Miksi en ole

Kipling on sanonut jossakin: »Mitä se tuntee kristinoppia, joka tuntee vain kristinoppia!» Ajatus on sama kuin sanottaessa, ettei se tunne omaa maataan, joka tuntee vain sen.

Tavallinen »kristillisen» kasvatuksen saanut sivistynytkin henkilö tuntee hyvin vähän muita uskontoja puhumattakaan alkuperäisellä tasolla elävien luonnonkansojen uskomuksista. Olemme tottuneet pitämään kristinuskoa muista uskonnoista aivan erillisenä uskontona, jolla on vähän, jos mitään yhteistä ns. pakanauskontojen kanssa. Mutta ken ottaa vaivakseen edes jonkin verran tutustua uskontotieteen ja vertailevan mytologian (taruopin) tuloksiin, ei ymmärtääkseni voi olla yhtymättä edellä lainattuihin Kiplingin sanoihin. On suorastaan hämmästyttävää havaita, miten paljon eri uskonnoissa on yhteisiä piirteitä ja miten paljon kristinoppiimme sisältyy pakanallisia mysteerioita, ihmeitä ja myyttejä. Mitä sanommekaan, kun saamme tietää alkeellisten ja vanhojen uskontojen tutkimuksen osoittaneen, että sellaiset uskomukset kuin Pyhä Kolminaisuus, ihmiseksi tullut Vapahtaja, neitseellinen syntyminen, toinen tuleminen, sakramentit, pyhien yhteys ym. ovat tai ovat olleet yleisesti omaksuttuja pakanamaailmassa aivan riippumatta kristinuskon vaikutuksesta. Ja mitä sanomme, kun saamme tietää, että »kymmenen käskyä» ovat olleet tunnetut jo muutamia vuosituhansia ennen kuin Jumala antoi ne Moosekselle.

Tässä ei voi tulla kysymykseen edes minkäänlaisen yleiskatsauksen esittäminen uskontotieteen ja mytologian tuloksiin. Rajoitun seuraavassa vain viittaamaan muutamiin raamatun kertomuksiin ja tapahtumiin sekä eettisiin opetuksiin, joiden pohjana on tai joihin liittyy aineksia pakanauskonnoista. Lähteinä on käytetty pääasiallisesti teoksia: T. W. Doane, Bible Myths (7. painos 1948), Macleod Yearsley, The Story of the Bible (3. painos 1948), Vivian Phelips, The Churches and Modern Thought (1934) ja Keney Graves, The World's Sixteen Crucified Saviors (6. painos 1948).


Vanha testamentti

Mitä ensinnä luomiskertomukseen tulee, parsilaisten pyhien kirjojen Zend-Avestan mukaan Ormuzd loi maailman ja ihmisen kuutena aikakautena seuraavassa järjestyksessä: taivaat, vedet, maa, puut ja kasvit, eläimet ja ihminen. Kun luoja oli suorittanut työnsä, hän lepäsi. Toisten persialaisten tarujen mukaan mies ja vaimo ensinnä luotiin selkäpuolelta yhdistettyinä toisiinsa ja sitten Ormuzd erotti vaimon miehestä. — Etruskilaiset ja kaldealaiset kirjoitukset kertovat luomisesta pääpiirtein samaan tapaan kuin persialaiset.

Luomisen jälkeen tapahtuneesta syntiinlankeemuksesta kertoo persialainen taru suurin piirtein samaan tapaan kuin vanha testamentti. Pahojen henkien pääruhtinas lähetti saatanan käärmeen hahmossa tarjoamaan ensimmäisille ihmisille hedelmiä ihmeellisestä puusta, joka takasi kuolemattomuuden, ja he lankesivat kiusaukseen. Babylonialaiset tunsivat saman legendan luomisesta ja syntiinlankeemuksesta ainakin 1500 vuotta aikaisemmin kuin heprealaiset.

Paratiisimyytti eli taru »kultaisesta ajasta» ennen syntiinlankeemusta on ollut tunnettu monien vanhojen kansojen, kreikkalaisten, persialaisten, hindujen, kiinalaisten, skandinaavien, meksikolaisten ym. keskuudessa.

Vedenpaisumustaru on myös ollut laajalti levinnyt ennen kuin heprealaiset tunsivat sitä. Vain egyptiläinen raamattu, joka on vanhimpia pyhiä kirjoja, ei kerro mitään vedenpaisumuksesta. Raamatun kertomus on saatu kaldealaisilta. Niin raamatussa kuin muinaisuskonnoissa usein esiintyvän luvun 7 johdosta huomautettakoon, että se on ikivanha pyhä luku, pohjana aurinko, kuu ja viisi kiertotähteä.

Myös vanhan testamentin kertomus Baabelin tornista on laina kaldealaisilta. Saman tarun tunsivat hindut, meksikolaiset ym.

Mitä Mooseksen Siinain vuorella Jumalalta saamiin laintauluihin tulee, on olemassa vanhempi auringon jumalaa Bacchusta koskeva legenda, jossa kerrotaan myöskin tämän jumalan lain olleen kirjoitetun kahteen kivitauluun. Raamatun kertomuksen Jumalaa vuorella koskeva osa on lainattu persialaisesta legendasta. Zoroasterista kerrotaan, että hänen ollessaan yhtenä päivänä rukoilemassa korkealla vuorella Herra ilmestyi hänelle ukkosen jyristessä ja salamain leimahdellessa ja antoi hänelle »lain kirjan». Zoroaster tuli alas vuorelta ja toi mukanaan paikalle kokoontuneille kuninkaalle ja kansalle tämän Ormuzdin ilmoittaman lain. Sille on annettu nimi Zend-Avesta (— elävä sana). Monilla muilla vanhoilla kansoilla esiintyy legenda, jonka mukaan ne ovat saaneet lakinsa jumalalta ja monissa kertomuksissa ilmoitetaan lain antamisen tapahtuneen vuorella pyhille miehille, kaikki tietenkin lakien arvovallan ja kunnioituksen tehostamiseksi.

Sapatin vietosta mainittakoon, että kaikki vanhat kansat, myös vanhat heprealaiset, pitivät viikon seitsemättä päivää »pyhänä päivänä». Viikon päivät näet omistettiin auringolle, kuulle ja viidelle kiertotähdelle. Kiertotähdistä on seitsemäs päivä ikimuistoisista ajoista omistettu Saturnukselle. Esim. Homeros ja Hesiodos kutsuvat sitä pyhäksi päiväksi, samoin assyrialaiset. Israelilaisilla sapatti oli alkuaan omistettu paon muistolle Egyptistä (5. Moos. 5:12–15), mutta luomiskertomuksen lainaamisen jälkeen babylonialaisilta seitsemäs päivä pyhitettiin siksi, että luoja kuuden työpäivän jälkeen lepäsi seitsemäntenä (2. Moos. 20:11).Kristityillä oli aluksi vapaus pitää pyhänä viikon ensimmäistä tai seitsemättä päivää, kunnes keisari Konstantinus Suuri, auringon palvoja, määräsi ensimmäisen päivän pyhitettäväksi. Suuri pakanallinen auringon juhlan päivä muuttui siten kristilliseksi pyhäksi päiväksi.

Monet vanhan testamentin tarut, sellaiset kuin Samsonia, Joonasta, Joosuaa ym. koskevat kertomukset ovat ikivanhoja eri tahoilla eri muodoissa esiintyneitä myyttejä. Muilla kansoilla nämä myytit ovat olleet jo paljon aikaisemmin kuin heprealaisilla. — Muuan hindulainen satu kertoo miehestä, nimeltään Saktideva, joka laivan haaksirikkoutuessa joutui mereen ja jonka suuri kala nielaisi. Kala joutui kalastajien pyydyksiin ja kun nämä aukaisivat sen vatsan, sieltä tuli esille Saktideva vahingoittumattomana. Kreikkalaisessa sadussa kerrotaan, että valas nielasi Herkuleen lähellä Joppaa, ja että Herkules oli valaan vatsassa kolme päivää. Kysymys on todennäköisesti vanhasta aurinkomyytistä; sen pohjana on auringon asema talvipäivän seisauksen aikaan, jolloin aurinko on kolme päivää ja kolme yötä »kalan vatsassa». — Kreikkalaisen Bacchuksen kerrotaan pysähdyttäneen auringon ja kuun liikkeen ja Buddhan oppilaiden mainitaan usein suorittaneen tämän ihmeteon. Sama myytti on ollut tunnettu vanhojen kiinalaisten ja meksikkolaisten keskuudessa. — Eliaan taivaaseen nousu on sekin toisinto hindujen, kiinalaisten ym. kansojen mytologian samantapaisista ihmeistä.


Pakanauskontojen vapahtajat


Tarinat ihmiseksi tulleista jumalista ovat vanhoina aikoina olleet yleisiä pakanakansojen uskonnoissa. Graves luettelee 20 Messiasta, Vapahtajaa ja Jumalan Poikaa, jotka ovat polveutuneet taivaasta, ottaneet päälleen ihmisen muodon ja jumaluutensa osoittamiseksi suorittaneet monia ihmetekoja. Nämä vapahtajat ovat laskeneet perustan ihmiskunnan pelastukselle ja pelastustyönsä suoritettuaan nousseet takaisin taivaaseen. Useat ovat syntyneet neitseellisesti ja monet on ristiinnaulittu. Jumalien, vapahtajien ym. neitseellinen syntyminen on ennen vanhaan ollut yleinen ilmiö.

Muinaisessa Egyptissä mainitaan jumala Horuksen syntyneen neitseellisesti. Muita samalla tavalla syntyneitä ovat Krishna, Buddha, Attis, Romulus, Herkules, Persaeus, Eskulapius, Dionysos, Qetzalcoatl, Mithra, Zoroaster, Osiris, Konfutse, Fo-Hi, Platon, Pythagoras ja Ptolemaeus. Oma Kalevalammekin kertoo Väinämöisen syntyneen neitseellisesti. Primitiiviset kansat eivät yleensä ajattele lapsen syntyvän sukupuoliyhteyden seurauksena, vaan otaksuvat naisen tulevan raskaaksi »hengen» vaikutuksesta.

Samanlaisia ennustuksia Messiaasta kuin vanhassa testamentissa on monissa egyptiläisten, kreikkalaisten, roomalaisten, meksikolaisten ym. kansojen pyhissä kirjoituksissa.

Tavallista on edelleen, että enkelit, paimenet ja tietäjät esiintyvät vapahtajien syntyessä ja että heidän tähtensä silloin ilmestyy taivaalle. Esim. Konfutsen syntyessä »viisi viisasta miestä tuli kaukaa paikalle, pilvistä kuului taivaallista musiikkia ja enkelit näyttäytyivät». — Vanhoilla kansoilla oli yleinen usko — eikä tämä usko ole vieläkään kokonaan hävinnyt — että taivaankappaleet tai niiden asukkaat vaikuttivat ihmisten syntymään ja elämään maan päällä. Ihmisen hyvän tai huonon onnen uskottiin riippuvan hyvien tai huonojen tähtien esiintymisestä hänen syntymähetkellään. Esim. Zoroaster ilmoittaa »viisaille miehille», että »tulee syntymään vapahtaja, josta tähti ilmoittaa iltapäivällä».

Jo kauan ennen Jeesuksen syntymää monien pakanallisten, Jumalien ja vapahtajien syntymäpäivänä pidettiin joulukuun 25 päivää. Sinä päivänä syntyivät Egyptin Bacchus, Kreikan Bacchus, Adonis, Krishna, Changti, Chris, Horus, Osiris, Buddha, Mithra, Sakia ym. Keisari Aurelius (270–275 jKr.) julisti v. 1274 joulukuun 25. päivän »voittamattoman auringon» syntymäpäivänä yleiseksi roomalaiseksi juhlapäiväksi ja neljänneltä vuosisadalta lähtien tämä pakanallinen juhlapäivä sitten vähitellen tuli kristillisen kirkon joulupäiväksi. Kuten edellä mainittiin, v. 534 paavi määräsi Jeesuksen syntymäpäiväksi joulukuun 25. päivän.

Poikalasten surmaaminen vapahtajan tuhoamiseksi on sekin todettu yleiseksi myytiksi monilla vanhoilla kansoilla. Esim. intialainen kuningas Kansa saadakseen Krishnan surmatuksi antoi käskyn: »Etsikää kaikki pikkulapset, mitä on, ja surmatkaa armotta jokainen poikalapsi, jossa ilmenee joitakin suuruuden merkkejä». Ja samoin kuin Joosef pakeni perheineen Egyptiin, samoin kerrotaan mm. Krishnan vanhempien vapahtajalapsensa kanssa paenneen Gokuliin.

Samaan tapaan kuin kerrotaan saatanan kiusanneen Jeesusta, kiusasi hän myöskin mm. Buddhaa, Zoroasteria ja meksikolaista Quetzalcoatlia. Buddhalle saatana lupasi kaikki maailman valtakunnat, mutta Buddha sanoi saatanalle kuten Jeesus »mene pois minun luotani». Muissa taruissa saatana epäonnistuu samalla tavalla. Saatana-käsitteen heprealaiset saivat Persiasta ja enkelit Babyloniasta sekä Persiasta. Kuten Jeesuksen, kerrotaan mm. Quetzalcoatlin paastonneen 40 päivää. Luku 40 on, kuten edellä jo mainittiin, yleinen mystinen luku vanhoissa kirjoituksissa.

Uudessa testamentissa mainituista ihmeistä on tuskin yksikään sellainen, josta ei jo ennen olisi jossakin muodossa kerrottu muissa uskonnoissa.

Kuolleita ovat herättäneet eloon Krishna, Horus, Marduk, Eskulapius ym. Samat jumalat ovat suorittaneet monenlaisia muita ihmetekoja, parantaneet sairaita, sokeita, kuuroja ym. Kreikkalainen Bacchus muutti veden viiniksi. Dionysos samoin muutti hänkin veden viiniksi ja ratsasti kahdella aasilla Dodonan temppeliin kuten Jeesus Jerusalemiin. Poseidon käveli veden pinnalla, Buddha lensi erään joen poikki, Pythagoras kulki ilmassa ja veden pinnalla, »heitti ulos perkeleitä» ja herätti eloon muutamia kuolleita. Hindujen Sakiasta (n. 600 vuotta eKr.) kerrotaan, että hän alkoi opettaa ja parantaa sairaita 28 vuoden ikäisenä. »Sokeaa näkivät, kuurot kuulivat, mykät puhuivat, halvaantuneet kävelivät ja rammat tervehtyivät», aivan niin kuin Jeesuksenkin aikaan.

Graves mainitsee seuraavat 16 ristiinnaulittua vapahtajan (ajalta 1700–600 eKr.):

Krishna (Intia)
Hindul. Sakia (Intia)
Tammuz (Syyria)
Wittoba (Telingonese)
Iao (Nepal)
Hesus (kelttiläinen)
Quetzalcoatl (Meksiko)
Quirinus (Rooma)
Prometeus (Kreikka)
Thulis (Egypti)
Indra (Tibet)
Alkestos (Egypti)
Atys (Fryygia)
Chris (Kaldea)
Bali (Orissa)
Mithra (Persia)

Vanhoista vapahtajista on — Gravesin mukaan — ainakin Krishnaa, Sakiaa, Bacchusta ja Prometeusta pidettävä historiallisina. Muiden historiallisuus on yhtä varma tai epävarma kuin Jeesuksenkin. Joka tapauksessa »vapahtaja» ihmisten syntien sovittajana oli ennen Jeesusta monilla tahoilla tunnettu oppi. Runoilija Ovidius (43 eKr.–17 jKr.) sanoo: »Jos itse olet syyllinen, miksi toisen olisi kuoltava sinun puolestasi? Miten järjetöntä on odottaa pelastusta toisen kuolemasta?» — Alfred Loisyn mukaan (The Birth of the Cristian Religion) aate jumalan pojan syntymisestä maailman pelastajaksi on olennaisesti kreikkalainen. Levantin kreikkalaisiin oli juurtunut vanha maanviljelykseen pohjautuva hartaus elämän uudistumisen edessä uutena vuonna kuolleen talven jälkeen, ja tämä uudistuminen käsitettiin persoonana. Se oli maan ja taivaan välisen avion hedelmä kevätauringon ja sateen välityksellä; jumalan ja maallisen neitsyeen poika; lapsi, josta tulee kuningas, joka hävittäen menneen kuolleet jätteet tekee kaiken uudeksi.

Useiden Jeesuksen ristiinnaulitsemisen yhteydessä todettujen luonnonilmiöiden ym. tapahtumien kerrotaan esiintyneen myöskin pakanajumalien kuollessa. Niin esim. Krishnan kuollessa aurinko pimeni ja taivaasta satoi tulta ja tuhkaa. Buddhan kuollessa tapahtui valtava maanjäristys ja ukkonen jyrisi taivaalla, Osiriksen ja Caesarin kuolemaan liittyi auringonpimennys ja Prometeuksen kuollessa maa tärisi, haudat aukenivat jne.

Monien pakanajumalien ilmoitetaan kolmantena päivänä kuolemastaan tai kolmen päivän jälkeen nousseen kuolleista. Tällaisia ovat mm. Horus, Osiris, Chris, Quirinus, Prometeus, Quetzalcoatl, Atys ja Mithra. Helvettiin astuivat mm. Krishna, Zoroaster, Osiris, Horus, Adonis, Bacchus, Herkules ja Quetzalcoatl. Yli 3000 vuotta vanha hindujen pyhä kirja kertoo, että Krishna »astui helvettiin puhutellakseen pimeyden vankilassa olevia tarkoituksenaan saada heidät käännytetyksi ja johdetuksi takaisin taivaaseen, ja hän halusi omalla kärsimyksellään lyhentää heidän rangaistusaikaansa». Kaiken lisäksi Krishna »kirkastettiin» kuten Jeesus ja hän ilmestyi ylösnousemisensa jälkeen opetuslapsilleen. Ylipäätänsä erityisesti Krishnan elämänvaiheet ovat hämmästyttävässä määrässä samanlaiset kuin Jeesuksen.

Ainakin Krishnan, Buddhan, Zoroasterin, Sakian, Prometeuksen, Quetzalcoatlin, Laotsen ja Lao-Kiun kerrotaan lopuksi »nousseen taivaaseen». Kreikkalainen historioitsija Plutarkos kertoo, että Romulus nousi taivaaseen v. 713 eKr.

Myöskin Herran Ehtoollisen alkuperä on pakanallinen. Cicero mm. mainitsee siitä ja ihmetellen tätä toimitusta sanoo: »Miten ihminen voi olla niin hölmö, että saattaa kuvitella sen mitä syö olevan jumalaa?» Renan kirjoittaa mithraismista, joka syntyi Persiassa ja oli kristinuskon alkuaikoina laajalti levinnyt yli koko Rooman valtakunnan: »Sillä oli mystiset kokoustilaisuutensa ja pienten kirkkojen kaltaiset kappelinsa. Sen tunnustajia yhdisti toisiinsa voimakas veljeyden tunne; sillä oli ehtoollinen, niin samanlainen kuin kristillisten mysteerien ehtoollinen, ettei Justinus Marttyyri keksinyt sille muuta selitystä kuin että saatana oli pettääkseen ihmisiä päättänyt jäljitellä kristillisiä seremonioita ja siten varasti ne». Yhtenä esimerkkinä pakanauskontojen menoista mainittakoon, että mm. perulaisilla oli pyhä tilaisuus, jossa syötiin pyhitetyn lampaan verellä kostutettua pyhää leipää papin julistaessa: »Tätä leipää syödessänne muistakaa, että hänet, joka syö sen synnissä ja uskottomana, näkee Isämme, Aurinko, joka tulee rankaisemaan häntä hirveällä tavalla.» Villeillä kansoilla näyttää olevan yleinen sellainen käsitys, että syömällä jonkin eläimen tai ihmisen asianomaiseen siirtyy syödyn olion ominaisuuksia ja voimia. Tähän käsitykseen ei liity mitään uskonnollista sisällystä, se on tavallista taikauskoa.

Kaste on vanha riitti sekin. Vain kastamistapa on vaihdellut eri aikoina ja eri kansoilla; yleensä on kasteessa käytetty välineenä vettä, verta tai tulta. Muutamissa vanhoissa uskonnoissa esiintyy legenda kyyhkysestä, joka kasteessa laskeutuu alas taivaasta.

Jos tässä yhteydessä vielä mainitsemme kristinuskon »pyhän kolminaisuuden», niin sekin on lainattu pakanauskonnoista. Itämaisilla kansoilla luku 3 on yleisesti pyhä ja jumaluuskin on aina jonkinlainen kolminaisuus. Vanhimmassa brahmanismissa kolminaisuus esiintyy muodossa Brahma (isä), Sana ja Pyhä Henki. Myöhemmin tätä kolminaisuutta on nimitetty tri-murtiksi, ja sen ovat muodostaneet Brahma, Vishnu ja Siva.

Kolmiyhteistä jumaluutta ovat palvoneet myöskin Kiinan ja Japanin buddhistit, vanhat egyptiläiset, kreikkalaiset, roomalaiset, persialaiset, meksikolaiset, perulaiset, skandinaavit ym. Persialaisilla oli kolminaisuus Oromasdes, Mithra ja Arimanius, egyptiläisillä Osiris, Horus ja Typhon, skandinaaveilla Odin, Thor ja Frey. Myöskin Platon (n. 400 eKr.) käsitti jumaluuden kolminaisuudeksi: Agathon (ylijumala 1. isä), logos (sana) ja psyke (sielu 1. henki). Tämä oppi ja edellä mainittu brahmanismin kolminaisuus vastaavat esim. englanninkielisen uuden testamentin mukaan (1. Joh. 5: 7): »Sillä on kolme, jotka todistavat taivaassa, Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja nämä kolme ovat yksi». Oman raamattumme sama kohta on käännetty seuraavasti: »Sillä kolme on, jotka todistavat: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä». — Omalla tavallaan mielenkiintoisena tosiasiana mainittakoon, ettei kolmiyhteiseen jumaluuteen koskaan ole sisällytetty naista.


Eettiset opetukset


Kristinuskon ansioita kuvailtaessa ja erityisesti sen syntyvaiheista kerrottaessa esitellään kristinusko eettisessä suhteessa yleisesti aivan uuden näkemyksen edustajana sekä vanhoja, ns. pakanauskontoja ratkaisevasti jalompana ja korkeampana uskontona. Tosiasia on kuitenkin, että kristinoppiin sisältyy paljon pakanauskonnoista saatuja vaikutteita ja oppeja.

Huomiota ansaitsevat tässä yhteydessä mm. Kiinan kansan suuren eettisen kasvattajan Konfutsen eli Kung-fu-tsen (551–479 eKr.) opetukset. Konfutsen oppi on käytännöllistä ja kokonaan tähän maailmaan kohdistuvaa, pääsisällyksenä lähimmäisen rakkauden vaatimus noudattamalla ns. kultaista sääntöä: »Älä tee muille, mitä et halua heidän tekevän itsellesi.» Eikä Konfutse rajoittanut tätä vaatimusta vain oman kansansa piiriin, vaan halusi sen ulotettavaksi myös kansojen välille, koko ihmiskuntaan. Shu, yleinen ihmisrakkaus oli Konfutsen mukaan se tavoite, johon oli kaikessa ja kaikkialla pyrittävä. Samoin kuin myöhemmin Kreikan Sokrates, Konfutsekin uskoi tietoon siveellisenä oppaana, ja opetti, että ken tietää, mikä on oikein, hän myös menettelee tämän mukaisesti.

Konfutsen opetusten henkeä valaisevat mm. seuraavat lainaukset vanhoista kiinalaisista kirjoituksista.

»Tottele taivasta ja seuraa sen hallitsijan järjestystä. Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi. Tee toiselle mitä haluaisit hänen tekevän itsellesi; äläkä tee toiselle mitä et toivoisi tehtävän itsellesi. Tarvitset vain tämän lain; se on kaiken muun perusta ja pääohje. Hyvät teot palkitse hyvillä teoilla, mutta älä koskaan kosta vääryyttä».

»Ken niin pitkälle kuin suinkin kehittää mahdollisuuksiaan ja toteuttaa niitä vastavuoroisuuden periaatteen mukaisesti, hän ei ole kaukana oikealta tieltä. Mitä et halua tehdä itsellesi, sitä sinun ei ole tehtävä toisellekaan.»

»Älä toivo vihollisesi kuolemaa.» — »Voimme paheksua vihamiestämme haluamatta kostoa.» — »Jos tunnet jonkin asian, pidä kiinni siitä, että tunnet sen; jos et tunne jotakin asiaa, tunnusta, ettet tunne sitä — tämä on tietoa.» — »Tietää mikä on oikein, eikä tehdä sitä, on raukkamaista». — »Tavoittele hyvettä, vaikka et koskaan saavuttaisi päämäärääsi, ja vaikka pelkäisit menettäväsi sen minkä olet jo saavuttanut.» — »Pahin vika on omata vikoja koettamatta päästä niistä».

Esimerkkinä siitä, millä tavalla Konfutsen oppeja on sovellettu koulun siveysopetuksessa, mainittakoon tässä Mantshukuon pääministerin kouluja varten julkaisemasta konfutselaisesta oppikirjasta seuraavat 8 kohtaa:

1) Luonnon mukaisesti ihminen on kaikista olennoista maailmassa korkein. Vilpittömyys kuuluu ihmisen hyveihin hänen syntyessään; jos hän sen menettää, hän joutuu turmioon.

2) Mahtavan sotajoukon komentaja saattaa joutua vankeuteen, mutta hänen kansansa yksinkertaisimmalla miehellä on tahto, jonka ei koskaan tarvitse lannistua.

3) Oikea oppinut ja kunniallinen mies ei koskaan pyri pelastamaan itseään moraalisen vilpittömyytensä kustannuksella. Sen puolustamiseksi hän on valmis antamaan elämänsäkin.

4) Jos teille on aamulla ilmoitettu totuus, voitte yön tullessa kuolla rauhallisena.

5) Oikein kasvatettujen keskuudessa ei ole luokkarajoja.

6) Tzu-king pyysi mestaria antamaan hänelle yhden sanan elämänohjeeksi. Mestari sanoi: »Eikö ’vastavuoroisuus’ sopisi sellaiseksi sanaksi? Mitä ette toivo muiden tekevän itsellenne, sitä älkää tehkö muille.»

7) Kunnon mies, ajatellessaan maailmaa, on vapaa järjellisesti perustelemattomasta mieltymyksestä ja vastenmielisyydestä. Hän puolustaa sitä, mikä on oikeaa.

8 ) Silloinkin kun joudutaan tekemisiin sivistymättömien ihmisten kanssa, on osoitettava ystävällistä myötätuntoa. (Myötätunto merkitsee tässä jotenkin samaa kuin kreikkalainen sana agape, 1. Kor. 13.)

Muista kiinalaisista oppineista mainitaan mm. Mo-tin (470–390 e. Kr.) suurena aatteena olleen »jakamattoman rakkauden kaikkien kesken». Ja hän piti perussyynä aikansa kaikkeen sekasortoon, rikokseen ja sortoon keskinäisen rakkauden puutetta. Toinen oppinut Laotse sanoi: »Hyviä kohtaan olen hyvä, pahoja kohtaan olen myös hyvä, sillä hyve on hyvyyttä.»

Kiinalaisten elämänviisauden tultua tunnetuksi Euroopassa mm. kuuluisa saksalainen filosofi ja matemaatikko Leibniz (1646–1716) lausui toivomuksen, että saataisiin kiinalaisia lähetyssaarnaajia käytännössä opettamaan luonnonteologiaansa Eurooppaan.

Paitsi Kiinan on myöskin Intian vanhoissa pyhissä kirjoituksissa monia hyvin samanlaisia eettisiä opetuksia kuin mitä sisältyy kristinuskoon.

Buddhan aatteita valaisevat mm. seuraavat poiminnat hänen opetuksistaan.

»Oppini ei tee mitään erotusta ylhäisen ja alhaisen eikä rikkaan ja köyhän välillä. Se on kuin taivas. Siinä on tilaa kaikille, ja kuten aallot se huuhtelee kaikkia samalla tavalla... Kenessä rakkaus asuu, hänelle koko maailma on vain yksi ainoa perhe.» — »Kuten äiti huolehtii ainoasta lapsestaan, niin täyttäköön sydämenne ja sielunne rajaton rakkaus kaikkia luotuja, niin suuria kuin pieniä, kohtaan.» — »Jos on joku, joka haluaa hoivata minua, menköön hän ja hoivatkoon sairasta ystäväänsä. » — »Voita viha lempeydellä, paha hyvällä, valhe totuudella.» — »Älä kärkkäästi pyri näkemään vikoja muissa, vaan uutterasti taistele niitä vastaan itsessäsi.» — »Hyveelliselle kaikki on puhdasta. Siksi älä ajattele, että kulkeminen alastomana, paastoaminen tai maassa makaaminen voi tehdä saastaisen puhtaaksi, sillä sielu pysyy kuitenkin samana.» — »Olla puhdas, hillitty, ja väsymättä harjoittaa hyviä tekoja, nämä ovat jaloja ominaisuuksia.» — »Taivaan aarre on aurinko; kodin aarre on lapsi; kokouksessa loistaa viisaan miehen otsa.» — »Sotilas, joka voittaa itsensä, on jalompi kuin se, joka taistelussa voittaa tuhansia.» (Vrt. Sananl. 16:32: »Pitkämielinen on parempi kuin sankari, ja mielensä hillitseväinen parempi kuin kaupungin valloittaja.»)

Buddhan oppi ei tuntenut rotua, ei sukupuolta, ei kastia eikä aristokraattista papistoa. Se teroitti kaikkien ihmisten tasa-arvoisuutta ja ihmissuvun veljeyttä. Buddhismia on sanottu »idän kristinuskoksi». Mainittakoon, että kun Japanin hallitus v. 1871 lähetti suuren komitean Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan tutustumaan kristinuskon moraalisiin ja sosiaalisiin vaikutuksiin, tämä komitea palattuaan omaan maahansa ilmoitti tulleensa siihen käsitykseen, että kristinusko oli osoittautunut lännessä siveellisiltä vaikutuksiltaan vähemmän tehokkaaksi kuin buddhismi idässä.

Krishna on sanonut:

»Kun köyhä kolkuttaa ovellesi, ota hänet vastaan ja täytä hänen pyyntönsä, sillä köyhät ovat jumalan valittuja.» — »Ennen kaikkea harrasta rakkautta lähimmäisiäsi kohtaan.» — »Tee hyvää sen itsensä vuoksi, ilman palkinnon toivoa.» — »On parempi antaa anteeksi vääryys kuin kostaa sitä.» — »Ylevä mieli löytää parannuksen vääryydelle unohtamalla sen.» — »Tee oikein pahan vihasta eikä rangaistuksen pelosta.» — »Ken vallitsee luonteensa, hallitsee suurinta vihollistaan.» — »Käytä jokainen päivä niin kuin se olisi viimeinen.» — »Ken antaa tarvitsevalle, ei itse menetä mitään.» — »Sielun haavat ovat tärkeämmät kuin ruumiin."

Intialaisen brahmanismin ns. upanishadeissa sanotaan: »Älköön kukaan ihminen tuottako toiselle mitään sellaista, jota vastaan hän itse puolustautuisi... Kun kysymyksessä on kieltäytyminen tai antaminen, ilo tai tuska, miellyttävä tai epämiellyttävä, oikean menettelytavan löytää, jos ajattelee tapausta omanaan.»

Hindujen Veda-kirjojen (2000–1400 v. eKr.) hymnissä Varunalle mm. seuraavat kohdat ovat verrattavissa psalmiin 139 (3,7–12): »Jos ihminen seisoo tai kulkee tai piilottautuu, jos hän menee makuulle tai nousee ylös, mitä kaksi ihmistä keskenään kuiskailee, kuningas Varuna tietää sen; hän on läsnä kolmantena.» — »Ken pakenisi kauas pilviin, hänkään ei välttäisi kuningas Varunaa. Hänen vakoojansa kulkevat taivaasta tähän maailmaan; tuhansin silmin he valvovat tätä maailmaa.»

Mielenkiintoisia ovat edelleen mm. seuraavat yhtäläisyydet uuden testamentin ja intialaisten pyhien Mahabharatan ja Manun kirjojen välillä.

Matt. 7:3: »Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?». — Mahabharata: »Ilkeämielinen ihminen on kärkäs näkemään vikoja lähimmäisessään, vaikka ne ovat pieniä kuin sinapin siemen; mutta kun hän tarkastelee itseään, hän ei näe omia vikojaan; vaikka ne ovat suuria kuin bilvan (?) hedelmät.»

Room. 12:21: »Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä». — Mahabharata: »Voita lahjoilla ihminen, joka ei koskaan anna mitään; taivuta epäluotettava ihminen luottamuksella; taltuta kiivastunut ihminen lempeydellä; ja voita paha ihminen hyvällä.»

Luuk. 6:35: »Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa toivomatta saavanne mitään takaisin; niin palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi, sillä hän on lempeä kiittämättömille ja pahoille.» — Mahabharata: »Olla loukkaamatta ketään ajatuksin, sanoin tai teoin, antaa muille, ja olla ystävällinen kaikille — tämä on hyvän ihmisen kestävä velvollisuus. Jalot ihmiset nauttivat tehdessään hyvää ajattelematta omaa etuaan; kun he tekevät hyvää muille, he eivät odota saavansa mitään takaisin.»

Matt. 22:39: »Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.» Luuk. 6:31: »Ja niinkuin te tahdotte, että ihmiset tekisivät teille, samoin tehkää tekin heille.» — Mahabharata: »Vihamiehillekin, jotka tulevat vieraina luoksemme, on oltava ystävällisiä; puu suojaa lehdillään miestä, joka sen kaataa.» — »Suostuessaan pyyntöön tai hyljätessään pyynnön ihmisen parhaana toiminnan ohjeena on suhtautua lähimmäiseen niin kuin itseensä.» — »Kaiken oikeamielisyyden ydin on tämä: kohtele muita niin kuin haluaisit kohdeltavan itseäsi. Älä tee mitään lähimmäisellesi, mitä et haluaisi lähimmäisesi sen jälkeen tekevän itsellesi. Aiheutettaessa mielihyvää tai tuotettaessa kärsimystä, tehtäessä muille hyvää tai pahaa, suhtauduttaessa pyyntöön myönteisesti tai kielteisesti oikeana menettelyn ohjeena on suhtautua lähimmäiseen niin kuin itseensä». — Manun kirja: »Älä loukkaa toista, vaikka hän antaisi siihen aihetta; älä vahingoita ketään ajatuksin tai teoin; älä sanoillasi tuota kärsimyksiä lähimmäisellesi.» — »Älä ylpeile uskonnollisista teoistasi; anna köyhälle, mutta älä puhu lahjoistasi. Ylpeys tekee tyhjäksi uskonnolliset ansiot, kerskailu lahjojesi arvon.» — »Et voi korjata mitä et ole kylvänyt; kuten istutat puun, siten se kasvaa. »

Persialainen pyhä kirja Sadder sanoo: »Anna anteeksi vihamiehillesi; eikä vain näin, vaan palkitse pahat teot hyvillä: täytä ilolla ne, jotka eivät anna sinulle mitään ja suutele lyöntiin kohotettua kättä.»

*

Egyptiläisten ikivanhoissa kirjoituksissa, joita nimitetään »Kuolleen kirja», sanotaan mm.: »Ravita nälkäistä, antaa vettä janoiselle, vaatettaa alaston, haudata kuollut, olla kuuliainen esivallalle, tämä on hurskaan miehen ja uskollisen alamaisen ensimmäinen velvollisuus.» Valaiseva on tässä yhteydessä myöskin se pitkä syntien luettelo, joka kuuluu kuolleen tunnustukseen hänen tullessaan tuonelaan Osiris-jumalan tuomittavaksi.

Seuraavassa esitetään muutamia vertailuja egyptiläisen Amenemope-kirjan ja raamatun välillä.

Amenemope: »Kallista korvasi sille mitä sanon. Ja käännä sydämesi sen ymmärtämiseen. Sillä on hyödyllistä kätkeä se sydämeesi.» — Raamattu (Sanani: 22:17–18 ): »Kallista korvasi ja kuuntele viisaitten sanoja ja tarkkaa minun taitoani. Sillä suloista on, jos kätket ne sisimpääsi.»

Amenemope: »Älä poista tilusten rajapyykkiä tai rajaa; älä ahnehdi yhtä kyynärää maata, äläkä luvattomasti mene lesken rajan yli.» — Raamattu: »Älä poista vanhaa rajapyykkiä, äläkä mene isättömän tiluksille. »

Amenemope: »Parempi on köyhyys jumalan käsissä kuin rikkaudet varastohuoneessa. Parempi on leipä ja iloinen sydän kuin rikkaus ja levottomuus.» — Raamattu: »Parempi on vähän jumalan pelossa kuin suuri rikkaus huolineen. Parempi on vähäsen rehua ja rakkaus kuin tallissa oleva härkä ja vihamielisyys» (apokryyf. kirjat).

Amenemope: »Älä väsytä itseäsi haalimalla enemmän. Jos hankit rikkauksia ryöstämällä, ne eivät yön yli pysy kanssasi.» — Raamattu: »Älä väsytä itseäsi tullaksesi rikkaaksi. Tahdotko kiinnittää silmäsi sellaiseen, jota ei ole? Sillä rikkaudet saavat siivet kuten kotka, joka kohoaa taivaalle.»

Amenemope: »Miten moninaiset ovat kaikki sinun tekosi! — Sinä loit maailman halusi mukaan — ihmiset, karjan — kaikki mitä on maan päällä.» — »Sinä teit vuodenajat. — Sinä olet tehnyt kaukaisen taivaan noustaksesi sinne — loistaen kaukaa ja palaten.» »Maailma on sinun käsissäsi sellaisena kuin olet sen tehnyt. Kun sinä olet noussut, he elävät; kun sinä säädät, he kuolevat. Sinussa ihminen elää.» — Raamattu (Ps. 104): »Kuinka moninaiset ovat sinun tekosi, Herra! Sinä olet ne kaikki viisaasti tehnyt, maa on täynnä sinun luotujasi.» »Kuun sinä olet tehnyt näyttämään aikoja; aurinko tietää laskunsa.» »Ne kaikki odottavat sinua, että antaisit heille ruoan ajallansa. Sinä annat niille ja ne kokoavat, sinä avaat kätesi ja ne ravitaan hyvyydellä. Sinä peität kasvosi, ja ne peljästyvät, sinä otat pois niiden hengen, ne kuolevat.»

Mitä vanhan Egyptin uskontoon yleensä tulee, siitä mainitsee mm. Mahaffy teoksessaan Prolegomena to Ancient History (Doanen muk.) seuraavaa.

»Juutalaisuudessa ja kristinuskossa on tuskin mitään merkitsevää aatetta, jolle ei olisi vastinetta vanhojen egyptiläisten uskossa. Yhden jumalan kehitys kolminaisuudeksi; välittävän jumalan tulo maailmaan syntymällä neitseellisesti ilman isää; hänen taistelunsa ja hänen hetkellinen häviönsä pimeyden voimien edessä; hänen osittainen voittonsa; hänen ylösnousemuksensa ja hallintansa ikuisessa valtakunnassaan pyhien kanssa; hänen omalaatuisuutensa ja kuitenkin samuutensa luomattoman, käsittämättömän isän kanssa, jonka muoto on salattu ja joka ei asu käsin tehdyissä temppeleissä — kaikki nämä teologiset käsitteet sisältyvät Egyptin vanhimpaan uskontoon. Samoin on asian laita moraalisten opetusten suhteen sekä sielun kuolemattomuuteen ja viimeiseen tuomioon ym. nähden — kaikki tämä sisältyy egyptiläisten rituaaleihin ja moraalia käsitteleviin kirjoituksiin.»

*

Merkillistä on, että vanhassa Meksikossakin, tunnetussa ihmisuhrien maassa, opetettiin siveysoppia, joka monessa suhteessa muistutti kristillistä siveysoppia. Papisto opetti ihmisiä elämään sovussa, kantamaan kuormansa kärsivällisyydellä, luottamaan jumalan armoon eikä omiin ansioihinsa, vetoamaan aviorikoksessa silmiin ja sydämeen ja ennen kaikkea ruokkimaan köyhiä. Uskontunnustuksessa sanottiin: Vaateta alastomia ja ruoki nälkäisiä, mitä se itsellesi maksaakin, sillä muista, että he ovat samaa lihaa kuin sinä ja ihmisiä kuten sinä, ja hoida sairaita, sillä he ovat jumalan kuva. Ja samalla kehotettiin jokaista hankkimaan orja uhrattavaksi jumalalle!

*

Muinaisen Kreikan oppinut, materialismistaan tunnettu Demokritos (noin 460 eKr.) sanoi, että »koko maailma on jalon miehen isänmaa». Ja »ken tekee pahaa, on huonompi kuin se, joka kärsii vääryyttä». »Jos voit tehdä hyvää, älä viivyttele antaa, sillä mikään asiain tila ei ole pysyvä». Näin sanoi mies, jonka kirjoitukset Platon toivoi »jumalattomina» poltettaviksi.

Juutalainen historioitsija Josephus (37–95 jKr.) mainitsee kertoessaan essealaisista, eräästä juutalaisesta lahkosta, että askeettisuuden (maailman pakenemisen) aate, samoin kuin oikeudenmukaisuuden, rauhan ja armeliaisuuden sekä kristillisen siveysopin muiden aatteiden julistaminen oli laajalti levinnyttä antiikin maailmassa kauan ennen aikaa, jolloin Jeesuksen ilmoitetaan syntyneen.

Juutalaisten pyhässä kirjassa Talmudissa esitetyt rabbiinien siveysopetukset osoittavat, ettei evankeliumeissa esitetyissä Jeesuksen moraaliopetuksissa ole mitään, mikä ei olisi ollut tunnettua juutalaisten keskuudessa jo ennen, ja että evankeliumien vertaukset on yleensä lainattu rabbineilta, vieläpä evankeliumien kirjoittajien usein moraalisessa ja älyllisessä suhteessa huonontamina. Ja profeetat puhuvat monessa kohdassa »Isästämme Jumalasta»; ts. kaikkien ihmisten veljeydestä. Tämän kristinopin yhden perusaatteen alkulähteenä pidetään Vähässä Aasiassa ennen yleistä äiti-maa-jumalattaren palvontaa. Ensi kerran siitä mainitaan Lydiassa 7. vuosisadalla eKr., ja sieltä tämä aate levisi Kreikkaan ja Roomaan varsinkin Zenon ja Epikuroksen opettamana. Harvat kristittymme tietänevät sitäkään, että heidän herranrukouksensa on saatu Talmudista, vanhan testamentin kirjoista ja apokryyfisistä kirjoista. Juutalainen rukous Kadish, jonka pohjana on muuan babylonialainen rukous jumala Merodahille, kuuluu seuraavasti:

»Isämme, joka olet taivaassa, ole meille armollinen, Herra meidän Jumalamme. Pyhitetty olkoon sinun nimesi ja ylistetty olkoon sinun muistosi ylhäällä taivaassa ja täällä alhaalla maan päällä. Anna valtakuntasi hallita meitä, nyt ja iankaikkisesti. Vanhat pyhät miehet sanoivat, anna anteeksi kaikille mitä he ovat rikkoneet sinua vastaan. Älä johdata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta, ja sinä olet hallitseva kirkkaudessasi iankaikkisesti.»

Myöskin seuraavat kohdat juutalaisissa kirjoituksissa muistuttavat herranrukousta:

»Kiitetty olkoon Jumala jokapäiväisestä leivästä, jonka hän meille antaa» (Talmud). — »Anna anteeksi lähimmäisellesi rikkomus, jonka hän on tehnyt sinua kohtaan, niin sinunkin syntisi annetaan anteeksi kun rukoilet» (apokryyf. kirjat). — »Sinun, Herra, on suuruus ja väkevyys ja loisto ja kunnia ja kirkkaus, sillä sinun on kaikki taivaassa ja maan päällä. Sinun, Herra, on valtakunta, ja sinä olet korotettu kaiken pääksi» (1. Aikak. 29:11).

Kuten herranrukouksen niin »vuorisaarnankin» ydinajatukset on saatu Talmudista, vanhasta testamentista ja lisäksi Didacheesta. Tässä suhteessa ovat mielenkiintoisia mm. seuraavat vertailut.

Matt. 5:3: »Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.» — Ps. 116:6: »Herra varjelee yksinkertaiset; minä olin viheliäinen, mutta hän auttoi minua.» — Sananl. 29:23: »Ihmisen alentaa hänen oma ylpeytensä, mutta alavamielinen saa kunnian.»

Matt. 5:8: »Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.» — Ps. 24:3–4: »Kuka saa astua Herran vuorelle, kuka seisoa hänen pyhässä paikassansa? Se, jolla on viattomat kädet ja puhdas sydän.»

Matt. 5:22: »Jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut Oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä hölmö', on ansainnut Suuren Neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä houkka', on ansainnut helvetin tulen.» — 3. Moos. 19:17-18: »Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi ... Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi lapsia vastaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.» — Talmud: »Ken saattaa veljensä julkisesti häpeään, hänellä ei ole osuutta tulevaan elämään.» — Apokryyf. kirjat: »Rabbi Hiskias sanoi: ken sanoo lähimmäistään houkaksi, hän on menevä helvettiin. »

Matt. 5:39: »Älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin». — Valitusv. 3:30: »Ojentakoon hän posken sille, joka häntä lyö ... ». — Didachee: »Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin, ja tulet olemaan puhdas».

Matt. 6:7: »Ja kun rukoilette niin älkää tyhjiä hokeko niin kuin pakanat.» — Talmud: »Älköön olko ihminen koskaan monisanainen Jumalan kasvojen edessä».

Matt. 11:28–30 (ei kuulu »vuorisaarnaan»): »Tulkaa minun tyköni kaikki työtä tekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon ... ». — Jes. 55:1,3: »Kuulkaa kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen... kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää».

*

Kristinuskon syntyaikoina oli Rooman ylhäisön keskuudessa pakanauskonnoista erityisesti stoalaisuus eli oikeammin stoalais-epikuurolainen henki yleisesti levinnyttä. Kuten Isossa Tietosanakirjassammekin (art. »Stoalaisuus») mainitaan, stoalaisten suhtautuminen lähimmäisiinsä oli lempeämielistä ja ihmisystävällistä. Kaikki ihmiset olivat samanarvoisia ja veljiä; ihmisrakkaus oli lain perustus. Stoalaiset paheksuivat vihaa ja kostoa; he eivät varsinaisesti vastustaneet kansanuskontoa, mutta paheksuivat sen ihmiskeskeisiä käsityksiä ja taruja jumalista. He myös ensimmäisinä julkisesti opettivat, että »kaikki ihmiset olivat syntyneet vapaina».

Stoalaisten Senecan (kuoli v. 65 jKr.) ja Epiktetoksen (vaikutti Roomassa v. 75 jKr.) opetuksista raamattuun verrattuna antavat mm. seuraavat esimerkit mielenkiintoista valaistusta.

Seneca sanoo: kaikilla on yhtäläinen sielu, pitää vain tehdä hyvää ja silloin sekä orjia että rikkaita odottaa samanlainen kohtalo. — Paavali sanoo: »... Ja tässä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikattua eikä ympärileikkaamatonta, ei barbaaria, ei skyyttalaista, ei orjaa, ei vapaata, vaan kaikki ja kaikissa on Kristus».

Seneca sanoo: jos tahdot olla jumalien kaltainen, niin anna kiittämättömillekin, mitä on tuleva, sillä aurinko nousee jumalattomillekin ja tyranneille, meri on avoin ja tuuli on myötäinen muillekin kuin hyville, sade lankeaa jumalattomienkin pelloille. — Epiktetos sanoo: Miksi kostaa viholliselleen? Koeta tehdä hänelle niin paljon hyvää kuin mahdollista. — Jeesus sanoo: »Rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä vainoavat; jotta olisitte taivaallisen isänne lapsia, sillä hän antaa auringonsa nousta niin pahoille kuin hyvillekin ja antaa sataa niin vanhurskaille kuin väärillekin. »

Epiktetos sanoo: Kulje tietäsi ja täytä sekä suuret että pienet velvollisuutesi. — Paavali sanoo: »... Ja katsomaan kunniaksenne, että elätte hiljaisuudessa ja toimitatte omia tehtäviänne ja teette työtä käsillänne, niin kuin olemme teitä käskeneet. »

Mainittakoon tässä yhteydessä vielä seuraavatkin pakanallisten kirjoittajien (ja Koraanin) eettiset opetukset.

Publius Syrus: »Kohtele vihamiestäsi kuin ystävää ja hänestä tulee ystäväsi». — »Anna anteeksi muiden rikkomukset, mutta ei koskaan omiasi». — »Voitat lempeydellä mitä et voi saavuttaa väkivallalla.» — »Ota vastaan vääryys mieluummin kuin teet sellaista». Sokrates: »Älä vastaa pahaan pahalla».

Koraani: »Hillitse vihasi ja anna anteeksi vihamiehillesi; anna hänelle, joka ottaa sinulta».

Pittaeus: »Ole lempeä ystävillesi, jotta hekin jatkuvasti olisivat sellaisia, ja vihamiehillesi, jotta he tulisivat sellaisiksi.» — »Estä vääryydet ennakolta, mikäli mahdollista; ellei se ole mahdollista, älä kosta niitä». — »Älä puhuu pahaa kenestäkään, ei vihamiehistäsikään».

*

Edellä esitetyt viittaukset kristinuskon pakanalliseen ainekseen osoittavat, etteivät rakkaus ja lempeys kaikkia ihmisiä — niin ystäviä kuin vihamiehiä — kohtaan sisälly vain Jeesuksen opetuksiin ja kristinuskoon. Ne ovat ihmishengen moraalisen vaiston ja moraalisten tunteiden luonnollisia ilmauksia, eivätkä ne siten ole mikään todiste siitä, että ne olisivat jonkin jumalan opettamia tai jumalallisesti ilmoitettuja.

Kristinuskon ja pakanauskontojen välillä yleensä on niin monia yhtymäkohtia, että voi sanoa kristinuskon olennaisimman sisällyksensä puolesta olleen olemassa jo ennen Kristusta. Tämä oli aikoinaan P. Augustinuksenkin käsitys. Hän kirjoittaa (Opera Augustini, I):

»Tällainen on nykyinen kristinusko, jonka tunteminen ja seuraaminen on mitä siunauksellisinta, kutsuttu tuolla nimellä, mutta ei itse opin vuoksi, jolla on tuo nimi; sillä oppi, jota kutsutaan kristinuskoksi, on tosiasiallisesti ollut tunnettu jo vanhoina aikoina; se on ollut olemassa ihmissuvun alkuvaiheista Kristuksen lihaksi tulemiseen saakka, josta lähtien tuota todellista uskontoa, joka on aikaisemmin ollut olemassa, on alettu nimittää kristinuskoksi; ja tämä on meidän päivinämme kristinusko, uskonto, joka on ollut tunnettu aikaisemmin, mutta myöhemmin saanut tämän nimen.»

Tutustumisen kristinuskoon tässä kysymyksessä olevalta puolelta luulisi johtavan ajattelevan ihmisen paremmin ymmärtämään mm. kaikkea sitä, mitä raamattumme kertoo Jeesuksen elämästä ja opetuksista. Tarvitsee ajatella vain niitä monia »vapahtajia», joiden on kerrottu jo kauan ennen Jeesusta mm. nousseen kuolleista. Vanhojen pakanallisten tarujen valossa Jeesuksen ylösnousemus tuntuu vallan »luonnolliselta» tapahtumalta. Ennen vanhaan oli yleinen usko 1. »tapa», että jumalat kuolivat ja nousivat kuolleista. Uskonnolla, jonka vapahtaja ei ollut noussut kuolleista, ei olisi ollut sanottavia mahdollisuuksia kilpailla pakanauskontojen kanssa, ts. Jeesuksen oli »pakko» nousta kuolleista. Samalla tavalla käyvät Jeesuksen jumaluus ja ihmetyöt sekä kolmiyhteys paremmin ymmärrettäviksi. Ovatko pakanauskontojen jumalat ja vapahtajat olleet historiallisia vaiko legendojen sankareita, se on tässä yhteydessä toisarvoinen kysymys.

Luku teoksesta
Prof. V. T. Aaltonen:
Miksi en ole kristitty?