Verenpainelääke määrätään, seuraa unettomuus - masennus, no "onneksi" niihinkin löytyy lääke = verenpaine laskee liian alas pyörryttää - ei uskalla liikkua - paino nousee = II-diabetes ja kolesteroli korkealla - lisää lääkkeitä, pyörryttää vielä enemmän - on kokonaisvaltainen pahaolo.
Lisäksi diabeteshoitaja valistaa:" Rasva on vaarallisempaa kuin sokeri, jota täytyy aina olla mukana"
Äiti ei ole käyttänyt kovia rasvoja eikä 10 vuoteen, eikä sokeria sellaisenaan edes kahviin, leivontaan ja kiisseleihin kyllä.
Ruokavalio sisältää oikeastaan muutenkin pelkkiä hiilihydraatteja, koska muutaman vuoden takaisen sappikivikohtauksen jälkeen ei ole uskaltanut juuri maistaakaan vihanneksia eikä oikeastaan hedelmiäkään( oli saanut listan ruoka-aineista jotka saattavat aiheuttaa kohtauksen)
Nyt taskut on sokeria täynnä ja sokeriastia tyhjenee nopeasti.
Äiti selitti, että näin diab.hoitaja neuvoi, aina kun heikottaa, sokeri suuhun. Tietysti heikottaa melkein kokoajan ja sokeria kuluu. Sokerista virkistyy nopeasti ja tuntuu hyvältä hetken, sitten taas heikottaa ja sokeri auttaa jne. Siinä sitten unohtaa syödä normaaliruokaa.
Jalat turpoavat, eipä hätää, lääkäri on määrännyt siihenkin lääkkeen, joka sulattaa jalat oitis, lopultahan tietysti amputaatio lopettaa turvotuksen.
Eipä ne äidin lääkkeet vielä tähän lopu, koska kaikkien em lääkkeiden käytön sivuvaikutuksena on päänsärky, myös sisällä olo ja liikkumattomuus pahentavat asiaa, kuukausi sitten hän sai masennuslääkkeen, jonka uskotaan vaikuttavaan pitkäaikaiseen särkyyn. Lääke piti ottaa 12 h ennen arvioitua heräämistä, eikä yöllä saanut yksin liikkua. Sivuvaikutuksena äiti ei pysynyt pystyssä oikein päivälläkaan oli muisti- ja näköhäiriöitä, kaikista oireista mainittiin lääkkeen tuoteselosteessa, lääkäri oli kyllä hänelle joskus sanonut, ettei niitä tarvitse lukea. Onneksi äiti lopetti sen lääkkeen.
Pyysin häntä nyt keskustelemaan lääkkeistä lääkärinsä kanssa, mutta olen varma, että hän ei uskalla.
Lisäksi diabeteshoitaja valistaa:" Rasva on vaarallisempaa kuin sokeri, jota täytyy aina olla mukana"
Äiti ei ole käyttänyt kovia rasvoja eikä 10 vuoteen, eikä sokeria sellaisenaan edes kahviin, leivontaan ja kiisseleihin kyllä.
Ruokavalio sisältää oikeastaan muutenkin pelkkiä hiilihydraatteja, koska muutaman vuoden takaisen sappikivikohtauksen jälkeen ei ole uskaltanut juuri maistaakaan vihanneksia eikä oikeastaan hedelmiäkään( oli saanut listan ruoka-aineista jotka saattavat aiheuttaa kohtauksen)
Nyt taskut on sokeria täynnä ja sokeriastia tyhjenee nopeasti.
Äiti selitti, että näin diab.hoitaja neuvoi, aina kun heikottaa, sokeri suuhun. Tietysti heikottaa melkein kokoajan ja sokeria kuluu. Sokerista virkistyy nopeasti ja tuntuu hyvältä hetken, sitten taas heikottaa ja sokeri auttaa jne. Siinä sitten unohtaa syödä normaaliruokaa.
Jalat turpoavat, eipä hätää, lääkäri on määrännyt siihenkin lääkkeen, joka sulattaa jalat oitis, lopultahan tietysti amputaatio lopettaa turvotuksen.
Eipä ne äidin lääkkeet vielä tähän lopu, koska kaikkien em lääkkeiden käytön sivuvaikutuksena on päänsärky, myös sisällä olo ja liikkumattomuus pahentavat asiaa, kuukausi sitten hän sai masennuslääkkeen, jonka uskotaan vaikuttavaan pitkäaikaiseen särkyyn. Lääke piti ottaa 12 h ennen arvioitua heräämistä, eikä yöllä saanut yksin liikkua. Sivuvaikutuksena äiti ei pysynyt pystyssä oikein päivälläkaan oli muisti- ja näköhäiriöitä, kaikista oireista mainittiin lääkkeen tuoteselosteessa, lääkäri oli kyllä hänelle joskus sanonut, ettei niitä tarvitse lukea. Onneksi äiti lopetti sen lääkkeen.
Pyysin häntä nyt keskustelemaan lääkkeistä lääkärinsä kanssa, mutta olen varma, että hän ei uskalla.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kanssa lääkäriin ja kerro havaintosi. Niistä voisi olla apua.
Olen ajatellut, että äiti tuntisi olevansa kuin holhouksen alla, jos menisin mukaan.
Diabetes hoitajaan aion kyllä ottaa yhteyttä, että hän selittäisi paremmin vanhoille ihmisille, ettei tulisi tällaisia väärinkäsityksiä.
Sokeri on kaiken pahan alku ja juuri.