Aamuisin kun herään, alkaa hartioita ja niskaa heti kivistää ja pää tuntuu jotenkin oudolta. Ei pyörrytä, mutta on sellainen höntti olo päässä. Korvan takaa särkee päätä jonkun verran. Otsalla myös särkyä ja vasemmalla puolella kaulalla. Olen käynyt kesän mittaan joitakin kertoja hartiahieronnassa, kokeillut Voltaren geeliä hartioiden alueelle, kokeillut Buranaa...mutta ei apua. Poskessa tuntuu joskus ohimenevästi kuin lievää nipistelyä, mutta ei nyt varsinaista puutumista. Olen 2-vuotiaan lapsen hoitovapaalla oleva äiti. Työni, josta olen nyt vapaalla, on käsiä kuormittavaa työtä. Yleensä kun esim. hartiavaivoja on ilmennyt, ovat ne menneet kuitenkin suhteellisen pian ohikin, mutta nyt vaiva vain jatkuu päivästä toiseen. Lääkärillä kävin ja tuo vain hymyili, että ihan tavallista hartiavaivaahan tuo on. Ei sen kummemmin paneutunut asiaan. Mietityttää vain, että mahtaako edes olla tavallista hartia/niskavaivaa vai onko joku kasvain päässä tms? Tuollainenhan sitä heti tulee mieleen, kun vaiva vain jatkuu päivästä toiseen. Öisin ei mitään vaivaa ole, mutta aamusta heti tulee taas päähän tuo höntti olo ja niskasta tuntuu raskaalta. Silmän alueella on myöskin kiputuntemuksia, mutta näkö ok. Mikä oikein avuksi? Onko kokemuksia pitkäänjatkuvista niska/hartiavaivoista ja mitä erilaisia oireita on ilmaantunut? Olisin kiitollinen vastauksista.
Outo vaiva
Mikä mikä
3265
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oletko käynyt hammaslääkärissä? Jos narskuttelet yöllä hampaita tai purennassasi on jotain pielessä, niin se voi aiheuttaa kipuja kasvojen, kaulan, niskan ja leuan alueella. Minulla ristipurenta ja öinen narskuttelu vetävät niskan ja hartiat ihan tukkoon.
Hampaista ei pitäisi johtua, hammaslääkärissä olen käynyt, kylläkin aiemmin. Purentaa joskus korjailtu.
ohuempaan tai paksumpaan tyynyyn...