Elin hetken, pienen hetken elämästäni, maailman onnellisimpana miehenä. Tapasin hänet sattumalta ja kaikki oli kuin unta, todella kaunista unta. Pystyimme puhumaan toisillemme asioista kuin asioista ja ajatuksemme kulkivat samalla aaltopituudella. Juttelimme, halasimme, suutelimme ja rakastelimme niin tulisesti että meinasi välillä järki lähteä. Olimme kuin luodut toisillemme. Molemmat osoittivat juuri sitä rakkautta toisiaan kohtaan mitä ihmiset kaipaavat. Mutta sitten se uni loppui! Tiemme erosivat enkä anna itselleni sitä ikinä anteeksi, sillä olisin voinut elää rakastamani ihmisen kanssa lopunelämäni. Tuon mustan hetken elämästäni jos saisin elää uudestaan niin tekisin kaiken toisin mitä silloin tein. Miten ihmeessä saatoin olla niin tyhmä! Särjin tuon maailman suloisimman ihmisen sydämmen aivan omaa hölmöyttäni ja tuskin voin sitä koskaan korjata. Pitäkää ihmiset toisistanne hyvää huolta ja rakastakaa toisianne niin kuin se olisi teidän viimeinen päivänne. Se nimittäin saattaa olla!
Tulenpalava
Rakkaus!
4900
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
jo mennä sorvin ääreen,niin olisi muuta ajateltavaa.
sullahan alkaa olla sekaisin jo miehet ja naiset,olet niitä molempia täällä,sen kyllä huomaa.
onneks no problem,joup.
oli aivan pakko vastata tähän viestiin, kolahti vain aika lailla. liikutuin kirjoituksestasi niin paljon, että sait mut kyyneliin.
tunsin samoin erään miehen kanssa ja tekisin mitä vain jos saisin hänet elämääni takaisin.
en minä edes koskaan ole voinut kuvitellakaan että jotain näin ihanaa ja kaunista voi ihminen kokea.
se taisi olla sitä niin paljon puhuttua rakkautta ensi silmäyksellä välillämme ja sielunkumppanuutta..
et sinä vielä ole mua menettänyt, saisit takaisin vaikka heti jos niin tahtoisit..
kaipaan sua hirveesti kultaseni..
ehkäpä jotkut asiat pitää vain oppia kantapään kautta ennen kuin ihminen havahtuu ja ymmärtää..
se toisen sydän ei särkynyt, mutta on tullut mietittyä että ehkä "eron" syy oli omassa yhtäkkisen "oudossa" käyttäytymisessä. Kuin piru olisi noussut sisimmästä, ja menin tekstaamaan ensirakkaudelleni ihan jotain sontaa. Perimmäisenä ajatuksena se, että muahan ei kukaan ohjaile, että minä olen se ketä kaivataan.
No, näinpä ei käynyt et se olis mua kaivannu kovinkaan paljoa. Minä sen sijaan menin ihan paniikkiin et mitä tuli tehtyä ja pilattua koko orastava suhde...
Sitä tuli sitten muutama vuosi kaivattua enemmän tai vähemmän näkyvästi. Mutta niinpä se elämä opettaa, että ei täällä ketään ole tarkoitettu toisen kanssa elämään. Yksin pärjää aivan yhtä hyvin. Ihastumiset on sallittuja ja tuo vaihtelevuutta elämänsisältöön, mutta kaveruus ja ystävyys sekä muutamat muut fyysiset seikat, kuten terveyden ylläpito ja hyvät asumisolosuhteet ym. ovat elämää ylläpitäviä asioita.
Turha luulla, että ihanakaan rakastuminen ja suhde säästäisi henkilöt elämän vastoinkäymisiltä ja suurilta ponnistuksilta.
ei muuta sanottavaa..kuin Mikko Siltalan - jos huomista ei ois..siinä on kaikki.