2000 yksilöä minuutissa arkkiin

Vapaa-ajattelijoiden nettisivustolta poimin seuraavan Raamattuun liittyvän laskelman:

"1. Moos. 7:2-4,10 ilmoittaa Nooan keränneen arkkiinsa seitsemässä päivässä vähintään yhden parin jokaisesta eläin-, lintu- ja hyönteislajista. Eri lajeja löytyy maailmasta, hyönteislajit mukaanlukien, noin 10 miljoonaa. Otettaessa kaksi yksilöä per laji, lastattavien organismien määräksi tulee 20 miljoonaa, mikä merkitsee, että arkkiin lastattiin melkein 2000 yksilöä minuutissa, yli 30 yksilöä sekunnissa, arkin yhdestä ainoasta ovesta, yötä päivää seitsemän vuorokauden ajan."

Ei-uskovaisena tähän voinee todeta, että on siinä ollut kipon ovella vilinää. Mutta mitä mieltä asiasta ovat helluntailaiset? (Vapaa-ajattelijoiden tuomitseminen on uskovaisille itsestäänselvyys, joten älkäämme keskittykö nyt siihen.)

19

870

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kemisti*

      Kaanaan häissä Jeesus teki "hyvää viiniä" sekunnissa. Itämailla "hyvän viinin" tekeminen kestää vähintään 29 vuotta. Hupsista.

      "Jos jumalaton saa armon, hän ei opi vanhurskautta. Oikeuden maassa hän tekee vääryyttä, eikä näe Herran korkeutta".

    • todé

      Noh ainakin yhteenlasku näyttäisi noilta onnistuvan... paitsi että mahtoikohan noita eläimiä vielä olla kovinkaan montaa sorttia "lajiensa mukaan"?

      • ...

        Niin, eläimiä oli silloin vähempi joten lastaustahti oli huomattavasti hitaampi.

        Ps. Jos maailma on vain 6000v vanha, niin varmasti tutkijat osaavat sanoa paljonko eläinlajeja tuolloin oli? Sitten voitaisiin päätellä kuin tiukkaan tahtiin lastattiin.

      • to..

        kirjaimellisesti vedenpaisumustarinan pitää ottaa myös sukupuut. Vedenpaisumus on silloin jäänyt sekä Babylonian että Egyptin korkeakulttuureilta huomaamatta vaika tapahtui faaraoiden jo hallitessa. Outo on myös käsitys kaikkivaltiaasta joka katuu tekojaan sekä tuhoaa viattomat, jättää jäljelle perheen jonka iskä nauttii jostain ilmestyneen viinipuun hedelmää siinä määrin että taju menee kankaalle ja poika pääsee käyttämään isäänsä hyväksi. Sateenkaarikin tarinan mukaan luotiin vasta tuolloin, sitä ennen on tarvinnut olla eri optiikka, koska valo taittuu tietyllä tavalla vesipisaroista ainakin nykyään ja se synnyttää tuon ilmiön.

      • todé
        to.. kirjoitti:

        sateenkaarikin syntynyt.

      • to..
        todé kirjoitti:

        sateenkaarikin syntynyt.

        oli auringon valoa ja sadetta. Joku on kuulema löytänyt paljon kantarelleja?

      • todé
        to.. kirjoitti:

        oli auringon valoa ja sadetta. Joku on kuulema löytänyt paljon kantarelleja?

        Mutta kanttarelleja on löytynyt, tosiaan. Eivät tuhoutuneet 40 -päiväisessä kaatosateessa. Olen justiinsa lähdössä myymään niitä helssingin torille.

    • kyläilijä

      Vapaa-ajattelijat laskelmoida tämänkin. Jumalalle on yksi päivä kuin 1000 vuotta ja 1000 vuotta kuin yksi päivä.

    • Amos7

      >>(Vapaa-ajattelijoiden tuomitseminen on uskovaisille itsestään selvyys, joten älkäämme keskittykö nyt siihen.)>>

      Sinäkö jo alat määräillä mitä täällä puhutaan?
      Toisekseen ateismisi horjuu, kun täytyi sieltä hakea kiistakapula ja kriisiapua.

      Vaikka eläinten määrä olisi ollut kaksikertainen, se on uskon asia, uskooko vai ei. Sinä et tahdo uskoa.

      Ps. Eikö sinustakin ole hassua olla vapaa-ajattelija, kun Suomessa on muutenkin ajattelun vapaus?

      • "Sinäkö jo alat määräillä mitä täällä puhutaan?"

        Jep. Minähän se määrään. Vielä mahtipontisempaa on, kun te hihhulit määräilette Jumalaa.

      • Vapaasti saa tosiaan ajatella ja se olis myös toivottavaa.

        Jos uskovainen osais ajatella aivoillaan niin eihän uskovaista silloin oliskaan.

        Jos Nooan arkki olis ollut niin yksinkertainen ynnä-lasku osoittaa että ei sieltä elämä ois noussut ilman perinpohjaista sukurutsausta.

      • Amos7
        Pe.ku kirjoitti:

        Vapaasti saa tosiaan ajatella ja se olis myös toivottavaa.

        Jos uskovainen osais ajatella aivoillaan niin eihän uskovaista silloin oliskaan.

        Jos Nooan arkki olis ollut niin yksinkertainen ynnä-lasku osoittaa että ei sieltä elämä ois noussut ilman perinpohjaista sukurutsausta.

        Miten te uskotte Nooan arkkiin vaikka olette mitä olette?

      • tarkoitus saada
        Amos7 kirjoitti:

        Miten te uskotte Nooan arkkiin vaikka olette mitä olette?

        teidät ymmärtämään jotain "pikku" juttuja tuossa tarinassa?

      • RitariOlevainen
        Työmies2 kirjoitti:

        "Sinäkö jo alat määräillä mitä täällä puhutaan?"

        Jep. Minähän se määrään. Vielä mahtipontisempaa on, kun te hihhulit määräilette Jumalaa.

        Jumala ON! Eihän olematonta voi määräillä?
        -Ja mistä tuollaisen ajatuksen nyt oot keksinyt ylipäätään, sinähän se siinä arvostelet Jumalan töitä, ja madallat Hänen kaikkivoimaisuuttaan ,verraten Häntä joihinkin hyttysparviin.
        -Etkö ole tietoinen, että Jumalalle ei ole MIKÄÄN mahdotonta, hän voi atomisekunnissa kerätä vaikka kaikki maailman eläimet yhteen ja samaan paikkaan, niikuin johdatti eläimet parittain Nooan arkkiin. Ei Nooa niitä sinne hakenut , vaan Jumala ne ohjasi sinne.

        -Eikä suinkaan Jumalan tarvinnut maailman ja eläimet luodessaan luoda joka ainoaa hyvtystä erikseen. Niitähän syntyy yhäkin, kun olosuhteet sen sallivat. se on Jumalan luoma elämän laki. Jos on tietyt olosuhteet, syntyy uutta elämää, ja se on se elämän salaisuus, jota tiedemiehetkään ei ole kyenneet selittämään, mitä elämä on ja mistä se syntyy, siinä sinullekkin miettimsitä.
        -Eikä myöskään tietenkään maailaman nykyinen eläinkanta kokonaisuudessaan ollut arkissa, vaan risteytyksien myötä on syntynyt uusia eläinlajeja ties kuinka paljon. Puhutaanhan esm. kissaeläimistä, ja monista muista lajinsa roduista.
        -Ihmisiäkin on kaiken värisiä ja "muotoisia", ja Aadam ja Eeva varmasti olvat valkoihoisia, koska olivat täydelliset Jumalan kuvat. Olosuteet on muokanneet ihmiset sellaisiksi, kuin he nykyään ovat.

      • to..
        RitariOlevainen kirjoitti:

        että Jumala on ihonväriltään valkoinen: "Ihmisiäkin on kaiken värisiä ja "muotoisia", ja Aadam ja Eeva varmasti olvat valkoihoisia, koska olivat täydelliset Jumalan kuvat." Mustilla on ilmeisesti värivika, mutta vika onneksi pienenee ihon vaaletessa kun D-vitamiinin saanti sitä vaatii.

      • umpihetero.
        RitariOlevainen kirjoitti:

        Jumala ON! Eihän olematonta voi määräillä?
        -Ja mistä tuollaisen ajatuksen nyt oot keksinyt ylipäätään, sinähän se siinä arvostelet Jumalan töitä, ja madallat Hänen kaikkivoimaisuuttaan ,verraten Häntä joihinkin hyttysparviin.
        -Etkö ole tietoinen, että Jumalalle ei ole MIKÄÄN mahdotonta, hän voi atomisekunnissa kerätä vaikka kaikki maailman eläimet yhteen ja samaan paikkaan, niikuin johdatti eläimet parittain Nooan arkkiin. Ei Nooa niitä sinne hakenut , vaan Jumala ne ohjasi sinne.

        -Eikä suinkaan Jumalan tarvinnut maailman ja eläimet luodessaan luoda joka ainoaa hyvtystä erikseen. Niitähän syntyy yhäkin, kun olosuhteet sen sallivat. se on Jumalan luoma elämän laki. Jos on tietyt olosuhteet, syntyy uutta elämää, ja se on se elämän salaisuus, jota tiedemiehetkään ei ole kyenneet selittämään, mitä elämä on ja mistä se syntyy, siinä sinullekkin miettimsitä.
        -Eikä myöskään tietenkään maailaman nykyinen eläinkanta kokonaisuudessaan ollut arkissa, vaan risteytyksien myötä on syntynyt uusia eläinlajeja ties kuinka paljon. Puhutaanhan esm. kissaeläimistä, ja monista muista lajinsa roduista.
        -Ihmisiäkin on kaiken värisiä ja "muotoisia", ja Aadam ja Eeva varmasti olvat valkoihoisia, koska olivat täydelliset Jumalan kuvat. Olosuteet on muokanneet ihmiset sellaisiksi, kuin he nykyään ovat.

        yhtä tyhmä kuin aina ennenkin...kumpa se jumala loisi sinulle nyt vähän edes lisää järkeä kun kerran sinustakin luomisprosessi koko ajan vain jatkuu. tässä mielessä sinä olet siis itse kääntynyt evoluution kannattajaksi.

      • RitariOlevainen kirjoitti:

        Jumala ON! Eihän olematonta voi määräillä?
        -Ja mistä tuollaisen ajatuksen nyt oot keksinyt ylipäätään, sinähän se siinä arvostelet Jumalan töitä, ja madallat Hänen kaikkivoimaisuuttaan ,verraten Häntä joihinkin hyttysparviin.
        -Etkö ole tietoinen, että Jumalalle ei ole MIKÄÄN mahdotonta, hän voi atomisekunnissa kerätä vaikka kaikki maailman eläimet yhteen ja samaan paikkaan, niikuin johdatti eläimet parittain Nooan arkkiin. Ei Nooa niitä sinne hakenut , vaan Jumala ne ohjasi sinne.

        -Eikä suinkaan Jumalan tarvinnut maailman ja eläimet luodessaan luoda joka ainoaa hyvtystä erikseen. Niitähän syntyy yhäkin, kun olosuhteet sen sallivat. se on Jumalan luoma elämän laki. Jos on tietyt olosuhteet, syntyy uutta elämää, ja se on se elämän salaisuus, jota tiedemiehetkään ei ole kyenneet selittämään, mitä elämä on ja mistä se syntyy, siinä sinullekkin miettimsitä.
        -Eikä myöskään tietenkään maailaman nykyinen eläinkanta kokonaisuudessaan ollut arkissa, vaan risteytyksien myötä on syntynyt uusia eläinlajeja ties kuinka paljon. Puhutaanhan esm. kissaeläimistä, ja monista muista lajinsa roduista.
        -Ihmisiäkin on kaiken värisiä ja "muotoisia", ja Aadam ja Eeva varmasti olvat valkoihoisia, koska olivat täydelliset Jumalan kuvat. Olosuteet on muokanneet ihmiset sellaisiksi, kuin he nykyään ovat.

        ei synny tyhjästä, ei matoja eikä rottiakaan. Tyhjästä sikiämisen teoria on aikoja sitten osoitettu vääräksi.

    • PROFEETTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!...

      Eri olomuodoissa.Mikä munana,mikä vatsassa emällään ja eläimet söivät siellä toisiaan.Mooses perheineen söi noita eläimiä.Kaikki oli tarkkaan harkittua.Mooses oli Profeetta!!!!!!!!!!!!!!

    • maapallolla tapahtuneen

      täydellisen ydintuhon jälkeen että ihminen on lähettänyt luotaimia Marsiin... Mistä ihmeestä nuo sen ajan ihmiset enää luotettavasti voisi moista tietää ? Me kuitenkin tiedämme että siellä niitä härveleitä mönkii tänäkin päivänä..

      Eläimistä sen verran..

      Suurin osa lajeista on alunperin samaa lajia; varpuset, hylkeet jne. Olikos ne tuolloin vielä niin eristyneitä toisistaan, että kehittyivät eri lajeiksi ?

      Jos palautettaisiin kaikki keskenään vähintään samankaltaiset lajit takaisin Nooan aikoihin, päästäisiin todennäköisesti eri lukemaan kuin nyt. En ota kantaa, olisiko luku suurempi vai pienempi... sillä maastahan kerätään jatkuvasti kaikenlaista otusta fossiilisoituna..

      Kyllähän ihminenkin on onnistunut lyhyellä ajalla myös vaikuttamaan laji- ja rotukirjoon esimerkiksi jalostamalla koiria, kissoja, hevosia, nauta-eläimiä, ruusuja, tulppaaneja jne...

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      244
      2165
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      189
      1644
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1302
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1005
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      816
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      800
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      771
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      746
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe