Kohta on tämä kesä mennyt, ja se on ollut äärimmäisen rankka perheellemme: Saimme toukokuun loppupuolella uuden perheenjäsenen, ihanan,pienen tyttären. Samana päivänä, jona kotiuduin sairaalasta, saimme myös tiedon mieheni keväisiin vatsakipuihin eli tiedon hänen vatsasyövästä. Se oli meille täydellinen yllätys ja shokki. Mies ollut aina terveyden perikuva: Hoitanut kuntoaan, täysin raitis, viimeksi sairaslomalla 15v. sitten jne. Kunto huononi hyvin nopeasti, koska hän ei pystynyt enää syömään kesäkuun alussa juuri mitään, eikä juomaankaan. Uutta tietoa hänen tilastaan tulvi seuraavat kolme viikkoa lähes päivittäin ja lähetteet seilasivat paikasta toiseen, ja aikaa kului... Tuntui, että matto vetäistiin alta pois noin joka toinen päivä. Mies oli jo sairaalassa ravintotipassa siinä vaiheessa ja itse muistan vain imettäneeni kotona ja puhuneeni samalla puhelimessa milloin mihinkin, kun yritin nopeuttaa hänen pääsyään leikkaukseen, syopäosastolle ym... Viimein juhannusviikolla hän alkoi saada syöpäosastolla ensimmäiset sytostaattihoidot (leikattu ei voitu) ja sitten tuntui, että hieman helpotti. Vihdoinkin joku tekee jotakin sairauden eteen. Kivut saivat myös siellä kuriin kahdessa päivässä kipupumpun avulla.
Nyt on sytohoitojaksoja takana viisi ja ollut hieman seesteisempää, kun mies on kotona hoitojen välillä. Pahoinvointi on vaan hänellä tosi rankkaa noin viikon ajan hoitojen jälkeen. Kotisairaanhoito laittaa hänet iltaisin yöksi ravintotippoihin ja aamuisin ottavat pois suonesta. Itse toimin hänelle omaishoitajana. (vaikka en tukea saakkaan määrärahojen puuttuessa..) Autan peseytymisessä, pukemisessa, teen nestemäistä ruokaa, käyn apteekissa jne...
Puuhaa on piisannut aika kiitettävästi. Mitään lapsivuodeaikaa ei tässä ole ehitty viettämään, saati sitten ehtiä itse "masentumaan" vauvan jälkeen! Onneksi vauva on alusta asti nukkunut öisin jo melko pitkiä pätkiä, että olen silloin saanut levättyä tarpeeksi (nyt 3kk nukkuukin jo putkeen 21-06). Onneksi myös 8-vuotiaasta pojastamme on ollut minulle suurta apua vauvan kanssa, että joudan kotihommia vähän tekemään välillä.
Mieheni diagnoosi on vakava, ja tällä tietoa hänen syöpäänsä ei löydy kuulemma parannuskeinoa (tod.näk. helikobakteeri aiheuttanut tämän salakavalan taudin). Mutta pakkohan tässä on vaan toivoa parasta ja ihmettäkin...Kyllähän niitä aina joskus tapahtuu, toivottavasti nyt meidänkin kohdalle. Syyskuun puolivälissä onkin sitten jännät paikat, kun hänelle tehdään ensimmäinen viipalekuvaus, miten myrkyt ovat tehonneet.
Kovilla on oltu niin fyysisesti kuin henkisestikin, uskokaa pois. Ja rankkaa tulee vielä olemaan....
Nyt on sytohoitojaksoja takana viisi ja ollut hieman seesteisempää, kun mies on kotona hoitojen välillä. Pahoinvointi on vaan hänellä tosi rankkaa noin viikon ajan hoitojen jälkeen. Kotisairaanhoito laittaa hänet iltaisin yöksi ravintotippoihin ja aamuisin ottavat pois suonesta. Itse toimin hänelle omaishoitajana. (vaikka en tukea saakkaan määrärahojen puuttuessa..) Autan peseytymisessä, pukemisessa, teen nestemäistä ruokaa, käyn apteekissa jne...
Puuhaa on piisannut aika kiitettävästi. Mitään lapsivuodeaikaa ei tässä ole ehitty viettämään, saati sitten ehtiä itse "masentumaan" vauvan jälkeen! Onneksi vauva on alusta asti nukkunut öisin jo melko pitkiä pätkiä, että olen silloin saanut levättyä tarpeeksi (nyt 3kk nukkuukin jo putkeen 21-06). Onneksi myös 8-vuotiaasta pojastamme on ollut minulle suurta apua vauvan kanssa, että joudan kotihommia vähän tekemään välillä.
Mieheni diagnoosi on vakava, ja tällä tietoa hänen syöpäänsä ei löydy kuulemma parannuskeinoa (tod.näk. helikobakteeri aiheuttanut tämän salakavalan taudin). Mutta pakkohan tässä on vaan toivoa parasta ja ihmettäkin...Kyllähän niitä aina joskus tapahtuu, toivottavasti nyt meidänkin kohdalle. Syyskuun puolivälissä onkin sitten jännät paikat, kun hänelle tehdään ensimmäinen viipalekuvaus, miten myrkyt ovat tehonneet.
Kovilla on oltu niin fyysisesti kuin henkisestikin, uskokaa pois. Ja rankkaa tulee vielä olemaan....
Vastaukset 6
Vanhimmat
kaikkea hyvää ja miehelle voimia jaksaa taistella tautia vastaan.
Voimia sinulle! Itse sairaistuin myös vakavasti melkein 7 vuotta sitten. Varmaan tämän sairauden Paranemis ennuste on suurempi. Lapseni oli silloin vain muutaman kuukauden ikäinen ja toinen 2,5 vuotta. Olin ollut aina myös täysin terve ja sairaus oli todellakin sHokki. Lopetin immettämisen 2 viikossa ennen leikkausta. Olisin todella kaivannut miestä rinnalleni jolta olisin saanut tukea, mutta silloin todella huomasin miten yksin olin. olemme tänä päivänä eronneet en koskaan voinut antaa mieheni käytöstä tämän jälkeen anteeksi. olen onneksi nyt parantunut. Jaksamisia sinulle voin todella ymmärtää miten raskasta tämä on sinulle, miehellesi, lapsillesi.
Jaksamista sinulle.
Rukoilen voimia perheellenne kestää yhdessä. Sinun voimanasi on rakkaus, nojaa siihen, sillä saatte vaikeuksista huolimatta olla yhdessä niitä kohtaamassa... Muista kuitenkin, että sinun on tärkeää saada levätä välillä. Todellista välittämistä toisista on se, että muistat omat tarpeesi, jotta sinun vointisi ei aiheuta perheellenne lisää huolia. Voimia sinulle ja perheellesi.
Vaikka syöpä ei parane, se saatetaan pystyä nykyaikana pysäyttämään pitkäksi ajaksi.Ainakin appiukolleni on käynyt niin.Kun syöpä ei etene, pysyy hengissä ja se on tärkeintä.
Toivon sinulle ja perheellesi parasta!
Yllätyin, että sain "vuodatukselleni" näinkin monta vastinetta ja myötätuntoa. Kiitos niistä. Lohduttaa kuulla muidenkin koettelemuksista. Elämä tuntuu olevan lopunperin aikamoista arpapeliä...