Teinkö väärin

Isäni nukkui tänään vakavan sairauden myötä ikiuneen. Olimme jo henkisesti varautuneet hänen poismenoonsa, joka oli isän lisäksi meille lähiomaisille helpotus.

Sovimme samana päivänä hautaustoimiston sekä seurakunnan kanssa hautajaisjärjestelyt.

Nyt minua vaivaa, olemmeko toimineet jotenkin väärin, vai olisiko meidän pitänyt odottaa muutama päivä ennenkuin alamme hoitamaan käytännön järjestelyjä.
71439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

jotenkin tuntuu että kun kuolema on odotettu ja jopa toivottukin, niin se on vain teidän omaisten keino purkaa surua että teette nyt heti nämä käytännön järjestelyt.
Kukin tavallaan tekee. Onhan se kuitenkin aina iso järkytys ja iso menetys elämässä, jonkun ihmisen menettäminen iäksi.

Arvelen että olet jo etsinytkin hänestä valokuvan esille ja ainakin laittanut kynttilän palamaan hänen muistoksi.

Entisaikaan oli kaunis tapa se, että oli kai sellaiset 'ruumiinvalvojaiset'. Tai saatettiin ajatella että sielu ehkä vielä jossain lähistössä oleilee.
- -

Nimimerkkisi kertoo että suret läheisesi poismenoa. - Tai suremmeko omaa menetystämme? Tai että läheinen ei enää voi olla läsnä tässä meidän maailmassa.

On ihan oikein ja hienoa, miten jaksoitte hoitaa nämä käytännön asiat nyt! Surulle on oma aikansa, ja suremisen, muistelemisen aikakin tulee vielä. Anna sille oma rytminsä. Kaikki on ihan oikein.

Äänestä

Jokainen suree tavallaan ja monelle juuri tuo toimiminen ja järjesteleminen on keino tehdä ensimmäisistä päivistä siedettäviä.

Minun pienen lapsenlapseni kuollessa keväällä, me äitinsä kanssa kirjoitimme seuraavana aamun kiitoskirjeitä hyvästä hoidosta sairaalan osastoille, lapsen jumpparille ja leikkiterapeutille yms ja jokaisen kirjeen mukaan valitsimme pienokaisten leluista jotain sellaista jonka toivoimme sopivan vastaanottajalle - auttavan jotain toista lasta.

Samaa ajoittaisen itkun ja sydänalaa korventavan tuskan säestämää touhua ja tohotusta jatkui pari ensimmäistä viikkoa.

Se oli meidän tapamme yrittää tehdä kestämätön kestettäväksi.
Ja se oli myös meidän viimeinen tilaisuutemme tehdä asioita kuolleen rakkaamme hyväksi.

Äänestä

otan osaa suruusi.
oma isäni menehtyi maksa/haimasyöpään viimeviikon tiistaina hänen ollessaan 43vuoias.
itse odotan esikoista viimeisilläni.isä ei koskaan kerennyt näkemään lapsenlastaan.
ette mielestäni aloittaneetasioiden hoitamista liian aikaisin.
äitipuoleni rupesi joseuraavana päivänä järjestämään hautajaisia.mielestäni se on jo melkein terapiaa,se että saa rakkaansa haudattua jotta itse voi yrittää "parantua".
omasta mielestäni toipuminen alkaa vasta hautajaisten jälkeen.
meillekkin isän kuolema oli odotettavissa,se vain tapahtui omaisten mielestä liian nopeasti,tällä tarkoitan luopumisen pelkoa.Isää ajatellen hänen kipunsa ja kärsimyksensä olisisaanut loppua jo aikaisemmin.
isän hautajaiset pidetään tulevana lauantaina,eli 1,5viikkoa kuolemasta.tämähän on mahdollista näinkin nopeasti koska kuolemansyytä ei tarvitse tutkia ym.

sinulle paljon voimia ja jaksamista suuren surun keskellä

Äänestä

Mielestäni on parempi toimia välittömästi, kun vielä pystyy. Isänne varmasti olisi kanssanne samaa mieltä siitä, miten toimia.

Jokainen sureva on yksilö ja toimii parhaan kykynsä mukaan. Ei ole mitään määräaikoja tai etikettejä ihmisen ikävän tunteille. Itse olen juuri sellainen, että saan kauheista asioista jonkinlaisen adrenaliinipiikin ja hoidan kaikki käytännön asiat salamannopeasti robotin lailla. Myöhemmin sitten romahdan ja itken.

Rakas anoppini kuoli pari vuotta sitten ja sain aikalailla haukkuja "tunteettomuudestani". Padot murtuivat sitten paljon myöhemmin, kun miehenikin oli jo tavallaan toipumassa tapauksesta.

Jaksamista teille.

Äänestä

Hyvin monet järjestävät kaiken valmiiksi jo ennen kuolemaa. Kun sitte kuolema tapahtuu ei tarvitse keskittyä kuin suruun.

Jokainen tekee niinkuinka on iotselle hyvä.

Äänestä

Älä ajattele noin. Isäni nukkui pois kolme viikkoa sitten. Terveyskeskuksen kylmiö oli täynnä ja osaston henkilökunta jopa pyysi, että isä voitaisiin siirtää ihan pikimmiten oman asuinkunnan kirkon ruumishuoneelle.

Toimimme nopeasti. En koe, että teimme väärin. Isä oli kuollut ja sitä asiaa ei saisi muutettua. Tuntui hyvälle, että saimme hänet lähelle viimeistä leposijaa, eikä häntä tarvinnut siirrellä moneen kertaan.

Raskasta aikaa niin sinulla kuin minullakin. Voimia!

Äänestä

Lämmin kiitos vastauksistanne. Sain niistä mielelleni rauhan. Tein koko tämän alkuviikon erittäin vahvasti luopumistyötä isäni suhteen ja siksi nuo nopeat hautajaisjärjestelyt tuntuivat luontevilta. Isän pois lähtö oli hänen itsensä lisäksi myös meille omaisille helpotus. Enää isän ei tarvitse tuntea tuskia. Ikävä on kova, mutta isä elää ikuisesti muistoissamme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Surevainen kirjoitti:

Isäni nukkui tänään vakavan sairauden myötä ikiuneen. Olimme jo henkisesti varautuneet hänen poismenoonsa, joka oli isän lisäksi meille lähiomaisille helpotus.

Sovimme samana päivänä hautaustoimiston sekä seurakunnan kanssa hautajaisjärjestelyt.

Nyt minua vaivaa, olemmeko toimineet jotenkin väärin, vai olisiko meidän pitänyt odottaa muutama päivä ennenkuin alamme hoitamaan käytännön järjestelyjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu