Tunnetteko, että olette painajaisessa, jonne olette yhtä-äkkiä paiskautuneet? Ette enää hallitse mitä elämässänne tapahtuu ja koska.Ja jatkuvasti vain tapahtuu jotakin pahaa ja pahaa ja kohta uudestaan, eikä loppua näy?
Olin viime syksyyn asti hyvin onnellinen ihminen ja ajattelinkin usein, että kunpa kaikki olisi näin.Sitten lähin omaiseni kuoli ja paiskauduin loppumattomaan painajaiseen.Toisenkin omaiseni kunto romahti, maha auki ja kiinni,parantumaton, levinnyt syöpä ja tuleva kuolema,sitten poliisi otti yhteyttä, eräs omaiseni oli pidätetty,kävi ilmi, että hänen lähin ystävänsä lavasti hänet oman rikoksensa tekijäksi joka oli ihan painajaismaista sekin, ympäristöstäni ja naapuristostani paljastui kaksi murhaajaa ja pedofiili,huumekauppiaita ja narkomaaneja,suurella osaa kylämme nuoria on pahoja ongelmia jne.
Miten normaali, onnellinen elämäni muuttui tällaiseksi painajaiseksi? En enää tiedä mitä tapahtuu ja koska.Lapseni syntymäpäivän iltana ovikello soi, ja ovella oli mies, joka pyysi soittamaan poliisit, koska häntä oli ammuttu!!!Asuntoalue on rauhallinen omakotitaloalue.En enää käsitä mitä minulle tapahtuu.En voi luottaa enää mihinkään.Ihan kuin nämä olisivat joitakin lopun aikoja mutta käsitän kyllä sen, että ei tämä tietenkään koske monen muun elämää.Kamalinta on, että murhaajaa ei pysty mitenkään tunnistamaan, koska pystyvät tarvittaessa käyttäytymään kuin kaikki me muutkin, ihan normaalisti ja se järkyttää syvästi.Murhaaja voi nauraa ja vitsailla, olla komea/kaunis ja humoristinenkin ja omata monta ystävääkin.Onneksi minulla ei tosin ole sellaisia ystäviä.Luulin tätä maailmaa hyväksi mutta se onkin paha.Ikävä kyllä, olen alkanut hiljalleen toivoa omaa luonnollista kuolemaani aivan liian aikaisin, sillä minulla on hyvin raskasta kaiken tämän muiden poikkeusyksilöiden hirvittävän pahuuden keskellä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen aivan sanaton ;(
Jaksamisia.
Ihmiselle ei anneta enempää taakka kuin hän jaksaa kantaa; kyllä sinä selviät!
liikaa. Tuo hokema saa kyllä karvat nousemaan pystyyn! Ihan sama kun sanotaan:kärsi, kärsi, niin kirkkaamman kruunun saat. Argh! Noilla sanonnoilla meidän perheessä ollaan järkyttävän vahvoja ja meillä alkaa olemaan kruunut kyllä niin kirkkaat ettei kirkkaamaksi saa.
No jos tunnet että kyse on painajaisesta niin silloinhan sinulla täytyy olla tietoisuus siitä, että on olemassa toinen oikea todellisuus. Ja näinhän se onkin. Painajainen loppuu kun "aamu koittaa" ja alkaa nähdä kaiken taas oikein.
oli ennen tätä kevättä ja nyt minut on paiskattu keskelle sellaista todellisuutta, johon en kuulu.Joten se tuntuu painajaiselta.Kai pitää tulla huomattavasti hyviä elämänkokemuksia vielä, että nämä pahat himmenevät.Tuntuu vain suojattomalta.Ammutulle miehelle soitettiin apua ja olikin poliisin vanha tuttu.Mutta missäpä on se ampuja sitten? En halua häntä ovelleni...
Elän samaa todellisuutta. En enää tiedä, mikä on totta ja mikä ei. Kaikki alkoi monta vuotta sitten läheisen kuolemasta. Kyseenalaistin silloin poliisin etc. toimintaa. Luottamus virkavaltaan ym. on mennyt. Olenkin miettinyt, että jos jokaiselle annetaan se mitä jaksaa kantaa, niin nyt on tullut minun rajani vastaan. En jaksaisi enempää. vai vieläkö jotain...vieläkö sittenkin vielä pahempaa. Onko pahempaa? Täytyy opetella olemaan välittämättä, unohtaa, keskittyä elämän hyviin puoliin, siihen mikä vielä on hyvin. Menettämisen pelostakin huolimatta.
En osaa muuta kuin toivottaa sinulle voimia. Maailma on nykyään todella raaka paikka. Mikä voi tämän pahan pysäyttää?