Uutiskommentti Talouselämästä

päivän uutiskommentti Talouselämästä

Pilkuntarkkaa nippelöintiä
[Matti Kankare 16.5.2003]

Tulli olisi voinut ottaa käyttöön yksinkertaisemman menettelyn käytettyjen autojen veroprosenttimäärittelyssä. Nyt tulli noudattaa pilkuntarkasti korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä, samalla laitos työllistää itse itseään.

Tullin eilen torstaina julkaisemissa verotaulukoissa vuosien 1995-1998 ja 2000-2002 verotetuista BMW:stä, Mercedes-Benzeistä ja Volvoista veroprosentit vaihtelevat kuukausittain. Taulukoissa on pelkästään näistä kolmesta merkistä yhteensä lähes 400 ajoneuvomallia ja noin 10 000 yksilöllistä veroprosenttia. Ei ihme, että ruuhkaa käsittelyprosessiin tulee.

Hyvä asia on se, että veroprosentti on edes kuukauden alin prosentti. Mutta miksi tulli ei voi käyttää laskelmassaan vuoden tai edes puolen vuoden keskiarvoprosenttia? Onhan laitos käyttänyt taulukoiden laadinnassa omaa harkintaa jo nyt.

Paras ratkaisu olisi ollut käyttää kaikissa automalleissa koko vuoden alinta veroprosenttia. Sillä valtiovalta olisi jotenkin korvannut autonhankkijoille vuosia jatkuneen laittomuuden.

Uskon että Pena, joka viime syksynä osti vuoden 1995-mallisen ja helmikuussa rekisteröidyn Mersun Saksasta, on iloinen. Jore, joka osti samanlaisen huhtikuussa 1995 rekisteröidyn Mersun ei sitä varmasti ole.

Olkoon esimerkkiautojen verotusarvo vaikka 20 000 euroa. Pena maksaa Suomessa autosta veroa 5 800 euroa, Jore 8 400 euroa. Kuukausi ratkaisee ja rankaisee.

Tuntuuko oikeudenmukaiselta? Tuntuuko siltä, että tulli olisi tehnyt kaikkensa, jotta kansalaiset eivät käytettyjä autoja tuodessaan olisi eriarvoisessa asemassa.

Posketonta on se, että tullin verotaulukoiden laatimista vetänyt tulliveropäällikkö Marko Koski jaksaa tämän aamun Helsingin Sanomissa ennustaa, että saksalaiset autokauppiaat varmaan ihmettelevät, mistä kumman syystä suomalaiset alkavat metsästää tiettyjen kuukausien autoja ja hylkiä toisia.

Niin varmaan ihmettelevät. Hyvä etteivät tule vetämään turpaan suomalaista ostajaa, jolle ei huhtikuussa rekisteröity Mersu kelpaa.

Palataan itse autoveropäätöksen pääkohtiin. KHO päätti kuultuaan ensin EY-tuomioistuinta viime joulukuussa, että:

a) autoveroa ja arvonlisäveroa laskettaessa ei tulli voi sellaisenaan soveltaa viime syyskuussa käyttöönottamaansa niin sanottua vertailuverolaskelmaa.

Tullin on sen sijaan jokaisessa yksittäistapauksessa esitettävä, kuinka paljon autoveroa sisältyy vastaavan ikäisen Suomessa uutena käyttöönotetun auton arvoon.

b) vertailuverolaskelmassa ei saa käyttää markkina-arvona autokaupan pyyntihintoja vaan hintaa, jonka kuluttaja on maksanut samanlaisesta maassa jo rekisteröidystä ajoneuvosta. KHO:n nyt ratkaisemassa tapauksessa sovellettiin korkeinta autoliikkeen maksamaa sisäänostohintaa.

Pyyntihinnan ja ostohinnan ero voi olla jopa 20-30 prosenttia.

Tulli tulkitsee pilkuntarkasti verotusperiaatetta. Auton markkina-arvon tulli sen sijaan määrittää niin sanotusta yleisesti myyntihinnasta. Mistä ihmeen yleisestä myyntihinnasta? Tulli käyttää arvonmäärityksen muodostamisessa Autodatan eli nykyisen Grey-Hen Oy:n tilastoja. Vanhempien autojen osalta tilastot ovat vajavaiset.

Mistä hatusta tällaisten autojen hinta vetäistään. Suurimpien diilereiden käytettyjen autojen pyyntihinnoistako?

Tulli olisi voinut olla yhtä pilkuntarkka myös käytettyjen autojen arvonmäärityksessä kuin se oli veroprosenttia määrittäessään.
61484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mitähän talouselämän edustajat sanoisivat, jos kaikelle tuontitavaralle aletaan määrittää markkiahintoja ja sen perusteella verottamaan Suomen markkinoille tuotavia tuotteita?

Onkohan tämä markkinahintalautakunta institutinoaalinen markkinaeste, mikä on kielletty EU-vapaamarkkinoilla?

Mikä oikeus valtioilla on kohdella autoja eri tavalla kuin muita tuontitavaroita? Ei mitään!

Toiseseta EU-maasta ostetut tavarat on verotettava todellisen kauppahinnan mukaisesti tuontimaassa, jos tähän verotukseen edes on oikeutta. Yhteismarkkinaperiaatteen mukaan myös muiden maiden markkinamekanismeista on voitava päästä osalliseksi meillä Suomessakin.

Äänestä

On siis tärkeätä että tullin käyttämä vertailuauto on otettu käyttöön täsmälleen saman kuukauden aikana, koska kerran veron määrä vaihtelee kuukausittain.

Eli vertaamalla suurinpiirtein saman ikäisen abstraktin auton arvoa tarkalleen tietyn kuukauden veroprosenttiin verrataan mielestäni appelsiineja ja banaaneja keskenään. Tietysti on hyvä, että hommat pyritään tekemään huolellisesti, mutta tullin tuntien epäilen tämän pikkutarkkuuden takana olevan halun maksimoida vero. Avainsana on kuitenkin "veroa ei missään tilanteessa saa periä enempää kuin Suomi-autossa", eli järkeäkin saisi käyttää. Käytetyn auton arvo määräytyy lähinnä vuosimallin (käyttöönottovuoden) mukaan, loogisinta olisi käyttää kaikille tietyn vuoden aikana käyttöönotetuille samaa veroprosenttia. Tuon prosenttiluvun tulisi olla alhaisin kyseisen vuoden aikana käytössä ollut.

Onko tullin ilmoittama prosentti muka kyseisen kuukauden alin prosentti? Veikkaanpa että se on kuukauden keskiarvo.

Äänestä
  • "Onko tullin ilmoittama prosentti muka kyseisen kuukauden alin prosentti?"

    Siinäpä se. Kuka tai mikä pystyy toteamaan, että se on alin prosentti? Onko kyseinen prosentti koskaan todellisuudessa ollut käytössäkään vai onko se vaan yksi valhe lisää muiden joukossa?

    Tässä on jo nyt niin paljon valtion taholta tehty laittomuuksia, että mikä estää valehtelemasta lisää? Eivät he näytä joutuvan aiemmistakaan valheista ja vääristelyistä vastuuseen.

    Äänestä

  • Vainoharhainenko? kirjoitti:

    "Onko tullin ilmoittama prosentti muka kyseisen kuukauden alin prosentti?"

    Siinäpä se. Kuka tai mikä pystyy toteamaan, että se on alin prosentti? Onko kyseinen prosentti koskaan todellisuudessa ollut käytössäkään vai onko se vaan yksi valhe lisää muiden joukossa?

    Tässä on jo nyt niin paljon valtion taholta tehty laittomuuksia, että mikä estää valehtelemasta lisää? Eivät he näytä joutuvan aiemmistakaan valheista ja vääristelyistä vastuuseen.

    niin epäilette?
    Esim v 98 on joka kuukaudelle 328i Touring prosentti. Ja EI varmaan ole toimitettu, kuin veikkaan 1-2 koko ko vuonna. Siis uustuontiahan ei lasketa.
    Siis tuo prosentti on pelkkä laskennallinen, ei todelliseen tapahtumaan perustuva.
    PS sinällään ym Touringi olisi kyllä aika vihainen peli :-)

    Äänestä

  • E36 kirjoitti:

    Joo tuo on totta. Taulukossa on mukana sen verran harvinaisia malleja (Suomen oloissa) että niitä ei varmasti ole joka kuukausi myyty. Mistähän sitten tuo veron määrä on tempaistu??

    Esimerkiksi vuonna 1998, BMW 740i, löytyy kolmea eri veroprosenttia vuoden kuluessa. Montako autoa lie myyty?

    Äänestä

  • Otto kirjoitti:

    Jos jollekkin autolle löytyy kolme eri prosenttia vuoden sisällä, se tarkoittaa, että vähintään kolme autoa on tuotu sinä vuonna. Tullin sivuilla sanotaan, että niiltä kuukausilla, joilla ei ole autoa verotettu, käytetään vuoden alinta prosenttia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Avustaja kirjoitti:

päivän uutiskommentti Talouselämästä

Pilkuntarkkaa nippelöintiä
[Matti Kankare 16.5.2003]

Tulli olisi voinut ottaa käyttöön yksinkertaisemman menettelyn käytettyjen autojen veroprosenttimäärittelyssä. Nyt tulli noudattaa pilkuntarkasti korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä, samalla laitos työllistää itse itseään.

Tullin eilen torstaina julkaisemissa verotaulukoissa vuosien 1995-1998 ja 2000-2002 verotetuista BMW:stä, Mercedes-Benzeistä ja Volvoista veroprosentit vaihtelevat kuukausittain. Taulukoissa on pelkästään näistä kolmesta merkistä yhteensä lähes 400 ajoneuvomallia ja noin 10 000 yksilöllistä veroprosenttia. Ei ihme, että ruuhkaa käsittelyprosessiin tulee.

Hyvä asia on se, että veroprosentti on edes kuukauden alin prosentti. Mutta miksi tulli ei voi käyttää laskelmassaan vuoden tai edes puolen vuoden keskiarvoprosenttia? Onhan laitos käyttänyt taulukoiden laadinnassa omaa harkintaa jo nyt.

Paras ratkaisu olisi ollut käyttää kaikissa automalleissa koko vuoden alinta veroprosenttia. Sillä valtiovalta olisi jotenkin korvannut autonhankkijoille vuosia jatkuneen laittomuuden.

Uskon että Pena, joka viime syksynä osti vuoden 1995-mallisen ja helmikuussa rekisteröidyn Mersun Saksasta, on iloinen. Jore, joka osti samanlaisen huhtikuussa 1995 rekisteröidyn Mersun ei sitä varmasti ole.

Olkoon esimerkkiautojen verotusarvo vaikka 20 000 euroa. Pena maksaa Suomessa autosta veroa 5 800 euroa, Jore 8 400 euroa. Kuukausi ratkaisee ja rankaisee.

Tuntuuko oikeudenmukaiselta? Tuntuuko siltä, että tulli olisi tehnyt kaikkensa, jotta kansalaiset eivät käytettyjä autoja tuodessaan olisi eriarvoisessa asemassa.

Posketonta on se, että tullin verotaulukoiden laatimista vetänyt tulliveropäällikkö Marko Koski jaksaa tämän aamun Helsingin Sanomissa ennustaa, että saksalaiset autokauppiaat varmaan ihmettelevät, mistä kumman syystä suomalaiset alkavat metsästää tiettyjen kuukausien autoja ja hylkiä toisia.

Niin varmaan ihmettelevät. Hyvä etteivät tule vetämään turpaan suomalaista ostajaa, jolle ei huhtikuussa rekisteröity Mersu kelpaa.

Palataan itse autoveropäätöksen pääkohtiin. KHO päätti kuultuaan ensin EY-tuomioistuinta viime joulukuussa, että:

a) autoveroa ja arvonlisäveroa laskettaessa ei tulli voi sellaisenaan soveltaa viime syyskuussa käyttöönottamaansa niin sanottua vertailuverolaskelmaa.

Tullin on sen sijaan jokaisessa yksittäistapauksessa esitettävä, kuinka paljon autoveroa sisältyy vastaavan ikäisen Suomessa uutena käyttöönotetun auton arvoon.

b) vertailuverolaskelmassa ei saa käyttää markkina-arvona autokaupan pyyntihintoja vaan hintaa, jonka kuluttaja on maksanut samanlaisesta maassa jo rekisteröidystä ajoneuvosta. KHO:n nyt ratkaisemassa tapauksessa sovellettiin korkeinta autoliikkeen maksamaa sisäänostohintaa.

Pyyntihinnan ja ostohinnan ero voi olla jopa 20-30 prosenttia.

Tulli tulkitsee pilkuntarkasti verotusperiaatetta. Auton markkina-arvon tulli sen sijaan määrittää niin sanotusta yleisesti myyntihinnasta. Mistä ihmeen yleisestä myyntihinnasta? Tulli käyttää arvonmäärityksen muodostamisessa Autodatan eli nykyisen Grey-Hen Oy:n tilastoja. Vanhempien autojen osalta tilastot ovat vajavaiset.

Mistä hatusta tällaisten autojen hinta vetäistään. Suurimpien diilereiden käytettyjen autojen pyyntihinnoistako?

Tulli olisi voinut olla yhtä pilkuntarkka myös käytettyjen autojen arvonmäärityksessä kuin se oli veroprosenttia määrittäessään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu