Tämä menee vähän ulos palstan aiheesta, mutta sopii luettavaksi kaikille, ettei totuus unohdu.
Teksti on tämänpaivaisestä Talouselämän paiväkirjeestä.
Harhoja Suomen kilpailukyvystä
[Hannu Ollikainen 14.5.2003, 11:48]
Ennen kuin jokin kansainvälinen tutkimuslaitos seuraavan kerran julistaa Suomen maailman kilpailukykyisimmäksi maaksi, sopisi tulla käväisemään paikan päällä ja uskoa silmiään. Suomalaismaisemassa ei mikään viittaa siihen, että tutkimustulos voisi olla totta.
Tuorein Suomen kilpailukyvyn hehkuttaja on tavallisesti arvostettu sveitsiläinen johtamiskoulu ja tutkimuslaitos International Institute for Managament Development (IMD). IMD:n selvitys nostaa Suomen maailman kilpailukykyisimmäksi kansantaloudeksi alle 20 miljoonan asukkaan maiden sarjassa..
Täältä kilpailukyvyn keskeltä asiaa tarkastellen ei voi kuin päätellä, että sveitsiläisten tutkimusmenetelmä on kilpailukykyinen sarjassa käkikellot. Todellista kilpailukykyä ei voi olla harha tehokkuudesta, joka syntyy tinkimällä ostovoimasta, rahoittamalla työttömyyttä, leikkaamalla jo leikattua ja sulkemalla silmät ylläpidon tarpeilta.
Lähemmäs oikeaa tulkintaa pääsisi otsikoimalla tutkimustuloksen väitteeksi, että Suomessa pääoma on hyvin kilpailukykyistä suomalaisten kustannuksella. Tuottavuuskehitys on meillä ollut hyvä. Pääomat karttuvat, mutta suuri suomalainen yleisö ei siitä vaurastu. Julkinen hyvin- ja pahoinvointi ja näitä kumpaakin ylläpitävä verotus huolehtivat siitä, tuottavuushyödyt kanavoituvat pääosin suurten ja enimmäkseen ulkomaisten sijoittajien kassoihin.
Suomen ulkoinen "kilpailukyky" kiteytyy siihen alistuneeseen asenteeseen, ettei suomalaisen oikeastaan kannata vaurastua. Verotushan lisähyvän kuitenkin veisi. Kun vauraus kuitenkin kasvaa, hedelmät kasaantuvat niille, jotka ottavat ne mielihyvin vastaan.
Tämä kehitys kärjistyy edelleen, kun uusi hallitus tekee omistamisesta eli pääomatulojen hankinnasta entistä kalliimpaa nimenoman omille kansalaisille.
IMD:n tutkimus on kuitenkin oikeilla jäljillä, kun se havaitsee Suomen korkeintaan keskinkertaiseksi kansantalouden tulosten vertailussa. Ykkösasemamme perustuu hyvään infrastruktuuriin sekä tehokkuuteen niin hallinnossa kuin yrityksissä.
Missä olisimmekaan, jos ihmisillä olisi töitä ja kulutuskykyä! Sen sijaan meitä piinaavat sitkeä suurtyöttömyys ja poliittinen tahto pitää mahdollisimman suuri viipale kulutuksesta julkisessa ohjauksessa.
Suomalaiset tilastoviisaatkin ovat ihmetelleet loistavaa kilpailukykyämme ja tutkineet tutkimuksia. Pehmeäksi kohdaksi on paljastunut pehmeä data. Suomea koskevat tilastot ovat kiitos tehokkaan hallinnon luotettavia. Tutkimuksiin sisältyvät yritysjohtajien haastattelut ovat puolestaan osoittautuneet arveluttaviksi johtopäätösten perusteiksi.
Haastateltavien joukko on yleensä pieni. Yritysjohtajat antavat yleensä kilpailukyvystämme erittäin positiiviset lausunnot. Herkkyysanalyysi osoittaa, että yhdenkin vahvan toisinajattelijan vastaus heikentäisi Suomen tuloksia merkittävästi.
Pyrkimys pitää huolta Suomen talouden ulkoisesta imagosta on ymmärrettävä siinä valossa, että riippuvuutemme ulkomaisesta pääomasta on kasvanut valtaviin mittoihin. Ennen suojeltiin mainetta Kremlissä, nyt Wall Streetillä. Osin tämä johtuu globalisaatiosta, mutta myös siitä, että poliitikkomme ovat johdonmukaisin ponnistuksin saaneet pidettyä kotimaiset pääomat pieninä.
Jonakin päivänä heräämme kysymään, keitä varten kilpailemme ja aherramme verissä päin päivästä toiseen? Ostovoimalla mitattu bruttokansantuote henkeä kohden pudottaa meidät maailman maiden joukossa kilpailemaan sijoista 15-20. Tämä kuulostaa oikealta ja tässä on todella sellaista parantamisen varaa, johon voisimme välillä keskittyä. Ihan vain omaksi iloksemme.
Teksti on tämänpaivaisestä Talouselämän paiväkirjeestä.
Harhoja Suomen kilpailukyvystä
[Hannu Ollikainen 14.5.2003, 11:48]
Ennen kuin jokin kansainvälinen tutkimuslaitos seuraavan kerran julistaa Suomen maailman kilpailukykyisimmäksi maaksi, sopisi tulla käväisemään paikan päällä ja uskoa silmiään. Suomalaismaisemassa ei mikään viittaa siihen, että tutkimustulos voisi olla totta.
Tuorein Suomen kilpailukyvyn hehkuttaja on tavallisesti arvostettu sveitsiläinen johtamiskoulu ja tutkimuslaitos International Institute for Managament Development (IMD). IMD:n selvitys nostaa Suomen maailman kilpailukykyisimmäksi kansantaloudeksi alle 20 miljoonan asukkaan maiden sarjassa..
Täältä kilpailukyvyn keskeltä asiaa tarkastellen ei voi kuin päätellä, että sveitsiläisten tutkimusmenetelmä on kilpailukykyinen sarjassa käkikellot. Todellista kilpailukykyä ei voi olla harha tehokkuudesta, joka syntyy tinkimällä ostovoimasta, rahoittamalla työttömyyttä, leikkaamalla jo leikattua ja sulkemalla silmät ylläpidon tarpeilta.
Lähemmäs oikeaa tulkintaa pääsisi otsikoimalla tutkimustuloksen väitteeksi, että Suomessa pääoma on hyvin kilpailukykyistä suomalaisten kustannuksella. Tuottavuuskehitys on meillä ollut hyvä. Pääomat karttuvat, mutta suuri suomalainen yleisö ei siitä vaurastu. Julkinen hyvin- ja pahoinvointi ja näitä kumpaakin ylläpitävä verotus huolehtivat siitä, tuottavuushyödyt kanavoituvat pääosin suurten ja enimmäkseen ulkomaisten sijoittajien kassoihin.
Suomen ulkoinen "kilpailukyky" kiteytyy siihen alistuneeseen asenteeseen, ettei suomalaisen oikeastaan kannata vaurastua. Verotushan lisähyvän kuitenkin veisi. Kun vauraus kuitenkin kasvaa, hedelmät kasaantuvat niille, jotka ottavat ne mielihyvin vastaan.
Tämä kehitys kärjistyy edelleen, kun uusi hallitus tekee omistamisesta eli pääomatulojen hankinnasta entistä kalliimpaa nimenoman omille kansalaisille.
IMD:n tutkimus on kuitenkin oikeilla jäljillä, kun se havaitsee Suomen korkeintaan keskinkertaiseksi kansantalouden tulosten vertailussa. Ykkösasemamme perustuu hyvään infrastruktuuriin sekä tehokkuuteen niin hallinnossa kuin yrityksissä.
Missä olisimmekaan, jos ihmisillä olisi töitä ja kulutuskykyä! Sen sijaan meitä piinaavat sitkeä suurtyöttömyys ja poliittinen tahto pitää mahdollisimman suuri viipale kulutuksesta julkisessa ohjauksessa.
Suomalaiset tilastoviisaatkin ovat ihmetelleet loistavaa kilpailukykyämme ja tutkineet tutkimuksia. Pehmeäksi kohdaksi on paljastunut pehmeä data. Suomea koskevat tilastot ovat kiitos tehokkaan hallinnon luotettavia. Tutkimuksiin sisältyvät yritysjohtajien haastattelut ovat puolestaan osoittautuneet arveluttaviksi johtopäätösten perusteiksi.
Haastateltavien joukko on yleensä pieni. Yritysjohtajat antavat yleensä kilpailukyvystämme erittäin positiiviset lausunnot. Herkkyysanalyysi osoittaa, että yhdenkin vahvan toisinajattelijan vastaus heikentäisi Suomen tuloksia merkittävästi.
Pyrkimys pitää huolta Suomen talouden ulkoisesta imagosta on ymmärrettävä siinä valossa, että riippuvuutemme ulkomaisesta pääomasta on kasvanut valtaviin mittoihin. Ennen suojeltiin mainetta Kremlissä, nyt Wall Streetillä. Osin tämä johtuu globalisaatiosta, mutta myös siitä, että poliitikkomme ovat johdonmukaisin ponnistuksin saaneet pidettyä kotimaiset pääomat pieninä.
Jonakin päivänä heräämme kysymään, keitä varten kilpailemme ja aherramme verissä päin päivästä toiseen? Ostovoimalla mitattu bruttokansantuote henkeä kohden pudottaa meidät maailman maiden joukossa kilpailemaan sijoista 15-20. Tämä kuulostaa oikealta ja tässä on todella sellaista parantamisen varaa, johon voisimme välillä keskittyä. Ihan vain omaksi iloksemme.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Autoverotuksen kannalta voidaan todeta valtion mustasukkaisesti polkevan kansalaisten oikeuksia verotulojensa varmistamiseksi. Valtion toiminta on lyhytnäköistä ja vääriin arvioihin perustuvaa.
Markkinoillamme on hyvistä käytetyistä autoista kova kysyntä ja valtio saa jokaisesta tuodusta autosta osansa veroina. Lyhytnäköisesti valtio vain keskittyy kusettamaan kansalaisiaan ja pyristelemään jopa EU-oikeuden päätöksiä vastaan kehittämällä uusia syrjiviä lakeja.
se varmaan on.
Yksi huomio:
En tunne em tutkimusta, mutta viittauksesi kyselyihin yritysjohtajilta:
Kyllä ne muunkin maalaiset osaavat vedättää omiin päin, varmaan vielä enemmän.
Autovero on ihan hyvä yksittäinen esimerkki, missä kansan kyykytystä esiintyy.
En jaksanut lukea koko pitkää sepustusta.
Kuinka moni tajuaa mitä tuo "kilpailukykyisen maa" oikeastaan tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että yritysten kilpailukyky ja toimintaedellytykset ovat paremmat kuin missään koskaan. Entä mistä kilpailukyky revitään? Vanhaa vasemmistofraasia käyttäen "työntekijän selkänahasta". Eli palkansaajan näkökulmasta tuo hyvä kilpailukyky ei ole hyvä asia. Onhan se hienoa, että firmalla menee hyvin, mutta firmalla menee hyvin juuri siksi että Suomesta löytyy tarvittavat määrät (ja muutama satatuhatta ylikin) motivoitua, työteliästä, osaavaa, alipakattua työvoimaa. Eli kilpailukyky ja palkansaajien elitaso ovat toistensa vastakohtia.
Minä uskon tulosten olevan kutakuinkin oikeita. On silti yllättävää, että Suomi on yritykselle kilpailukykyisempi vaihtoehto kuin vaikkapa alhaisten elinkustannusten Viro tai Venäjä. Suomen palkat ovat huomattavasti korkeammat kuin Virossa, mutta työn tuottavuus, infrastruktuuri, Viron rikollisuus, yms tuovat voiton Suomelle.
Mikä siinä sitten on ettei noita työpaikkoja ole kun ollaan niin kilpailukykyisiä ja edullista työvoimaa sekä infraa on tarjolla? Joku on pahasti pielessä.
Jos olisi yhtä paljon työpaikkoja kuin tekijöitäkin, niin olisi vaarana se että työntekijöistä aletaan kilpailla. Mikä kauhistattava ajatus.
Suuri työttömien armeija pitää työntekijän nöyränä. Aina voi vihjaista että jos ei työ maistu näillä palkoilla niin oven takana on pitkä jono niitä joille maistuu.
Suomessahan tiedetään että työvoimapula on koittamassa ja raskaimmalla tavalla. Niinpä Suomella menee vielä paremmin kuin IMD kuutioi.