Monille, joille asepalvelus on ajankohtainen, saattaa syntyä erilaisia ajatuksia sodasta yleensä.
Onko oikein puolustaa kotimaataan edes silloin, jos ainoastaan puolustaudutaan vilpittömästi häikäilemättömältä viholliselta? Raamatun viides käsky sanoo: "Älä tapa!" Onko tämä käsky ehdoton?
Nyt aion perusteellisesti käsitellä tätä aihetta. Mitä Raamattu todella sanoo sodasta? Pyydän lukijalta kärsivällisyyttä, olitpa sitten pasifisti, maanpuolustusta kannattava tai kuka tahansa. Pyrin valaisemaan asiaa kaikin puolin. Olen hyvin kiitollinen, jos luet tämän loppuun asti.
Seuraava teksti on lainaus teoksesta Iso Raamatun tietosanakirja 3(Kuopio, 1975):
"a)Todellisuustajuisesti UT edellyttää, että esivalta tarvitsee voimakeinoja voidakseen suorittaa tehtävänsä, Rm 13:4. Tästä seuraa se, etteivät esivallan palvelijat, sen enempää sotilaat kuin siviilitkään, asemansa perusteella menetä mahdollisuutta pelastua.
UT:ssa on myös esimerkkejä jumalaapelkäävistä sotilashenkilöistä. Eräs roomalainen upseeri saa todistuksen Jeesukselta, ettei Hän kenelläkään Israelissa ole tavannut niin suurta uskoa kuin tällä muukalaisella, ja on selvää, että hän on oleva yksi niistä, jotka saavat aterioida taivasten valtakunnassa, Mt 8:5-13. Sadanpäämies Kornelius, ensimmäisiä pakanuudesta kääntyneitä ja kastettuja, oli myös roomalainen upseeri, ja hänestä sanotaan, että hän oli ´hurskas ja Jumalaa pelkääväinen, niinkuin koko hänen perhekuntansakin`, Ap 10:1 ss. Alaistensa joukossa Korneliuksella oli ´hurskas sotamies`, 10:7.
b)Erikoisen merkittävää on, ettei UT missään kohtaa anna selvää tietoa siitä, että aktiivi sotapalvelus olisi ristiriidassa kristillisen uskon kanssa. Voidaan kyllä sanoa, ettei UT ylipäätäänsä käsittele tätä asiaa. Siinä tapauksessa tuo vaikeneminen on itse puhuva. Tietysti on oltava varovainen tehtäessä johtopäätöksiä tästä vaikenemisesta, mikä on sitäkin merkillisempää, kun ajattelemme, että sekä Johannen Kastaja että Jeesus itse samoin kuin myöhemmin apostoli Pietari joutuivat tämän ongelman eteen.
Johannes Kastajan luo tuli sotilaita, jotka kysyivät: ´Mitäs meidän pitää tekemän?` Sanallakaan Johannes ei viittaa siihen, että heidän tulisi jättää ammattinsa, vaan varoittaa heitä kiskomasta ja kiristämästä ja kehottaa tyytymään palkkaansa, Lk 3:14.
Ei myöskään Jeesus puutu asiaan keskustellessaan Kapernaumissa roomalaisen sadanpäämiehen kanssa, Mt 8:5 ss. Muutenhan Hän kohdistaa mitä kiivaimmat hyökkäykset kirjanoppineitten ja fariseusten teeskentelyä vastaan. Mt 23:1 ss., vrt. 5:20. Avionrikkojanaiselle Hän sanoi: ´mene, äläkä tästedes syntiä tee`, Jh 8:11. Mutta sadanpäämiestä Hän ei kehota luopumaan sotilaan ammatista.
Pietari ei ainoallakaan sanalla viittaa Korneliuksen talossa pitämässään puheessa siihen, että tuolla roomalaisella upseerilla olisi ammatti, joka hänen nyt täytyisi jättää tullakseen kristityksi. Kaikki näyttää viittaavan siihen, että Kornelius oli edelleen sadanpäämiehenä kasteen jälkeenkin, Ap 10,11.
c)Toiselta puolen on selvää, että sota muodostaa uskovalle suunnattoman vaikean ongelman. Sodan väkivaltainen olemus on mitä jyrkimmässä ristiriidassa kaikkien kristillisten ihanteiden kanssa, ja vetoaminen Jeesukseen sodan puolustukseksi olisi täysin luvatonta Raamatun vääristelyä. Hänhän on se, joka on sanonut: ´Rakastakaa vihollisianne`, Mt 5:44. Hän sanoi myös: ´Älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin`, 5:39. On helppo nähdä, että tämä puhuu jostakin aivan muusta kuin sodasta.
Mutta näitä Jeesuksen sanoja ei sovi yleistää. Jo kun on kysymys yksityisestä henkilöstä, sanoilla on rajoituksensa. Tämän osoittaa selvästi Jeesuksen oma esimerkki. Kun Häntä lyötiin, Hän kysyi: ´miksi minua lyöt?`, Jh 18:23. - Täysin väärin ymmärretään Jeesuksen sanat, jos ne tulkitaan siten, että yhteiskunta olisi velvollinen rauhassa ja vastarintaa tekemättä katselemaan heikon ja puolustuskyvyttömän maahan polkemista. Kristillisen kärsivällisyyden vaatimus ei varmastikaan merkitse suositusta asettua väkivallantekijän puolelle, sillä Raamatun perustaviin vaatimuksiin kuuluu lähimmäistemme elämän suojeleminen. Mutta esivallan veltto ´miekankäyttö` on omiaan lisäämään rikollisuutta.
Kuitenkin kysymys sotapalveluksesta nimenomaan yleisen asevelvollisuuden muodossa on monille kristityille mitä vaikein ongelma, joka usein jää ratkaisemattomaksi. Jo alkukirkon ajoilta saakka on esiintynyt eri mielipiteitä. Jeesus itse ei ole suoranaisesti lausunut asiasta mitään, ja kun UT kokonaisenaan ei oikeastaan käsittele asiaa, on varmaan mahdotonta kenenkään sanoa tästä asiasta lopullista, ratkaisevaa sanaa. Ratkaisu jää siis yksityisen omantunnon asiaksi Jumalan kasvojen edessä.
d)Kristillisen pasifismin - jos sellaista nimitystä voi käyttää - täytyy olla henkilökohtaista. Että esivallalla on oikeus - ettemme sanoisi velvollisuus - käyttää miekkaa, käy selvästi ilmi UT:sta, Rm 13:4, vrt. 1 Ms 9:6. Jos nyt joku kuitenkin uskonnollisen vakaumuksen vuoksi pyytää vapautusta esivallan palvelijana olemisesta, kun on kysymyksessä aseellinen sotapalvelus, niin se on pyyntö, joka tulee ottaa huomioon. Mutta pitemmälle ei voi kukaan kristitty mennä. Hänellä ei ole oikeutta tuomita toisia heidän näkökantojensa vuoksi tai väittää, että kaikki aseellinen puolustus olisi syntiä. Mitään sellaista UT ei sano, ja siksi se olisi menemistä, ´yli sen, mikä on kirjoitettu`, vrt. 1 Kr 4:6.
Kristillisen pasifismin täytyy olla olemukseltaan erilaista kuin puhtaasti humanistinen pasifismi toisestakin syystä: Se ei voi rakentaa sen harhakuvitelman varaan, että ihminen olisi olemukseltaan hyvä ja että sodat sen vuoksi voitaisiin poistaa ihmisponnistuksin. Kristillisellä rauhantyöllä on sijansa, samoin kuin kristillisellä laupeuden harjoittamisella, Gal 2:10, ja taistelulla sairautta vastaan, Jk 5:14 ss. Kristitty on kutsuttu olemaan rauhantekijä, Mt 5:9, mutta tietää, että rauha sanan täydessä merkityksessä kuuluu uuteen aikakauteen - kun Rauhanruhtinas tulee."
Toivottavasti tämä kirkasti niiden ajatuksia, joilla on epävarmuutta sodan ja asepalveluksen suhteen. Haluaisin mielelläni kuulla eri mielipiteitä kyseisestä asiasta.
Onko oikein puolustaa kotimaataan edes silloin, jos ainoastaan puolustaudutaan vilpittömästi häikäilemättömältä viholliselta? Raamatun viides käsky sanoo: "Älä tapa!" Onko tämä käsky ehdoton?
Nyt aion perusteellisesti käsitellä tätä aihetta. Mitä Raamattu todella sanoo sodasta? Pyydän lukijalta kärsivällisyyttä, olitpa sitten pasifisti, maanpuolustusta kannattava tai kuka tahansa. Pyrin valaisemaan asiaa kaikin puolin. Olen hyvin kiitollinen, jos luet tämän loppuun asti.
Seuraava teksti on lainaus teoksesta Iso Raamatun tietosanakirja 3(Kuopio, 1975):
"a)Todellisuustajuisesti UT edellyttää, että esivalta tarvitsee voimakeinoja voidakseen suorittaa tehtävänsä, Rm 13:4. Tästä seuraa se, etteivät esivallan palvelijat, sen enempää sotilaat kuin siviilitkään, asemansa perusteella menetä mahdollisuutta pelastua.
UT:ssa on myös esimerkkejä jumalaapelkäävistä sotilashenkilöistä. Eräs roomalainen upseeri saa todistuksen Jeesukselta, ettei Hän kenelläkään Israelissa ole tavannut niin suurta uskoa kuin tällä muukalaisella, ja on selvää, että hän on oleva yksi niistä, jotka saavat aterioida taivasten valtakunnassa, Mt 8:5-13. Sadanpäämies Kornelius, ensimmäisiä pakanuudesta kääntyneitä ja kastettuja, oli myös roomalainen upseeri, ja hänestä sanotaan, että hän oli ´hurskas ja Jumalaa pelkääväinen, niinkuin koko hänen perhekuntansakin`, Ap 10:1 ss. Alaistensa joukossa Korneliuksella oli ´hurskas sotamies`, 10:7.
b)Erikoisen merkittävää on, ettei UT missään kohtaa anna selvää tietoa siitä, että aktiivi sotapalvelus olisi ristiriidassa kristillisen uskon kanssa. Voidaan kyllä sanoa, ettei UT ylipäätäänsä käsittele tätä asiaa. Siinä tapauksessa tuo vaikeneminen on itse puhuva. Tietysti on oltava varovainen tehtäessä johtopäätöksiä tästä vaikenemisesta, mikä on sitäkin merkillisempää, kun ajattelemme, että sekä Johannen Kastaja että Jeesus itse samoin kuin myöhemmin apostoli Pietari joutuivat tämän ongelman eteen.
Johannes Kastajan luo tuli sotilaita, jotka kysyivät: ´Mitäs meidän pitää tekemän?` Sanallakaan Johannes ei viittaa siihen, että heidän tulisi jättää ammattinsa, vaan varoittaa heitä kiskomasta ja kiristämästä ja kehottaa tyytymään palkkaansa, Lk 3:14.
Ei myöskään Jeesus puutu asiaan keskustellessaan Kapernaumissa roomalaisen sadanpäämiehen kanssa, Mt 8:5 ss. Muutenhan Hän kohdistaa mitä kiivaimmat hyökkäykset kirjanoppineitten ja fariseusten teeskentelyä vastaan. Mt 23:1 ss., vrt. 5:20. Avionrikkojanaiselle Hän sanoi: ´mene, äläkä tästedes syntiä tee`, Jh 8:11. Mutta sadanpäämiestä Hän ei kehota luopumaan sotilaan ammatista.
Pietari ei ainoallakaan sanalla viittaa Korneliuksen talossa pitämässään puheessa siihen, että tuolla roomalaisella upseerilla olisi ammatti, joka hänen nyt täytyisi jättää tullakseen kristityksi. Kaikki näyttää viittaavan siihen, että Kornelius oli edelleen sadanpäämiehenä kasteen jälkeenkin, Ap 10,11.
c)Toiselta puolen on selvää, että sota muodostaa uskovalle suunnattoman vaikean ongelman. Sodan väkivaltainen olemus on mitä jyrkimmässä ristiriidassa kaikkien kristillisten ihanteiden kanssa, ja vetoaminen Jeesukseen sodan puolustukseksi olisi täysin luvatonta Raamatun vääristelyä. Hänhän on se, joka on sanonut: ´Rakastakaa vihollisianne`, Mt 5:44. Hän sanoi myös: ´Älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin`, 5:39. On helppo nähdä, että tämä puhuu jostakin aivan muusta kuin sodasta.
Mutta näitä Jeesuksen sanoja ei sovi yleistää. Jo kun on kysymys yksityisestä henkilöstä, sanoilla on rajoituksensa. Tämän osoittaa selvästi Jeesuksen oma esimerkki. Kun Häntä lyötiin, Hän kysyi: ´miksi minua lyöt?`, Jh 18:23. - Täysin väärin ymmärretään Jeesuksen sanat, jos ne tulkitaan siten, että yhteiskunta olisi velvollinen rauhassa ja vastarintaa tekemättä katselemaan heikon ja puolustuskyvyttömän maahan polkemista. Kristillisen kärsivällisyyden vaatimus ei varmastikaan merkitse suositusta asettua väkivallantekijän puolelle, sillä Raamatun perustaviin vaatimuksiin kuuluu lähimmäistemme elämän suojeleminen. Mutta esivallan veltto ´miekankäyttö` on omiaan lisäämään rikollisuutta.
Kuitenkin kysymys sotapalveluksesta nimenomaan yleisen asevelvollisuuden muodossa on monille kristityille mitä vaikein ongelma, joka usein jää ratkaisemattomaksi. Jo alkukirkon ajoilta saakka on esiintynyt eri mielipiteitä. Jeesus itse ei ole suoranaisesti lausunut asiasta mitään, ja kun UT kokonaisenaan ei oikeastaan käsittele asiaa, on varmaan mahdotonta kenenkään sanoa tästä asiasta lopullista, ratkaisevaa sanaa. Ratkaisu jää siis yksityisen omantunnon asiaksi Jumalan kasvojen edessä.
d)Kristillisen pasifismin - jos sellaista nimitystä voi käyttää - täytyy olla henkilökohtaista. Että esivallalla on oikeus - ettemme sanoisi velvollisuus - käyttää miekkaa, käy selvästi ilmi UT:sta, Rm 13:4, vrt. 1 Ms 9:6. Jos nyt joku kuitenkin uskonnollisen vakaumuksen vuoksi pyytää vapautusta esivallan palvelijana olemisesta, kun on kysymyksessä aseellinen sotapalvelus, niin se on pyyntö, joka tulee ottaa huomioon. Mutta pitemmälle ei voi kukaan kristitty mennä. Hänellä ei ole oikeutta tuomita toisia heidän näkökantojensa vuoksi tai väittää, että kaikki aseellinen puolustus olisi syntiä. Mitään sellaista UT ei sano, ja siksi se olisi menemistä, ´yli sen, mikä on kirjoitettu`, vrt. 1 Kr 4:6.
Kristillisen pasifismin täytyy olla olemukseltaan erilaista kuin puhtaasti humanistinen pasifismi toisestakin syystä: Se ei voi rakentaa sen harhakuvitelman varaan, että ihminen olisi olemukseltaan hyvä ja että sodat sen vuoksi voitaisiin poistaa ihmisponnistuksin. Kristillisellä rauhantyöllä on sijansa, samoin kuin kristillisellä laupeuden harjoittamisella, Gal 2:10, ja taistelulla sairautta vastaan, Jk 5:14 ss. Kristitty on kutsuttu olemaan rauhantekijä, Mt 5:9, mutta tietää, että rauha sanan täydessä merkityksessä kuuluu uuteen aikakauteen - kun Rauhanruhtinas tulee."
Toivottavasti tämä kirkasti niiden ajatuksia, joilla on epävarmuutta sodan ja asepalveluksen suhteen. Haluaisin mielelläni kuulla eri mielipiteitä kyseisestä asiasta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
http://www.Jeesus-on-Herra.com
sivuilta löytynyt kirjoitus:
TERRORISMI
Muhammedin perustama muslimiuskonto on tuonut mittaamattomia kärsimyksiä sadoille miljoonille ihmisille.
Ko. uskonto lupaa paratiisipaikan terroristeilleen, jotka tappavat ”vääräuskoisia”. Islamilaisuus on paljolti yhtä kuin terrorismi. Tunnettu tosiasia on, että islam on synnyttänyt maailman suurimmat kauhut ja terroriteot. Tuo väkivaltauskonto on pahin este maailman rauhalle. Se on syypää tämän hetken miljoonien ihmisten hätään mm. palestiinalaisalueilla.
Järjestyneen yhteiskunnan on taisteltava väkivaltauskontoja vastaan. Se on oikean suuntaista taistelua terrorismia vastaan. Kristittyinä rukoilemme esivallalle Jumalan johdatusta tehtäväänsä. Rukoilemme, että islamin henkivalta ajetaan alas ja muslimit voivat tulla tuntemaan todellisen Jumalan. ”Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika” ( Joh. 2. kirje /9 ). Jos joku ei ole ottanut vastaan Jeesusta Kristusta elämänsä Herraksi ja omaksi henkilökohtaiseksi Vapahtajakseen, hänellä ei ole Jumalaa. Ilman Jeesusta ja Pyhää Henkeä ihmisillä on vain oman mielikuvituksensa tuottamia pikkujumalia ja valhetta täynnä olevia uskontoja.
Ei ketään vastaan, vaan kaikkien ihmisten puolesta
Uskoon tulleina ihmisinä emme taistele ihmisiä vastaan, vaan ihmisiin vaikuttavia ”pahuuden henkiolentoja vastaan”
(Efes. 6:12). Rakastamme kaikkia ihmisiä niin paljon, että kerromme heille syntien Sovittajasta, Jeesuksesta, joka on ainoa tie Jumalan yhteyteen (Joh. 14:6). Tarkoituksemme on tehdä kaikista ihmisistä Jeesuksen opetuslapsia, rauhan ihmisiä, jotka rakastavat Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään niin kuin itseään (Mk. 16:15-17). Rauhanomainen evankelioiminen on kristityn tapa taistella (Efes. 6:10-18). Tarkoitan kristityllä sellaista ihmistä, joka on tullut uskoon eli antanut elämänsä Jeesukselle, tehnyt parannuksen synneistään, ottanut kasteen Herran Jeesuksen Kristuksen Nimeen ja saanut Pyhän Hengen (Apt.2:37-42).
Kristityn taistelustrategiana on seuraava aforismi: ”Miten voitan viholliseni? - Tekemällä heistä Jeesuksen ystäviä.”
Kaikki ihmiskunnalle vaarallisiksi luokiteltavat väkivaltauskonnot on YK:n toimesta kiellettävä. Muslimiuskonto on väkivallan hyväksyvä ja siihen kehottava hyvien tapojen vastainen uskonto. Sellaista on vastustettava lain ja oikeuden voimalla. Sen eksytetyt jäsenet pitää auttaa siitä irti. Islaminuskoisten sota ihmiskuntaa vastaan pitää saada loppumaan. Saddam Hussein pitää tuomita kansainvälisessä oikeudessa elinikäiseen vankeuteen rikoksista ihmiskuntaa vastaan. Samoin Muammad Kaddaf, Jasser Arafat jne.. Kaikenlaiset valtiouskonnot ja kansankirkot pitää kieltää, niin kristilliset kuin muhamettilaisetkin. Maanpuolustus kuuluu valtioille, ei uskonnoille. Tämä on erittäin huomionarvoinen seikka.
Kristittynä olen evankelioinut muslimeita Raamatun opetuksen mukaisesti. Heissä oleva murhan henki on paljastunut. He tahtoisivat tappaa kristityt sen vuoksi, että sanomme heille totuuden: ”Muhammed on kuollut. Jeesus elää! Jeesus ja Hänen ristinsä veren ansio on ainoa mahdollisuutesi päästä Taivaaseen. Uskonto ei voi sinua pelastaa…” (Joh. 14:6). Joitakin muslimeita on Suomessa tullut uskoon. He ovat antaneet elämänsä Jeesukselle. Jumalalle kiitos heistä! Muslimien uskoon tuleminen osoittaa, että väkivaltauskonnosta voi luopua.
Itse asiassa lähes kaikki maailman suuret uskonnot ovat väkivallan pesiä, täynnä murhaa ja kieroutta. Sotien ja kauhujen taakse kätkeytyy usein joku fanaattinen, uskonnollinen aate. Kristinusko alkuperäisessä muodossaan ei hyväksy asiansa puolustamista ”lihan käsivarrella”. Uskossa Jeesukseen oleva ihminen ei ole väkivaltainen. ”Kristinuskonto” (kirkot) on toinen asia. Mikäli joku ihminen toimii väkivaltaisesti on se merkki siitä, ettei hän ole elävässä (oikeassa) kristinuskossa. ”Hedelmistä puu tunnetaan” (Matt.7:15-20). ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi, kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi.” Tämä on Jeesuksen opettama ensimmäinen käsky. Sitä seuraava (siitä versova) on tämä: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (Markus 12:29-31). ”Rakkaus ei tee lähimmäiselleen mitään pahaa” (Room. 13:10). Väkivalta kaikissa muodoissaan on Jumalalle vastenmielistä syntiä.
Miten alhaista riivaajamieltä kuvastaakaan muslimien iloitseminen tuhansien ihmisten kuolemasta. Esim. uutisissa 11.09. 2001 näytetyt amerikkalaisten kuolemasta iloitsevat palestiinalaiset. ”Jumala on suuri!” he huusivat. Heidän jumalansa on suuri väkivaltajumala. Israelia vastaan tehdyt itsemurhaiskut ovat yksinomaan muhamettilaisten uskonkiihkoilijoiden työtä. Kriisit Intiassa, Israelissa, Afganistanissa, Irakissa, Filippiineillä jne. ovat yksinomaan muslimiuskonnon syytä.
Mihin muslimiuskonto tulee sinne tulee väkivaltakin.
Huhtikuussa 2002 muslimit lietsoivat mielenosoituksellaan Turussa uhmakkaasti sotaa Israelia vastaan.
Myös Ekumeeninen liike ja Kirkkojen maailmanneuvosto ovat väkivaltauskonnoista koostuvia järjestöjä. Ne ovat kaukana Raamatun opettamasta ”elävästä uskosta”. Raamatun uskoa ei pidäkään luokitella uskonnoksi.
Suomen evankelisluterilainen kirkko on Ekumeenisen liikkeen eräs väkivaltaisimpia jäseniä ( huomaa mm. sen sotilaspapit, aseiden siunaamiset jne.). Jokaisen rauhaa rakastavan ihmisen tulee erota Suomen harhaoppisesta väkivaltakirkosta. Sen voi tehdä Väestörekisterikeskuksessa tai kirkkoherranvirastossa.
Kaikki sodat ja väkivallanteot johtuvat ihmisistä, jotka eivät ole antaneet elämäänsä Jeesukselle Kristukselle ja tehneet parannusta synneistään. Tänään asia on korjattavissa.
http://[email protected]
Weijo Lindroosin kirjoitus sai minut hämmästymään, sillä sain ensin se kuvan, että hän on kristitty, mutta väittää kuitenkin sellaista, mitä ei Raamatussa osoiteta toteen. Hän sanoi:
"Väkivalta kaikissa muodoissaan on Jumalalle
vastenmielistä syntiä."
Hän menee liian pitkälle, sillä mitään tällaista UT ei sano. Hän menee ´yli sen, mikä on kirjoitettu`. Kunnioitan toki hänen käsitystään asiasta, mutta hän ei kristittynä voi väittää, että kaikki aseellinen itsepuolustus olisi syntiä, koska mitään sellaista ei Raamattu sano. Asia on siis hänen henkilökohtainen asiansa.