Profetoimisen lahja ja Raamattu
Varhaiset adventistit uskoivat Raamatun opettavan, että hengelliset lahjat, mukaan lukien profetoimisen lahja, toimisivat seurakunnassa Kristuksen takaisintuloon asti (1.Kor.12:8-10 ja Ef.4:11-13). Mutta erityisesti heihin vaikutti Joelin kirjan kohta (3:1-5; 2:28-32, VKR), jossa ennustetaan, että viimeisinä päivinä Jumala vuodattaa Henkensä kaikkiin ihmisiin, ja ”teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat”.
Tärkeä raamatunkohta on myös 1.Tess.5:19-21, jossa neuvotaan uskovaisia olemaan väheksymättä profetoimisen lahjaa. Heidän tuli koetella kaikkea ja pitää ”se mikä on hyvää”. Tämän vuoksi adventistit alkoivat opettaa, että kristittyjen ei tullut suoralta kädeltä torjua niitä, jotka väittivät omistavansa profetoimisen lahjan. Sen sijaan heidän tuli koetella näitä henkilöitä nähdäkseen, oliko heidän opetuksensa sopusoinnussa Raamatun kanssa ja osoittiko heidän ”hedelmänsä”, että he olivat oikeita eivätkä vääriä profeettoja (Matt:7:15-20).
Näiden tekstien lisäksi varhaiset sapattia pyhittävät adventistit totesivat, että lopunajan seurakunta (”jäännös”) opettaisi Jumalan käskyjä ja omistaisi Jeesuksen todistuksen (Ilm.2:17); viimeksi mainittu tarkoitti heidän uskonsa mukaa profetoimisen lahjaa (Ilm.19:10).
Varhaisen adventismin pohtiessa Ellen Whiten suhdetta Raamattuun, yksi tärkeä näkökohta oli se, että Raamattu itse puhui profetoimisen lahjan puolesta ja ennusti sen toimivan aitona myös lopunajan seurakunnassa. Toinen näkökulma aiheeseen oli se, että Raamatulla oli ehdoton arvovalta hengellisissä asioissa uskovien etsiessä valoa. Niinpä James White kirjoittaa, että ”minkään lahjan elpyminen ei koskaan poista välttämättömyyttä tutkia Raamattua totuuden selville saamiseksi” (RH 28.2.1856).
Eräässä toisessa yhteydessä JW ilmaisi hyvin selvästi kantansa Raamatun ensiarvoisesta asemasta vaimonsa lahjaan nähden. Marraskuussa 1855 johtavat sapatinpyhittäjät päätyivät Raamattua perusteellisesti tutkittuaan yksimielisyyteen teologisesta kysymyksestä (sapatin alkamisajasta), joka pitkää oli vaivannut heitä. Kuitenkin Joseph Bates ja Ellen White olivat erimieltä asiasta. Tässä vaiheessa EW sai näyn, joka vahvisti sen tuloksen, johan Raamattua tutkimalla oli päädytty.
Sitten heräsi kysymys, miksi Jumala ei ollut selvittänyt kysymystä alunperin näyn avulla. JW:n vastaus on valaiseva. ”Näyttää siltä”, hän sanoi, ”että Herra ei halua opettaa kansansa jäseniä raamatullisissa kysymyksissä hengellisten lahjojen kautta, ennen kuin hänen palvelijansa ovat ahkerasti tutkineet hänen sanaansa.”
Yhteenvetona: varhaiset adventistit olivat Raamatun kansaa. Koska he uskoivat Raamattua, he olivat avoimia myös profetoimisen lahjalle omana aikanaan. Mutta tuo lahja ei korvannut Raamattua eikä sen tutkimista. Tuon lahjan tehtävänä oli johtaa ihmisiä takaisin Raamattuun, joka on Jumalan arvovaltainen sana.
Lähdeteos: George R. Knight, Ellen Whiten elämä ja teokset
Ellen White rooli opillisessa kehityksessä 1
Ehkä olennaisinta Ellen Whiten roolissa, kun on kysymys sapattia pyhittävien adventistien (Adventtikirkko järjestäytyi kirkkokunnaksi vasta vuosina 1861-1863)
opillisesta kehityksestä, on se, että hänen näkynsä lähes aina vahvistivat ne opilliset näkemykset, joihin toiset jo olivat intensiivisen Raamatun tutkimisen kautta päätyneet. Hänen roolinsa opillisessa muotoutumisessa oli siis pikemmin vahvistava kuin aloitteita tekevä.
Ensisijainen opillinen käsitys, jonka sapattia pyhittävien adventistien ryhmä alkoi omaksua, oli vakaumus siitä että jotakin tärkeää oli todella tapahtunut 22.lokakuuta 1844. Ellen Whiten ensimmäinen näky joulukuussa 1844 vahvisti tuon tosiasian, vaikka se ei selittänytkään, mitä oli tapahtunut. Hiram Edson oivalsi 23. lokakuuta, että Jeesus aloitti uuden vaiheen työssään taivaallisen pyhäkön kaikkeinpyhimmässä 2300 päivän päättyessä ennen tuloaan noutamaan omansa. Oivallus johti siihen, että hän, O.R.L.Crosier ja F.B.Hahn ryhtyivät perusteellisesti tutkimaan aihetta Raamatun valossa. He havaitsivat, että pyhäkkö, joka Danielin näyn mukaan puhdistettaisiin, ei tarkoittanut maata, vaan Heprealaiskirjeessä mainittua taivaallista pyhäkköä. He tulivat siihen tulokseen että, Kristuksen papillisessa palveluksessa oli kaksi vaihetta. Ensimmäinen alkoi pyhäkön ensimmäisessä osassa eli pyhässä kohta hänen taivaaseenastumisensa jälkeen, kun taas toinen vaihe alkoi 22.lokakuuta 1844, jolloin Kristus siirtyi pyhäkön toiseen osaan aloittaakseen suuren sovituspäivän taivaallisen täyttymyksen. Kristus ei tulisi takaisin ennen kuin hän on saattanut päätökseen palveluksensa toisen vaiheen.
Tähän tulokseen päädyttiin itsenäisesti ilman mitään yhteyttä Ellen Harmoniin. Vuonna 1847 Ellen vahvisti, että he olivat Raamattua tutkiessaan edenneet oikeaan suuntaan.
Ellen White oli itsekin täysin samaa mieltä siitä, että Raamattu on kaiken opin perusta. Hänen kirjoitustensa tarkoituksena oli jatkuvasti ohjata ihmisiä takaisin Raamattuun.
Sapattiasiassa pitää paikkansa sama järjestys kuin pyhäkköopissa. Sapatista väiteltiin jo ennen vuotta 1844 milleriläisten adventistien keskuudessa Seitsemännen päivän baptistien vaikutuksesta. Ensimmäinen adventtiliikkeen perustajista, joka tutki asiaa Raamatusta, oli merikapteeni Joseph Bates. Hän alkoi pitää sapattia 1845 ja hänen vaikutuksestaan asiaan perehtyivät Crosier, Hahn ja Edson, joista ainakin kaksi omaksui tämän raamatullisen löydön. Samalla he kertoivat Batesille taivaallista pyhäkköä koskevan Raamatun tutkimisen tuloksista, jotka hän vaivatta hyväksyi.
Myöhemmin Bates esitti seitsemännen päivän sapattia koskevaa uutta valoa James Whitelle ja Ellen Harmonille. Heidän ensimmäinen reaktionsa oli kielteinen, mutta tutkittuaan perusteellisesti Raamattua Ellen ja hänen tuore aviomiehensä alkoivat syksyllä 1846 viettää Raamatun sapattia sekä opettaa ja puolustaa sitä. Vasta myöhemmin, huhtikuussa 1847, Ellen sai näyn, joka vahvisti seitsemännen päivän sapatin tärkeyttä.
Näyt eivät ainoastaan antaneet tukea opinkohdille, joista oli Raamattua tutkimalla päästy yksimielisyyteen. Näyt tarjosivat myös opastusta sapattia pitäville adventisteille, kun nämä etsivät tietään niiden monien uhkaavien vaarojen keskellä, jotka heitä ympäröivät 1840-luvun lopulla. Varhaiset seitsemännen päivän adventistit olivat Raamatun kansaa!
Mielenkiintoista huomata, että Ellen White sanoo, ettei pystynyt ymmärtämään Raamatusta näitä asioita kahteen kolmeen vuoteen. Hän ainoastaan sai näkytilassa vahvistuksen näiden miesten Raamatun tutkimusten tuloksiin. Tästä asiasta kerron lisää toisen kerran.
Profetoimisen lahja vaikutti Ellen G. Whiten palvelutyössä. Hän oli yksi seitsemännen päivän adventistein yhteisön perustajia. Hän välitti innoitettua opetusta Jumalan kansalle, joka elää lopun aikana. Hänen aikanansa maailma oli vielä miesten. Hän joutuikin profeetallisen kutsumuksensa vuoksi kriittisen tarkastelun kohteeksi. Mutta hän läpäisi raamatulliset kokeet ja jatkoi seurakunnan palvelemista saamallaan hengellisellä lahjalla 70 vuotta. Vuodesta 1844, jolloin hän oli 17 vuotias, aina vuoteen 1915, jolloin hän kuoli, hän sai yli 2000 näkyä. Hän ei käyttänyt itsestään profeetan nimeä, mutta ei vastustanut jos toiset häntä sellaiseksi kutsuivat. Hänen työnsä oli paljon enemmän kuin yksin profeetan työ on.
Huolellinen tutkiminen osoittaa, että hänen kirjoituksensa ovat johdonmukaisia, paikkansapitäviä ja täysin sopusoinnussa Raamatun kanssa.
Ennustukset myös ovat pitäneet paikkansa. Vuonna 1850 nykyaikainen spiritismi otti ensi askeleensa. White ennusti liikkeen kasvavan nopeasti ja monien kirkkokuntien hyväksyvän sen opetukset. Näin on todella käynyt ja kristillisissä piireissä on lisääntyvässä määrin havaittavissa väärien henkien työskentely.
Myös ennustus katolilaisuuden ja protestantismin yhtymisestä on parhaillaan toteutumassa. Vielä 50 vuotta sitten tällainen ajatus olisi ollut ihmisistä mahdoton.
Whiten teokset esittävät Kristuksen selvästi tosi Jumalana ja tosi ihmisenä.
Hänen kirjoittamansa aineisto täyttää yli 80 kirjaa, 200 traktaattia ja 4600 aikakauslehtiartikkelia.
Herra antoi hänelle neuvoja terveyden ja kasvatuksen alalta, perhe-elämästä, raittiudesta, evankelioinnista, kustannustoiminnasta, terveellisestä ruokavaliosta, lääkintätyöstä ja monista muista asioista.
Hänen kirjoituksensa keskittyvät Jeesukseen Kristukseen, ja ne korostavat kristillisen perinteen korkeita moraalisia ja eettisiä arvoja.
Adventtikirkon uranuurtajat päätyivät opillisiin peruskäsityksiinsä Raamattua tutkimalla. He eivät saaneet näitä oppeja Ellen Whiten näkyjen kautta.
Ellen Whiten suositteli aina lukijoilleen Raamattua. Todistukset annettiin koska ihmiset eivät tunteneet Raamattua. Ne tuovat Jumalan sanan totuudet esille niin että elämä voidaan saattaa sopusointuun Raamatun ihanteiden kanssa.
Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää kehottaa Raamattu. On paljon voitettavissa - tai menetettävissä - siitä riippuen, toteutammeko tätä kehotusta. Josafat sanoi: "Uskokaa Herraan, Jumalaanne, niin te olette hyvässä turvassa, ja uskokaa hänen profeettojansa, niin te menestytte." 2.Aikak.20:20. Hänen sanansa pitävät paikkansa tänäkin päivänä.
Ellen White on työ on yksin Jumalasta. Joka muuta väittää pitää Jumalan sanaa halpana ja vihaa nuhdetta laittomuudestaan. Vastustaminen on yksin saatanasta joka vihaa Jumalaa ja hänen pyhää lakiaan ja erityisesti sapattia. Saatanan tarkoituksena on hävittää sapatti, joka aina muistuttaa Luojasta ja paljastaa ne jotka ovat Jeesuksen omia, sekä kaikki jotka sitä viettävät tai pitävät sitä esillä. Juutalaiset ovat erityisesti saaneet saatanan vihan kokea, vaikka he eivät Kristukseen usko, mutta muistuttavat Luojasta sapatin vietollaan. Samoin Jeesukseen uskovat adventistit ovat maailmallisille uskoville ainainen nuhde siitä että he ovat hylänneet Jumalan sapatin ja seuraavat nyt suurta luopiota. Luullen palvelevansa Jumalaa, heidän rukouksensakin menevät saatanalle, sillä Jumala ei voi kuulla laittomien rukouksia. Saatana toimii joissakin seurakunnissa jopa parantajana tehden suuria ihmeitä. Kuolemattomaan sieluun uskomien johtaa myös ihmiset totuudesta pois saatanan puolelle ja hän ilmestyy monille kuolleina omaisina ja he kertovat että kuolema onkin elämää. Näin saatana pettää niitä jotka eivät ota rakkautta totuuteen eivätkä näin pyhitä Jumalan sapattia.
Varhaiset adventistit uskoivat Raamatun opettavan, että hengelliset lahjat, mukaan lukien profetoimisen lahja, toimisivat seurakunnassa Kristuksen takaisintuloon asti (1.Kor.12:8-10 ja Ef.4:11-13). Mutta erityisesti heihin vaikutti Joelin kirjan kohta (3:1-5; 2:28-32, VKR), jossa ennustetaan, että viimeisinä päivinä Jumala vuodattaa Henkensä kaikkiin ihmisiin, ja ”teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat”.
Tärkeä raamatunkohta on myös 1.Tess.5:19-21, jossa neuvotaan uskovaisia olemaan väheksymättä profetoimisen lahjaa. Heidän tuli koetella kaikkea ja pitää ”se mikä on hyvää”. Tämän vuoksi adventistit alkoivat opettaa, että kristittyjen ei tullut suoralta kädeltä torjua niitä, jotka väittivät omistavansa profetoimisen lahjan. Sen sijaan heidän tuli koetella näitä henkilöitä nähdäkseen, oliko heidän opetuksensa sopusoinnussa Raamatun kanssa ja osoittiko heidän ”hedelmänsä”, että he olivat oikeita eivätkä vääriä profeettoja (Matt:7:15-20).
Näiden tekstien lisäksi varhaiset sapattia pyhittävät adventistit totesivat, että lopunajan seurakunta (”jäännös”) opettaisi Jumalan käskyjä ja omistaisi Jeesuksen todistuksen (Ilm.2:17); viimeksi mainittu tarkoitti heidän uskonsa mukaa profetoimisen lahjaa (Ilm.19:10).
Varhaisen adventismin pohtiessa Ellen Whiten suhdetta Raamattuun, yksi tärkeä näkökohta oli se, että Raamattu itse puhui profetoimisen lahjan puolesta ja ennusti sen toimivan aitona myös lopunajan seurakunnassa. Toinen näkökulma aiheeseen oli se, että Raamatulla oli ehdoton arvovalta hengellisissä asioissa uskovien etsiessä valoa. Niinpä James White kirjoittaa, että ”minkään lahjan elpyminen ei koskaan poista välttämättömyyttä tutkia Raamattua totuuden selville saamiseksi” (RH 28.2.1856).
Eräässä toisessa yhteydessä JW ilmaisi hyvin selvästi kantansa Raamatun ensiarvoisesta asemasta vaimonsa lahjaan nähden. Marraskuussa 1855 johtavat sapatinpyhittäjät päätyivät Raamattua perusteellisesti tutkittuaan yksimielisyyteen teologisesta kysymyksestä (sapatin alkamisajasta), joka pitkää oli vaivannut heitä. Kuitenkin Joseph Bates ja Ellen White olivat erimieltä asiasta. Tässä vaiheessa EW sai näyn, joka vahvisti sen tuloksen, johan Raamattua tutkimalla oli päädytty.
Sitten heräsi kysymys, miksi Jumala ei ollut selvittänyt kysymystä alunperin näyn avulla. JW:n vastaus on valaiseva. ”Näyttää siltä”, hän sanoi, ”että Herra ei halua opettaa kansansa jäseniä raamatullisissa kysymyksissä hengellisten lahjojen kautta, ennen kuin hänen palvelijansa ovat ahkerasti tutkineet hänen sanaansa.”
Yhteenvetona: varhaiset adventistit olivat Raamatun kansaa. Koska he uskoivat Raamattua, he olivat avoimia myös profetoimisen lahjalle omana aikanaan. Mutta tuo lahja ei korvannut Raamattua eikä sen tutkimista. Tuon lahjan tehtävänä oli johtaa ihmisiä takaisin Raamattuun, joka on Jumalan arvovaltainen sana.
Lähdeteos: George R. Knight, Ellen Whiten elämä ja teokset
Ellen White rooli opillisessa kehityksessä 1
Ehkä olennaisinta Ellen Whiten roolissa, kun on kysymys sapattia pyhittävien adventistien (Adventtikirkko järjestäytyi kirkkokunnaksi vasta vuosina 1861-1863)
opillisesta kehityksestä, on se, että hänen näkynsä lähes aina vahvistivat ne opilliset näkemykset, joihin toiset jo olivat intensiivisen Raamatun tutkimisen kautta päätyneet. Hänen roolinsa opillisessa muotoutumisessa oli siis pikemmin vahvistava kuin aloitteita tekevä.
Ensisijainen opillinen käsitys, jonka sapattia pyhittävien adventistien ryhmä alkoi omaksua, oli vakaumus siitä että jotakin tärkeää oli todella tapahtunut 22.lokakuuta 1844. Ellen Whiten ensimmäinen näky joulukuussa 1844 vahvisti tuon tosiasian, vaikka se ei selittänytkään, mitä oli tapahtunut. Hiram Edson oivalsi 23. lokakuuta, että Jeesus aloitti uuden vaiheen työssään taivaallisen pyhäkön kaikkeinpyhimmässä 2300 päivän päättyessä ennen tuloaan noutamaan omansa. Oivallus johti siihen, että hän, O.R.L.Crosier ja F.B.Hahn ryhtyivät perusteellisesti tutkimaan aihetta Raamatun valossa. He havaitsivat, että pyhäkkö, joka Danielin näyn mukaan puhdistettaisiin, ei tarkoittanut maata, vaan Heprealaiskirjeessä mainittua taivaallista pyhäkköä. He tulivat siihen tulokseen että, Kristuksen papillisessa palveluksessa oli kaksi vaihetta. Ensimmäinen alkoi pyhäkön ensimmäisessä osassa eli pyhässä kohta hänen taivaaseenastumisensa jälkeen, kun taas toinen vaihe alkoi 22.lokakuuta 1844, jolloin Kristus siirtyi pyhäkön toiseen osaan aloittaakseen suuren sovituspäivän taivaallisen täyttymyksen. Kristus ei tulisi takaisin ennen kuin hän on saattanut päätökseen palveluksensa toisen vaiheen.
Tähän tulokseen päädyttiin itsenäisesti ilman mitään yhteyttä Ellen Harmoniin. Vuonna 1847 Ellen vahvisti, että he olivat Raamattua tutkiessaan edenneet oikeaan suuntaan.
Ellen White oli itsekin täysin samaa mieltä siitä, että Raamattu on kaiken opin perusta. Hänen kirjoitustensa tarkoituksena oli jatkuvasti ohjata ihmisiä takaisin Raamattuun.
Sapattiasiassa pitää paikkansa sama järjestys kuin pyhäkköopissa. Sapatista väiteltiin jo ennen vuotta 1844 milleriläisten adventistien keskuudessa Seitsemännen päivän baptistien vaikutuksesta. Ensimmäinen adventtiliikkeen perustajista, joka tutki asiaa Raamatusta, oli merikapteeni Joseph Bates. Hän alkoi pitää sapattia 1845 ja hänen vaikutuksestaan asiaan perehtyivät Crosier, Hahn ja Edson, joista ainakin kaksi omaksui tämän raamatullisen löydön. Samalla he kertoivat Batesille taivaallista pyhäkköä koskevan Raamatun tutkimisen tuloksista, jotka hän vaivatta hyväksyi.
Myöhemmin Bates esitti seitsemännen päivän sapattia koskevaa uutta valoa James Whitelle ja Ellen Harmonille. Heidän ensimmäinen reaktionsa oli kielteinen, mutta tutkittuaan perusteellisesti Raamattua Ellen ja hänen tuore aviomiehensä alkoivat syksyllä 1846 viettää Raamatun sapattia sekä opettaa ja puolustaa sitä. Vasta myöhemmin, huhtikuussa 1847, Ellen sai näyn, joka vahvisti seitsemännen päivän sapatin tärkeyttä.
Näyt eivät ainoastaan antaneet tukea opinkohdille, joista oli Raamattua tutkimalla päästy yksimielisyyteen. Näyt tarjosivat myös opastusta sapattia pitäville adventisteille, kun nämä etsivät tietään niiden monien uhkaavien vaarojen keskellä, jotka heitä ympäröivät 1840-luvun lopulla. Varhaiset seitsemännen päivän adventistit olivat Raamatun kansaa!
Mielenkiintoista huomata, että Ellen White sanoo, ettei pystynyt ymmärtämään Raamatusta näitä asioita kahteen kolmeen vuoteen. Hän ainoastaan sai näkytilassa vahvistuksen näiden miesten Raamatun tutkimusten tuloksiin. Tästä asiasta kerron lisää toisen kerran.
Profetoimisen lahja vaikutti Ellen G. Whiten palvelutyössä. Hän oli yksi seitsemännen päivän adventistein yhteisön perustajia. Hän välitti innoitettua opetusta Jumalan kansalle, joka elää lopun aikana. Hänen aikanansa maailma oli vielä miesten. Hän joutuikin profeetallisen kutsumuksensa vuoksi kriittisen tarkastelun kohteeksi. Mutta hän läpäisi raamatulliset kokeet ja jatkoi seurakunnan palvelemista saamallaan hengellisellä lahjalla 70 vuotta. Vuodesta 1844, jolloin hän oli 17 vuotias, aina vuoteen 1915, jolloin hän kuoli, hän sai yli 2000 näkyä. Hän ei käyttänyt itsestään profeetan nimeä, mutta ei vastustanut jos toiset häntä sellaiseksi kutsuivat. Hänen työnsä oli paljon enemmän kuin yksin profeetan työ on.
Huolellinen tutkiminen osoittaa, että hänen kirjoituksensa ovat johdonmukaisia, paikkansapitäviä ja täysin sopusoinnussa Raamatun kanssa.
Ennustukset myös ovat pitäneet paikkansa. Vuonna 1850 nykyaikainen spiritismi otti ensi askeleensa. White ennusti liikkeen kasvavan nopeasti ja monien kirkkokuntien hyväksyvän sen opetukset. Näin on todella käynyt ja kristillisissä piireissä on lisääntyvässä määrin havaittavissa väärien henkien työskentely.
Myös ennustus katolilaisuuden ja protestantismin yhtymisestä on parhaillaan toteutumassa. Vielä 50 vuotta sitten tällainen ajatus olisi ollut ihmisistä mahdoton.
Whiten teokset esittävät Kristuksen selvästi tosi Jumalana ja tosi ihmisenä.
Hänen kirjoittamansa aineisto täyttää yli 80 kirjaa, 200 traktaattia ja 4600 aikakauslehtiartikkelia.
Herra antoi hänelle neuvoja terveyden ja kasvatuksen alalta, perhe-elämästä, raittiudesta, evankelioinnista, kustannustoiminnasta, terveellisestä ruokavaliosta, lääkintätyöstä ja monista muista asioista.
Hänen kirjoituksensa keskittyvät Jeesukseen Kristukseen, ja ne korostavat kristillisen perinteen korkeita moraalisia ja eettisiä arvoja.
Adventtikirkon uranuurtajat päätyivät opillisiin peruskäsityksiinsä Raamattua tutkimalla. He eivät saaneet näitä oppeja Ellen Whiten näkyjen kautta.
Ellen Whiten suositteli aina lukijoilleen Raamattua. Todistukset annettiin koska ihmiset eivät tunteneet Raamattua. Ne tuovat Jumalan sanan totuudet esille niin että elämä voidaan saattaa sopusointuun Raamatun ihanteiden kanssa.
Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää kehottaa Raamattu. On paljon voitettavissa - tai menetettävissä - siitä riippuen, toteutammeko tätä kehotusta. Josafat sanoi: "Uskokaa Herraan, Jumalaanne, niin te olette hyvässä turvassa, ja uskokaa hänen profeettojansa, niin te menestytte." 2.Aikak.20:20. Hänen sanansa pitävät paikkansa tänäkin päivänä.
Ellen White on työ on yksin Jumalasta. Joka muuta väittää pitää Jumalan sanaa halpana ja vihaa nuhdetta laittomuudestaan. Vastustaminen on yksin saatanasta joka vihaa Jumalaa ja hänen pyhää lakiaan ja erityisesti sapattia. Saatanan tarkoituksena on hävittää sapatti, joka aina muistuttaa Luojasta ja paljastaa ne jotka ovat Jeesuksen omia, sekä kaikki jotka sitä viettävät tai pitävät sitä esillä. Juutalaiset ovat erityisesti saaneet saatanan vihan kokea, vaikka he eivät Kristukseen usko, mutta muistuttavat Luojasta sapatin vietollaan. Samoin Jeesukseen uskovat adventistit ovat maailmallisille uskoville ainainen nuhde siitä että he ovat hylänneet Jumalan sapatin ja seuraavat nyt suurta luopiota. Luullen palvelevansa Jumalaa, heidän rukouksensakin menevät saatanalle, sillä Jumala ei voi kuulla laittomien rukouksia. Saatana toimii joissakin seurakunnissa jopa parantajana tehden suuria ihmeitä. Kuolemattomaan sieluun uskomien johtaa myös ihmiset totuudesta pois saatanan puolelle ja hän ilmestyy monille kuolleina omaisina ja he kertovat että kuolema onkin elämää. Näin saatana pettää niitä jotka eivät ota rakkautta totuuteen eivätkä näin pyhitä Jumalan sapattia.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.