siitä, miten uskonnottomien hautajaiset on järjestetty. Onko vainajan toiveita kunnioitettu ja minkälaisia toiveet ovat olleet.
Teen luvallanne koosteen Turussa syksyllä (mahdollisesti) ilmestyvään Vapaa-ajattelijoiden lehteen.
Ja lisäksi haluaisin omia toiveita uskonnottomilta, miten tahtoisivat hautajaisensa järjestettävän.
Kiitos etukäteen.
Teen luvallanne koosteen Turussa syksyllä (mahdollisesti) ilmestyvään Vapaa-ajattelijoiden lehteen.
Ja lisäksi haluaisin omia toiveita uskonnottomilta, miten tahtoisivat hautajaisensa järjestettävän.
Kiitos etukäteen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Itselleni ainakaan ei ole mitään väliä, mitä ruumiillani tehdään. Vaikka tuhkaksi, sehän on hyvää lannoitetta. Hautakivi olisi kyllä ihan kiva, hauska ajatella että vaikkei enää ole olemassa, joku saattaa silti lukea nimeni hautakivestä. Muistaakseni johonkin muinaisuskontoon kuului, että ruumiit jätetään korppikotkille. Kuulostaa ihan toteuttamiskelpoiselta, vaikkakin pitäisi tyytyä korppeihin ja susiin.
Itselleni ainakaan ei ole mitään väliä, mitä ruumiillani tehdään. Vaikka tuhkaksi, sehän on hyvää lannoitetta. Hautakivi olisi kyllä ihan kiva, hauska ajatella että vaikkei enää ole olemassa, joku saattaa silti lukea nimeni hautakivestä. Muistaakseni johonkin muinaisuskontoon kuului, että ruumiit jätetään korppikotkille. Kuulostaa ihan toteuttamiskelpoiselta, vaikkakin pitäisi tyytyä korppeihin ja susiin.
..ja ylöskin olen sen kirjannut, jotta tietävät miten toimia.
Minä haluan ruumiini poltettavan ja jos mahdollista niin "tuhkat tuuleen" :D
Jos noista jompi kumpi/kumpikaan ei ole mahdollista, niin sitten kiertoon vaan; vaikka tuonne lähimettän raatopaikalle susien suihin.
Vaikkakaan sillä ei ole mitään merkitystä, mitä ruumiille kuoleman jälkeen tehdään niin ajatukset on kuitenkin tärkeitä:
Mahd. sukulaiset, jotka ilman ehtojani toimittaisivat kirkkohautauksen saisivat ymmärtää lisää aiheesta "uskonnottomuus" ja joutuisivat vaikka vasten tahtoaankin kunnioittamaan omaa päätöstäni.
Sitä paitsi pimeä ja ahdas arkku tällaisen sähköjänön "viimeisenä leposijana" kuulostaa niin ahdistavalta ja painajaisten arvoiselta ettei ikinä kiitos.
Siivistä kun olen aina haaveillut niin tuhkana sitä leijuisi ilmassa tuulien mukana ehkä jopa sen ikuisesti haaveillun maailmanympärimatkan verran? :D
Itse en hautaustilaisuutta edes tahtoisi.
Mutta jos jonkun muistotilaisuuden haluavat järjestää niin yhden pyynnön esitän; sinne ei saa tulla itkemään. Motiivin on oltava joku muu.
Siellä voisi olla puhetta luonnon kiertokulusta ja siitä miten kuolema on luonnollinen asia jne. Ei mitään itkuvirsiä, vaan hyvää ruokaa ja juomaa.
Ja piristävää musiikkia!
Aika samoilla linjoilla m-illianin kanssa. Ensin kaikki käyttökelpoinen kiertoon ja loput luut ja lihat polttamalla kätevämpään pakkausmuotoon ja sitten mereen.
Elinluovutustestamentti on jo olemassa, mutta tuo "last wish" pitäisi vielä varmaan kirjailla jotenkin todistettavaan dokumentti muotoon, ettei pääse vahinkoja sattumaan.
Toisaalta eihän sillä ole p***ankaan väliä mitä raadolle tehdään, mutta oksettavin mahdollinen ajatus olisi, että ventovieras pappi puhuisi ristein koristellun arkkuni ääressä siitä kuinka mukava ja kunnioitettu ihminen olin eläessäni aivan kuin olisi minut henkilökohtaisesti tuntenut. Bp
Sitä yritän välttää.
jotkut vielä kirjoittaisivat miten on omien uskonnottomien sukulaisten tai ystävien hautajaiset järjestetty. Aikaa olisi noin kolmisen viikkoa saada tiedot kasaan. Tiedän itse tapauksia, joissa vainajan aikanaan esittämät toiveet on jyrätty ja järjestetty "perinteiset" hautajaiset.
Vapaa-ajattelijoiden sivuilta muuten löytyy siviilihautauskortti, joka on kätevässä koossa, joten sen voi pitää lompakossa.
tehtiin näin. setä kuoli. ei kuulunut kirkkoon. pantiin boksiin ja laskettiin hautaan. ortodoksi hautuumaalle(lutku maalle ei ollu kuulema asiata :D)
sit pidettiin sellanen muistotilaisuus ystävien ja sukulaisten kesken. oikeastaan ainoa ero jeesustelu kekkereihin oli ettei paikalla ollut pappia tai muutakaan jeesusteluun liittyvää härpäkettä ja ei tarvinnu veisata mitään paskabiisejä kirkossa.
minä haluaisin, että minut syötäisiin, niin kuin on tehty osissa intiaa. luulen kuitenkin, ettei kukaan sukulaisistani suostu syömään minua, joten pitää miettiä jotain varalle.
Hänen veljensä poika piti uskonnottoman puheen haudalla, eikä kukaan omainenkaan laittanut kukka-asetelmien nauhoihin mitään uskonnollista. Läsnä oli uskovaisiakin. Hautapaikka taisi olla tavallinen kirkkomaa. En ole varma. Oli ehkä vaimojen hautojen vieressä.
Itse haluan ehdottomasti polttohautauksen, enkä halua mitään muistopaikkaa itselleni. Taivaantuulet kuullostaa ihan hyvältä tuhkan sirottelupaikaksi. Polttohautauksen haluan siksi, että uskovainen mummoni puhui jatkuvasti kuolemasta ja matojen ruuasta. Kuuntelin niitä juttuja liikaa alle kouluikäisenä ja kuultuani polttohautauksesta, tiesin heti, että se minun vaihtoehtoni.
Arkku ei saa näyttää täytekakulta, koska en ole koskaan pitänyt kermavaahdosta. Kun saan muut projektini hoidettua, voisin ehkä tehdä itselleni puisen arkun, jonka koristelen rehevin kukkakuvioin. Perusväreiksi ajattelin lehmuksenvihreän ja lämpimiä punaisen sävyjä. Sisävuorauksessa voisi olla sinistä ja kannessa sisäpuolella tähtiä. Päädyissä olisivat merestä nouseva aurinko ja mereen laskeva aurinko. Kansi olisi kaareva ja sen päällä punainen sillkihuivi, jonka nurkissa tupsut. Hippoja ei ole tarpeen järjestää.
Elinluovutusta olen miettinyt, mutta minusta kuullostaa vastenmieliseltä ajatukselta antaa sisäkaluja kenelle hyvänsä. Enhän minä omaisuuttanikaan kelle vaan ole testamentannut. Olen pitänyt hyvää huolta terveydestäni, ja olisi kauheata, jos esim. naapurin hampaaton alkoholisti adoptoisi pirtsakan Mörri-maksani. Yäk, oksettaa suorastaan. Raivoraittiilla Mörri kyllästyisi ja sen kyvyt menisivät aivan hukkaan.
kirjoituksesi tällaisena julkaista, vai voiko lyhentää, valita sieltä joitain parhaimpia paloja, kuten esimerkiksi tuon arkku- ja mummosi matojutut?
ihan vapaasti saat lyhennellä ja poimia tai panna kokonaisena. Voit myös stailata muutenkin ilmauksiani, jos on tarpeen. Kielellinen ilmaisu ei ole vahvimpia puoliani.
jos vaikka jollain kaverillasi olisi jotain kertomuksia tai kokemuksia kyseisistä tilaisuuksista. Minulla ei niin paljon ole uskonnottomia tuttavia (ainakaan tietääkseni), että siitä kokonaista kertomusta aikaan saisi. Kyllähän minä täällä palstalla kirjoittelen, mutta en ensimmäiseksi uusien tuttavuuksien kohdalla ala kysellä uskooko jumalaan ja mites se mummi nyt haudattinkaan. On jotenkin helpompi kysellä näin anonyymisti.
se hyvä homma siinä elinten luovutuksessa on että niitä "varaosia" EI anneta puliukoille tai sen sellasille itseaiheuttajille. ne menee AINA tarpeeseen ja sellaiselle joka ei voi/ole voinut viallisille osilleen mitään. ;)
kun suosikkisukulaiseni, enoni, kuoli 15 vuotta sitten. Hänen tyttärensä ja veljenpoikansa kunnioittivat vainajan ateistista elämänkatsomusta hautaustilaisuuden järjestelyissä, koska eivät tietääkseni itsekään ole kristittyjä.
Äitini sisar ei ilmeisesti kuulunut kirkkoon, eikä hän ollut millään lailla kiinnostunut uskonasioista. Hänellä ei ollut omia lapsia, ja hänelle läheinen sisarentytär organisoi tuhkaustilaisuuden. En muista varmasti, oliko paikalla pappia. Ilmeisesti oli, koska muistelen virsikirjojan meneen käsieni läpi seuraavalla. Muistotilaisuudessa ei kuitenkaan höpisty uskonnollisia asioita, vaikka paikalla oli yksi helluntalaispariskunta. Loput sulkulaiseni kai kuuluvat kiltisti ev.lut kirkkoon, vaikkakin osa ehkä tavan vuoksi.
En mä silti haluaisi ihan kelle vaan sisuskalujani antaa. Mieluiten antaisin vegetaristille tai laktovegetaristille, eikä mielellään toisia ihmisiä ahdistelevalle uskikselle, esim. helluntalaiselle. On ne sisäelimet kuitenkin mulle sen verran mieleisiä komponentteja, että haluaisin niille viihtyisän jatkon.
Onkohan sitä muuten tutkittu, miten täysin erilaiset elämäntavat vaikuttavat siirtoelinten toimintakykyyn uudessa ympäristössä? Jos nyt itse söisin 25 vuoden lakrovegetarismin jälkeen vaikkapa kinkkua, niin tulisin todennäköisesti kipeäksi. Ilmeisesti saisin muutakin, kuin pelkkiä vatsanväänteitä. Mahtaisiko esim. maksani reagoida runsaasti lihaa syövän ihmisen ruokavalioon jotenkin, ennenkuin se ehtisi sopeutua siihen?
Tuhkahan on kivennäisaineita. Tuhkan voisi sekoittaa johonkin keramiikan lasitteeseen. Ihminen voisi tehdä eläessään jonkin keramiikkaveistoksen, esim puutarhan henkiolennon, jonka säilyttäisi raakapoltettuna. Kuoleman jälkeen joku sitten viimeistelisi veistoksen vainajan tuhkaa sisältävällä lasitteella ja lasituspolttaisi sen.
Ihmisten kivennäiskoostumukset ovat kai kuitenkin niin samankaltaisia, että yksilöllisiä eroja ei pelkällä tuhkalla varmaankaan saataisi aikaa. Väriksi tulisi kai jonkunlainen harmaa, mikä olisi puutarhahenkiolennossa jännittävämpi vaihtoehto, kuin tontuissa käytetyt räikeät värit.
hieman offtopic mutta,
siinä mun toive :)
rauhan tervehdykselle olisi oikein tervetullut vastine.
postittaisimme lehden kaikille Suomen kansalaisille, mutta varat eivät riitä. Emme saa lehdistötukea ja kaupunki on ollut hyvin kitsas avustuksia hakiessa. Eli kukkaronnyörit ovat meidän kohdallamme olleet tiukasti kiinni.
Kirkon ilmanvaihtokanavaan kuoleminen ja siellä haiseminen on ainoa oikea tapa ateistille säilöä ruumiinsa,
niin että hän voi jatkaa uskovaisten häiritsemistä
vielä kuoltuaankin.
toi oli hyvä. mulle kans sama juttu.. tai sit se timanttihomma.. ei ees kallis oo jos vaan 1200 egee..
Nykyisin on myös oikeasti mahdollisuus valita (maksaa jotain 1200 euroa tms.), että kehon tuhkista tehdään timantti.
Tämän timantin voi sitten asentaa esim. pääkallosormukseen..
Turussa isäni hautajaiset järjestettiin hänen toiveensa mukaisesti ilman pappia, hautausmaan "ateistikappelissa"(sori, en tiedä sen oikeaa nimikettä). Puheen piti eräs veteraaniystävänsä kun me omaiset ollaan niin itkuherkkiä ettei puhumisesta olis tullut mitään.
Seppeleissä ei ollut mitään uskonnollisia tekstejä ja myöhemmin tapahtuneen krematoroinnin jälkeen tuhkat vietiin Muistolehtoon ja nimilaatta kiinnitettiin siellä olevaan yhteiseen muistokiveen.
Kappelin muistotilaisuuden jälkeen kahvit ja tarjoilut sukulaisille ja ystäville ja muistelimme isän metkuja ja kaikille alkoi tulla parempi mieli, vaikka ikävä tietysti aina onkin.
Itse en välitä mitä minulle kuoleman jälkeen tapahtuu, sillä en tiedä asiasta silloin enää yhtään mitään. Jos elimet kiertoon kelpaavat, niin olkaa hyvät, testamentti on tehty.
Pääasia on että kaksi lastani tekevät asian itselleen parhaimmalla tavalla. Jälkeen jäävät kärsivät, ei kuollut itse.
Ateisti isäni toivoi polttohautausta ja tuhkien sirottelua viljapellolle. Näin myös toimittiin.
Itse hautajaiset järjestettiin Helsingissä Hietaniemen krematorion kappelissa ilman pappia ja uskonnollisia rituaaleja. Isäni työtoveri piti puheen isän elämästä, kanttori soitti uruilla mm. Albinonin Adagion ja Järnefeltin kehtolaulun ja sukulaiset ja ystävät jättivät arkulle kukkaseppeleet. Sitten arkku lipui hiljaa verhon taakse poltettavaksi. Sen jälkeen oli muistotilaisuus pitopalveluineen sun muineen. Muistotilaisuudessa kuoro lauloi isäni lempikappaleen Partisaanivalssin.
Seuraavana keväänä, viljan kylvämisen aikoihin, me kaikkein läheisimmät sukulaiset kävimme heittämässä isän tuhkat uurnasta viljapellolle. Maanomistaja sanoi myöhemmin viljan kasvaneen korkeammalla sillä kohtaa, johon tuhkat olivat tuulessa lennelleet. Hän oli myös ottanut pari tähkäpäätä muistoksi siltä kohtaa.
Vain muutama päivä ennen kuolemaansa isä lauloi minulle Partisaanivalssia:
"Jollen palaa kevättöihin
kylvöt veli suorittaa.
Kun mä peityn sammaleihin,
pellot kasvamaan mä saan.
Tule peltoon siihen rakkain,
vilja nosta ylöspäin,
suudelmin se nosta rakkain.
Tähkäpäihin minä jäin."
Minusta tuntuu, että niihin tähkäpäihin isi jäi...
lehden joka juuri tuli painosta ja jossa on kirjoituksesi isäsi hautajaisista, lähettäisin sen sinulle mielelläni. Mutta miten saan yhteyden sinuun? Tänne kun ei kukaan mielellään osoitteittaan laita.
Muistan kun ensimmäistä kertaa luin nuorempana miten joku eräällä forumilla kirjoitti että haluaa ruumiinsa vaikka koiraruuaksi, olin ihan ihmeissäni, eihän kukaan sellaista voisi haluta..? :P
Minäkin haluaisin ruumiini jotenkin hyvötyyn. Voiko lahjoittaa tutkimuksiin?o_Oa Olisin hyvin kiinnostunut tästä vaihtoehdosta.
JIM:illä oli kerran ohjelmaa miten Amerikassa lahjoitettuja ruumiita annetaan harjoitteleville kuolinsyytutkijoille ja ne yrittää päätellä kaikkee niistä ruumiista. Se olisi hienoa!
En perusta niin paljon polttohautauksesta, vaikka se olisi parempi kuin arkku. Polttohautaus myös maksaa..
Ymmärrän täysin hautapaikat merkkihenkilöille, on hyvä olla joku "kunnioituspaikka"..
PS Jos joku teistä saa skitsofrenian tai muun vastaavan niin aivopankit ottaa mieluusi sellaisia aivoja vastaan. Ah saisimpa täten skitsofrenian, mutta vasta vanhana! ^_^ Pitäähän sitä jonkin aikaa pystyä lastenlapsille pipareita leipomaan..
maksaa Turussa 90 euroa, arkun voi tehdä itse ja kuljettaa vaikka pakettiautolla krematorioon. Hautaustoimistoa ei tarvita mihinkään.
Olisi tietysti hyvä olla hautaustestamentti, eli kirjallinen toive siitä, miten toivoo, että omat hautajaiset järjestetään, koska hautauslaissa on kohta jossa sanotaan, että vainajaa pitää kohdella kunnioittavasti. Silloinhan se sitä on, jos toimitaan vainajan toiveiden mukaan.
Kirkkoakaan, tai kappelia ei tarvita mihinkään. Uurnan saa muistaakseni parin viikon kuluttua tuhkauksesta. Ja tuhkat voi sitten sirotella vaikka puutarhaan ruusupensaan juurelle, jos jollain omaisella sellainen on. Tai maanomistajan luvalla esm. metsään tai pellolle.
Ystäväni sanoi, että hän tekee elinluovutustestamentin, jolloin mikään ei maksa mitään.
1/2-1 v sitten TV:ssä näytettiin kuolleiden ihmisten ruumiista tehtyä taidetta. Niistä oli iho ja sisäkaluja poistettu, mutta esim. lihakset olivat ja kehot oli aseteltu erilaisiin vauhdikkaisiinkin asentoihin. Ne olivat aika hienoja veistoksia, vaikkei äkkiä niin uskoisi. En tiedä onko sellainen suomessa luvallista. Taiteilija oli muistaakseni jostain keskieuroopasta.
Meneehän ruumiissa paljon liharuokaa hukkaan. Esim. korkeasaaren iäkkäille villieläimille vois tarjota vanhoilla päivillä kunnon ihmisaterian.
minäkin hiukan pulskana naisena olisin varmaan aika murea ja maukas ateria Korkeasaaren kissapedoille, karhuille tai muille lihansyöjille. Tai eihän sitä tiedä millainen kuiva korppu sitä on sitten kuollessaan..
Mitäköhän lainsäädäntö sanoisi? Mahtaiskohan onnistua testamentata ruumiinsa Korkeasaareen tiikerinruoaksi?
No, lapset saavat sitten kokeilla onneaan, saavatko syötettyä mutsin tiikereille =)
laadin hautausohjeet...joiden mukaan minut tuhkataan(sama vaikka mandariinien kuljetusboxissa)ja tuhkani sirotellaan kotini pihassa sijaitsevien omenapuiden tai ruusupensaiden juurelle..tai muualle kauniiseen luontoon. Mihinkä se sitten mahdollista onkaan silloin.
Muistotilaisuuteen vain ne ihmiset,jotka välittivät minusta minun eläessänikin ei mitään teatteria vetämään herkkupalojen ääreen..sillä muistotilaisuus saisi olla enemmänkin ilonen juhla kuin surullinen. Mukavaa musiikkia ja kivoja juttuja vaikka minusta(jos mahdollista ;))
Pappia ei,eikä mitään ristejä tai muita hömpötyksiä minun monttubileisiini saa tuoda.
polttouunit putsataan ennen seuraavaa asiakasta?
Mutta mitä väliä sillä on? Kuollut ei saa ainakaan mitään tauteja? Tietääkseni.
tulisi omaan uurnaan mukaan.
Tämä on minustakin tuhkauksessa aika inhottavaa, luulee hautaavansa jonkun tuhkat mutta vaikka oikeesti saattais olla polttopuita vain..
Mutta eihän sillä lopulta NIIN suurta merkitystä ole; tuhkauskin on aika symbolinen ja tuhkien sirottelu.. Mutta sitten se 90e velotus tulisi polttopuista
......
....