, te Juudan kuninkaat ja Jerusalemin asukkaat: Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Katso, minä annan sellaisen onnettomuuden kohdata tätä paikkaa, että jokaisen korvat soivat, joka sen kuulee,

        19:15   "Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Katso, minä tuotan tämän kaupungin ylitse ja kaikkien sen alaisten kaupunkien ylitse kaiken sen onnettomuuden, jolla minä olen sitä uhannut, koska ne ovat olleet niskureita eivätkä ole kuulleet minun sanojani."

        21:4   Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Katso, minä käännän takaisin sota-aseet, jotka ovat teidän käsissänne ja joilla te muurin ulkopuolella taistelette piirittäjiänne, Baabelin kuningasta ja kaldealaisia, vastaan, ja kokoan ne tämän kaupungin keskelle.

        23:2   Sentähden näin sanoo Herra, Israelin Jumala, paimenista, jotka kaitsevat minun kansaani: Te olette hajottaneet minun lampaani ja karkoittaneet ne pois ettekä ole pitäneet niistä huolta. Katso, minä pidän huolen teidän pahain tekojenne rankaisemisesta, sanoo Herra.

        24:5   "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Niinkuin näitä hyviä viikunoita, niin minä katselen hyvällä suosiolla Juudan pakkosiirtolaisia, jotka minä lähetin tästä paikasta kaldealaisten maahan.

        25:15   Sillä näin sanoi Herra, Israelin Jumala, minulle: "Ota tämä vihan viinin malja minun kädestäni ja juota sillä kaikki kansat, joiden tykö minä sinut lähetän.

        25:27   "Sano heille: Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Juokaa ja juopukaa, oksentakaa ja kaatukaa, älkääkä enää nousko, - miekan edessä, jonka minä lähetän teidän keskellenne.

        27:4   Ja käske heidän sanoa herroillensa: Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Näin sanokaa herroillenne:

        27:21   Sillä näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala, astioista, jotka vielä ovat jäljellä Herran temppelissä, Juudan kuninkaan linnassa ja Jerusalemissa:

        28:2   "Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Minä särjen Baabelin kuninkaan ikeen.

        28:14   Sillä näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: rautaisen ikeen olen minä pannut kaikkien näiden kansojen kaulaan, että ne palvelisivat Nebukadnessaria, Baabelin kuningasta; ja niiden on palveltava häntä. Metsän eläimetkin minä olen antanut hänelle."

        29:4   "Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala, kaikille pakkosiirtolaisille, jotka minä olen siirtänyt Jerusalemista pois Baabeliin:

        29:8   Sillä näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Älkää antako profeettainne, joita on keskuudessanne, ja tietäjäinne pettää itseänne, älkääkä totelko unianne, joita te uneksutte.

        29:21   Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala, Ahabista, Koolajan pojasta, ja Sidkiasta, Maasejan pojasta, jotka ennustavat teille minun nimessäni valhetta: Katso, minä annan heidät Nebukadressarin, Baabelin kuninkaan, käsiin, ja hän lyö heidät kuoliaaksi teidän silmäinne edessä.

        29:25   "Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Sentähden että sinä olet lähettänyt omassa nimessäsi tämän kirjeen kaikelle kansalle, joka on Jerusalemissa, ja pappi Sefanjalle, Maasejan pojalle, ja kaikille papeille:

        30:2   "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Kirjoita kaikki sanat, jotka minä olen sinulle puhunut, kirjaan.

        31:23   Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Vielä kerran sanotaan Juudan maassa ja sen kaupungeissa, kun minä käännän heidän kohtalonsa, tämä sana: 'Herra siunatkoon sinua, sinä vanhurskauden asuinsija, sinä pyhä vuori.'

        32:14   "Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Ota nämä kirjat, tämä kauppakirja, sekä sinetöity että tämä avoin kirja, ja pane ne saviastiaan, että ne säilyisivät kauan aikaa.

        32:15   Sillä näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Vielä kerran ostetaan tässä maassa taloja ja peltoja ja viinitarhoja."

        32:36   Mutta nyt sanoo Herra, Israelin Jumala, näin tästä kaupungista, jonka te sanotte joutuvan Baabelin kuninkaan käsiin miekan, nälän ja ruton pakosta:

        33:4   Sillä näin sanoo Herra, Israelin Jumala, tämän kaupungin taloista ja Juudan kuningasten linnoista, jotka sortuvat piiritysvallien ja miekan edessä,

        34:2   "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Mene ja sano Sidkialle, Juudan kuninkaalle, sano hänelle: Näin sanoo Herra: Katso, minä annan tämän kaupungin Baabelin kuninkaan käsiin, ja hän polttaa sen tulella.

        34:13   "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Minä tein teidän isäinne kanssa liiton silloin, kun minä vein heidät pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä, sanoen:

        35:13   "Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Mene ja sano Juudan miehille ja Jerusalemin asukkaille: Ettekö ota kuritusta varteen ja kuule minun sanojani? sanoo Herra.

        35:17   Sentähden, näin sanoo Herra, Jumala Sebaot, Israelin Jumala: Katso, minä annan tulla Juudalle ja kaikille Jerusalemin asukkaille kaiken sen onnettomuuden, jolla minä olen heitä uhannut, koska he eivät kuulleet, kun minä heille puhuin, eivätkä vastanneet, kun minä heitä kutsuin."

        35:18   Ja reekabilaisille sanoi Jeremia: "Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Koska te olette olleet kuuliaiset isänne Joonadabin käskylle ja noudattaneet kaikkia hänen käskyjänsä ja tehneet kaiken, mitä hän käski teidän tehdä,

        35:19   sentähden, näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Joonadabin, Reekabin pojan, suvussa on aina oleva mies, joka seisoo minun kasvojeni edessä."

        37:7   "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Sanokaa näin Juudan kuninkaalle, joka on lähettänyt teidät minun tyköni kysymään minulta neuvoa: Katso, faraon sotajoukko, joka on lähtenyt teidän avuksenne, on palaava takaisin maahansa Egyptiin.

        38:17   Silloin Jeremia sanoi Sidkialle: "Näin sanoo Herra, Jumala Sebaot, Israelin Jumala: Jos sinä menet Baabelin kuninkaan päämiesten tykö, niin sinun henkesi säilyy, eikä tätä kaupunkia tulella polteta, ja sinä ja sinun huoneesi saatte elää.

        39:16   "Mene ja sano etiopialaiselle Ebed-Melekille näin: Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Katso, minä toteutan sanani tälle kaupungille onnettomuudeksi eikä onneksi; ja tämä tapahtuu sinun edessäsi sinä päivänä.

        42:9   Ja hän sanoi heille: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala, jonka tykö te lähetitte minut laskemaan rukouksenne hänen eteensä:

        42:15   niin kuulkaa siis nyt Herran sana, te Juudan tähteet: Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Jos te todella käännätte kasvonne Egyptiä kohti ja menette sinne asumaan muukalaisina,

        42:18   Sillä näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Niinkuin minun vihani ja kiivastukseni on vuodatettu Jerusalemin asukasten ylitse, niin minun kiivastukseni on vuotava teidän ylitsenne, jos te menette Egyptiin, ja te tulette kiroukseksi ja kauhistukseksi, kiroussanaksi ja häväistykseksi ettekä enää saa nähdä tätä paikkaa.

        43:10   Ja sano heille: Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Katso, minä lähetän hakemaan palvelijani Nebukadressarin, Baabelin kuninkaan, ja asetan hänen valtaistuimensa näiden kivien päälle, jotka minä olen kätkenyt, ja hän on levittävä loistomattonsa niiden yli.

        44:2   "Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Te olette nähneet kaiken sen onnettomuuden, jonka minä olen antanut tulla Jerusalemille ja kaikille Juudan kaupungeille. Katso, ne ovat nyt raunioina, eikä niissä asukasta ole,

        44:7   Ja nyt sanoo Herra, Jumala Sebaot, Israelin Jumala, näin: Miksi tuotatte itsellenne suuren onnettomuuden, hävitätte miehet ja vaimot, lapset ja imeväiset Juudasta, niin ettette jätä itsestänne jäännöstäkään?

        44:11   Sentähden, näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Katso, minä käännän kasvoni teitä vastaan onnettomuudeksi, hävittääkseni koko Juudan.

        44:25   Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Mitä te ja teidän vaimonne olette suullanne puhuneet, sen te panette käsillänne täytäntöön, sanoen: 'Me täytämme lupauksemme, joilla olemme luvanneet polttaa uhreja taivaan kuningattarelle ja vuodattaa hänelle juomauhreja.' Niinpä pitäkää lupauksenne, pankaa lupauksenne täytäntöön!

        45:2   "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala, sinusta, Baaruk:

        46:25   Herra Sebaot, Israelin Jumala, sanoo: Katso, minä rankaisen Aamonia, joka on Noossa, niin myös faraota ja Egyptiä, sen jumalia ja sen kuninkaita, sekä faraota että niitä, jotka häneen turvaavat.

        48:1   Mooabia vastaan. Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: "Voi Neboa, sillä se on hävitetty! Häpeään joutunut, valloitettu on Kirjataim, häpeään joutunut, kauhistunut on linnoitus.

        50:18   Sentähden, näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Katso, minä rankaisen Baabelin kuningasta ja hänen maatansa, niinkuin minä rankaisin Assurin kuningasta.

        51:33   Sillä näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Tytär Baabel on kuin puimatanner poljettaessa; vielä vähän aikaa, niin hänen elonaikansa tulee.

        Hesekiel:
        8:4   Ja katso, siellä oli Israelin Jumalan kirkkaus, samankaltainen nähdä kuin se, minkä minä olin nähnyt laaksossa.

        9:3   Mutta Israelin Jumalan kirkkaus oli kohonnut yläpuolelta kerubin, jonka yllä se oli ollut, huoneen kynnykselle ja huusi pellavavaatteisiin puetulle miehelle, jolla oli kirjoitusneuvot vyöllänsä;

        10:19   Ja lähtiessään kerubit nostivat siipensä ja kohosivat maasta minun silmäini edessä, ja pyörät samalla kuin ne; ja ne seisahtuivat Herran huoneen itäportin ovelle, ja niiden yläpuolella oli Israelin Jumalan kirkkaus.

        10:20   Nämä olivat samat olennot, jotka minä olin nähnyt Israelin Jumalan alla Kebar-joen varrella; ja minä tulin tietämään, että ne olivat kerubeja.

        11:22   Sitten kerubit nostivat siipensä ja pyörät samalla kuin ne, ja Israelin Jumalan kirkkaus oli heidän yläpuolellansa;

        43:2   Ja katso: Israelin Jumalan kunnia tuli idästä päin. Sen kohina oli niinkuin paljojen vetten kohina, ja maa kirkastui hänen kunniastansa.

        44:2   Niin Herra sanoi minulle: "Tämä portti on oleva suljettuna: sitä ei saa avata, eikä kenkään saa käydä siitä sisälle, sillä Herra, Israelin Jumala, on käynyt siitä sisälle. Se on oleva suljettu.

        Sefanja:
        2:9   Sentähden, niin totta kuin minä elän, sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala, on Mooab tuleva Sodoman kaltaiseksi ja ammonilaiset Gomorran kaltaisiksi, nokkospehkojen maaksi, suolakuopaksi, autioksi iankaikkisesti. Jääneet minun kansastani ryöstävät heitä, ja minun kansakuntani jäännökset ottavat heidät perintöosaksensa.

        Malakia:
        2:16   Sillä minä vihaan hylkäämistä, sanoo Herra, Israelin Jumala, ja sitä, joka verhoaa vaatteensa vääryydellä, sanoo Herra Sebaot. Siis ottakaa vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat.

        Matteuksen evankeliumi:
        15:31   niin että kansa ihmetteli nähdessään mykkäin puhuvan, raajarikkojen olevan terveitä, rampojen kävelevän ja sokeain näkevän; ja he ylistivät Israelin Jumalaa.

        Luukkaan evankeliumi:
        1:68   "Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, sillä hän on katsonut kansansa puoleen ja valmistanut sille lunastuksen

      • ???????????
        ohi! kirjoitti:

        Taidat olla kovin ymmärtämätön kun väität että Raamatun Jumala olisi VAIN Israelin Jumala, kuinka monta Jumalaa luulet olevan olemassa.

        2. Moos. 19:5
        JOS TE NYT KUULETTE MINUN ÄÄNTÄNI ja PIDÄTTE MINUN LIITTONI, niin te olette minun omaisuuteni ENNEN kaikkia muita kansoja; sillä KOKO MAA ON MINUN.

        On kyseen alaista pitikö Israel Jumalan liiton??

      • paljon..
        ??????????? kirjoitti:

        82:1 Aasafin virsi. Jumala seisoo jumalien kokouksessa, hän on tuomari jumalien keskellä:

        86:8 Ei ole sinun vertaistasi, Herra, jumalien joukossa, eikä ole vertaa sinun töillesi.

        95:3 Sillä Herra on suuri Jumala, suuri kuningas yli kaikkien jumalien.

        136:2 Kiittäkää jumalien Jumalaa, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.

        138:1 Daavidin virsi. Minä kiitän sinua kaikesta sydämestäni, veisaan sinun kiitostasi jumalien edessä.

        5.Mooseksen kirja:
        6:14 Älkää kulkeko muiden jumalien perässä, niiden kansain jumalien, jotka asuvat teidän ympärillänne -

        2. Mooseksen kirja:
        23:13 Kaikkea, mitä minä olen sanonut teille, noudattakaa. Vierasten jumalien nimiä älkää mainitko, älköön niitä kuuluko teidän huuliltanne.

        23:32 Älä tee liittoa heidän äläkä heidän jumaliensa kanssa.

        4:5 Mutta viimein tuli minun eteeni Daniel, jonka nimi on minun jumalani nimen mukaan Beltsassar ja jossa on PYHIEN JUMALIEN henki; ja minä kerroin hänelle unen:

        JNE

    • benedi

      Hei!

      Menestystä ja onnea valisemallasi tiellä!! Teit oikean ratkaisun, sillä Jeesus sanoi: " Jos tahdot päästä elämään sisälle pidä käskyt"

      Tarkoittaa tietenkin kaikkia 10:tä , eikä vaan 9 ää niistä.
      Niin, monet ja lähes kaikki tekevät työtä vähän niinkuin Paavali " teltantekijöinä" eli heillä on itsenäiset ammatit, joten silloin ei sapattia tarvitse rikkoa.

      Ellen G, White on kirjailija vertaansa vailla jota arvostavat kaikki maailman uskonnolliset järjestöt, myös vartiotorni seura.

      Jeesus on tämä sama Jumala joka oli alussa kun maailma luotiin,! Hän perusti ja pyhitti Sapatin jo Eedenissä luomisen muistomerkiksi ja siunasi ja pyhitti sen!

      katso todisteeksi. Joh 8: 58 ja 2. Moos. 3:14
      Jeesus käyttää itsestään Jumalan nimeä " Minä Olen"
      Joh. 8: 42 " Jeesus tuli Isän luota"

      Jeesus oli tuo " Valkeus tuli" Hän oli se maailman valkeus joka " Loi kaikki näkyväiset ja näkymättömät"

      Jeesus oli Taivaassa ollessaan tavattoman kirkas olento kts. Joh 17:5

      Jeesus oli Isänsä kanssa luomisessa.

      Kts. Joh 1:1-3 ja Joh 1: 14 " ainokainen poika" tarkoittaa Jeesusta

      ..."kuin ainokaisella pojalla on Isältä.."

      kts. Joh 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän lähetti ainokaisen poikansa jne... Ainokainen Poika on Jeesus!!

      Jeesus oli aktiivinen agentti Isänsä kanssa luomisessa katsopa Heb.1: 1, 2

      Mitenkäs luemme Hebrealaisten kirjeessä Jumalan Pojan luomistöistä??

      Heb 1: 1-8
      Luemme myös toisen paikan jossa kerrotaan Jeesuksen luoneen alussa kaikki.
      Kol.1: 14_17

      Jeesus loi kaiken täydelliseksi heti alussa...voi sanoa että ihminen yhteistyössä saatanan kanssa " saastutti kaiken"

      Maa saastuu ihmisten alla kertoo Raamattu , ei Jeesuksen ja Jumalan alla!!

      1.Moos. 1:1 27, 31
      Lue myös 1 Moos 2: 8-15

      Alussa, siis valkeus tuli so. Jeesus ja loi kuun ja auringon ja tähdet 3. pnä.

      Siihen saakka Jeesuksen kirkkaus valaisi pimeän planeetan kokonaan! todiste: Joh. 17: 5 !!

      Luomisen muistomerkiksi Jeesus asetti sapatin, siunasi ja asetti sen pyhään käyttöön.

      " Minkä Jumala on siunannut se on siunattu iäti" kertoo Raamattu!!

      Herralla on päivä! " Olin hengessä Herran päivänä"!! Herran päivä on sapatti, joka asetettiin Luomisen muistomerkiksi..ei missään tapauksessa juutalaisten muistomerkiksi!!

      • sapatti?

        Lause sieltä toinen täältä, eikä järjen häivääkään sinun todistelussasi!

        Jesaja:
        13:6   Valittakaa, sillä Herran päivä on lähellä, se tulee kuin hävitys Kaikkivaltiaalta.

        13:9   Katso, Herran päivä tulee, tulee armottomana, tulee kiivaus ja vihan hehku, tekemään autioksi maan ja hävittämään siitä sen syntiset.

        Hesekiel:
        13:5   Te ette ole nousseet muurin aukkoihin ettekä korjanneet muuria Israelin heimon ympärillä, että se kestäisi sodassa, Herran päivänä.

        30:3   Sillä lähellä on päivä, lähellä Herran päivä; se on pilvinen päivä, pakanakansojen aika.

        Jooel:
        1:15   Voi sitä päivää! Sillä lähellä on Herran päivä, ja se tulee niinkuin hävitys Kaikkivaltiaalta.

        2:1   Puhaltakaa pasunaan Siionissa, toitottakaa torvia minun pyhällä vuorellani. Jokainen maan asukas on vapiseva, sillä Herran päivä tulee. Niin, se on lähellä:

        2:11   Ja Herra antaa äänensä jylistä sotajoukkonsa edellä, sillä ylen lukuisa on hänen väkensä, sillä väkevä on hänen käskynsä täyttäjä, sillä suuri on Herran päivä ja sangen peljättävä; kuka voi sitä kestää?

        2:31   aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja peljättävä.

        3:14   Meluavia joukkoja, meluavia joukkoja ratkaisulaaksossa! Sillä lähellä on Herran päivä ratkaisulaaksossa.

        Aamos:
        5:18   Voi teitä, jotka toivotte Herran päivän tulemista. Miksi hyväksi on teille Herran päivä? Se on oleva pimeys, eikä valkeus -

        5:20   Eikö Herran päivä ole pimeys, eikä valkeus, eikö se ole synkeys, jossa ei valoa ole?

        Obadja:
        1:15   Sillä lähellä on Herran päivä kaikkia pakanakansoja: Niinkuin sinä olet tehnyt, niin sinulle tehdään; kosto sinun teostasi kohtaa sinun omaa päätäsi.

        Sefanja:
        1:7   Vaiti Herran, Herran edessä! Sillä Herran päivä on lähellä; sillä Herra on laittanut teurasuhrin, on vihkinyt kutsuttunsa.

        1:14   Lähellä on Herran suuri päivä, se on lähellä ja tulee sangen kiiruusti. Kuule, Herran päivä! Silloin sankarit haikeasti huutavat.

        Sakarja:
        14:1   Katso, Herran päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun keskelläsi.

        Malakia:
        4:5   Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä.

        Apostolien teot:
        2:20   Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen.

        1.Korinttolaiskirje:
        5:5   Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä.

        1.Tessalonikalaiskirje:
        5:2   sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä.

        2.Tessalonikalaiskirje:
        2:2   ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.

        2.Pietarin kirje:
        3:10   Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.

        MIKÄ ON "HERRAN PÄIVÄ"? VASTAA SANOISTASI SAPATTIKIIHKOILIJA!

      • kyllä siinä tulee sellainen mielikuva että Jeesu todellakin oli tavattoman kirkas olento.
        nyt minulla on esillä tämä Joh.17:5"Ja nyt Isä, kirkasta sinä minut sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan."
        Kyllä se on niin, että Jeesus oli Jumalan ainokainen poika.
        heb.kirjettä ei meinannut ensiksi löytyä, mutta sitten kävin kirjahyllystä hakemassa uuden Raamatun.

      • raamatun
        auroraboreallis kirjoitti:

        kyllä siinä tulee sellainen mielikuva että Jeesu todellakin oli tavattoman kirkas olento.

        Löydätkö sieltä uudesta testamentista, että jeesus sanoisi "Muista sapatti". Löydätkö, että pakanoille olisi opetettu sapatinviettoa?

        Miksi Paavali sanoi, että kaikki päivät ovat yhtä hyviä? Valehteliko Paavali, kun ei muistanut korostaa sapattia?

      • benedi
        sapatti? kirjoitti:

        Lause sieltä toinen täältä, eikä järjen häivääkään sinun todistelussasi!

        Jesaja:
        13:6   Valittakaa, sillä Herran päivä on lähellä, se tulee kuin hävitys Kaikkivaltiaalta.

        13:9   Katso, Herran päivä tulee, tulee armottomana, tulee kiivaus ja vihan hehku, tekemään autioksi maan ja hävittämään siitä sen syntiset.

        Hesekiel:
        13:5   Te ette ole nousseet muurin aukkoihin ettekä korjanneet muuria Israelin heimon ympärillä, että se kestäisi sodassa, Herran päivänä.

        30:3   Sillä lähellä on päivä, lähellä Herran päivä; se on pilvinen päivä, pakanakansojen aika.

        Jooel:
        1:15   Voi sitä päivää! Sillä lähellä on Herran päivä, ja se tulee niinkuin hävitys Kaikkivaltiaalta.

        2:1   Puhaltakaa pasunaan Siionissa, toitottakaa torvia minun pyhällä vuorellani. Jokainen maan asukas on vapiseva, sillä Herran päivä tulee. Niin, se on lähellä:

        2:11   Ja Herra antaa äänensä jylistä sotajoukkonsa edellä, sillä ylen lukuisa on hänen väkensä, sillä väkevä on hänen käskynsä täyttäjä, sillä suuri on Herran päivä ja sangen peljättävä; kuka voi sitä kestää?

        2:31   aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja peljättävä.

        3:14   Meluavia joukkoja, meluavia joukkoja ratkaisulaaksossa! Sillä lähellä on Herran päivä ratkaisulaaksossa.

        Aamos:
        5:18   Voi teitä, jotka toivotte Herran päivän tulemista. Miksi hyväksi on teille Herran päivä? Se on oleva pimeys, eikä valkeus -

        5:20   Eikö Herran päivä ole pimeys, eikä valkeus, eikö se ole synkeys, jossa ei valoa ole?

        Obadja:
        1:15   Sillä lähellä on Herran päivä kaikkia pakanakansoja: Niinkuin sinä olet tehnyt, niin sinulle tehdään; kosto sinun teostasi kohtaa sinun omaa päätäsi.

        Sefanja:
        1:7   Vaiti Herran, Herran edessä! Sillä Herran päivä on lähellä; sillä Herra on laittanut teurasuhrin, on vihkinyt kutsuttunsa.

        1:14   Lähellä on Herran suuri päivä, se on lähellä ja tulee sangen kiiruusti. Kuule, Herran päivä! Silloin sankarit haikeasti huutavat.

        Sakarja:
        14:1   Katso, Herran päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun keskelläsi.

        Malakia:
        4:5   Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä.

        Apostolien teot:
        2:20   Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen.

        1.Korinttolaiskirje:
        5:5   Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä.

        1.Tessalonikalaiskirje:
        5:2   sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä.

        2.Tessalonikalaiskirje:
        2:2   ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.

        2.Pietarin kirje:
        3:10   Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.

        MIKÄ ON "HERRAN PÄIVÄ"? VASTAA SANOISTASI SAPATTIKIIHKOILIJA!

        ...Ja niin tulivat valmiiksi taivas ja maa...Ja Herra (Jeesus) siunasi ja pyhitti 7.n päivän, koska Hän sinä päivänä päätti luomisviikon.

        "Se minkä Herra on siunannut se on siunattu iäti" (Raamattu)

        Lepopäiväkäsky on 4.s käsky. " Jos tahdot päästä elämään sisälle (pelastua) pidä käskyt" Jeesus sanoi:

        "Se joka sanoo Hänet (Jeesuksen) tuntevansa eikä pidä Hänen käskyjänsä( joista lepopäiväkäsky sapatti on 4.s), se (henkilö) on valehtelija ja totuus ei ole hänessä" (Raamattu)

        Minä annoin teille esikuvan, että te seuraisitte minun jalanjälkiäni, sanoi Jeesus, ja jatkoi: Minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn Hänen rakkaudessaan.

        " Jeesus meni tapansa mukaan sapattina synagoogaan" ...seuraa Jeesusta ja tee sinä samoin!!

        "Teemmekkö lain mitättömäksi uskon kautta?( Kysyi Paavali) Pois se! (hän vastasi), vaan me vahvistamme lain. (Näin Paavali)

        Eihän lakia ole pantu lain noudattajille, vaan lain rikkojat saavat lain rikkomisesrtaan rangaistuksen.

        Henkilö joka tahallaan rikkoo jonkun 10.stä käskystä, ei suinkaan vahvista pelastumistaan vaan heikentää sitä, sillä ei ole sovitusta sen henkilön kohdalla, joka tahallaan rikkoo lakia (raamattu)

        "Rakkaus Jumalaa kohtaan on se, että me pidämme Hänen käskynsä, ja ne eivät ole raskaat"

        Ei sapatin vietto ja Luomisen muisteleminen ja Luojan kunnioittaminen tuona päivänä ole ollenkaan raskasta!

        Raamattu kutsuu sapattia "Herran päiväksi, Ilopäiväksi, eikä surupäiväksi.

        Onhan kirjoitettu; " Se, joka rikkoo yhden käskyn kymmenestä, se on syypää koko lain rikkomiseen (raamattu)

        "Ei myö pystytä lakia pitämään" sanovat ihmiset.
        Se on kyllä totta, sillä Käräjätuomareilla on yhä enemmin töitä!!

      • benedi
        auroraboreallis kirjoitti:

        kyllä siinä tulee sellainen mielikuva että Jeesu todellakin oli tavattoman kirkas olento.
        nyt minulla on esillä tämä Joh.17:5"Ja nyt Isä, kirkasta sinä minut sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan."
        Kyllä se on niin, että Jeesus oli Jumalan ainokainen poika.
        heb.kirjettä ei meinannut ensiksi löytyä, mutta sitten kävin kirjahyllystä hakemassa uuden Raamatun.

        Minulla ei tässä nyt ole raamattua, kun kirjastossa naputtelen, mutta noin se menee.
        Kun raamattu puhuu Herra Sebaotista jne. kyse on Jeesuksesta, Jeesus kulki ja talutti Israelin kansan pois egyptin maasta orjuuden pesästä.

        Jeesus käyskenteli paratiisissa, kun Eeva ja Adam söivät kielletystä puusta.

        Tämän vuoksi mm. Jeesus ei luonut ainuttakaan elävää olentoa, ennenkuin aurinko, kuu ja tähdet olivat paikoillaan, koska mikään elollinen ei kestä Jumalan alkuperäistä kirkautta ja että jäisi eloon!!

        Raamatussa on siitä tekstejä, kuinka ihminen ei voi kestää Jumalan kirkautta ja jäädä henkiin.

        Raamattu sanoo: " ettei ihmisellä ole mitään etua eläimiin nähden, sama on kumpienkin kohtalo" ...tämä kattaa tietenkin myös Jumalan kirkkauden!

        Jeesuksen Isä sanoi: " Tulkoon valkeus ja valkeus tuli" Tämä valkeus ja kirkkaus oli Jeesus, jota seuraat sapattisin synagookaan!!

      • tätä?
        benedi kirjoitti:

        Korjaan vaan tämän valheesi

        ***Jeesuksen Isä sanoi: " Tulkoon valkeus ja valkeus tuli" Tämä valkeus ja kirkkaus oli Jeesus, jota seuraat sapattisin synagookaan!!***

        RAAMATUSSA SANOTAAN, ETTÄ VALKEUS ON PÄIVÄ!

        1:5   Ja Jumala kutsui valkeuden päiväksi, ja pimeyden hän kutsui yöksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, ensimmäinen päivä.

      • kysymykseen
        benedi kirjoitti:

        ...Ja niin tulivat valmiiksi taivas ja maa...Ja Herra (Jeesus) siunasi ja pyhitti 7.n päivän, koska Hän sinä päivänä päätti luomisviikon.

        "Se minkä Herra on siunannut se on siunattu iäti" (Raamattu)

        Lepopäiväkäsky on 4.s käsky. " Jos tahdot päästä elämään sisälle (pelastua) pidä käskyt" Jeesus sanoi:

        "Se joka sanoo Hänet (Jeesuksen) tuntevansa eikä pidä Hänen käskyjänsä( joista lepopäiväkäsky sapatti on 4.s), se (henkilö) on valehtelija ja totuus ei ole hänessä" (Raamattu)

        Minä annoin teille esikuvan, että te seuraisitte minun jalanjälkiäni, sanoi Jeesus, ja jatkoi: Minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn Hänen rakkaudessaan.

        " Jeesus meni tapansa mukaan sapattina synagoogaan" ...seuraa Jeesusta ja tee sinä samoin!!

        "Teemmekkö lain mitättömäksi uskon kautta?( Kysyi Paavali) Pois se! (hän vastasi), vaan me vahvistamme lain. (Näin Paavali)

        Eihän lakia ole pantu lain noudattajille, vaan lain rikkojat saavat lain rikkomisesrtaan rangaistuksen.

        Henkilö joka tahallaan rikkoo jonkun 10.stä käskystä, ei suinkaan vahvista pelastumistaan vaan heikentää sitä, sillä ei ole sovitusta sen henkilön kohdalla, joka tahallaan rikkoo lakia (raamattu)

        "Rakkaus Jumalaa kohtaan on se, että me pidämme Hänen käskynsä, ja ne eivät ole raskaat"

        Ei sapatin vietto ja Luomisen muisteleminen ja Luojan kunnioittaminen tuona päivänä ole ollenkaan raskasta!

        Raamattu kutsuu sapattia "Herran päiväksi, Ilopäiväksi, eikä surupäiväksi.

        Onhan kirjoitettu; " Se, joka rikkoo yhden käskyn kymmenestä, se on syypää koko lain rikkomiseen (raamattu)

        "Ei myö pystytä lakia pitämään" sanovat ihmiset.
        Se on kyllä totta, sillä Käräjätuomareilla on yhä enemmin töitä!!

        ***Raamattu kutsuu sapattia "Herran päiväksi, Ilopäiväksi, eikä surupäiväksi.***

        KYSYN UUDELLEEN, MIKÄ ON RAAMATUN MUKAAN HERRAN PÄIVÄ?

        Aamos:
        5:18 Voi teitä, jotka toivotte Herran päivän tulemista. Miksi hyväksi on teille Herran päivä? Se on oleva pimeys, eikä valkeus -

        5:20 Eikö Herran päivä ole pimeys, eikä valkeus, eikö se ole synkeys, jossa ei valoa ole?

      • benedi
        tätä? kirjoitti:

        Korjaan vaan tämän valheesi

        ***Jeesuksen Isä sanoi: " Tulkoon valkeus ja valkeus tuli" Tämä valkeus ja kirkkaus oli Jeesus, jota seuraat sapattisin synagookaan!!***

        RAAMATUSSA SANOTAAN, ETTÄ VALKEUS ON PÄIVÄ!

        1:5   Ja Jumala kutsui valkeuden päiväksi, ja pimeyden hän kutsui yöksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, ensimmäinen päivä.

        Jumalan ajatuksia, koska olet ehkä liha.

        Jeesus sanoi: " Vaeltakaa valkeudessa, sillä valkeus on tullut keskuuteenne...ja " Minä olen maailman valkeus" eikä pimeys sitä käsittänyt"

        näin suunnilleen muistista.

        Hän Jeesus on esikoinen ennenkaikkea luomakuntaa...eli ennenkuin Abraham syntyi olen minä ollut---Profeetta Miika kertoo: " Hänen alkuperänsä on muinaisuudesta" ..tarkoittaa jeesusta.

        Aivan maailman alussa " Alussa oli Sana ja Sana tuli lihaksi ja Sana oli Jumala, kaikki on saanut syntynsä Hänen (Jeesuksen) kautta ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään mikä syntynyt on"

        Alussa Jeesus oli Isän luona, ja Isänsä toiveesta tämä kirkas olento (Joh 17:5) tuli Isänsä tyköä tänne ja valaisi maan, koska kuu aurinko ja tähdet luotiin vasta 3. na päivänä.

        Jeesuksen, Luojan kirkkaus valaisi, pimeän planeetan...siksi raamattu opettaa että "valkeus tuli" maailmaan ja pimeys, joka ihmisten mielissä on , ei sitä käsittänyt"!!

        Sen voi myös ajatella tarkoittavan pimeää planeettamme.

        Raamattuhan opettaa "syvyydestä" että se on tämä planeetta, kun aurinko ja kuu ja tähdet eivät sitä valaise, eikä myöskään Valkeus eli Jeesus.

        " Ja saatana heitettiin syvyyteen ettei hän enää kansoja villitsisi, kunnes ne tuhat vuotta ovat lloppuun kuluneet" ( Esimerkki syvyydest)

        Maapallo on tuolloin pimeä ja ihmisistä ja eläimiä tyhjä planeetta. " Enkä minä siinä valoa nähnyt, ja ei ollut yhtään ihmistä ja kaikki eläimet olivat paenneet pois" Jesaja näki kun katseli maapallomme tilaa Jeesuksen 2. tulon jälkeen!

        " Te eksytte, kun ette tunne kirjoituksia, ettekä Jumalan voimaa"

        Jeesuksesta puhutaan Raamatussa myös päivänä. Hänhän se on viikonpäivät luonut ja niiden päätteeksi asettanut sapatin lepopäiväksi- ei muuta kuin lepää- äläkä taistele Tutkainta vastaan!!

      • benedi
        kysymykseen kirjoitti:

        ***Raamattu kutsuu sapattia "Herran päiväksi, Ilopäiväksi, eikä surupäiväksi.***

        KYSYN UUDELLEEN, MIKÄ ON RAAMATUN MUKAAN HERRAN PÄIVÄ?

        Aamos:
        5:18 Voi teitä, jotka toivotte Herran päivän tulemista. Miksi hyväksi on teille Herran päivä? Se on oleva pimeys, eikä valkeus -

        5:20 Eikö Herran päivä ole pimeys, eikä valkeus, eikö se ole synkeys, jossa ei valoa ole?

        ..on Herra SINUN Jumalasi sapatti, älä silloin mitään askaretta toimita..jne

        No sovitaanko että se on "Herra sinun Jumalasi sapatti"

        Onko 7.s päivä almannakassa ollenkaan päivä? Luetaanko se (7.s päivä) päiväksi.

        Kaikki alaluokan opiskelija lapset nostavat kätensä ylös ja sanovat: " Opettaja, opettaja ! Kyllä se luetaan päiväksi.

        NO, lapset: Kertokaapa mikäs päivä se on?
        Opettaja: " Se on Herran pyhäpäivä sapatti, jolloin Hän päätti luomistyönsä, ja itsekin henkähti!
        Hyvä lapset! Oikein vastasitte, saatte mennä jo vähän aiemmin välitunnille. kun tunsitte ja tiesitte että Herran Pyhäpäivä on Sapatti! Ja 4.s käsky!

        Sinä osaat kirjoittaa, mutta et ymmärrä mitä luet!

      • benedi
        kysymykseen kirjoitti:

        ***Raamattu kutsuu sapattia "Herran päiväksi, Ilopäiväksi, eikä surupäiväksi.***

        KYSYN UUDELLEEN, MIKÄ ON RAAMATUN MUKAAN HERRAN PÄIVÄ?

        Aamos:
        5:18 Voi teitä, jotka toivotte Herran päivän tulemista. Miksi hyväksi on teille Herran päivä? Se on oleva pimeys, eikä valkeus -

        5:20 Eikö Herran päivä ole pimeys, eikä valkeus, eikö se ole synkeys, jossa ei valoa ole?

        Kristittyjen sapatti! Herran päivä! kts. Ilm.1:10 " Minä olin hengessä Herran päivänä...jne"

        Jesaja 58:13 " Jos sinä pidätät jalkasi sapattia rikkomasta, niin ettet toimita omia asioitasi MINUN PYHÄPÄIVÄNÄNI, vaan kutsut sapatin ilopäiväksi, Herran pyhäpäivän kunnioitettavaksi ja kunnioitat sitä, niin ettet toimita omia toimiasi et aja omia asioitasi etkä puhu joutavia"
        (kuten esim. " raukka ei osaa edes vastata")

        " Pitäkää minun sapattini , sillä se on merkkinä meidän välillämme, minu ja teidän, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne ettäminä olen Herra joka pyhitän teidät" 2,Moos 31:13

        " Ja pyhittäkää minun sapattini ..että tulisitte tietämään että Minä olen Herra teidän Jumalanne" Hesekiel.20:20

        " Autuas se ihminen, joka tämän tekee, se ihmislapsi, joka tässä pysyy, joka pitää sapatin eikä sitä riko" Jesaja 58:2

        Ja uudessakin maassa tehdään näin--raukatkin"
        " joka kuukausi uudenkuun päivänä ja joka viikko sapattina tulee kaikki kansa kumartaen rukoilemaan minua sanoo Herra" Jesaja 66:23

        Jos ja kun Jeesus loi kaiken näkyväisen ja näkymättömät , niin hän loi ja asetti silloin sapatinkin Jo.1:1-3 Joh1:14 " Sana tuli lihaksi"

        Mark.2:27, 28 Jeesus sanoi heille: Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten, sentähden ihmisen Poika on Sapatinkin Herra"
        huomaa: se valmistettiin eli tehtiin ihmistä varten.

        No kuka sen teki ? Jeesus, joka loi kaiken!

        Senhän vahvistaa jo Kol. 1:14-17 (Kristus on kaiken luoja ja asettaja, myös Herran päivän!

        Jeesus meni sapattina synagoogaan: Luuk 4:16
        ja kristittyjen tulee seurata jeesuksen esimerkkiä kts. 1 Pietarin 2:21 .." että te seuraisitte hänen jalanjälkiään"

        Herralla on päivä! Se on sapatin päivä. Mutta jos rikot sapatin ja muutkin käskyt , varastat, ja valehtelet, niin miksi hyväksi on sinulle sitten "Jeesuksen 2, tulemus, eli Herran Päivä, se on koston päivä!

        Mistä tiedät ettei sekin päivä ole juuri 7.s päiväksi suunniteltu eli sapatiksi?? Et mistään tiedä?

        " Autuaat ne jotka pitävät Jumalan käskyt, silläheillä on valta syödä elämän puusta ja päästä porteista sisälle kaupunkiin Ilm. 22: 14

        Ulkopuolella ovat myös sapatin rikkojat (jae 15)
        etkö tee valhetta kun rikot 4. käskyn, joten olet ulkopuolella!

        Jos tahdot päästäel'ämään sisälle pidä käskyt!! sanoi Jeesus.

        Se joka sanoo Jumalaa rakastavansa eikä pidä Hänen käskyjänsä , se on valehtelija" sanoi Jeesus.
        Ilm 22.15 ...Ulkopuolella ovat..ja kaikki jotka valhetta rakastavat ja tekevät"

        Jos noudatat ja pidät " Herran päivän" ja kunnioitat sitä, niin pidit silloin 4. käskyn ja olet sisäpuolella..jos et pidä ja hylkäät sen ja taistelet sitä vastaan teet valhetta..ja olet ulkopuolella jae 15
        Itsehän valitset rakastatko Jumalaa vai et!!?

    • Onpa karmeata kuultavaa. Muistaakseni kerroit aikaisemmin, kuinka lähetit lapsesi harhaoppisten adventistien kouluun, annoit pahalle pikkusormen (tai oikeastaan kokonaisen ihmisen iankaikkisen sielun turmeltavaksi, lapsesi, jota sinun pitäisi suojella) ja nyt sitten on jo koko käsi mennyt.

      Seuraava askel onkin sitten liittyminen tuohon harhaoppiin, josta on vaikea enää palata ja tulla uskoon.

      Kauhistu nyt syntiäsi Jeesuksen Kristuksen nimessä ja tee parannus!

      • on kait adventismien mielestä se harhaoppi, jota tullee karttaa.
        En harrasta mitään sellaista.

      • on paholaisesta

        niin sinun syytöksesi.

      • kolme-enkeliä
        auroraboreallis kirjoitti:

        on kait adventismien mielestä se harhaoppi, jota tullee karttaa.
        En harrasta mitään sellaista.

        Totuuden kun löytää, niin se on kalliimpaa kuin kulta. Mutta paholainen iskee heti yrittäen saada epäilyksiä aikaan. Pysy vahvana ja rukoile, niin pysyt tiellä oikealla. Jeesuksen usko ei kelpaa kaikille kristityille, ei vaan he vastustavat sitä (vrt. Paavali) ilmeisellä raivolla, luullen tekevänsä palvelusta Jumalalle!

      • Kerro meille

        Kuinka sinusta tuli sielun vihollisen Agentti? Älä kierrä äläkä kaarra vaan ole edes yhden kerran rehellinen. Vastaa miksi vihaat todellista Jeesuksen Evankeliumia? Vaikuttaisiko ehkä menneisyytesi tähän valintaasi? Koeta nyt tehdä kokosydämin en parannus elämääsi. Tämä on vain ystävän neuvo.Oikean parannuksen jälkeen pahat tunteesi alkavat helpottaa! Ota neuvosta vaari.
        Neuvon antaja.

      • auroraboreallis kirjoitti:

        on kait adventismien mielestä se harhaoppi, jota tullee karttaa.
        En harrasta mitään sellaista.

        Juu Ellen Whitellä oli tapana varoitella kaikenlaisesta, mitä hän itse teki, jotta adventistien huomio ei kääntyisi siihen, että hän juuri itse teki sitä, mistä kielsi.

        Niinpä Ellen varoitti spiritismistä, mutta otti jatkuvasti näkyjä, unia ja muuten tietoa demonihengiltä. Viekasta.

        Samoin adventistit muka varoittelevat spiritismistä, mutta lukevat ja omaksuvat Ellen Whiten demonieksytyksiä.

        Sitä paitsi yleensä adventistit väittävät Raamatun sanaan tuonelasta (johon ei uskovat kuoltuaan menevät odottelemaan viimeistä tuomiota) ja taivaasta (johon uskovina kuolleet menevät odottelemaan karitsan häitä) uskovia spiritisteiksi. Siis raamattuun uskovat kristityt ovat spiritistejä ja Raamattua mielin määrin demoninäkyjen perusteella vääntelevät harhaoppiset adventistit sitten muka oikeita totuuden omaavia kristittyjä. He ovat muka harhaoppeineen taivaaseen matkalla oleva pieni lauma ja kristityt babylon sunnuntaipedonmerkkeineen.

      • kolme-enkeliä kirjoitti:

        Totuuden kun löytää, niin se on kalliimpaa kuin kulta. Mutta paholainen iskee heti yrittäen saada epäilyksiä aikaan. Pysy vahvana ja rukoile, niin pysyt tiellä oikealla. Jeesuksen usko ei kelpaa kaikille kristityille, ei vaan he vastustavat sitä (vrt. Paavali) ilmeisellä raivolla, luullen tekevänsä palvelusta Jumalalle!

        Ei Jeesus demoneilta näkyjä ja tietoa ottanut sentään. Joten ei Jeesuksen usko ollut mitään Ellen Whiten ja adventistien ja sinunkin raamatunvastaista demoneilta saatua harhaoppisuutta.

    • Simo Perho

      Hyvä aureaborealis!

      Iloitsin vilpittömästä kirjoituksestasi. On luonnollista, että sapatin uskollinen pitäminen aiheuttaa tässä maailmassa ongelmia. Vaikka se merkitsisi kohdallasi työnvaihtoa, kuten minunkin kohdallani, kannattaa olla uskollinen. Jumala johti minut meriltä omaan työhönsä, koska merellä ei voinut viettää sapattia. Anna Jumalan johtaa sinua! Jos joudut luopumaan jostain sapatin takia, parempaa on tulossa. Jumalan kanssa voit mennä rohkeasti eteenpäin. Hän ei sinua hylkää!

      Terveisin,
      Simo Perho
      ULVILA

      • En usko.

      • luikerrella?

        Jos kerran kaikille ihmisille ei ole edes annettu mahdollisuutta viettää sapattia, niin eihän sapatti ole kaikille tarkoitettu. Merimiehet kadotukseen, vai kuinka? Järjetön ajatus, että sapatin takia on luovuttava työpaikastaan!

        Mistä löytäisin työpaikan, jossa olisi työtä tarjolla kuutena päivänä viikossa, voitko auttaa?

      • luikerrella? kirjoitti:

        niin minä oon ajatellut tehä.

      • pakkaat?
        auroraboreallis kirjoitti:

        niin minä oon ajatellut tehä.

        Voiko sitä pakkausta tehdä kuutena päivänä viikossa?
        Pitää vähän ajatella adventtikirkon etuakin. Nykyisestä palkastani maksettavat kymmenykset olisivat varmaankin nelinkertaiset, mitä ne ovat pakkaajan palkasta!

      • on luonut

        maailman?
        Jos lainkirjain ylittää armon, silloin voi tulla selkkauksia ja työpaikan vaihtoja useinkin.
        Tuskinpa kukaan ihminen lähtee töistään noilla perusteilla.

      • tämän maailman
        on luonut kirjoitti:

        maailman?
        Jos lainkirjain ylittää armon, silloin voi tulla selkkauksia ja työpaikan vaihtoja useinkin.
        Tuskinpa kukaan ihminen lähtee töistään noilla perusteilla.

        mukaan ajateltu. Moni on lähtenyt ja Jumala on sen siunannut. Kuten teki Simo, niin tein minäkin. Jätin entisen hommani enkä ole katunut. Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmistä.

      • on luonut kirjoitti:

        maailman?
        Jos lainkirjain ylittää armon, silloin voi tulla selkkauksia ja työpaikan vaihtoja useinkin.
        Tuskinpa kukaan ihminen lähtee töistään noilla perusteilla.

        elämä.

      • enempää kantaa
        tämän maailman kirjoitti:

        mukaan ajateltu. Moni on lähtenyt ja Jumala on sen siunannut. Kuten teki Simo, niin tein minäkin. Jätin entisen hommani enkä ole katunut. Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmistä.

        valintoihinne. Jumala on pitkämielinen.
        Mieti, jos sinä tai Moni, olisitte pysyneet omissa töissänne ja siellä sitten eläneet valon lapsina, olisiko asiat toisin?
        Paremmin, nopeammin ja viisaammin.

      • Simo Perho
        luikerrella? kirjoitti:

        Jos kerran kaikille ihmisille ei ole edes annettu mahdollisuutta viettää sapattia, niin eihän sapatti ole kaikille tarkoitettu. Merimiehet kadotukseen, vai kuinka? Järjetön ajatus, että sapatin takia on luovuttava työpaikastaan!

        Mistä löytäisin työpaikan, jossa olisi työtä tarjolla kuutena päivänä viikossa, voitko auttaa?

        Nykyään on paljon helpompi saada työtä, jossa voi sapatin saada vapaaksi, kuin ennen, jolloin oli yleisesti kuusipäiväinen viikko. Lepopäiväkäsky on yhtä tärkeä kuin "Älä tapa"-käsky.

        Sitäpaitsi sapatin merkitys on erittäin laaja: sehän muistuttaa meitä ei vain luomisesta vaan myös lunastuksesta. Voiko olla tärkeämpiä tapahtumia kuin luominen ja lunastus. Molemmista todistat viettämällä sapattia! Ei ihme, että sapatista kiistellään niin kiivaasti. Kysymyksessä ovat suuret panokset.

        Terveisin,
        Simo Perho

      • 0100100
        Simo Perho kirjoitti:

        Olisiko tuossa kommentissa vähän ylisanoja? Jos kymmenkunta ihmistä Suomessa vääntää juttua sapatista, Eniron adventismi Suomi24 palstalla, ei se ole järin merkittävää, taikka kiivasta kiistelyä, jostakin tietystä aiheesta! Entä mitkä ovat ne suuret panokset, jotka ovat kyseessä? Symboli ei ole edustettavana olevaa asiaansa ensiarvoisempi tekijä! Eli, jos yksilö ymmärtää olevansa Jumalan luoma ja Jumalan huolenpidon kohde – luotu ja lunastettu, sitä osoittava riitti on lopultakin ainoastaan toisarvoinen. Yksilön kannalta on tähdellisempää löytää paikkansa Jumalan yhteydessä kuin miettiä ulkoisia merkkejä!

        Jopa kymmenten käskyjen henki ilmaisee asioiden tärkeysjärjestyksen.

        "Sinulla EI SAA olla muita jumalia…
        "ÄLÄ tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa…
        "ÄLÄ käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä…
        "MUISTA pyhittää lepopäivä…
        "Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että SAISIT elää kauan…
        "ÄLÄ tapa.
        "ÄLÄ tee aviorikosta.
        "ÄLÄ varasta.
        "ÄLÄ todista valheellisesti toista ihmistä vastaan.
        "ÄLÄ tavoittele…
        (2Moos20.2-17)

        kahdeksan kymmenestä ovat ehdottomia kieltoja, näitä asioita EI tule tehdä!

        Lepopäivä asetuksen kohdalla sanamuoto on toinen. Sitä ei ole ilmaistu muodossa; ÄLÄ riko lepopäiväasetusta! Asetuksen henki on sen tehtävässä toimia varsinaisen asian muistuttajana. Kohde on aina välinettä ensiarvoisempi tekijä. Tämän johdosta Jeesuksella oli syynsä kritisoida juutalaisten sapatinviettoa, josta oli tullut itsetarkoitus (Mark2.27). Samaisesta syystä, myös Paavali huomautti uskoville, ettei itse symbolista pidä kiistellä (Room14.5). Jumala voi olla ihmisen luoja ja lunastaja ilman sapattia, mutta sapatin viettäminen, ja sen korostaminen, ja sen nostaminen joksikin uskonelämän kynnyskysymykseksi, ei edellytä, että yksilön uskonelämä olisi Jumalan mielen mukaista (Matt23.23-33).

        Viides käsky on toinen osoitus kyseessä olevan asian sisäisestä ymmärtämyksestä. Ensinnäkin, se ei sano; rakasta vanhempiasi! Rakkautta ei voi käskeä, se syntyy ihmisten välisistä vuorovaikutussuhteista. Se ei myöskään sano; ALÄ väheksy vanhempiasi! Elämässä, valitettavasti, eivät kaikki vanhemmat onnistu olemaan luonnostaan kunnioitettavia. Asetuksen henki kiertää nämä heikkoudet ja kohdistaa vastuun jälkipolvelle, että he vanhempien puutteista huolimatta, antaisivat heille heidän tehtävänsä edellyttämän kunnioituksen. Jokainen on vuorollaan samassa asemassa, vanhempana / kasvattajana, siksi on hyvä tiedostaa jo ennen siihen asemaan astumista / kasvatettavana, mitä on odotettavissa. Niinpä kunnioittaminen ei ole itsetarkoitus vaan sillä on toiminnallinen tarkoitusperä. Se toimii menestyksellisen yhteiskunnan peruselementtinä.

        Jossain mielessä nämä kaksi käskyä toimivat välinearvoina, kun taas muut käskyt ovat luonteeltaan pikemmin itseisarvoja.

      • Simo Perho
        0100100 kirjoitti:

        Kiitos hyvästä kommentista. Olen samaa mieltä kohteen tärkeämmyydestä symboliin verrattuna: Jumala on enemmän kuin sapatti.

        Näen asian kuitenkin niin, että sapatti kuvaa ehkä parhaiten suhdettamme Jumalaan kuin mikään muu käsky. Ihminen pitää jo luonnostaan yhdeksän muuta käskyä tai ainakin hän ymmärtää niiden velvoittavuuden, vaikka ei olisi edes tietoinen niiden olemassaolosta! Mutta lepopäiväkäskyä hän ei luonnostaan pidä käskyn edellyttämällä tavalla, ellei hän tunne Jumalan lakia ja usko Jumalaan Luojana ja Lunastajana.

        Tarkoitin sapattikiistalla tulevaa kädenvääntöä lepopäivästä Ilm. 13. luvun kuvaamalla tavalla, joka on vielä tulevaisuudessa, enkä siis tällä palstalla olevaa keskustelua.

        "Suurilla panoksilla" tarkoitin pelastusta ja kadotusta, jotka ratkaistaan suhtautumisella pedon merkkiin tai Jumalan merkkiin, joksi hän on sapatin asettanut. Vaikka sapatilla onkin "välinearvo", kuten totesit, se tulee paljastamaan todellisen suhteemme Jumalaan.

      • ei rangaistuksesta

        < < Vaikka sapatilla onkin "välinearvo", kuten totesit, se tulee paljastamaan todellisen suhteemme Jumalaan > >

        Kunpa, enenevästi, uskovaiset ymmärtäisivät tämän ajatuksen (eikä ainoastaan vasta joskus tulevaisuudessa, niin kuin sanamuotosi edellyttää), että suhtautumistapa sapattikysymykseen, mahdollisesti viestii henkilölle itselleen jotakin hänen asennoitumisesta Jumalaan. Tämä pätee niin sapatin merkityksen korostajia ajatellen, että myös sen arvon vähättelijöiden suhteen. Korostajat saattavat nimittäin helposti kokea sapatin pyhittämisen viestivän erityisasemasta Jumalaan, sapatinviettäjä on Jumalalle kelpaavampi. Jumala karttuu lisääntyvästi ihmisen näköiseksi. Jumalalla on suosikkeja, hän on mieltynyt määrättyyn käytökseen ja hän paheksuu niitä, jotka toimivat toisin.

        Kun taas sapatin roolin vähättelijät, saattavat luiskahtaa uskovaisuuden omakohtaistamiseen, uskonkokemus on henkilökohtainen, merkityssuhteiden prosessi, joskin yhteisön värjäämää. Ulkokohtaisen, muuttumattoman ja ihmisestä riippumattoman realiteetin rooli marginalisoituu. Samalla Jumalan toiseus korostuu, hänen luonteeseen ei sisälly ihmisenkaltaista, ulkokohtaisuudesta nousevaa arvottamista.

        Ihannetila lienee sellainen, että kukaan ei tietäisi toisesta henkilöstä, pyhittääkö hän sapattia vai ei! Silloin siitä ei muodostuisi hengellistä lyömäasetta, eikä kukaan voisi myöskään ruokkia sillä omavanhurskautta. Tuntemattoman munkin viisautta mukaillen, hän toivoi voivansa polttaa taivaan ja sammuttavansa helvetintulen, jotta ihmiset tekisivät sitä mikä on oikein, sen takia, että se on oikein – ei palkkion tai rangaistuksen pelosta.

    • Tuon vaiheen kävin itse läpi aikoinaan. Törmäsin adventisteihin ja heidän kirjoihinsa. Huomasin kuitenkin, ettei kaikki ole "ok!" adventismissa.

      Aiotkos todellakin heittää hyvän työpaikkasi sen takia, kun nyt koet lahkoprofeetan sanoja sydämessäsi. Älä sorru kaikkien opintuulten vietäväksi. Adventismin tikapuilla ei päästä taivaaseen. Sinne pääsee yksin armosta ja Kristuksen osallisuudesta.

      Kohota katseesi Kristukseen ja usko jo itsesi pelastuneeksi Kristuksen veressä.

      • että,,

        Jumalan käskyjen tahallinen rikkojakaan pääsee taivaaseen ei tässä ole adventistien tikapuista kyse vaan Jumala on päässyt puhumaan hänen sydämelleen, Jumala puhuu ihmiselle jos HÄN näkee että hänellä on vastaan ottavainen mieli Hänen sanalleen, mutta jos ihmisellä on sellainen asenne että tähän asti mutta ei enempi Jumala ei puhu enempää. Jumala antaa meille vapauden valita oikein taikka väärin.

      • että,, kirjoitti:

        Lahkoprofeetan sanat ei ole Jumalan Sanaa.

        Käskyt ovat voimassa siltä osin kuin ovat vahvistetut uudessa testamentissa.

      • Olipa sitten
        Utulila kirjoitti:

        Lahkoprofeetan sanat ei ole Jumalan Sanaa.

        Käskyt ovat voimassa siltä osin kuin ovat vahvistetut uudessa testamentissa.

        adventisti, tai joku muu. Ja tämä pätee lopunaikaan saakka, vai kuis on?

        "Antakaa kunnia Jumalalle, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut!"

    • kyllä se

      siitä. Onhan meillä voimallinen Jumala ja kaikkitietävä. Ajallaan ne asiat järjestyvät.

      Kuka tietää vaikka pääset työpaikallasi pitämään puheita sapattisin!!!!!

      Rattaat pyörii tehtaalla ja Jumala voimallaan pyörittää koko maailman kaikeutta! Että eikö ole vinha ero?

      Kyllä tänne vielä sapatin viettäjiä mahtuu. Hyökkäys likijoonatkin on jo hyvin päässeet asemiin! Joka nurkalta niitä hyökkii, kun susi lauma konsanaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nokialaisen koulun pihalta löytyi nuoren ruumis

      Näin kertovat iltapäivälehdet ja Nokian uutiset. Mitähän on tapahtunut..?
      Nokia
      144
      3034
    2. Missäs lynkkausjoukot piileksii?

      Tänään lähilehden kirjoituksessa paikallinen entinen pizzayrittäjä kertoi muuttaneensa pois Sysmästä. Syynä oli koulukiu
      Sysmä
      48
      887
    3. Mies hävisi oikeudenkäynnin koronapassista valtiota ja Fazeria vastaan määrättiin korvaamaan lähes

      https://yle.fi/a/74-20091554 Henkilö liikkui ilman Koronapassia ja yritti päästä aamiaiselle Fazer kahvilaan,
      Maailman menoa
      216
      841
    4. Tulihan tästä

      Meidän "jutusta" vähän turhan suuri show tänne palstalle. Sivusta seurasin sitä enimmäkseen.
      Ikävä
      67
      804
    5. Haluaisitko sitten mies

      Että ottaisin sinuun yhteyttä?
      Ikävä
      43
      790
    6. Haluisin jutella sulle siitä

      Mistä mennään. Tiedän yhteyden.
      Ikävä
      36
      783
    7. En ymmärrä käytöstäsi, mies

      Jotain miehen logiikkaa? Et siis halua tutustua yhtään millään tavoin paremmin, vaikka ajatuksissasi näköjään joskus pyö
      Rakkaus ja rakastaminen
      61
      722
    8. Suomen edesottamukset Ukrainan sodassa jaksavat ihmetyttää ulkomaisia työkavereitani

      Työskentelen korkean teknologian yrityksessä, jossa on ihmisiä ympäri maailmaa. Suuri osa ulkomaisista on kotoisin Aasia
      Maailman menoa
      237
      705
    9. Mitä ajattelisit siitä

      Miten reagoisit jos kaivattusi ottaisi yhteyttä?
      Ikävä
      36
      656
    10. Mites meillä nainen tämä yhteys

      Onko se yhteistä se kokemus siitä, että tunnemme syvästi toisemme? Tunnemme vetoa ja sielunyhteyttä, jotain kuin toisest
      Ikävä
      42
      618
    Aihe