Olen käyttänyt e-pillereitä nyt yli puoli vuotta. Kun viimeeksi pidin viikon tauon, eli tyhjennysvuodon, otin seuraavan liuskan ensimmäisen pillerin neljä päivää myöhässä, sillä en saanut niitä aikaisemmin. Minun olisi siis pitänyt ottaa ensimmäinen pilleri keskiviikkona, mutta otinkin sen vasta lauantaina.
Muistaakseni harrastimme seksiä mieheni kanssa ensimmäisen viikon aikana, eli kuukautisteni jälkeen.
Nyt rintani ovat tavallista kipeämmät, sivut ja nännit. Pissattaa myös usein. Kuukautisteni pitäisi alkaa sunnuntaina.
Miten mahdollista on, että olisin raskaana? Muita "raskausoireita" ei ole, pientä flunssaista oloa vain ja rintojen kasvua.
Muistaakseni harrastimme seksiä mieheni kanssa ensimmäisen viikon aikana, eli kuukautisteni jälkeen.
Nyt rintani ovat tavallista kipeämmät, sivut ja nännit. Pissattaa myös usein. Kuukautisteni pitäisi alkaa sunnuntaina.
Miten mahdollista on, että olisin raskaana? Muita "raskausoireita" ei ole, pientä flunssaista oloa vain ja rintojen kasvua.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä tuo on nimenomaan pilleritön raskaus eikä mikään pilleriraskaus. Jos niitä syö miten sattuu, niin tietysti voi tulla raskaaksi. Ei kukaan pysty mitään todennäköisyyttä sinulle antamaan.
Ja se jatkuva vessahätä liittyy siihen, että sikiö painaa virtsarakkoa. Jos et ole mikään mutantti, niin lapsesi tuskin on vielä kasvanut sen kokoiseksi, että virtsarakkoa pystyisi painamaan.
Raskaustestin saa apteekista tai tavallisesta kaupasta.
En oikein muuta otsikkoa keksinyt. Halusin vain tiedustella sitä, että onko täällä kohtalotovereita, jotka ovat tulleet raskaaksi ottaessaan pillereitä huolimattomasti?
Ja jos on, niin mihin kierron aikaan pillerit ovat unohtuneet ja mitkä olivat ensioireet?
Vauva ei olisi meille mikään järkytys, siksi pillereitä ei ole syöty kellontarkkaan koskaan.
Raskaustestiä en tee vielä, etten saa ennen aikaista positiivista tulosta. Se olisi iso pettymys.
"Raskaustestiä en tee vielä, etten saa ennen aikaista positiivista tulosta. Se olisi iso pettymys."
On mahdotonta saada ennenaikainen positiivinen tulos. Jos testi näyttä plussaa, se on reagoinut raskaushormoneihin. Ja juuri sanoit, ettei raskaus ole järkytys.
Negatiivinen tulos voi olla virheellinen.
Lisään kysymyksen. Miten muiden kokemukset asiasta vaikuttavat sinun tilanteeseesi?
Mitä järkeä on syödä pillereitä jos niitä tarkoituksella syö milloin sattuu? Jättäkää suoraan ehkäisy pois jos kerran vauvaa haluatte.