Tällä palstalla on kirjoiteltu Purho-skandaaliin liittyen. Mitkä ovat taustasyyt, joita meille ei ole kerrottu.
Kertokaa nyt te, jotka paremmin asioista tiedätte!
Jos Purho tuli Soinin syrjäyttämäksi, niin mitkä ovat olleet tähän johtaneet syyt?
Kertokaa nyt te, jotka paremmin asioista tiedätte!
Jos Purho tuli Soinin syrjäyttämäksi, niin mitkä ovat olleet tähän johtaneet syyt?
Vastaukset 6
Vanhimmat
ei sitä voi kertoa näin yleisesti.
Soinista olisi tullut liian iso yksikkö, jos siihen olisi liitetty myös Purho. Soinin oli käytännössä pakko syrjäyttää Purho taatakseen soinilaisille riittävät toimintaedellytykset.
Vaikka yhteisiä elimiä yhdistämällä olisi saavutettukin tiettyjä mittakaavaetuja, niin vaakakuopissa painoi kuitenkin viime kädessä Soinin itsenäisyys. Tätä mieltä oli myös enemmistö soinilaisista.
Esimerkiksi biokaasuntuotannossa Soini kykenee toimimaan huomattavasti tehokkaammin itsenäisenä yksikkönään. Samoin on terveyspalvelujen kohdalla, koska ilman Purhoa kustannustaso kyetään pitämään matalammalla tasolla.
vuoden aikana kertaakaan sairauslomalla. Siinäkin mielessä kiusallinen tapaus Timpalle.
Taitaa olla jonkun tyhjäntoimittajan keksimä kirjoitteluaihe, kun ilmeisesti muuta tekemistä ei ole kuin istua kaikenaikaa koneen äärellä.
Olen ymmärtänyt, että puoluesiohteeripäätös on tehty äänestyksen perustella niiden kesken, joita oli esitetty ja jotka olivat suostuneet ehdolle.
Mielestäni Soini voi pitää avustajanaan ketä haluaa ja johon on tyytyväinen.Edellytys varmasti on, että avustaja tekee avustajatyönsä siten kuten edellytetään.
Soini sai puoluesihteeriksi sen henkilön jonka halusi, Purhoa ei halunnut.
Soini sai eduskunta-avustajakseen sen henkilön jonka halusi, Purhoa ei halunnut.
Soini saa Perussuomalainen lehden vastaavaksi päätoimittajaksi sen henkilön jonka haluaa. Vaaleista on kohta puoli vuotta. Purhoa Soini ei ainakaan tänä aikana ole noteerannut kyseisessä asiassa. Ehkä Purho ei ole riittävän pelokas henkilö?
Ei ketään valita persujen johtopaikoille Soinin tahdon vastaisesti. Soini on vahva Johtaja. Jos hän tahtoo potkia jonkun kortistoon tuosta vaan, ilman selityksiä, se tapahtuu.