Täällä kovin monet vastustavat sitä Raamatun totuutta, että Jumalan Pyhä Henki voi puhua edelleenkin ihmiselle suoraan ja antaa ilmestystietoa, joka on yhdenmukaista Raamatun kirjoitetun sanan kanssa.
Miksi niin monet täällä vastustavat Pyhän Hengen toimintaa ja puhuvat Henkeä vastaan?
Miksi ilmestystietoa vihataan palstalla?
14
350
Vastaukset
koska tämäkin kansa kulkee rajussa eksytyksessä tuhoaan kohti.
- prophet.
Monet kopioivat tänne kirjoitettua sanaa ja esiintyvät oikeina uskovaisina, mutta samalla he kieltävät sen, että Jumala puhuu ihmisille koko ajan lähettämiensä profeettojen, onnettomuuksien ja vitsauksien kautta ja Jumala yrittää herätettä ihmisiä tekemään parannusta ja kääntymään Hänen puoleensa vilpittömällä sydämellä. Jollette tee parannusta niin te kaikki hukutte, sanoo Herra.
Raamattu todistaa, että ihmiset eivät tee parannusta, vaikka heitä koetellaan kovasti.
"ja pilkkasivat taivaan Jumalaa tuskiensa ja paiseittensa tähden, mutta eivät tehneet parannusta teoistansa." prophet. kirjoitti:
Monet kopioivat tänne kirjoitettua sanaa ja esiintyvät oikeina uskovaisina, mutta samalla he kieltävät sen, että Jumala puhuu ihmisille koko ajan lähettämiensä profeettojen, onnettomuuksien ja vitsauksien kautta ja Jumala yrittää herätettä ihmisiä tekemään parannusta ja kääntymään Hänen puoleensa vilpittömällä sydämellä. Jollette tee parannusta niin te kaikki hukutte, sanoo Herra.
Raamattu todistaa, että ihmiset eivät tee parannusta, vaikka heitä koetellaan kovasti.
"ja pilkkasivat taivaan Jumalaa tuskiensa ja paiseittensa tähden, mutta eivät tehneet parannusta teoistansa."vaikka sanovat itseään kristityiksi, vaikka eivät ole. Saatanan synagogaa he ovat.
- m 12
Ilmestyksen henkeä ja sitä kautta tulevaa tietoa Jumalasta, kun se vain kestää raamatullisen arvostelun. Sana sanoo, että "älkää kaikkia henkiä uskoko", Henget on koeteltava niinkuin raamatussa opetetaan. Jumalalta tuleva raitis hengen sanoma ei vääristä sitä ilmoitusta, joka meille on jo raamatussa Jumalan Sanana annettu.
Kaikki sellainen ilmestystieto, joka poikkeaa sanasta tai lisää siihen tai pois ottaa jotakin, on hylättävä. Olkoon se kuinka hengellisen tuntuista hyvänsä, se on vain toisen hengen, toisen jeesuksen ilmoitusta ja eksytystä.
Jumalan Hengen kautta tullut sanoma ei vääristele evankeliumin totuutta, siis sitä, että ihminen vanhurskautuu yksin uskosta Kristuksen sovitustyön kautta. Ihminen ei voi lakia täyttämällä "ansaita" pelastusta vaan se on kokonaan armosta. Armon vastaanottaminen edellyttää kääntymistä (eli parannusta) Jumalan puoleen Kristuksessa Jeesuksessa.
Jumalan tahto on, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. (Se on Kristus=Totuus)- öksikkä
sen takia kun useimmat puhuvat täysin ilman kontrollia ihan mitä sattuu.missä on ilmestysTIETOA jos kertoisit samalla senkin.
- m 12
öksikkä kirjoitti:
sen takia kun useimmat puhuvat täysin ilman kontrollia ihan mitä sattuu.missä on ilmestysTIETOA jos kertoisit samalla senkin.
voi olla jokin hankala asia ratkaistavaksi yksilöuskovalla tai seurakunnassa, joku kristitty voi saada tiedon ja viisauden sanat ongelman ratkaisemiseksi. Nehän ovat armolahjoja ja niitä Pyhä Henki jakaa kristityille tahtonsa mukaan. Profetoimisessa toimii ilmestyksen henki, seurakuntaprofetian lahja ei ole useinkaan varsinaista ennustamista niinkuin V-T:n profeetat toimivat vaan profetoiva rohkaisee, lohduttaa, kehoittaa ym.
Missä ilmestystietoa on? sanoisin, että siellä missä seurakuntaa kokoontuu yhteen. Uskovien keskellä. - m 12
öksikkä kirjoitti:
sen takia kun useimmat puhuvat täysin ilman kontrollia ihan mitä sattuu.missä on ilmestysTIETOA jos kertoisit samalla senkin.
voi olla jokin hankala asia ratkaistavaksi yksilöuskovalla tai seurakunnassa, joku kristitty voi saada tiedon ja viisauden sanat ongelman ratkaisemiseksi. Nehän ovat armolahjoja ja niitä Pyhä Henki jakaa kristityille tahtonsa mukaan. Profetoimisessa toimii ilmestyksen henki, seurakuntaprofetian lahja ei ole useinkaan varsinaista ennustamista niinkuin V-T:n profeetat toimivat vaan profetoiva rohkaisee, lohduttaa, kehoittaa ym.
Missä ilmestystietoa on? sanoisin, että siellä missä seurakuntaa kokoontuu yhteen. Uskovien keskellä. - alkuperä
eiköhän siinä ole kyse saatanan tietäjähengen ilmoituksista "täällä on tänään punaisella autolla tullut mieshenkilö, joka paranee vaivoistaan, kun tulee tänne eteen"
- m 12
alkuperä kirjoitti:
eiköhän siinä ole kyse saatanan tietäjähengen ilmoituksista "täällä on tänään punaisella autolla tullut mieshenkilö, joka paranee vaivoistaan, kun tulee tänne eteen"
sanoinko kirjoituksessani mitään helluntailaisuudesta? kirjoitin kristityistä tarkoittaen kaikkia kristittyjä missä ikinä eri nimisissä yhteisöissä heitä onkin. esim. Luterilaisessa kirkossa on uskovien yhteisöjä, joissa Hengen ilmestykset voivat toimia.
en ole mikään helluntailaisuuden esitaistelija ikäänkuin se olisi tärkein asia maailmassa tuoda julki. Uskovien kaste on käytössä muissakin seurakunnissa.
sinä luulet olevasi hauskakin kun matkit Sunia ellet ole itse Suni. Mutta tiedä se, ettet ollut Pyhän Hengen johdossa tuota tekstiä kirjoittaessasi halutessasi loukata minua ja minussa olevaa Kristusta. - m 12
alkuperä kirjoitti:
eiköhän siinä ole kyse saatanan tietäjähengen ilmoituksista "täällä on tänään punaisella autolla tullut mieshenkilö, joka paranee vaivoistaan, kun tulee tänne eteen"
sanoinko kirjoituksessani mitään helluntailaisuudesta? kirjoitin kristityistä tarkoittaen kaikkia kristittyjä missä ikinä eri nimisissä yhteisöissä heitä onkin. esim. Luterilaisessa kirkossa on uskovien yhteisöjä, joissa Hengen ilmestykset voivat toimia.
en ole mikään helluntailaisuuden esitaistelija ikäänkuin se olisi tärkein asia maailmassa tuoda julki. Uskovien kaste on käytössä muissakin seurakunnissa.
sinä luulet olevasi hauskakin kun matkit Sunia ellet ole itse Suni. Mutta tiedä se, ettet ollut Pyhän Hengen johdossa tuota tekstiä kirjoittaessasi halutessasi loukata minua ja minussa olevaa Kristusta. - lukija.
m 12 kirjoitti:
sanoinko kirjoituksessani mitään helluntailaisuudesta? kirjoitin kristityistä tarkoittaen kaikkia kristittyjä missä ikinä eri nimisissä yhteisöissä heitä onkin. esim. Luterilaisessa kirkossa on uskovien yhteisöjä, joissa Hengen ilmestykset voivat toimia.
en ole mikään helluntailaisuuden esitaistelija ikäänkuin se olisi tärkein asia maailmassa tuoda julki. Uskovien kaste on käytössä muissakin seurakunnissa.
sinä luulet olevasi hauskakin kun matkit Sunia ellet ole itse Suni. Mutta tiedä se, ettet ollut Pyhän Hengen johdossa tuota tekstiä kirjoittaessasi halutessasi loukata minua ja minussa olevaa Kristusta.sinussahan on valheen henki
kun itse lähti Pyhän Hengen puhuttelusta takaperin karkuun
ja juoksi Niilo Yli-Vainion luokse lohdustusta niihin
synteihinsä saamaan, jotka Pyhä Henki hänelle synniksi näytti,
ja siitä sitten suoraan Saatanan Pyhää Henkeä pilkkaavaan kasteeseen.- m 12
TeuvoSuni kirjoitti:
kun itse lähti Pyhän Hengen puhuttelusta takaperin karkuun
ja juoksi Niilo Yli-Vainion luokse lohdustusta niihin
synteihinsä saamaan, jotka Pyhä Henki hänelle synniksi näytti,
ja siitä sitten suoraan Saatanan Pyhää Henkeä pilkkaavaan kasteeseen.että Hän käytti aikanaan Niilo Ylivainiota evankeliuminsa julistajana. Niinpä minäkin sain kohdata todellisen Jeesuksen Vapahtajanani ja Herranani! Jeesus antoi minulle uuden elämän ja mm raittiuden, joka on kestänyt jo 30 vuotta. Kiitos Jumalalle, että Pyhä Henki kirkasti minulle raamatusta myös uskovien kastetotuuden ja sain ottaa vesikasteen aivan omakohtaisesti. Kyllä Herra on hyvä vaikka Hän koettelee jokaisen lapsensa ja sallii vaivansa tarpeen mukaan niin minullekin.
Pian Jeesus saapuu takaisin taivaasta ja on muuttava minunkin alennustilani ruumiin kirkkautensa ylösnousemusruumiin kaltaiseksi! Hallelujaa, kiitos, amen! m 12 kirjoitti:
että Hän käytti aikanaan Niilo Ylivainiota evankeliuminsa julistajana. Niinpä minäkin sain kohdata todellisen Jeesuksen Vapahtajanani ja Herranani! Jeesus antoi minulle uuden elämän ja mm raittiuden, joka on kestänyt jo 30 vuotta. Kiitos Jumalalle, että Pyhä Henki kirkasti minulle raamatusta myös uskovien kastetotuuden ja sain ottaa vesikasteen aivan omakohtaisesti. Kyllä Herra on hyvä vaikka Hän koettelee jokaisen lapsensa ja sallii vaivansa tarpeen mukaan niin minullekin.
Pian Jeesus saapuu takaisin taivaasta ja on muuttava minunkin alennustilani ruumiin kirkkautensa ylösnousemusruumiin kaltaiseksi! Hallelujaa, kiitos, amen!jonka luulet Saatanan kastealtaasta sydämeesi saaneen,
kun hän ilmestyy. Siellä tulisen järven rannalla sinä tuskaasi
saat kyyneleillä kostuttaa: "Miksi en uskonut totuutta,
josta se Teuvokin minua jatkuvasti muistutti?
Miksi minun pitikään lähteä todellisen Jeesuksen edestä, kun hän
syntini minulle paljasti, sen lipeväkielisen Yli-Vainion petettäväksi?"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2624341Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653538Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591861Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251734Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991457Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133989Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18896Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235869en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115862