surusta ja surutöstä.ajattelin sen auttavan minua ymmärtämään näitä ajatuksia mitä rakkaan menettäminen minusssa herättää.oli kuin oisin lukenut itse kirjoittamaani kirjaa kaikesta niistä tunteista ja tuntemuksista joita olen käynyt läpi näinä melkein kolmena kuukautena hänen kuolemansa jälkeen.ja se tavallaan helpotti oloani.sitä kai tavallaan ymmärsi että tästä voi selvitä.että juskus vielä tulee aika jolloin tämä ei enään satu näin paljon.
että joskus vielä annan itselleni luvan elää ja olla onnellinen.
että joskus vielä on aika oikeasti jatkaa elämää ja nauttia siitä rehellisesti.
kirja antoi toivoa siitä että joskus vielä tätä raastavaa tuskaa ei ole ja tämä valtava kipu ja ikävä on vaihtunut kauniisiin muistoihin eletystä rakkaudesta.
lukekaa tämä kirja,martti lindqwist:surun tie,ehkä se antaa samanlaista toivoa teille muillekin jotka nyt tunnette että tästä ei voi koskaan selvitä,että tuska ei koskaan lopu.
että joskus vielä annan itselleni luvan elää ja olla onnellinen.
että joskus vielä on aika oikeasti jatkaa elämää ja nauttia siitä rehellisesti.
kirja antoi toivoa siitä että joskus vielä tätä raastavaa tuskaa ei ole ja tämä valtava kipu ja ikävä on vaihtunut kauniisiin muistoihin eletystä rakkaudesta.
lukekaa tämä kirja,martti lindqwist:surun tie,ehkä se antaa samanlaista toivoa teille muillekin jotka nyt tunnette että tästä ei voi koskaan selvitä,että tuska ei koskaan lopu.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Suru on tie. Ystävät kuin lyhtyjä sen varrella. Joskus ei elämää ymmärrä. Menetin kaksi ihmistä yhdellä kertaa. Isän ja ihmisen, jonka luulin rakastavan minua.
Tyhjä olo. Väsyttää, eikä mikään huvita. Tuntuu kuin muu maailma olisi jossain kaukana...
Voimia ja halaus sinulle!
suru kaksinkertainen,olen kovin pahoillani puolestasi.kai se tosissaan on niin että vain aika parantaa.mietin vain että miten kauan siihen sitten menee?luen lehdistä juttuja kuinka joku leski on löytänyt onnen vuoden surun jälkeen,tavannut miehen,mennyt naimisiin,lapsi tulossa.ja mietin että en pysty tuota ymmärtämään.miten voi antaa itsensä jollekin toiselle kun kaikki itsestä kuuluu vielä kuolleelle rakkaalle?
miten sen voisi tehdä koskaan täydestä sydämestään,sillä itse en voisi puolikkaana jakaa itseäni kenenkään kanssa.
tämä on tätä pohtimista jota harrastan päivittäin.täytyy olla niin että aika parantaa,täytyy tosissaan toivoa niin.
ehkä sinä voit joskus vielä löytää ihmisen joka oikeasti rakastaa sinua ja edes valtava suru ja menetys ei aja häntä pois luotasi,jaksa vain toivoa siihen niin kyllä se vielä toteutuu.jaksamista sinulle,olet ajatuksissani.