Protestanttien ongelma
”Protestantilla, joka väittää Raamatun olevan ainoa uskon ohje, ei ole mitään perustetta sunnuntain viettämiselle. Tässä asiassa seitsemännen päivän adventistit ovat ainoita johdonmukaisia protestantteja”. Tämä katolisen aikakausilehden toteamus viittaa protestanttien ongelmaan, mikä koskee lepopäiväkysymystä.
Adventistit löysivät sapattitotuuden tutkittuaan Raamattua rukoillen. He huomasivat että sapatin olevan Jeesuksen asettama ja yhä voimassa oleva pyhäpäivä. Ilmestyskirja suuressa uskonpuhdistussanomassa he näkivät selvän viittauksen sapattikäskyyn (Ilm.14:7).
Protestanttien enemmistö on joutunut hankalaan asemaan ja ristiriitaiseen tilanteeseen adventistien esille nostaman sapattikysymyksen vuoksi. Haluttomuus uskonpuhdistuksen toteuttamiseen myös lepopäivän kohdalla on pakottanut protestantit kehittämään teologisia argumentteja toisaalta sapatin eli Jeesuksen lepopäivän torjumiseksi, toisaalta sunnuntain eli kirkollisen arvovallan ja tradition pönkittämän lepopäivän voimassapitämiseksi. Tässä on ilmennyt siten omalaatuinen ongelma: sunnuntain puolustajat eivät pääse yksimielisyyteen siitä, miksi he puolustavat sunnuntaita. Tässä heillä on kaksi vastakkaista näkemystä.
1. ”Sabbataarinen” näkemys sunnuntain pyhyydestä. Sen mukaan lepopäiväkäsky koskee viikon ensimmäisen päivän viettoa, joten sunnuntaita tulee kunnioittaa samalla tavoin kuin sapattia kunnioitettiin ennen Kristuksen ylösnousemusta. Niinpä monet uskovatkin että sunnuntain vietto on kymmenen käskyn lain sapatin viettoa.
2. Toista suuntausta edustaa puolestaan oppi, jonka mukaan sapatti kumoutui koko Siinailla annetun lain mukana silloin kun Jeesus ristiinnaulittiin. Sen jälkeen kirkko ei ollut velvollinen noudattamaan mitään lepopäivää, mutta se katsoi soveliaaksi viettää viikon ensimmäistä päivää Kristuksen ylösnousemisen kunniaksi.
Protestantit ovat näin asettaneet itsensä tilanteeseen, jossa heidän on valittava jompikumpi seuraavista kestämättömällä pohjalla lepäävistä vaihtoehdoista: heidän on valittava joko sapatinmuutosteoria, mikä edellyttää sitä, että kirkollinen auktoriteetti ylittää raamatullisen auktoriteetin tai kymmenen käskyä kumoava teoria, joka hävittää kaiken teologisen perustan sunnuntain vietolta.
Miten paljon yksinkertaisempaa, johdonmukaisempaa ja ennen kaikkea raamatullisempaa olisikaan palata takaisin Jeesuksen lepopäivän noudattamiseen hänen käskynsä ja esimerkkinsä mukaan! Miten paljon merkityksellisemmäksi muodostuisikaan kristillinen jumalanpalvelus, jos se pidettäisiin Herran sitä varten siunaamana ja pyhittämänä päivänä!
Lähde: Olavi Rouhe, Raportti Jeesuksen uskosta. Kirjatoimi.
”Protestantilla, joka väittää Raamatun olevan ainoa uskon ohje, ei ole mitään perustetta sunnuntain viettämiselle. Tässä asiassa seitsemännen päivän adventistit ovat ainoita johdonmukaisia protestantteja”. Tämä katolisen aikakausilehden toteamus viittaa protestanttien ongelmaan, mikä koskee lepopäiväkysymystä.
Adventistit löysivät sapattitotuuden tutkittuaan Raamattua rukoillen. He huomasivat että sapatin olevan Jeesuksen asettama ja yhä voimassa oleva pyhäpäivä. Ilmestyskirja suuressa uskonpuhdistussanomassa he näkivät selvän viittauksen sapattikäskyyn (Ilm.14:7).
Protestanttien enemmistö on joutunut hankalaan asemaan ja ristiriitaiseen tilanteeseen adventistien esille nostaman sapattikysymyksen vuoksi. Haluttomuus uskonpuhdistuksen toteuttamiseen myös lepopäivän kohdalla on pakottanut protestantit kehittämään teologisia argumentteja toisaalta sapatin eli Jeesuksen lepopäivän torjumiseksi, toisaalta sunnuntain eli kirkollisen arvovallan ja tradition pönkittämän lepopäivän voimassapitämiseksi. Tässä on ilmennyt siten omalaatuinen ongelma: sunnuntain puolustajat eivät pääse yksimielisyyteen siitä, miksi he puolustavat sunnuntaita. Tässä heillä on kaksi vastakkaista näkemystä.
1. ”Sabbataarinen” näkemys sunnuntain pyhyydestä. Sen mukaan lepopäiväkäsky koskee viikon ensimmäisen päivän viettoa, joten sunnuntaita tulee kunnioittaa samalla tavoin kuin sapattia kunnioitettiin ennen Kristuksen ylösnousemusta. Niinpä monet uskovatkin että sunnuntain vietto on kymmenen käskyn lain sapatin viettoa.
2. Toista suuntausta edustaa puolestaan oppi, jonka mukaan sapatti kumoutui koko Siinailla annetun lain mukana silloin kun Jeesus ristiinnaulittiin. Sen jälkeen kirkko ei ollut velvollinen noudattamaan mitään lepopäivää, mutta se katsoi soveliaaksi viettää viikon ensimmäistä päivää Kristuksen ylösnousemisen kunniaksi.
Protestantit ovat näin asettaneet itsensä tilanteeseen, jossa heidän on valittava jompikumpi seuraavista kestämättömällä pohjalla lepäävistä vaihtoehdoista: heidän on valittava joko sapatinmuutosteoria, mikä edellyttää sitä, että kirkollinen auktoriteetti ylittää raamatullisen auktoriteetin tai kymmenen käskyä kumoava teoria, joka hävittää kaiken teologisen perustan sunnuntain vietolta.
Miten paljon yksinkertaisempaa, johdonmukaisempaa ja ennen kaikkea raamatullisempaa olisikaan palata takaisin Jeesuksen lepopäivän noudattamiseen hänen käskynsä ja esimerkkinsä mukaan! Miten paljon merkityksellisemmäksi muodostuisikaan kristillinen jumalanpalvelus, jos se pidettäisiin Herran sitä varten siunaamana ja pyhittämänä päivänä!
Lähde: Olavi Rouhe, Raportti Jeesuksen uskosta. Kirjatoimi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
muutama vuosikymmen sitten, meillä päin lepopäivä alkoi lauantaina klo 18.00 ja päättyi sunnuntaina klo 18.00.
Onko muilla muistissa tuollaista käytäntöä ja tietääköhän kukaan, mistä tuollainen aika lepopäivälle olisi johtunut.
jumalanpalveluksen. Siinä ei olisi mitään ihmeellistä. Ei parempaa tai pahempaa kuin sunnuntaissakaan. Mutta heti kun he alkaisivat puhua sapattitotuudesta, niin paholainen olisi pimentänyt heidät ja heidän uskonnollisuutensa olisi saanut muotoja mitä Jumalan sana ei tunne. Se olisi pelkkää ihmismielen aikaansaapaa toisten repimistä.