Autonhankinta tänä päivänä on suoraan sanottua hölmön hommaa. On mikä tahansa auto alla, on kumma, jos se ei vielä paria kolmea kuukautta kestä alla. Keskeiset ministerit ovat jo vuosia puhuneet autoverotuksen kokonaisremontista. Pääministerimme on ollut etunenässä jo vuodesta 1997 ottamaan asian käsittelyyn. Tammikuussa 2003 Vanhanen totesi, että autoveroremontti jää seuraavan hallituksen armoille. No, Vanhasen ensimmäinen kausi meni jo. Tosin VVM:ä hallitsee SDP ja rahakirstuministerinä toimi demari Heinäluoma. Mitään ei ymmärrettävistä syistä saatu aikaan. Nyt Vanhasen toisella kaudella muutoksia on tulossa. Naivia olisi uskoa, ettei nämä jo vuosia sitten asioita ajaneet henkilöt ottaisi nyt asiaa käsittelyyn. Heillä on myös näytön paikka paine antaa jotain liennytystä. Onhan Hallitus ollut nostamassa lähes kaikkia keskeisiä veroja, pois lukien tulovero (ei päätöstä), ruuan alv (aikataulu epäselvä).
Kukaan täysjärkinen, hiemankaan mediaa seurannut henkilö, henkilöautohankinnoista yrityksissä päättävät, EI todellakaan osta tänä päivänä uutta autoa.
Olen jo n. 10 automyyjän kanssa jutellut asiasta koeajojen lomassa. Kaikki ovat sanoneet, että hieman on myynti alamaissa. Eli todellisuus on paljon karumpaa. Eräs uusien autojen merkkiliikkeen myyjä (tuttu) totesi, ettei ollut myynyt uutta autoa koko elokuussa (silloin puoleentoista viikkoon).
Rekisteröintitilastot laahaavat perässä. Ne eivät kerro miten autojen myynti sujuu tänä päivänä. Veikkaan vain, että kauppa on jumiutunut edelleen.
Edelleen totean, että oma hankintakin on siirtynyt syksyn tuolle puolen. Ja mitä tuleman pitää, vaikuttaa siihen hankinko seuraavan auton kotimaasta vai ulkomailta.
Kun verotuloissa uhkaa tulla merkittäviä muutoksia, reagoidaan nopealla aikataululla. Tästä syystä uusien autojen hankintaa todellakin kannattaa lykätä. Autokauppa siitä kärsii, mutta mitään muuta vaikuttamisen taso ei ole.
Kukaan täysjärkinen, hiemankaan mediaa seurannut henkilö, henkilöautohankinnoista yrityksissä päättävät, EI todellakaan osta tänä päivänä uutta autoa.
Olen jo n. 10 automyyjän kanssa jutellut asiasta koeajojen lomassa. Kaikki ovat sanoneet, että hieman on myynti alamaissa. Eli todellisuus on paljon karumpaa. Eräs uusien autojen merkkiliikkeen myyjä (tuttu) totesi, ettei ollut myynyt uutta autoa koko elokuussa (silloin puoleentoista viikkoon).
Rekisteröintitilastot laahaavat perässä. Ne eivät kerro miten autojen myynti sujuu tänä päivänä. Veikkaan vain, että kauppa on jumiutunut edelleen.
Edelleen totean, että oma hankintakin on siirtynyt syksyn tuolle puolen. Ja mitä tuleman pitää, vaikuttaa siihen hankinko seuraavan auton kotimaasta vai ulkomailta.
Kun verotuloissa uhkaa tulla merkittäviä muutoksia, reagoidaan nopealla aikataululla. Tästä syystä uusien autojen hankintaa todellakin kannattaa lykätä. Autokauppa siitä kärsii, mutta mitään muuta vaikuttamisen taso ei ole.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kyllähän useimmat auton pari kolme kuukautta kestävät, mutta mitä sitten?
Autoveron muutoksen läpivieminen kestää ainakin 7-8 vuotta Suomessa, eli joskus ensi vuosikymmenen puolivälissä voidaan olla nollilla hankintaveron osalta. Autoilu ei silloinkaan ole yhtään halvempaa kuin nytkään, vaan verokertymä hoidetaan käytön verotuksella.
Mitään äkkirysäystä on turha odottaa, se tulee kaikille pian selväksi.
Ainakin Vw liikkeessä on ruuhkaa ja kauppa tuntuisi käyvän oikein hyvin. Uutta Golf variantia ei juurikaan enää tilaamalla tälle vuodelle saa vaan toimitukset liikkuvat ensivuoden helmi -maaliskuussa..
JOO...IHAN VARMAAN...
käy kysymässä... jo kuukausi sitten toimitukset olivat vasta tammikuussa..
Miten teillä siellä VW liikkeessä menetellään JOS autoveroon tulee niitä "huimia" muutoksia?
Eli saako asiakas ko. edun vai jääkö se myyjäliikkeelle?
ostaisi kukaan on toimituset silti tammikuulla, koska tehdas tekee liian vähän autoja.
Asialla ei mitään tekemistä automyynnin kanssa.
Vanhempani kävivät koeajamassa uuden Variantin ja mikäli haluaa oman valitseman värin ja varustelun, on toimitusaika n. 6 kk. Tosin varastoon löytyy etukäteen tilattuja perusmalleja. Itse tietysti ohjeistin, että kannattaa pitää vanha Variant vielä ja katsoa mitä budjettiriihi ja loppuvuosi pitää sisällään verotuksen suhteen.
Eli kyllä niitä Varianttejakin löytyy varastosta. Tiedän, että automyyjille tämä tilanne on kiusallinen. Provisiopalkalla riski on siirretty myyjille. Aina tietysti löytyy ostajia tähänkin hetkeen. Mutta jos markkinat ovat 20-30% heikommat kuin niiden tulisi olla, voi autoliikkeissä olla tuliset paikat.
Nelosen uutista pidän kuitenkin aika suuntaa antavana ja uskon, että lähde on todellinen. Ei sitä muuten olisi pistetty ilmoille. Ne ketkä ovat jo autonsa uutena tilanneet ja joille se on jo toimitettu, voivat vain "jännittää" tuliko takkiin ja pahasti. Suomessa auto ostetaan monesti käytämällä rahoitusta, niin siinä sitä ollaan. Totean edelleen, minusta auton hankkiminen tässä tilanteessa on järjetöntä riskin ottoa. Ei siinä mitään, jos on rahaa kun roskaa - harvalla meistä on.
"...Suomessa auto ostetaan monesti käytämällä rahoitusta, niin siinä sitä ollaan..."
Peiliin voi katsoa, jos on mennyt ostamaan auton tänä vuonna :-)
Ei tässä nyt ole tarkoitus mitään yleistä rahanjakoa toimittaa.
Raha jää autokaupan kukkaroon yleistä hyvinvointia lisäämään.( Siis meidän. )
Ostin eämäni kalleimman auton tänä vuonna, lähes 50 000 euroa. Eikä harmita.
Miksei?
Se oli veroton matkailuauto.
Jaksanut enää tätä verohuopaamista.
...tietää, että autovero poistuu eikä halua ottaa riskiä autoveron palautuksesta, vaan odottelee tuon hallituksen päätöksen autoveron poistamisesta. SIKSI "piiitkä" toimitusaika.
Autoista ON ylituotantoa ja muualta Euroopasta saa uuden auton jopa parin viikon toimitusajalla.
Mutta kuka täysjärkinen ostaisi auton nyt? EI KUKAAN!
Sinä siis odottelit, että vero nousee verottomassasi matkailuautossa? Me kun odotetaan hankintaveron alennusta. Olet sinä fiksu mies. Onneksi et jaksanut odottaa pidempää.
Lähestyvä autoveron alennus ei tule koskemaan Volkswageneita, koska ne menevät erinomaisesti kaupaksi verollisinakin. Näin vaativat VW-Auton silmiätekevät. Tätä yllättävää vaatimusta tukee se markkinahavainto, että tiedossa olevat veronalennukset eivät ole mitenkään vaikuttaneet VW:n myyntiin vaan 2-sivuiset isolla kirjasimella printatut tilauskirjat ovat täynnä pitkälle ensi viikkoon saakka.
"Asiakaskuntamme lukee vain moniväritusseilla piirrettyjä kiiltäväpintaisia VW-esitteitä ja suolaisen hintaisilla varustepakkauksilla täydennettyjä VW-hinnastoja, eivätkä he seuraa netissä vellovaa epätervettä veronalennuskeskustelua", toteaa Jorma Yli-Nokkava VW-autosta silminnähden tyydyttyneenä.
Uuden uutta Golf Vari-Anttia odotetaan myyntihalleihin kuin kuuta nousevaa. VW-lippiksin varustautuneet perheen-nisät odottavat voimakkaasti syyhyävin sormin pääsyä vekslaamaan Gulf Variaattorin monikäyttöistä 60/40 jaettavaa takapenkin selkänojaa. "On siinä mitä vekslata", vinkkaa päämyyntipäällikkö Urpo Yli-Koppava silminnähden helpottuneena WC:stä tullessaan ja ojentaa toimittajalle kätensä. "Siinä oli sitten vähän pissaa", keventää Urpo toimittajan käteltyään.
Ei ne autojen toimitusajat johdu suomalaisten aiheuttamasta kysynnästä. Kysyntä vaikuttaa toki siihen kuinka paljon niitä uskalletaan tilata etukäteen varastoon.
Taitavat tehdä alle päivässä Mexikon tehtaalla sen verran Variantteja mitä suomeen myydään vuodessa?
Toi tosiaan oli hyvin kirjoitettu.
Mutta asiaan..
Tilattu on uusi variant 2.0 tdi 2008. Odotelkaa vaan veronalennuksia, mutta silläaikaa minä ajelen uudella autolla monta vuotta. Saatan ehtiä vielä vaihtaamaan seuraavaankin uuteen, koska ajatuksissa oli ajella tulevalla vain n. 3 -4 vuotta. ;)