..jotka ovat sittemmin palanneet Jehovan todistajaksi (jos täällä ylipäätään sellaisia pyörii).
Haluaisin rehellisen vastauksen takasin palaamisellenne: Palasitteko uskonnon yhteyteen, koska ette jaksaneet elää perheestä/ystävistä yms eristettyä suorastaan sairaalloisesti halveksuttua elämää vai aloitteko uudelleen uskoa opetuksiin ja oikeasti tajusitte että JT-uskonto on oikeassa.
Itse olen sitä mieltä että 90% takaisin otetuista palaavat vain ja ainoastaan siksi että haluavat taas olla tekemisissä perheensä kanssa. Jos JT:t eivät kohtelisi erotettuja niin kylmästi ja suorastaan epäinhimillisellä ja epäeettisellä tavalla, tuskin kukaan vapautta maistaneet ihmiset palaisivat takasin. Tämä nyt vain on minun mielipiteeni...
Haluaisin rehellisen vastauksen takasin palaamisellenne: Palasitteko uskonnon yhteyteen, koska ette jaksaneet elää perheestä/ystävistä yms eristettyä suorastaan sairaalloisesti halveksuttua elämää vai aloitteko uudelleen uskoa opetuksiin ja oikeasti tajusitte että JT-uskonto on oikeassa.
Itse olen sitä mieltä että 90% takaisin otetuista palaavat vain ja ainoastaan siksi että haluavat taas olla tekemisissä perheensä kanssa. Jos JT:t eivät kohtelisi erotettuja niin kylmästi ja suorastaan epäinhimillisellä ja epäeettisellä tavalla, tuskin kukaan vapautta maistaneet ihmiset palaisivat takasin. Tämä nyt vain on minun mielipiteeni...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vastaan väkisin, vaikka en palaamassa olekaan.
>>Jos JT:t eivät kohtelisi erotettuja niin kylmästi ja suorastaan epäinhimillisellä ja epäeettisellä tavalla, tuskin kukaan vapautta maistaneet ihmiset palaisivat takasin.
Niin, jos itse asia ei houkuttele tarpeeksi, on kiristettävä jollain muulla, tässä tapauksessa ihmissuhteilla.
Arviosi on varmasti aika lähellä totuutta palaajien motiivien suhteen. Joitakin erotettuja houkutellaan nimenomaan noilla ihmissuhteilla takaisin. Tuollaisesta on erään tuttavani kokemus todisteena, eikä tuo edes ole kovin epätavallista.
>>>Tuollaisesta on erään tuttavani kokemus todisteena
Tämä on minunkin kokemukseni tuttavapiiristä, eivät vain yksinkertaisesti jaksa olla erossa perheestään ja omaisistaan. Joidenkin kohdalla se toimii, minun kohdallani ei toimisi.
Otettiin takas parin vuoden erotettuna olon jälkeen, mutta elelee nyt aivan niinkuin 'maailmalliset' (jessus että muuten vihaan tuota sanaa). Vetelee kessua, paneskelee ympäriinsä ja riekkuu baareissa.
Ei tuossa voi muuta ajatella kuin että tuli takas koska koko suku oli todistajia ja suurin osa ystävistä.
..Erottamisesta muuten sanottava sen verran että omalla kohdallani teininä komedioissa eli komiteoissa juostessani 3-4 krtaa vuodessa milloin mistäkin (viina-seksi-maailmalliset kaverit-huumeet-yms.yms-mitä kuvitella voi) ja vaikken koskaan katunut mitään, minua ei erotettu. Ei menny edut edes koskaan, aina annettiin anteeksi. Ja syy tähän erittäin vaikutusvaltainen sukuni ja isäni joka on varmaan jokaisen pääkaupunkiseudulla asuvalle JT:lle tuttu. Sitten taas ystäväni, samasta seurakunnasta, kännissä häsläsi naisen kanssa, sai kenkää heti vaikka oikeasti katui tekojaan..
Ja mikä hassuinta, koen huonoa omaatuntoa kirjoittaessani tästä ensimmäistä kertaa julkisesti.
..täysin normaalilta nuoren ihmisen itsenäistymisprocessilta. Minun nyt jo aikuisilla lapsillani on samanikäisiä kavereita entisistä jt-piireistä ja lähes kaikilla on ollut tuo raju irtiottokausi ryyppäämisineen ja muine sekoiluineen. Heidän "maailmallisilla" (sorry) kavereillaan taas ei semmoista "sekoilupakkoa" juuri esiintynyt.
On myös täysin normaalia, [vaikkakin oikeastaan ihan turhaa koska syytä siihen ei ole] että tunnet omantunnonvaivoja näistä jutuista kirjoittaessasi. Monet naiset esimerkiksi jotka alkavat kertomaan miehensä pahoinpitelystä tai ihmiset jotka aikuisiässä kertovat lapsuuskodissa tapahtuneista "kamaluuksista" saattavat saada vaikeita omantunnontuskia. Tämä on hyvin tyypillinen ja normaali reaktio. Virtahepo olohuoneessa ei pidä päivänvalosta.
Jatka sinä vaan kirjoittelua, se on parasta terapiaa. Meitä on monia joita kirjoittelu on auttanut suuresti, varsinkin kun nyt on tämä siunattu Netti. Itsekin kirjoittelen vielä huvikseni vaikka olen ollut omillani jo kohta 25 vuotta. Nettiä ei tosin silloin ollut, nykyään ei kenenkään onneksi tarvitse enää tuntea itseään yksinäiseksi, niin kuin silloin "ennenvanhaan".
Näen JT-touhussa paljon hyvää. Uskon että uskonnossa on moni asia totta, ja että (osa) ihmisistä jotka järjestöön kuuluvat ovat oikeasti onnellisia. Kuten esim. minun kaikki sukulaiseni.
Sitten olen minä... Suvun ainoa musta lammas. On surullista että perheeni on oikeasti sitä mieltä että en voi olla onnellinen ellen voi olla todistaja.
Ironista on myös kuinka erästä poikaystävääni kohdeltiin (olin tuolloin 19-v). Hän ei ollut todistaja, mutta kaikin puolin ihana ihminen.. Ei juonut, käynyt baareissa ja halusi perhe-elämää ja rauhallista tulevaisuutta kanssani. Vanhempani eivät suostuneet tapaamaan häntä, hän oli KIROSANA. Kysyin miten he voivat kulkea ovilla todistamassa mutteivat sitten pidä edes ihmisenä miestä jota rakastan. Suhde loppui koska pääni ei kestänyt 24/7 painostusta.
Yritin olla mukana, seurustelin jopa meikäläisen miehen kanssa (täysjuoppo ja hulttio) joka hyväksyttiin mainiosti ja häitä suunniteltiin äidin puolesta täyttä häkää 2 viikon seurustelun jälkeen. Sekin loppui koska en tahtonut alkoholistia. Äitini ei puhunut minulle kolmeen kuukauteen.
Jäin pikkuhiljaa pois. Olin katsokaas syntinen nainen, hairahtunut yms. Veljiä pörräsi ympärillä vaikka kuinka paljon, mutta yhtäkään sisarta en saanut ystäväkseni. Sain kuulla suoraan jopa kommenttia eräältä tienraivaaja-sisarelta joka tahtoi kovasti naimisiin muttei (tänäkään päivänä) päässyt, että kuinka ihmeellistä on että veljet tahtovat huoran vaimokseen ennemmin kuin kunnollisen sisaren :D:D:D. Kateellisuus, panettelu ja selkäänpuukotus oli yksi syy miksi tahdoin eroon noista ihmisistä.
Nyt olen ollut poissa 5 vuotta ja minulla upea mies. Häntä ei hyväksytä eikä meitä tavata. Minua siis ei ole vieläkään erotettu, mutta käytännössä kohdellaan kuin erotettua.
>> että (osa) ihmisistä jotka järjestöön kuuluvat ovat oikeasti onnellisia
Minäkin näytin päältäpäin "onnelliselta" ihan viime viikoihin saakka. Mielessäni olin kuitenkin tehnyt eroa jo viitisen vuotta.
>>>Sitten olen minä... Suvun ainoa musta lammas
Toivottavasti et ajattele näin itse itsestäsi, ethän..
>>> seurustelin jopa meikäläisen miehen kanssa (täysjuoppo ja hulttio) joka hyväksyttiin
Tässäkään et ole yksin. Olen tukihenkilönä kuullut uskomattomia kertomuksia jt-avio-onnesta. Sitten kun nainen viimein riuhtautuu eroon, hänet erotetaan.. o'joo
>>> Olin katsokaas syntinen nainen, hairahtunut
Kiltit tytöt pääsevät taivaaseen, eikun paratiisiin, me muut kuinka pitkälle vain haluamme.. ;)
>>> Minua siis ei ole vieläkään erotettu, mutta käytännössä kohdellaan kuin erotettua.
Erottamis-syyt vaihtelevat kuulemma paljon riippuen, kuten sanoit, perhesuhteista sun muista, usein käsittämättömistä, kommervenkeistä. Itse lähdin omasta vapaasta tahdostani enkä ole päivääkään katunut, enkä sekunttiakaan miettinyt paluuta.
>>> Nyt olen ollut poissa 5 vuotta ja minulla upea mies.
Ehkä sinä sittenkin olet onnellisin teidän suvussa. Maisteleppas sitä ajatusta, ei ollenkaan hassumpi.
Minut erotettiin 1990 ensimmäisen kerran. Tuolloin ei tainnut olla juuri intternetin vertaistukea. Palasin takaisin, koska kaduin aidosti tekosiani sekä sain taas yhteyden jt tuttavapiiriin tietty. Uskoin asiaan vilpittömästi, koska asiat tuntuivat niin hyvin perusteluilta, mutta aikaa myöten ja elämää enemmän kokeneena hakeuduin enemmän "tavallisten" ihmisten joukkoon, ihan sillä perusteella, että viihdyin heidän kanssaan paremmin ( ei turhaa teeskentelyä) ja pikkuhiljaa "ajelehdin" pois jt seurakunnasta, vaikka pyrinkin viimeiseen asti pysymään mukana, ja kirjoitin valituskirjeen. Kaikki tuttuni olivat lähes pelkästään todistajia, koska olin syntynyt jt kodissa ja minua sen jälkeen kartettaisiin...tiesin. Joten kaikki tuntu olevan kohdallani ohi, ajattelin ja pahin mahdollinen oli käynyt kohdalleni toteen, ajattelin ensin....
Sitten aloin tutkia asioita "puhtaalta pöydältä" ja huomasin, että asiat eivät olleetkaan niin huonosti kohdallani. Olin yhä elossa ja minulla on vaimo ja lapset - Antaa Jehovan päättää, miten meidän käy - ei kenekään ihmisen (kukaan ihminenhän ei ole vielä millään tavoin pelastunut raamatullisessa merkityksessä).
Etsi totuutta, kyseenalaista ja ajattele asioita avoimesti, niin huomasin, että jt opit voidaan kyseenalaistaa täysin tieteellisesti, raamatullisesti. Meidän on tehtävä lopulta tili tekemisistämme Jumalalle - ei kellekkään ihmiselle, ja Jumalan tuomiot ovat aina täydelliset, olivatpa ne millaisia tahansa kohdallamme. Vt seuran oppi on todellakin ristiriitaisuuksia täynnä!
oikeassa. Lisäisin siihen vielä totutu tavat. Me ihmiset helposti uraudumme ja haemme ja koemme tutuista asioista turvallisuutta ja mielihyvää.
Esimerkiksi joillekin on mahdoton ajatus muuttaa pois syntymäpaikkakunnaltaa. Tai kuinka moni eläkeläinen palaa vanhoille kotiseuduilleen vaikka koko elämä on rakentunut muualle. Muistot eivät aina tee oikeutta, koska sitä muistaa vain ne hyvät asiat.