Osaako kukaan auttaa tai neuvoa miten saisin elämäni talous asiat kuntoon. Velkaa on vuosien mittaan kertynyt n.10 000€uroa. Muutama hankintakin olisi edessä, joten käteisenä velat ja hankinnat yhteensä n. 20 0000€uroa. Ongelmana on että luottotietoni ovat menneet ja haluaisin maksaa pois velkani niin että olisi vain yksi maksettava velka (keskittäminen). Vuosituoloni on n. 60 000€uroa, joten maksu kykyä löytyisi. Nyt tuntuu ettei saa mitään velkaa kokonaan maksettua kun kaikki lyhenee niin vähän kun on useita kohteita. Onko olemassa mitään tahoa tai yksityistä henkilöä joka voisi auttaa tämänkaltaisen tilanteen ratkaisussa.
VELAT YHTEEN PAIKKAAN
Luottotiedoton
51431
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mielenkiintoinen tapaus. Vuositulot 60000 ja kaverilla on ongelmia kymppitonnin lainojen kanssa. Joko tämä on provo tai sitten sinun olisi aihetta alkaa perusteellisesti pohtia miten rahaa käytetään.
Ainakaan tulopuolessa ei siis ole valittamista. Ansaitset hyvinkin kaksinkertaisesti sen mitä tavallinen suomalainen. Ja sellaiset ihmiset maksavat sadantuhannen asuntolainoja suhteellisen vaivattomasti. Kymppitonnin kulutusluotot ovat sinulle suorastaan naurettavan pieni ongelma.
Siis ongelmat ovat menopuolella, ja oikeastaan psykiatrin alaa. Minulle on aika käsittämätöntä, että joku tarvitsee kulutusluottoja kun tulot ovat 5000 euroa kuukaudessa. Ja suorastaan uskomatonta, että olet päästänyt jonkin luoton häiriöasteelle. Mutta itsekullakin on oma elämäntyylinsä.
Osansa taitaa olla ihan puhtaalla välinpitämättömyydelläkin. Tiedäthän muusikot ja muut taiteilijat, jotka hyvistä tuloistaan huolimatta taistelevat verovelkojen kanssa, kun talousasiat eivät kerta kaikkiaan kiinnosta.
Lääkkeet ovat yksinkertaiset. Jätät ne hankinnat myöhemmäksi tai suuntaat ne edullisempiin kohteisiin. Kalliin auton vaihdat halvempaan. Velkojen maksuun et tarvitse mitään erityisjärjestelyjä. Maksat vain niitä pois sitä mukaa kuin erääntyvät. Rahaahan sinulle tulee koko ajan. Etkä ota uutta velkaa, sillä sinä et sitä tarvitse.
ohjeita vaikka täältä siellä viitatuista linkeistä
http://www.webbisivu.com/DeptFix.aspx?pageid=17135
Noilla tuloilla ja tuolla velkamäärällä jokainen pankki antaa lainan, jolla saa muut velat pois.
asetelma. Palkkaa itsellesi taloudenhoitaja.
Mitäpä jos varaisit ajan sieltä Porvoon kaupungin velkaneuvonnasta...