Krooninen nuha

Mistä voisi johtua, että minulla on jatkuvasti nuha? Nenä vuotaa, pahiten aamulla heräämisen jälkeen, mutta joskus myös muulloin päivällä. Tätä on kestänyt jo monta vuotta, enkä jaksasi enää. Aamulla heräämisen jälkeen ensi töikseen saa muutaman minuutin vaan pärskiä. Kun niistää, kohta aivastan uudelleen jne. Nenä tukkoinen monesti ja kun niistän, yhden kerran, siitä alkaa taas monen minuutin kierre.

Kaverilta leikattiin nenästä jotakin, en tiedä tarkkaan, mikä leikkaus se oli. En uskalla mennä lääkäriin, kun pelkään, että minutkin leikataan. Pelkään leikkauksia. Ajatuskin kammoksuttaa.
82063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Minulla myös on joka aamu herätessä nuha. Päivän mittaan se aina helpottaa ja katoaa kokonaan, kunnes taas seuraavana aamuna. Luultavasti kaveriltasi on leikattu nenästä polyyppeja? Niitä voi tulla, jos nuha pitkittyy. Muuten nuhasi voisi johtua allergiasta, joka minullakin on todettu? Oletko käynyt allergiatesteissä? Saatat hyvin olla esim. pölylle allerginen, aivastelu viittaisi hyvin siihen. Tiedän hyvin miltä tuntuu loputon nuha. Suosittelen käymään lääkärissä. Monet saattavat määrätä nuhapillereitä, mutta ne usein lisäävät tukkosuutta entisestään, ainakin minulla.

Äänestä
  • Minulla on sama juttu. Joka aamu saa aivastella. Myös ulkona sama juttu, päivän mittaan asettuu. Käytän Zyczl allergia lääkkeitä. Poistaa nuhan puolessa 20 minuutissa.

    Myös huonekasvit voivat allergisoida, laitoin kasvit kesäksi parvekkeelle ja oireet helpottuneet puolella.

    Äänestä

  • on kaikista pahinta. Joskus ruokaa laittaessa ei meinaa tulla mitään tolkkua kun vähän väliä aivastuttaa. Voi olla hyvinkin joku pöly, mutta outoa, kun kerran kokeilin joitakin erilaisia reseptivapaita allergialääkkeitä ja ne ei tuntuneet tehoavan. En ole käynyt testeissä. Maksaako se, miten pitäisi toimia, jotta pääsee testeihin? Lääkäriin olen monta kertaa aikonut mennä, mutta se jää aikomukseksi ja sitten helpottaa nuha välillä, niin taas se jää. Kunnes taas pahenee... Viimeksi kävin lääkärissä muiden asioiden takia ja ajattelin etukäteen, että kysyn tästäkin, mutta lääkärillä oli melko kiire, että oli vaan pika reissu.. ei siitäkään tullut mitään.. Täällä meillä päin on vielä pula lääkäreistä, joten varmaan menee pitkään ennen kuin ajan saisikaan.

    Jos vain olisi joku poppaskonsti, jolla tän sais pois, niin ois tosi hyvä.

    Äänestä

  • Pölyallergikko kirjoitti:

    Minulla on sama juttu. Joka aamu saa aivastella. Myös ulkona sama juttu, päivän mittaan asettuu. Käytän Zyczl allergia lääkkeitä. Poistaa nuhan puolessa 20 minuutissa.

    Myös huonekasvit voivat allergisoida, laitoin kasvit kesäksi parvekkeelle ja oireet helpottuneet puolella.

    Minä kun niin tykkään kasveista. Mulla on niitä aika paljon, enkä raskisi luopua.

    Saako tuota mainitsemaasi lääkettä ihan ilman reseptiä?

    Äänestä

  • Nainen1981 kirjoitti:

    on kaikista pahinta. Joskus ruokaa laittaessa ei meinaa tulla mitään tolkkua kun vähän väliä aivastuttaa. Voi olla hyvinkin joku pöly, mutta outoa, kun kerran kokeilin joitakin erilaisia reseptivapaita allergialääkkeitä ja ne ei tuntuneet tehoavan. En ole käynyt testeissä. Maksaako se, miten pitäisi toimia, jotta pääsee testeihin? Lääkäriin olen monta kertaa aikonut mennä, mutta se jää aikomukseksi ja sitten helpottaa nuha välillä, niin taas se jää. Kunnes taas pahenee... Viimeksi kävin lääkärissä muiden asioiden takia ja ajattelin etukäteen, että kysyn tästäkin, mutta lääkärillä oli melko kiire, että oli vaan pika reissu.. ei siitäkään tullut mitään.. Täällä meillä päin on vielä pula lääkäreistä, joten varmaan menee pitkään ennen kuin ajan saisikaan.

    Jos vain olisi joku poppaskonsti, jolla tän sais pois, niin ois tosi hyvä.

    Sain lähetteen korva-ja kurkkutautien polille, jatkuvan "nuhan" vuoksi.Nenä oli aina tukossa. Nenää niistin jatkuvasti sisällä ja ulkona vuodenajasta riippumatta. Syyksi selvisi nenän kuivat limakalvot. Lääkkeeksi sain A-vitamiinitippoja molempiin sieraimiin. Niistäminen ja nenän vuotaminen loppuivat tippojen käytön myötä.

    Äänestä

  • vaan enpä ollutkaan kirjoitti:

    Tuo on jo helpottavaa.. jospa minullakin olisi "vaan" samalla tavalla, eikä mitään vakavampaa. Täytyypä tosiaan melkein varata se lääkäriaika, joskin pelottaa vielä jotkut leikkaukset ym.

    Äänestä

Minulla on ilmeisesti krooninen nuha. Olen käynyt lääkärillä joka teki poskionteloiden huuhtelu, toisella puollella onnistui, toisella ei. Sitten hän vahingossa pisti suoraan hermoon oik., puolella yläleukaan. Siitä on nyt 1,5 vuotta ja minulla on jatkuvasti vähän puutunut ylähuoli ja leuka, ja tosiaan aina kova nuha. On sen jälkeen todettu röntgenissä ettei pitäisi olla mitään infektiota, mutta en saa mistään apua tähän vaivaan. Terveisin

Äänestä

Hei! Mä suosittelen sinulle luontaislääketiedettä eli homeopatiaa! Se auttaa kaikkiin vaivoihin, jopa traumoihin, migreeniin, saamattomuuteen!
Kun mä käytin pulsatillaa, niin mä nukuin vaan 3 tuntii yössä!
Et kyl ne tehoo!
Kirjastoista ja kaupoist löytyy tietoo aiheesta!
Lue myös tarjahytonen.fi
Pikaista paranemista!
Kevättalven terveisin Satu

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nainen1981 kirjoitti:

Mistä voisi johtua, että minulla on jatkuvasti nuha? Nenä vuotaa, pahiten aamulla heräämisen jälkeen, mutta joskus myös muulloin päivällä. Tätä on kestänyt jo monta vuotta, enkä jaksasi enää. Aamulla heräämisen jälkeen ensi töikseen saa muutaman minuutin vaan pärskiä. Kun niistää, kohta aivastan uudelleen jne. Nenä tukkoinen monesti ja kun niistän, yhden kerran, siitä alkaa taas monen minuutin kierre.

Kaverilta leikattiin nenästä jotakin, en tiedä tarkkaan, mikä leikkaus se oli. En uskalla mennä lääkäriin, kun pelkään, että minutkin leikataan. Pelkään leikkauksia. Ajatuskin kammoksuttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu