Hei
Olen tutustunut kehitysvammaiseen ihmiseen. Hänen seurassaan on ollut hauskoja hetkiä ja hänen kanssaan olen viihtynyt. Kehitysvammaiset ihmiset rikastuttavat elämää ja ovat arvokkaita. Vaikka kehitysvammaiset ihmiset tarvitsevat erityistä apua, niin on olemassa ihmisiä jotka ovat halukkaita työskentelemään kehitysvammaisten ihmisten hyväksi.
Kehitysvammaisia autettaessa on tärkeää huomata myös omat resurssit. Itselläni on tullut useaan kertaan raja vastaan. Silloin ei kykene auttamaan toista, kun on itse avun tarpeessa tai muutoin elämäntilanne estää lähemmän kontaktin avun tarpeessa olevaan ihmiseen. Kehitysvammaiset ihmiset ovat tärkeä kohde auttamiselle ja heitä on hyvä kohdella ystävällisesti.
Kehitysvammainen ystävä
7
869
Vastaukset
- Aistin tällaista
Millaiset ovat kehitysvammaisten liikkumismahdollisuudet? Periaatteessa esimerkiksi kaupoissa kuljettaessa olisi hienoa, että kehitysvammaiset pääsevät mahdollisimman hyvin samoihin ostoksiin käsiksi kuin terveet ihmiset. Tämän tilanteen ratkaisuna voisi olla avustaja tai sitten kehitysvammaisille tarkoitetut apuvälineet, joiden avulla heillä on yhtä hyvät mahdollisuudet liikkua kaupoissa kuin muillakin ihmisillä.
Olen pohtinut kotipaikkakuntani tarjoamia mahdollisuuksia kehitysvammaisten liikkumiseen julkisilla paikoilla. Itselläni ei ole tietoa siitä, että miten kehitysvammaisia palvellaan käytännön tasolla ratkaistaessa liikkumiseen liittyviä ongelmia. Toivon, että päättävillä tahoilla huomioidaan kehitysvammaisten tarpeet. Tässä on kyse lähimmäisen rakkaudesta ja monipuolisemman elämän tarjoamisesta niille, joilla esiintyy kehitysvammaisuudeksi luokiteltavia rajoitteita.
Rahalla on jonkinlainen merkitys kehitysvammaisten palveluihin liittyen. Taloudellinen tilanne voi olla kaupungeissa ja kunnissa sellainen, että rahankäyttöä joudutaan pohtimaan tarkoin. Toivon, että päättäjät keksivät ratkaisuja näiden konkreettisten ongelmien ratkaisemisessa. Itselläni ei ole tarkkaa tietoa siitä, että missä on kehitysvammaisten ihmisten kannalta hankalimmat tilanteet. Tässä tilanteessa onkin tärkeää kysyä heiltä itseltään, mihin seikkoihin kehitysvammaiset itse toivovat parannusta. Suvaitsevaisuus on tärkeää kohdattaessa erilaisia ihmisiä.- Aistin tällaista
Kehitysvammaisen ihmisen kohtaaminen on vaikea tilanne joistakin näkökulmista ajateltuna. Itselläni kävi mielessä, että kykenenkö käyttäytymään asiallisesti? Onneksi ystäväni oli hyvin avoin ja helposti lähestyttävä. Kehitysvammaisen ihmisen kanssa elämä on 100%:sti elämää. Vauhtia saattaa olla paljon ja siinä kiinni pysyminen voi olla välillä vaikeaa.
Nukuimme samassa huoneessa sunnuntaista 12.8 perjantaihin 17.8 saakka. Olimme siis hyvin tiiviisti yhdessä tämän kehitysvammaisen ystävän kanssa. Vaikka ystäväni on kehitysvammainen, niin hän on tasavertainen ihminen minulle. En halua olla jollakin tapaa yläpuolella, vaan nimenomaan tasaveroisena kumppanina.
On mahdollista, että tulen vielä olemaan yhdessä kehitysvammaisen ystäväni kanssa samassa huoneessa. Etenemme molemmat hoitosuunnitelmiemme mukaisesti, joten jossain vaiheessa tiemme erkanevat. Muistot jäävät kuitenkin jäljelle. - Good Work!
Aistin tällaista kirjoitti:
Kehitysvammaisen ihmisen kohtaaminen on vaikea tilanne joistakin näkökulmista ajateltuna. Itselläni kävi mielessä, että kykenenkö käyttäytymään asiallisesti? Onneksi ystäväni oli hyvin avoin ja helposti lähestyttävä. Kehitysvammaisen ihmisen kanssa elämä on 100%:sti elämää. Vauhtia saattaa olla paljon ja siinä kiinni pysyminen voi olla välillä vaikeaa.
Nukuimme samassa huoneessa sunnuntaista 12.8 perjantaihin 17.8 saakka. Olimme siis hyvin tiiviisti yhdessä tämän kehitysvammaisen ystävän kanssa. Vaikka ystäväni on kehitysvammainen, niin hän on tasavertainen ihminen minulle. En halua olla jollakin tapaa yläpuolella, vaan nimenomaan tasaveroisena kumppanina.
On mahdollista, että tulen vielä olemaan yhdessä kehitysvammaisen ystäväni kanssa samassa huoneessa. Etenemme molemmat hoitosuunnitelmiemme mukaisesti, joten jossain vaiheessa tiemme erkanevat. Muistot jäävät kuitenkin jäljelle.On hienoa että tästä maailmasta löytyy sinun kaltaisiasi ystäviä! Aito välittäminen on upea asia.
- Aistin tällaista
Good Work! kirjoitti:
On hienoa että tästä maailmasta löytyy sinun kaltaisiasi ystäviä! Aito välittäminen on upea asia.
Täysi tunnustus kotikaupunkini mielenterveyspalveluille hienosti järjestetystä hoidosta. Viimeisimmän jakson aikana sunnuntaista 19.8. torstaihin 23.8. hoito on ollut tosi hyvää. Nyt minulla on viikon loma osastoltani ja on aika pyrkiä itsenäistymään osastolta.
Tavoitteena on lääkkeiden ja terapian avulla avohoidossa eläminen. Mahdollisesti opiskelu paikallisessa yliopistossa avoimen yliopiston opintoja suorittaen jatkuu. - the_arockalypse
nehän pystyy liikkumaan missä vaan ihan niinku kuka tahansa vammaton..syystä että keharit pystyy kävelemään, liikuntavammaiset/liikuntarajoitteiset (kummalla nimellä "meikäläisiä" halutaankin kutsua) onkin sitten vähän eri asia..toiset pääsee ja toiset ei
- Anonyymi00009
Tuolla tavalla saa itselleen paremman mielen ja paremmuuden tunnetta.
- Anonyymi00015
Totuus!
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad821310- 44938
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että362767- 132720
- 53683
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116656- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76602
- 56594