Entäpä jos roima "autoveron alennus" koskeekin kääpiöautoja ja maakaasuautoja. Siinä se on naurussa pitelemistä. Niillähän ei pitkiä matkoja ajella ja päästöt on pienet. Kuten herrat haluavat.
Ja, että saadaan verokertymä pysymään ennallaan, niin pitää muiden autojen maksuja nostaa..
Voihan se olla näinkin..
Ja, että saadaan verokertymä pysymään ennallaan, niin pitää muiden autojen maksuja nostaa..
Voihan se olla näinkin..
Vastaukset 10
Vanhimmat
viesti kaiken kaikkiaan...
Morjestellaan, kun tullaan vastakkain verovapailla Smarteilla. Ajattelin pistää tilaukseen sellaisen cabrio-version. ;)
...maksimoimiseksi tulee liikenteen verotus minimoida. Ihan niinkuin täällä on jo monta kertaa todistettu. Valitettavasti en usko, ennen kuin näen, että oltaisiin menossa kansantaloudellisesti järkevään suuntaan.
että "hokea" ja "todistaa" ovat kaksi erimerkityksistä sanaa suomenkielessä.
Ehkäpä päättäjät ratkaisevat kansantaloudellisen järkevyyden joillakin muilla menetelmillä kuin ruutupaperilla.
EU:n valkoisessa kirjassa on ihan samat asiat luettavissa. Pahinta tässä on se,että viherpiipertäjät, mukaan lukien hallituksesa istuvat, tuntuvat sekoittavan täysin ajosuoritteen lisäämisen ja fossiiliset polttoaineet. Ymmärryskyky ei riitä siihen, että ajosuoritetta pitää nostaa, jos aiotaan selvitä ilmastotalkoista. Tämähän tuli ilmi, kun YK:n raportteja uutisoitiin keväällä.
Itse asiassa taitaa olla niin, että selviäisimme liikenteen osalta ilmastotalkoista pelkästään vaihtamalla henkilöautokannan dieseleihin. Ilman mitään autokannan pienentämistä, joka on naurettava jo ajatuksena ja lisäksi vaarallista! Laskelma oli tehty ilman, että edes otetaan huomioon biodieselin osuutta. Näin ainakin Neste-oilin esityksestä olen poiminut. Kenties ei jäävi taho, mutta varmasti asiantunteva.
Ja EU:n valkoinen kirjahan on sovittu otettavaksi sellaisenaan käyttöön jokaisessa jäsenmaassa 1.9.2007 alkaen.
Olisi hyvä ymmärtää realiteetit ja haavekuvat!
"Itse asiassa taitaa olla niin, että selviäisimme liikenteen osalta ilmastotalkoista pelkästään vaihtamalla henkilöautokannan dieseleihin."
Tähänkö tulokseen olet päässyt laskemalla ruutupaperilla ja piirtämällä käyrän?
Henkilöautojen co2-päästöt ovat noin 5% kokonaispäästöistä ja kun dieselin co2-päästöt ovat noin viidenneksen pienemmät kuin bensa-autojen, niin kaikkien niiden vaihto dieseleiksi vähentäisi kokonaispäästöjä alle 1% luokkaa.
Siinä sinun ymmärryskykysi riittävyys!
Jos viitsisit lukea, niin totesin luvut napatuksi jostain Neste Oil'n esityksestä. Osapuolta ei voi pitää puolueettomana, mutta luvut ovat varmaan oikein. Ja aivan varmasti tarkemmat, kuin jonkun viherpiipertäjän. Heillä on viimeaikoina ollut sekaisin ajosuoritteet ja fossiiliset polttoaineet oikein kunnolla.
Myönnän, ettei asia ole ihan noin yksinkertainen, niin kauan kuin teemme pääosan dieselistä raakaöljystä. Eri tisleitä tulee suurin piirtein vakio suhteessa. Biodiesel muuttaakin asian päälaelleen. Sen jälkeen hiilidioksidipäästöt dieselajoneuvolla ovat 0 gr / km!
Tulee mieleen 90-luvun alku. Liikenneministeri Vennamo lupasi roimaa autoveron alennusta!?
Kansa odotti.. odotti.. ja odotti.. odotti..
odotti.... odottaa.. odottavan aika on pitkä.
Se olisi vielä ihan yksinkertainen toteuttaa. Lisätään verosta tehtävää vakiovähennystä esim. 3000e:lla. 12000e pikkuauto maksaa tuon jälkeen 9000e: eli on käytännössä veroton ja 70000e:n mersu tms. maksaa 67000e eli tuossa hintaluokassa ei olisi dramaattista vaikutusta hintaan.