SieltäTäältä

Sato-otteita palstalta


Herneenvedon uusiutuva aikakausi näyttäisi tällä erää olevan ohi ja kaavoihinsa kangistuneet Vakkarit ovatkin porukalla päättäneet siirtyä järeämpiin leikkeihin: pyörittelemään peräti puolukoita nenissään, ja varsinkin toistensa nenissä. Niitä tarjoillaan auliisti melkein avauksessa kuin avauksessa tapaan: Tarjosit mulle äsken herneitä, mä tarjoon sulle nyt puolukoita. Myös viattomia osapuolia härnätään: ’pusipusi, puska, tule tänne, tseh, ja liity seuraamme, saat puolukan’. Tarkoitus tietenkin olisi saada puskaparka loikkimaan takaisin kotimetsikköön häntä koipien välissä. Vakkarien suureksi harmiksi – tai sitten ei – puska on kuitenkin sellainen eläin, että sen on vaikea saada häntäänsä koipien väliin. Pusittavan ihana pupupuskien joukkio näyttäisikin olevan voimienkeräilynsä alkutaipaleella, eikä pakoon pötkimisestä ole tietoakaan. Ja kuten taas tiedossa on, ovat puput lisääntyvää sorttia.
Porukka on jotenkin epämääräisesti jakautunut kahtia, etu- ja takalaiffilaisiin ja heidän väliinsä on jäänyt jokin onneton joukkio, joka ei tiedä paikkaansa tässä elämässä. Monikaan ei toistaiseksi taida tietää, missä todella mennään.



Kaiken kuhinan taustalla kuitenkin pyörii, joskin vaivalloisesti, kiitos eniron, ketjujen jatkuva nauha – narinoiden ja piiloveetuilujen siivittämänä tietysti, sillä eihän keskustelua synny ilman soraääniä, kuten todettu on.

Kadunmies on hukannut minuutensa jollekin toiselle, joka melkein saa kokea miltä tuntuu, kun laiffilaisten puolukkasurvos valuu nenästä. Kadunmies pelastanee täpärästi kasvonsa.

Taikiksen loppumaton tiedonhalu kanssakirjoittajistaan oli jo saamaisillaan huipennuksen Työketjun muodossa. Ketju muistettaneen historiakirjoissa Tökstöks ketjuna, sillä avautumisajat ovat vaihdelleet tunnista vuorokauteen. Enirokaan ei taida tietää, joko maaginen viidensadan viestin raja on täynnä, sillä ketju näyttää edelleen lukemaa ”vähän päälle kolmekymmentä”. Rakkaalla ketjulla tulee varmasti olemaan monta nicknamea, Kummitusketjuksikin on tuo kummajainen jo ehditty ristiä. Viestit menevät ja tulevat miten sattuu, tuplana, triplana tai eivät ollenkaan – tai sitten vasta seuraavana päivänä.
Asiaa ketjussa olisi luettavaksi asti, paljaita totuuksia ehkä vain aavistus. Ketjun huonon avautumistiheyden vuoksi jokaiselle on jäänyt aikaa miettiä saamiaan ammatinvalinnallisia vinkkejä pidempään, eikä seuraavaan yhteishakuunkaan ole vielä kiirettä.

Työketjun vanavedessä Nittaminax pyytelee anteeksi työttömien puolesta, saa väkeä kimppuunsa ja tuohtuu. Syntyy keskustelua NK:n huumoriketjun alle siitä, mille saa nauraa ja mille ei. Kaikki ovat lähes vakavissaan, kuten yleensäkin palstalle kirjoittaessaan.

Kuunkulkijan tomaattivaja romahti ja hänen sijoituksensa valuivat hiekkaan. Ties vaikka parempi niin, sillä palstamme tomaattikeitontekijä Kökki Kölmönen on edelleen kateissa. Liekö mennyt marjaan ja jäänyt sinne, kelluuhan Yopollokin nykyään kurpitsallaan. Kuten sanottu, palstallahan on lopun enteitä. Ehkä next levelille siirrytäänkin tällä kertaa luonnonmukaisesti hedelmäratsain. Mayanna virittelee keskustelua aiheesta, osa viis veisaa sen hedelmistä ja onkin ilmeisesti päättänyt siirtyä uuteen ulottuvuuteen aiemmin hyväksitodetulla herneenpalolla. Ja muistuttaahan se eniten venettä, joka on tarpeen, jos veden määrä vielä lisääntyy.

Synnove.Pullo yrittää kuohunnan keskellä vaihtaa puheenaihetta asiasta toiseen ja kyselee laiffilaisten lukutottumuksia. Lukeminen kannattaa aina, varsinkin palstamme, tietysti. Judge.Cooper julistaa kaikkien olevan ihan pihalla, mayanna tunnustaakin olevansa yksin eksyneenä sumuun. Not.Perfect soittelee evakkokelloja, ja kaikkien tietäessä palstan olevan kriisissä Vegetable kehottaa ajamaan hiljaa ja uusi toimittajamme seisoo tukevasti kamera olkapäällään ja lausuu: Mitä sitten....
91917
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

...ottasko toimittaja rillinsä silimilleen ja kahtois tarkemmin, ei se mittään puolukkasurvosta ole vaan huulipunaa ;)
Mutta kenen?, sitäpä hutkiva journalismi ei saa ikinä tietää ;)

Äänestä
  • vaan olis omaasi? :D

    Äänestä

  • miia-kisu kirjoitti:

    vaan olis omaasi? :D

    ..mynttoni ole ;)

    Ettei vaan olis sinun huulipunaa..pimeessä ei oikeen tiedä vaikka kovasti yrittää tunnustella ;)

    Äänestä

  • joka Kadunmiehisyyttäsi yritti itselleen omia?

    Hih... siis huulipunaa :) Kävikö niin, että kaiffari yritti viedä paitsi henkilöllisyytesi, myös naisesi ;D

    Äänestä

hyvin kirjoitettu lehti! Koska satutätix sanoi sopimuksen irti, voinet jatkaa tällä samalla linjalla? Minnuu ainakin miellytti.

Äänestä

hyvästä vastaanotosta ja kannustavista kommenteista. Kohteliaasti kieltäydyn kuitenkin allekirjoittamasta mitään sitovaa sopimusta, sillä olen freelancer-toimittaja eli teen töitä silloin kun viitsin. Lopun ajan luonnollisesti ryyppään, kuten kuulemma toimittajilla on tapana.

Äänestä

Toistoalueen kuhina tuntuu kiihtyvän. Manipulointi ja koukkaukset takavasemmalta saavat ne Toiset ekstaasiin. Mutta kuka on tuo päätoistojen master? Käsikirjoituksen mukaan hänellä pitäisi olla karvaiset kämmenet ja luiska otsa. Itse en niin helppoon mene. Levyn Herra/Rouva on naamioitunut liian hyvin. Luulenpa mättökauden aikana tapahtuvan esiintulon kohauttavan pihalla olijoita. Kehottaisinkin etenkin umpitanakoita viekkaasti pikkupiikein härnäämään Toisia. Eikä mitään kutujuttuja kannata yrittää. Esileikit on nyt leikitty.

Äänestä

Mitä tarkoittaa next level?

Äänestä

aikaansaannos. Kiitos.

Lahjakkuutta löytyy näemmä siltä ja tältä sekä sieltä että täältä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Elämölö kirjoitti:

Sato-otteita palstalta


Herneenvedon uusiutuva aikakausi näyttäisi tällä erää olevan ohi ja kaavoihinsa kangistuneet Vakkarit ovatkin porukalla päättäneet siirtyä järeämpiin leikkeihin: pyörittelemään peräti puolukoita nenissään, ja varsinkin toistensa nenissä. Niitä tarjoillaan auliisti melkein avauksessa kuin avauksessa tapaan: Tarjosit mulle äsken herneitä, mä tarjoon sulle nyt puolukoita. Myös viattomia osapuolia härnätään: ’pusipusi, puska, tule tänne, tseh, ja liity seuraamme, saat puolukan’. Tarkoitus tietenkin olisi saada puskaparka loikkimaan takaisin kotimetsikköön häntä koipien välissä. Vakkarien suureksi harmiksi – tai sitten ei – puska on kuitenkin sellainen eläin, että sen on vaikea saada häntäänsä koipien väliin. Pusittavan ihana pupupuskien joukkio näyttäisikin olevan voimienkeräilynsä alkutaipaleella, eikä pakoon pötkimisestä ole tietoakaan. Ja kuten taas tiedossa on, ovat puput lisääntyvää sorttia.
Porukka on jotenkin epämääräisesti jakautunut kahtia, etu- ja takalaiffilaisiin ja heidän väliinsä on jäänyt jokin onneton joukkio, joka ei tiedä paikkaansa tässä elämässä. Monikaan ei toistaiseksi taida tietää, missä todella mennään.



Kaiken kuhinan taustalla kuitenkin pyörii, joskin vaivalloisesti, kiitos eniron, ketjujen jatkuva nauha – narinoiden ja piiloveetuilujen siivittämänä tietysti, sillä eihän keskustelua synny ilman soraääniä, kuten todettu on.

Kadunmies on hukannut minuutensa jollekin toiselle, joka melkein saa kokea miltä tuntuu, kun laiffilaisten puolukkasurvos valuu nenästä. Kadunmies pelastanee täpärästi kasvonsa.

Taikiksen loppumaton tiedonhalu kanssakirjoittajistaan oli jo saamaisillaan huipennuksen Työketjun muodossa. Ketju muistettaneen historiakirjoissa Tökstöks ketjuna, sillä avautumisajat ovat vaihdelleet tunnista vuorokauteen. Enirokaan ei taida tietää, joko maaginen viidensadan viestin raja on täynnä, sillä ketju näyttää edelleen lukemaa ”vähän päälle kolmekymmentä”. Rakkaalla ketjulla tulee varmasti olemaan monta nicknamea, Kummitusketjuksikin on tuo kummajainen jo ehditty ristiä. Viestit menevät ja tulevat miten sattuu, tuplana, triplana tai eivät ollenkaan – tai sitten vasta seuraavana päivänä.
Asiaa ketjussa olisi luettavaksi asti, paljaita totuuksia ehkä vain aavistus. Ketjun huonon avautumistiheyden vuoksi jokaiselle on jäänyt aikaa miettiä saamiaan ammatinvalinnallisia vinkkejä pidempään, eikä seuraavaan yhteishakuunkaan ole vielä kiirettä.

Työketjun vanavedessä Nittaminax pyytelee anteeksi työttömien puolesta, saa väkeä kimppuunsa ja tuohtuu. Syntyy keskustelua NK:n huumoriketjun alle siitä, mille saa nauraa ja mille ei. Kaikki ovat lähes vakavissaan, kuten yleensäkin palstalle kirjoittaessaan.

Kuunkulkijan tomaattivaja romahti ja hänen sijoituksensa valuivat hiekkaan. Ties vaikka parempi niin, sillä palstamme tomaattikeitontekijä Kökki Kölmönen on edelleen kateissa. Liekö mennyt marjaan ja jäänyt sinne, kelluuhan Yopollokin nykyään kurpitsallaan. Kuten sanottu, palstallahan on lopun enteitä. Ehkä next levelille siirrytäänkin tällä kertaa luonnonmukaisesti hedelmäratsain. Mayanna virittelee keskustelua aiheesta, osa viis veisaa sen hedelmistä ja onkin ilmeisesti päättänyt siirtyä uuteen ulottuvuuteen aiemmin hyväksitodetulla herneenpalolla. Ja muistuttaahan se eniten venettä, joka on tarpeen, jos veden määrä vielä lisääntyy.

Synnove.Pullo yrittää kuohunnan keskellä vaihtaa puheenaihetta asiasta toiseen ja kyselee laiffilaisten lukutottumuksia. Lukeminen kannattaa aina, varsinkin palstamme, tietysti. Judge.Cooper julistaa kaikkien olevan ihan pihalla, mayanna tunnustaakin olevansa yksin eksyneenä sumuun. Not.Perfect soittelee evakkokelloja, ja kaikkien tietäessä palstan olevan kriisissä Vegetable kehottaa ajamaan hiljaa ja uusi toimittajamme seisoo tukevasti kamera olkapäällään ja lausuu: Mitä sitten....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu