Jokaiseen autoon tulee kuorma-autoista tuttu ajopiirturi ja HVV:n sinetillä kiinnitetty GPS paikannin.
Käyttöä valvomaan perustetaan Hiilidioksidipäästöjenvalvontavirasto eli HVV jonka johtaja on Pukka Pepetti.
HVV:n toiminnassa olennaisen tärkeänä osana on myös vihjepuhelin johon kuka tahansa kansalainen voi soittaa nimettömän ilmiannon jos epäilee naapurinsa päästöjä.
Katsastuksen yhteydessä politbyron ylijäsenet Kuha Jenraali ja Virro Reitanen tutkivat GPS-sinettiä kuukauden välein, jolloin ladataan uusi levy ajopiirturiin.
Ajopiirturin levyt tutkii Puolueen keskuskomitean erikoisryhmän johtajat Korko Maski ja Nuha Jurminen. Jos epäillään että on ajettu enemmän kuin piirturi osoittaa, seuraa 20-kertainen dieslvero joka on maksettava dollareilla käteisenä Valtiovarainministerin kassalle. Jos on varaton, seuraa ensin kölinhalaus S/Y Filltälligin alla, sitten auton menetys valtiolle sekä 20 vuoden työleiri Eduskunnan lisärakennuksen työmaalla jota johtaa Asse Larvela.
Vuosikatsastus siis lakkautetaan ja korvataan 200 Euron pakollisella kuukausikatsastuksella jonka tukena tomii vielä LVM-partiot eli Liikkuva Valtiovarainministeriö jonka siiviilipartioautot saavat tehdä tien päällä ja kotona ratsioita. LVM:n johtajana toimii Kuikki Heitunen.
Jokaiselle autoon asennetaan maahantuonnin yhteydessä hävittäjäkoneista tuttu hengitysmaski joka ei suinkaan syötä happea vaan mittaa joka uloshengityksen alkoholipitoisuuden erikseen.
Jos määrä ylittää 0,5 promillea tai edellisestä hengityksestä on yli 10 sekuntia, kytkee automatiikka ABS:n ohittavan lukkojarrutuksen ja kääntää ratin täysin oikealle. Jos määrä alittaa 0,2 promillea GPS auttaa ohjaamaan lähimpään ALKOon jolloin turvataan valtion verotulot.
Auton radiovastaanotin muuetaan siten että vastaanottaa ainoastaan YLEn lähetyksiä. Radiota ei voi sammuttaa ja äänen voimakkuus on kiinteä ja lukittu asentoon vähintään 90dB. Desibelmittaukset suoritetaan kuukausikatsastuksen yhteydessä.
Auton metalliväri ja madallussarjat kielletään turhana. Sen sijaan korotetaan autoja kotimaisilla n.s. "pompottelu"-jousilla Hangon tullissa maahantuonnin yhteydessä. Näin voidaan lakkauttaa teiden kunnossapitoa ja siirtää vapautetut varat tukemaan e.m. koneistoa.
Autot maalataan punaisiksi tai keltaisiksi jolloin on helppo havaita ulkomaisia autoja.
Auto on pakko vaihtaa uuteen kotimaisessa kaupassa 3:n vuoden välein, muuten ulosmitataan automaattisesti 70% korotettua veroa päivärahasta tai vaihtoehtoisesti 90% jos on työpaikka ja nostaa palkkaa.
Lopuksi rekisterikilpien koot muutetaan kokoon 30 x 80 cm jolloin LVM:n partioilla on helpompi valvoa liikennettä.
Ajoneuvovero on 20c/km. Km-määrä valvotaan GPS:n avulla. Jos ajoa vähemmän kuin tullin julkaisema 18000 km/vuodessa, asiasta menee tieto Puolueen keskuskomitealle joka aloittaa tutkimukset.
Ei tule siirtymäaikaa. Muutos toteutuu yllätyksenä yhden yön yli joskus seuraavien 5:n vuoden aikana.
Ja silloin on aikaa 2 viikkoa asentaa ja katsastaa valtion konttoreissa k.o. pakolliset laitteet vanhoihin autoihin. Vanhojen autojen romutus sallitaan vasta 50 vuoden paikkeella erillisellä anomuksella. Anomuslomakkeet saa tilata Puolueelta.
2 viikkoa aikaa on siis asentaa noita laitteita autoon. Niitä saa ostaa valtion varikoista. Saatavuus voi olla niin ja näin. On parasta jonottaa ajoissa. Mieluummin alkaa jonottaa jo nyt. Laitteet tilataan lännestä ja jos niitä ei saa tarpeeki se on luonnollisesti USA:n vika.
Auto on tietysti ajokiellossa ilman k.o. laitteita uudistuksen jälkeen. Km vaatimus 18000/vuosi on silti voimassa ja alkaa uudistuksen ekana päivänä, joten kannattaa olla ajoissa liikkeellä, ettei ilmoitus mene liian pienestä km-määrästä. Ajokiellossa ei saa pitää autoa kuin maksimissaan kuukauden ajan. Sen jälkeen teko rinnastetaan veropetokseen.
Autoverouudistuksen kohdat!
Bourne
2
495
Vastaukset
- hähhähhää
Muuten uskoisin tuohon kirjoitukseen, mutta noin inhimillistä järjestelmää ei Suomeen saada.
- toveri
missä vaiheessa tulee lähtö Siperiaan? :)
Kunnostautuneille tovereille tulisi myöntää aina niin kauniita mitaleja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770