Monille, joille asepalvelus on ajankohtainen, saattaa syntyä erilaisia ajatuksia sodasta yleensä.
Onko oikein puolustaa kotimaataan edes silloin, jos ainoastaan puolustaudutaan vilpittömästi häikäilemättömältä viholliselta? Raamatun viides käsky sanoo: "Älä tapa!" Onko tämä käsky ehdoton?
Nyt aion perusteellisesti käsitellä tätä aihetta. Mitä Raamattu todella sanoo sodasta? Pyydän lukijalta kärsivällisyyttä, olitpa sitten pasifisti, maanpuolustusta kannattava tai kuka tahansa. Pyrin valaisemaan asiaa kaikin puolin. Olen hyvin kiitollinen, jos luet tämän loppuun asti.
Seuraava teksti on lainaus teoksesta Iso Raamatun tietosanakirja 3(Kuopio, 1975):
"a)Todellisuustajuisesti UT edellyttää, että esivalta tarvitsee voimakeinoja voidakseen suorittaa tehtävänsä, Rm 13:4. Tästä seuraa se, etteivät esivallan palvelijat, sen enempää sotilaat kuin siviilitkään, asemansa perusteella menetä mahdollisuutta pelastua.
UT:ssa on myös esimerkkejä jumalaapelkäävistä sotilashenkilöistä. Eräs roomalainen upseeri saa todistuksen Jeesukselta, ettei Hän kenelläkään Israelissa ole tavannut niin suurta uskoa kuin tällä muukalaisella, ja on selvää, että hän on oleva yksi niistä, jotka saavat aterioida taivasten valtakunnassa, Mt 8:5-13. Sadanpäämies Kornelius, ensimmäisiä pakanuudesta kääntyneitä ja kastettuja, oli myös roomalainen upseeri, ja hänestä sanotaan, että hän oli ´hurskas ja Jumalaa pelkääväinen, niinkuin koko hänen perhekuntansakin`, Ap 10:1 ss. Alaistensa joukossa Korneliuksella oli ´hurskas sotamies`, 10:7.
b)Erikoisen merkittävää on, ettei UT missään kohtaa anna selvää tietoa siitä, että aktiivi sotapalvelus olisi ristiriidassa kristillisen uskon kanssa. Voidaan kyllä sanoa, ettei UT ylipäätäänsä käsittele tätä asiaa. Siinä tapauksessa tuo vaikeneminen on itse puhuva. Tietysti on oltava varovainen tehtäessä johtopäätöksiä tästä vaikenemisesta, mikä on sitäkin merkillisempää, kun ajattelemme, että sekä Johannen Kastaja että Jeesus itse samoin kuin myöhemmin apostoli Pietari joutuivat tämän ongelman eteen.
Johannes Kastajan luo tuli sotilaita, jotka kysyivät: ´Mitäs meidän pitää tekemän?` Sanallakaan Johannes ei viittaa siihen, että heidän tulisi jättää ammattinsa, vaan varoittaa heitä kiskomasta ja kiristämästä ja kehottaa tyytymään palkkaansa, Lk 3:14.
Ei myöskään Jeesus puutu asiaan keskustellessaan Kapernaumissa roomalaisen sadanpäämiehen kanssa, Mt 8:5 ss. Muutenhan Hän kohdistaa mitä kiivaimmat hyökkäykset kirjanoppineitten ja fariseusten teeskentelyä vastaan. Mt 23:1 ss., vrt. 5:20. Avionrikkojanaiselle Hän sanoi: ´mene, äläkä tästedes syntiä tee`, Jh 8:11. Mutta sadanpäämiestä Hän ei kehota luopumaan sotilaan ammatista.
Pietari ei ainoallakaan sanalla viittaa Korneliuksen talossa pitämässään puheessa siihen, että tuolla roomalaisella upseerilla olisi ammatti, joka hänen nyt täytyisi jättää tullakseen kristityksi. Kaikki näyttää viittaavan siihen, että Kornelius oli edelleen sadanpäämiehenä kasteen jälkeenkin, Ap 10,11.
c)Toiselta puolen on selvää, että sota muodostaa uskovalle suunnattoman vaikean ongelman. Sodan väkivaltainen olemus on mitä jyrkimmässä ristiriidassa kaikkien kristillisten ihanteiden kanssa, ja vetoaminen Jeesukseen sodan puolustukseksi olisi täysin luvatonta Raamatun vääristelyä. Hänhän on se, joka on sanonut: ´Rakastakaa vihollisianne`, Mt 5:44. Hän sanoi myös: ´Älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin`, 5:39. On helppo nähdä, että tämä puhuu jostakin aivan muusta kuin sodasta.
Mutta näitä Jeesuksen sanoja ei sovi yleistää. Jo kun on kysymys yksityisestä henkilöstä, sanoilla on rajoituksensa. Tämän osoittaa selvästi Jeesuksen oma esimerkki. Kun Häntä lyötiin, Hän kysyi: ´miksi minua lyöt?`, Jh 18:23. - Täysin väärin ymmärretään Jeesuksen sanat, jos ne tulkitaan siten, että yhteiskunta olisi velvollinen rauhassa ja vastarintaa tekemättä katselemaan heikon ja puolustuskyvyttömän maahan polkemista. Kristillisen kärsivällisyyden vaatimus ei varmastikaan merkitse suositusta asettua väkivallantekijän puolelle, sillä Raamatun perustaviin vaatimuksiin kuuluu lähimmäistemme elämän suojeleminen. Mutta esivallan veltto ´miekankäyttö` on omiaan lisäämään rikollisuutta.
Kuitenkin kysymys sotapalveluksesta nimenomaan yleisen asevelvollisuuden muodossa on monille kristityille mitä vaikein ongelma, joka usein jää ratkaisemattomaksi. Jo alkukirkon ajoilta saakka on esiintynyt eri mielipiteitä. Jeesus itse ei ole suoranaisesti lausunut asiasta mitään, ja kun UT kokonaisenaan ei oikeastaan käsittele asiaa, on varmaan mahdotonta kenenkään sanoa tästä asiasta lopullista, ratkaisevaa sanaa. Ratkaisu jää siis yksityisen omantunnon asiaksi Jumalan kasvojen edessä.
d)Kristillisen pasifismin - jos sellaista nimitystä voi käyttää - täytyy olla henkilökohtaista. Että esivallalla on oikeus - ettemme sanoisi velvollisuus - käyttää miekkaa, käy selvästi ilmi UT:sta, Rm 13:4, vrt. 1 Ms 9:6. Jos nyt joku kuitenkin uskonnollisen vakaumuksen vuoksi pyytää vapautusta esivallan palvelijana olemisesta, kun on kysymyksessä aseellinen sotapalvelus, niin se on pyyntö, joka tulee ottaa huomioon. Mutta pitemmälle ei voi kukaan kristitty mennä. Hänellä ei ole oikeutta tuomita toisia heidän näkökantojensa vuoksi tai väittää, että kaikki aseellinen puolustus olisi syntiä. Mitään sellaista UT ei sano, ja siksi se olisi menemistä, ´yli sen, mikä on kirjoitettu`, vrt. 1 Kr 4:6.
Kristillisen pasifismin täytyy olla olemukseltaan erilaista kuin puhtaasti humanistinen pasifismi toisestakin syystä: Se ei voi rakentaa sen harhakuvitelman varaan, että ihminen olisi olemukseltaan hyvä ja että sodat sen vuoksi voitaisiin poistaa ihmisponnistuksin. Kristillisellä rauhantyöllä on sijansa, samoin kuin kristillisellä laupeuden harjoittamisella, Gal 2:10, ja taistelulla sairautta vastaan, Jk 5:14 ss. Kristitty on kutsuttu olemaan rauhantekijä, Mt 5:9, mutta tietää, että rauha sanan täydessä merkityksessä kuuluu uuteen aikakauteen - kun Rauhanruhtinas tulee."
Toivottavasti tämä kirkasti niiden ajatuksia, joilla on epävarmuutta sodan ja asepalveluksen suhteen. Haluaisin mielelläni kuulla eri mielipiteitä kyseisestä asiasta.
Onko oikein puolustaa kotimaataan edes silloin, jos ainoastaan puolustaudutaan vilpittömästi häikäilemättömältä viholliselta? Raamatun viides käsky sanoo: "Älä tapa!" Onko tämä käsky ehdoton?
Nyt aion perusteellisesti käsitellä tätä aihetta. Mitä Raamattu todella sanoo sodasta? Pyydän lukijalta kärsivällisyyttä, olitpa sitten pasifisti, maanpuolustusta kannattava tai kuka tahansa. Pyrin valaisemaan asiaa kaikin puolin. Olen hyvin kiitollinen, jos luet tämän loppuun asti.
Seuraava teksti on lainaus teoksesta Iso Raamatun tietosanakirja 3(Kuopio, 1975):
"a)Todellisuustajuisesti UT edellyttää, että esivalta tarvitsee voimakeinoja voidakseen suorittaa tehtävänsä, Rm 13:4. Tästä seuraa se, etteivät esivallan palvelijat, sen enempää sotilaat kuin siviilitkään, asemansa perusteella menetä mahdollisuutta pelastua.
UT:ssa on myös esimerkkejä jumalaapelkäävistä sotilashenkilöistä. Eräs roomalainen upseeri saa todistuksen Jeesukselta, ettei Hän kenelläkään Israelissa ole tavannut niin suurta uskoa kuin tällä muukalaisella, ja on selvää, että hän on oleva yksi niistä, jotka saavat aterioida taivasten valtakunnassa, Mt 8:5-13. Sadanpäämies Kornelius, ensimmäisiä pakanuudesta kääntyneitä ja kastettuja, oli myös roomalainen upseeri, ja hänestä sanotaan, että hän oli ´hurskas ja Jumalaa pelkääväinen, niinkuin koko hänen perhekuntansakin`, Ap 10:1 ss. Alaistensa joukossa Korneliuksella oli ´hurskas sotamies`, 10:7.
b)Erikoisen merkittävää on, ettei UT missään kohtaa anna selvää tietoa siitä, että aktiivi sotapalvelus olisi ristiriidassa kristillisen uskon kanssa. Voidaan kyllä sanoa, ettei UT ylipäätäänsä käsittele tätä asiaa. Siinä tapauksessa tuo vaikeneminen on itse puhuva. Tietysti on oltava varovainen tehtäessä johtopäätöksiä tästä vaikenemisesta, mikä on sitäkin merkillisempää, kun ajattelemme, että sekä Johannen Kastaja että Jeesus itse samoin kuin myöhemmin apostoli Pietari joutuivat tämän ongelman eteen.
Johannes Kastajan luo tuli sotilaita, jotka kysyivät: ´Mitäs meidän pitää tekemän?` Sanallakaan Johannes ei viittaa siihen, että heidän tulisi jättää ammattinsa, vaan varoittaa heitä kiskomasta ja kiristämästä ja kehottaa tyytymään palkkaansa, Lk 3:14.
Ei myöskään Jeesus puutu asiaan keskustellessaan Kapernaumissa roomalaisen sadanpäämiehen kanssa, Mt 8:5 ss. Muutenhan Hän kohdistaa mitä kiivaimmat hyökkäykset kirjanoppineitten ja fariseusten teeskentelyä vastaan. Mt 23:1 ss., vrt. 5:20. Avionrikkojanaiselle Hän sanoi: ´mene, äläkä tästedes syntiä tee`, Jh 8:11. Mutta sadanpäämiestä Hän ei kehota luopumaan sotilaan ammatista.
Pietari ei ainoallakaan sanalla viittaa Korneliuksen talossa pitämässään puheessa siihen, että tuolla roomalaisella upseerilla olisi ammatti, joka hänen nyt täytyisi jättää tullakseen kristityksi. Kaikki näyttää viittaavan siihen, että Kornelius oli edelleen sadanpäämiehenä kasteen jälkeenkin, Ap 10,11.
c)Toiselta puolen on selvää, että sota muodostaa uskovalle suunnattoman vaikean ongelman. Sodan väkivaltainen olemus on mitä jyrkimmässä ristiriidassa kaikkien kristillisten ihanteiden kanssa, ja vetoaminen Jeesukseen sodan puolustukseksi olisi täysin luvatonta Raamatun vääristelyä. Hänhän on se, joka on sanonut: ´Rakastakaa vihollisianne`, Mt 5:44. Hän sanoi myös: ´Älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin`, 5:39. On helppo nähdä, että tämä puhuu jostakin aivan muusta kuin sodasta.
Mutta näitä Jeesuksen sanoja ei sovi yleistää. Jo kun on kysymys yksityisestä henkilöstä, sanoilla on rajoituksensa. Tämän osoittaa selvästi Jeesuksen oma esimerkki. Kun Häntä lyötiin, Hän kysyi: ´miksi minua lyöt?`, Jh 18:23. - Täysin väärin ymmärretään Jeesuksen sanat, jos ne tulkitaan siten, että yhteiskunta olisi velvollinen rauhassa ja vastarintaa tekemättä katselemaan heikon ja puolustuskyvyttömän maahan polkemista. Kristillisen kärsivällisyyden vaatimus ei varmastikaan merkitse suositusta asettua väkivallantekijän puolelle, sillä Raamatun perustaviin vaatimuksiin kuuluu lähimmäistemme elämän suojeleminen. Mutta esivallan veltto ´miekankäyttö` on omiaan lisäämään rikollisuutta.
Kuitenkin kysymys sotapalveluksesta nimenomaan yleisen asevelvollisuuden muodossa on monille kristityille mitä vaikein ongelma, joka usein jää ratkaisemattomaksi. Jo alkukirkon ajoilta saakka on esiintynyt eri mielipiteitä. Jeesus itse ei ole suoranaisesti lausunut asiasta mitään, ja kun UT kokonaisenaan ei oikeastaan käsittele asiaa, on varmaan mahdotonta kenenkään sanoa tästä asiasta lopullista, ratkaisevaa sanaa. Ratkaisu jää siis yksityisen omantunnon asiaksi Jumalan kasvojen edessä.
d)Kristillisen pasifismin - jos sellaista nimitystä voi käyttää - täytyy olla henkilökohtaista. Että esivallalla on oikeus - ettemme sanoisi velvollisuus - käyttää miekkaa, käy selvästi ilmi UT:sta, Rm 13:4, vrt. 1 Ms 9:6. Jos nyt joku kuitenkin uskonnollisen vakaumuksen vuoksi pyytää vapautusta esivallan palvelijana olemisesta, kun on kysymyksessä aseellinen sotapalvelus, niin se on pyyntö, joka tulee ottaa huomioon. Mutta pitemmälle ei voi kukaan kristitty mennä. Hänellä ei ole oikeutta tuomita toisia heidän näkökantojensa vuoksi tai väittää, että kaikki aseellinen puolustus olisi syntiä. Mitään sellaista UT ei sano, ja siksi se olisi menemistä, ´yli sen, mikä on kirjoitettu`, vrt. 1 Kr 4:6.
Kristillisen pasifismin täytyy olla olemukseltaan erilaista kuin puhtaasti humanistinen pasifismi toisestakin syystä: Se ei voi rakentaa sen harhakuvitelman varaan, että ihminen olisi olemukseltaan hyvä ja että sodat sen vuoksi voitaisiin poistaa ihmisponnistuksin. Kristillisellä rauhantyöllä on sijansa, samoin kuin kristillisellä laupeuden harjoittamisella, Gal 2:10, ja taistelulla sairautta vastaan, Jk 5:14 ss. Kristitty on kutsuttu olemaan rauhantekijä, Mt 5:9, mutta tietää, että rauha sanan täydessä merkityksessä kuuluu uuteen aikakauteen - kun Rauhanruhtinas tulee."
Toivottavasti tämä kirkasti niiden ajatuksia, joilla on epävarmuutta sodan ja asepalveluksen suhteen. Haluaisin mielelläni kuulla eri mielipiteitä kyseisestä asiasta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aikanaan armeijassa pohdin kyseistä asiaa monelta kantilta ja kysyin sotilaspapiltakin hänen mooraalistaan. Tyhjentävää vastausta en saanut, mikä kertoi minulle hänenkin jollakin tavalla taistelevan itsensä kanssa. Omalta osaltani katsoin kuitenkin palvelevani isänmaatani ja uskoani parhaiten käymällä reservinupseerikoulun ja saamalla siten esimiesaseman. Tiedän omien miesteni toimivan paikassa kuin paikassa kansainvälisten sodan oikeussäädösten mukaisesti ja minä heidän esimiehenään tulen siitä pitämään kiinni. Tämä määrittelee minulle osin sen kuinka näissä tilanteissa sotilaan tulee toimia ja uskon, että näin omatuntoni pysyy puhtaana. Vain esimiehenä voit vaikuttaa, että myös muut pysyvät tekoineen siinä mikä on oikeutettu.
Käskythän ne tietysti tulevat minullekin, mutta kukaan ei voi käskeä minua tai miehiäni rikokseen ja uskonkin pystyväni oman vakaumukseni kautta vastustamaan vääriä käskyjä paremmin kuin moni rivimies. Esimiehen puhdas ja oikeamielinen usko on varmasti koko joukon vahvuus siellä poterossa, johon tositilanteessa turvaa myös vakaumuksellinen ateistikin. Olkoon sota kuinka kauheaa tahansa, silti siellä vasta oikea hyvyys punnitaan.
Kriisitilanteessa olisin valmis palvelemaan esivaltaa ensimmäisten joukossa ja tässä tehtävässä kristillinen vakaumukseni ohjaa mitkä käskyt on oikeutettuja ja mitkä lähtevät pahuudesta. T: res lnt
Tuli mieleen, että minkälainen tuomio seuraa, jos esim. kersantti ei tottele ylhäältä tulevia käskyjä(mikäli hän pitää niiden oikeutusta kyseenalaisena)?
Sotilaskoulutuksen aikana opetetiin, että käskyt jotka rikkovat lakia ovat sellaisia ettei niitä tarvitse noudattaa. Esimiehet ne ovat kersantilla ja myös luuntnantillakin, jotka pohtivat mahdollisia rangaistuksia. Tuomiovalta ei ole suoranaisella esimiehellä, vaan sitä varten on olemassa erillinen organisaatio. Lähtökonta on se, että jos Suomi ei noudata sodan oikeuslainsäädäntöä ei sitä noudata kukaan. Olkaamme tässäkin tai varsinkin tässä mallioppilaita.
Kansainväliset sopimukset koskien sotaa ovat kaikenkaikkiaan kohtuulisen hyvät. Niitä kirjaimellisesti noudattamalla on mahdollista selvitä näistäkin tilanteista suhteelisen hyvällä omallatunnolla. Edelliseen kommenttiini viitaten näihin nojaamalla olen pystynyt saavuttamaan jonkilaisen mielenrauhan isänmaalisuuden ja uskon yhteen liittämisestä. Toimisiko se käytännössä, en tiedä ja toivon koko sydämmestäni, että en sitä joutuisi koskaan selvittämään.
tuolla herätysliikkeiden palstalla ja otsikolla jehovat on perseestä on käyty aikamoista kinastelua juuri siitä, että miksi jehovat ei käy armeijaa ja millä he perustelevat sen. vastaavasti he kysyvät, että miten ev.lut laiset perustelevat että se olisi jumalan edessä hyväksyttävää. ehkä tämä teksti sopisi hyvin sinne perusteluksi ja samalla monet monet saisivat lisää tietoa asiasta. jos vaan kehtaat, niin käy ihimeessä laittamassa