Olemme lähihoitajaopiskelijoita, teemme tutkimusta vanhusten yksinäisyydestä,etenkin laitoshoidossa.Kerro kokemuksistasi:Miksi vanhukset ovat yksinäisiä? Kuka heitä käy katsomassa? Miksi vanhukset unohdetaan laitokseen?
Vanhusten yksinäisyys
16
1459
Vastaukset
- Entinen työntekijä
Vanhuksia hävetään, he ovat rasittavia. He ovat työläitä ja dementoituessaan he ovat nolottavia. He tuhlaavat yhteiskunnan rahaa.
HArvalla ihmisellä on aikaa istua vanhuksen luonaa, koska heidän kanssaan ei mikään käy nopeasti.
Vanhukset saatetaan hylätä täysin. On myös joitakin omaisia, jotka pitävät huolta.
Monet omaiset säännöstelevät vanhuksen rahoja, ei saa ostaa mitään, ei edes makeisia. Tiliejä tutkitaan. Näin tekevät fiksutkin ihmiset. Jokainen ylimääräinen pulla lasketaan. Kenelle se on mennyt?Perintöä kertyykin kivasti kun vanhus on muutaman vuoden käyttämättä itselleen jäävää osuutta.
Vanhuksia on yksinäisinä myös kodeissa. - smke
Yksinäisiä vanhuksia laitoshoidossa olevista ovat lähinnä ne joiden omaiset ovat rakentaneet elämänsä jollekin toiselle paikkakunnalle, kauaksikin. Vanhemmat ovat jääneet kotipaikalleen ja kun vanhuus ja sairaudet ovat saattaneet laitoskuntoon on kotitalo/-asunto joko myyty tai se on käyttökelvoton. Näin kaukana asuvilla omaisilla ei ole oikein "tukikohtaa" jonne majoittua käynneillään. Ja pitkästä matkasta päiväseltään käyminen on melkoinen rasite ja näin käynnit harvenevat. Myös nykyajan hektinen työ sitoo omaisia ja pitkiä vapaa-aikoja tarvitaan palautumiseen työstä ja ajomatkat ovat rasite nykyisilläkin kulkuneuvoilla.
Ystävät saattavat jo kuolleen tai ovat itse yhtä vanhoja ja sairaita. On myös ihmisiä jotka eivät terveytensä vuosina ole kovin sosiaalisia olleetkaan joten heidän yksinäisyytensä vain korostuu vanhuudessa.
On perheettömiä/lapsettomia vanhuksia, heillä kenties voi vielä käydä joku sisarus tai heidän lapsiaan mutta sitten on niitä jotka ovat olleet perheensä ainoita lapsia joten heillä ei ole niitäkään.
Ihmisissä on paljon myös heitä jotka eivät kestä laitoksen/sairaalan hajuja/ilmapiiriä tms ja eivät käy senkään vuoksi.
Perheissä on myös voinut olla erinäisiä konflikteja elämän varrella joista johtuen välit ovat viilenneet/katkenneet, kuinka niitä nyt sitten enää paikkaisi, Katkeruus ja viha voivat olla olla yhä voimakkaina tunteina eikä siinä auta syyllistäminen lainkaan.
Ystäväpalvelu soveltuu osin sellaisille vanhuksille laitoksiinkin jotka vielä kykenevät kommunikoimaan sanoin tai elein. Mutta kuka sanoo että täysin vuoteeseen jäykistynyt, syvästi dementoitunut "yksinäinen" vanhus kärsii yksinäisyydestään. Millä sitä mitattaisiin tai todennettaisiin? Hän voi tuntua meistä yksinäiseltä koska hänen luonaan ei koskaan käy kukaan mutta.... tuntisiko hän omaisiaan, muistaisiko, nauttisiko seurasta. Vai katsoisiko hän vain samalla lailla kuin hoitajiakin kuin tahtoen sanoa, antakaa olla, jättäkää rauhaan. On vanhuksia jotka makaavat mieluiten vuoteessa, silmät kiinni, ja kun lähestyt heitä he sanovat "Antakaa minun olla rauhassa, en halua mitään, antakaa olla, minä olen jo niin vanha ei minun tarvitse enää tehdä tai olla mitään, mikä on oikeuteni" Saman he sanovat omaisilleenkin.- läh
joillekin omaisille vanhusten sairaudet ovat vieraita, ja tämä esim dementiaa sairastava äiti ei enää tunnukkaan samalle ihmiselle. Tulee vaivaantuneisuuden tunnetta kun oma äiti kiroilee, sylkee, huutaa ja pissaa housuunsa. Sitten syylistetään hoitajia, kun ei muutakaan osata, vaikka kaikkein paras lääke minkä vanhukselle voisi antaa, olisi ymmärrys ja läheisyys, tutustuminen sairauden oireisiin ja hyväksyminen että sama ihminenhän se tässä.
läh kirjoitti:
joillekin omaisille vanhusten sairaudet ovat vieraita, ja tämä esim dementiaa sairastava äiti ei enää tunnukkaan samalle ihmiselle. Tulee vaivaantuneisuuden tunnetta kun oma äiti kiroilee, sylkee, huutaa ja pissaa housuunsa. Sitten syylistetään hoitajia, kun ei muutakaan osata, vaikka kaikkein paras lääke minkä vanhukselle voisi antaa, olisi ymmärrys ja läheisyys, tutustuminen sairauden oireisiin ja hyväksyminen että sama ihminenhän se tässä.
Ja ottaa jo ennakkoon huomioon sekin mahdollisuus, että itsellä on sama edessä, miettiä omalle kohdalleen sama kohtelu, hylkääminen ja laitokseen jättäminen.
Usein on niin, että nämä samat sairaudet ovat geeneissä ja periytyvät, se vain halutaan nykyisin mieluummin unohtaa, kuitenkin vuodet kuluvat nopeammin kuin uskoisikaan ja yllättäen on itsellä edessä samat valinnat tai jonkun toisen tekemät valinnat.
Kaikki voivat halutessaan vaikuttaa ja vaatia jo ennakkoon yhteiskunnan toimia, mutta jos sitä yhteisymmärrystä ja halua toimia ei ole, ei mikään tule muuttumaan.
100 filippi-tyttöä tulee suomeen auttaan vanhusten yksinäisyydessä. Heillä on tiettävästi melko hyvä englannin taito, joten ei suomen vanhuksilla enää oo mitään hätää.Ja suomessahan saa jakaa lääkkeitä, melkein kuka tahtoo, niin ei kait se niin vaarallista oo, jos ei suomea osaakaan.
JO ON AIKOIHIN ELETTY!!!!!- kukaan kysynyt
heiltä haluavatko tulla tähän paskamaahan raatamaan surkealla palkalla raskasta työtä?????????
- .....
että filippiiniläiset tekevät työtä suomalaisen hoitajan parina. Myöhemmin kun he ovat oppineet työn rutiinit he pärjäävät yksinkin.
- siis,
että lääkkeitä saa jakaa kuka vaan ja missä muka ? Täällä ainakin valvonta hurja.
- Vapaudenriisto
Vanhuksia ei koskaan pidä ymmäertää ryhmänä. Jokainen iäkäs on oma persoonansa jolla on omat tapansa ja tottumuksensa. Suomalaisten "ylihuolehtiva" tunnollisuus voi viedä terveen ja hyvinvovan vanhuksen pelkän ikänsä perusteella laitokseen. Toinen syy ovat lapset jotka "elävät omaa elämäänsä" eivätkä halua olla missään tekmisissä iäkkään äitinsä/isänsä kanssa ja toimittavat terveen hyvinvoivan vanhuksen laitokseen. Jos ihminen käy kaupassa, tekee ruokansa, keittää kahvinsa ja pyytää jokus siivousapua hänet viedään laitokseen. Terveydenhoidossa riittää vuosiluku paperissa ja terveestä hyvinvoivasta vanhuksesta jonka muistissa ei ole mitään vikaa tehdään muistisairas vaikka hän on hakeutunut terveydenhoitoon jonkun fyysisen vian vuoksi On miljoona eri syytä miksi juuri meillä "inhotaan" vanhuksia siinä määrin että heidät pitää sulkea pois näkyvistä. Yhreiskuntarakenne vinoutuu pahasti josvain sopivan ikäiset ihmiset ovat sallittuja. Ei koskaan julkisuudessa puhuta älykkäästä, omatoimisesta, itse pärjäävästä "vanhuksesta", hänhän on vielä yksilö! mutta kun vanhus sana astuu kuvaan on mielikuva heti vastenmielinen ja hoidettava vanhusten laumaan kuuluvasta "ei-ihmisestä" joka on rasite muuten hyvinvoivassa yhteskunnassa. Intiaanien viisaus sonoo että hänen kansansa on juuri niin hyvoinvoiva kuin hänen vanhuksensa, mutta siellä sana vanhus ei ollut negatiivinen. On myös vanuksia jotka siunaavat elämää siitä että saavat vihdoin olla yksin ilman "muita ihmisiä" raadettuaan koko ikänsä perheen ja lasten eteen. Sitten soi ovikello ja lauma "hoitajia" hyökkää kotiin. Ja siitä sitten kauhea ovikelon äänen pelkääminen, taasko tullaan luvatta tekemään "tupatarkastus". Miksi yksinviihtyvätä tehdään pelkän syntymävuoden perusteella "yksinäinen". Erakko ei muutu vanhetaanssa sosiaaliseksi hyörijäksi. Joten "kaikkivanhukset" eivät ole yksinäisiä vaikka ovat ykinviihtyviä.
- Jäärä-kö
Et selvästikään elä tätä päivää: nykyään ei yhtäkään tervettä, hyvinvoivaa iäkästä ihmistä viedä eikä toimiteta laitokseen "pelkän iän perusteella". Sinne eivät nimittäin pääse / mahdu edes kaikki ne, jotka eivät enää millään voisi olla yksin kotona pärjäämättömyyden takia.
Tiedätkö mitä tarkoittaa sairaudentunnottomuus? Entä onko kappalejako-niminen asia yhtään tuttu juttu? - Osa-aikaeläkeläinen
Tapasin kesällä kaupungilla aikoja sitten eläkkeelle jääneen entisen työkaverini. Hän on yli 90-vuotias ja asuu kotonaan. Köpötteli kaupungilla kepin kanssa.
Järki hällä pelasi hyvin, mutta muisti on käynyt huonoksi. Kysyi minultakin olemmeko tavanneet jossakin. - Uskomatonta
Juuu, näitä tervaskantoja löytyy. Tätini, 91-v., pesi itse saunansa vaikka hänellä käy säännöllisesti siivousfirma hoitamassa putsaushommeleita.
- lomarahatmenikok
ei kannata opiskella jos aikoo itsensä elättää palkalla
- lomarahatkimeni
tehkää tutkimus lähihoitajien työn arvostamisesta ja siihen miten valtiovalta suhtautuu
eikös se palkka ole aika tärkeä arvostus ja elämisen edellytysSe kai on vielä perustuslaissa, että valtiovallan tulee huolehtia kansalaistensa työllistymisestä ja palkalla jolla pystyy hankkimaan itselleen kohtuulisen toimeentulon.
Mutta viime aikoina on yhä räikeämmin kävelty kaikkien lakien yli, ohitettu ne jopa tasavallan presidentin siunauksella, joten ylipäätään ketä tässä maassa yleensäkään enää arvostetaan.
Lobbareita eu:a ja yk:a, jolle viimemainitulle vastíkään annettiin ylin päätös- ja toimeenpanovalta tässä ns. kompaktissa.
Työn arvostusta tässä maassa ei enää ole, jos ei täällä ole työtäkään toimeentulon takaamiseksi siitä kertovat hyvin nämä nykyisen hallinnokin toimenpiteet, aktiivimallit, joilla se on pyrkinyt kansainvälisesti nostamaan omaa häntäänsä ylempien "komentajiensa" silmissä.
Ja yksi erittäin hyvä provokaatio hallinnolla on ollut eriarvoistaminen ja eläkeläisten lokaaminen.
Tietysti sinällään ymmärrettävää, että nykyeläkeläisten maalle tekemä työ on nyt myyty viimeiseen pisaraan, ei ole enää mistä lappaa.
Eivätkä nämä nykyeläkeläiset taatusti halunneet tällaista maata rakentaa, tavoitteet olivat aivan toiset ja niihin ei kuulunut eliitille lupaa ryöstää itselleen työn tuloksia, kuten nyt röyhkeästi näillä pakkotyöllistämisillä ja olemattomilla työn korvauksilla tehdään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631473Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271311Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on691293Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151154- 1271086
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3191027Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2261022- 42949
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että278933- 72915