synkkä tulevaisuus

Menetin tällä viikolla rakkaani. Ja suru on sietämätön. Voimat on loppu, eikä oikeastaan ole haluakaan. Voisin luovuttaa, mutta en kykene. Tunnen itseni tyhjäksi! Kesällä rakkaani kosi minua ja minä kerroin että en usko avioliittoon. Kyllä hän tiesi sen ennestäänkin, mutta se oli hänelle tärkeätä. Ja nyt kaduttaa. Tiesikö hän kuinka paljon hän merkitsi minulle? Kunpa voisin kääntää kelloa takaisin.Hän oli minun kaikkeni ja nyt, hän on poissa.
Kertokaa minulle miten tästä voi jatkaa, ei näy huomista. Eikä minulla ole ystäviä auttamassa. Olen aivan yksin suruni kanssa. Milloin kärsimykseni loppuvat???
61292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

enkä taida osata mitään neuvoa. Menetin myös lähimmäiseni muutama kuukausi sitten. Ikävöin häntä kovin. On raskasta kun tietää ettei hän tule koskaan takaisin. Lisäksi minulla on paljon käytännön huolia jotka lisäävät pahaa oloa. En tiedä kuinka jaksan tulevan syksyn. Mutta vähän on suru sentään helpottanut. Alkuun olo oli todella sietämätön enkä pystynyt oikein tekemään mitään. Nyt on tullut vähän sellaisia hetkiä, että ajatukset saa kohdistettua johonkin asiaan ja se tuntuu lohduttavalta.

Äänestä

menetin rakkaani tuokokuussa.päivääkään ei ole kulunut etteikö ikävä olisi läsnä.tunsin juuri noin niinkuin sinä tunnet tällä hetkellä,ja tunnen joskus yhä noin.en voinut uskoa että hän oli poissa.odotan välillä yhä hänen ilmestyvän jostain ja tämän painajaisen loppuvan.hyväksymiseen menee aikaa.suru kulkee itsestään eteenpäin ja jokainen päivä on erilainen.

uskon että rakkaasi tiesi kyllä kuinka häntä rakastit,usko siihen itsekin,se helpottaa ajattelua.rakkaasi pois menosta on vasta niin vähän aikaa että ei voi sanoa että aika parantaa,eihän sinusta siltä tunnu tällä hetkellä.muutaman kuukauden päästä voit huomata että olet jo osin selviytynyt,olethan vielä täällä.halusin monesti luovuttaa mutta ajatus siitä että hän ei olisi halunnut minun lopettavan elämistä antoi voimaa jaksaa eteenpäin.suru on yhä suurempi kuin elämä itsessään mutta olen jo päässyt siinä eteenpäin pikkasen.on vain ajateltava että hän sai rauhan eikä mikään häntä enää kosketa.

kerroit että sinulla ei ole ystäviä,haluatko yhden?olen palstalla päivittäin koska tämä on auttanut minua surussani valtavasti.täältä löytyy ihmisiä jotka haluavat rehellisesti auttaa toisiaan jaksamaan.ja tuki on ollut korvaamatonta.

kehotan sinua hakemaan keskustelu apua,joko täältä tai sitten ammattiauttajan taholta.sain itse kriisiapua ja koen että se auttoi minua ymmärtämään mitä oli tapahtunut.puhu,sillä kenenkään ei tarvitse yksin kantaa tätä valtavaa surua sisällään.

vaikka sanonta aika auttaa ei varmasti tuo sinulle lohtua tällä hetkellä on se kuitenkin totta.nyt päivälleen kolme kuukautta mieheni kuoleman jälkeen tuntuu jo "paremmalta",muistot hänestä elävät vaikka ikävä ei hellittäkkään.

jaksamista sinulle,tiedä se että et ole yksin.hän varmasti katselee sinua ylhäältä ja vartioi jokaista päivääsi auttaen sinua jaksamaan.

Äänestä
  • Kiitos kirjoituksestasi! Ystävä olisi kallisarvoinen lahja tämän rankan koettelemuksen keskellä.

    Äänestä

  • miksi? kirjoitti:

    Kiitos kirjoituksestasi! Ystävä olisi kallisarvoinen lahja tämän rankan koettelemuksen keskellä.

    Hei miksi, ja olen myös pahoillani menetyksestäsi. Minä ménetin rakkaimpani heinäkuun kolmas päivä äkillisesti, kolme päivää ensimmäissen hääpäivän jälkeen ja hänen omana syntymäpäivänään ja en vieläkään tiedä millä nämä päivät on eteenpäin tultu.
    Menee kuin vuoristorataa ja ei edes tiennyt että näin paljon erilaisia tuntemuksia ihmiseen mahtuu. Myös kipu ja tuska tulevat (ainakin minulle) ihan fyysisenä kipuna, tärinänä ja sydämen tykytyksinä ja ahdistuksena. Tuntuu että jos se rakkain olisi vaikkakin elottomana tuoss vieressä niin näistä sydämen lyönneistä riittäisi kyllä saamaan hänetkin henkiin.

    Se kammottava olo seuraa päivästä toiseen, mutta tulee myös hetkiä kun muistaa sen kaikista rakkaimman hymyllä ja hellällä rakkaudella. Se suru ja tuska ei ole joka ainut sekunti päällimmäinen tunne. Nämä hetket ovat ainakin minulla vielä kovin lyhyitä mutta niitä kuitenkin on.
    Kuten 25.tyttönen sanoi, pysy palstalla, itse palstailen silloin tällöin täällä suomi24-puolella mutta kuitenkin. Se auttaa edes hetkittäin kun huomaa ettei ole sittenkään ainoa jolle on käynyt näin että on rakkaansa menettänyt.

    Voimia Miksi? ja koita jaksaa.

    Äänestä

  • miksi? kirjoitti:

    Kiitos kirjoituksestasi! Ystävä olisi kallisarvoinen lahja tämän rankan koettelemuksen keskellä.

    minulle sähköpostiin jos haluat ja jaksat.ymmärrän kyllä jos et halua tai jaksa.oma pää ottaa vaan ne ajatukset vastaan mitä jaksaa sillä hetkellä käsitellä.tiedä kuitenkin että täällä olisi yksi uusi ystävä sinulle jos/kun niin haluat.jokainen meistä tarvitsee jonkun jonka kanssa jakaa ajatuksiaan,kenenkään ei tarvitse olla yksin.ja helpointa ainakin minulle on ollut jakaa tätä tuskaa täällä samaa tunteneiden kanssa.voimia sinulle paljon sillä tiedän kokemuksesta että tulet niitä tarvitsemaan niin asioiden järjestelyssä kuin jokapäiväsessä arjessa.

    sähkärini on [email protected]

    Äänestä

  • miksi? kirjoitti:

    Kiitos kirjoituksestasi! Ystävä olisi kallisarvoinen lahja tämän rankan koettelemuksen keskellä.

    Myös minulle voit kirjoittaa, [email protected]

    Oma rakkaani kuoli yllättäen reilut 2 viikkoa sitten ja suru on valtava täälläkin. Itketään yhdessä rakkaitamme.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miksi? kirjoitti:

Menetin tällä viikolla rakkaani. Ja suru on sietämätön. Voimat on loppu, eikä oikeastaan ole haluakaan. Voisin luovuttaa, mutta en kykene. Tunnen itseni tyhjäksi! Kesällä rakkaani kosi minua ja minä kerroin että en usko avioliittoon. Kyllä hän tiesi sen ennestäänkin, mutta se oli hänelle tärkeätä. Ja nyt kaduttaa. Tiesikö hän kuinka paljon hän merkitsi minulle? Kunpa voisin kääntää kelloa takaisin.Hän oli minun kaikkeni ja nyt, hän on poissa.
Kertokaa minulle miten tästä voi jatkaa, ei näy huomista. Eikä minulla ole ystäviä auttamassa. Olen aivan yksin suruni kanssa. Milloin kärsimykseni loppuvat???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu