vasen kaista

Miksi suuri osa autoilijoista ajaa monikaistaisella tiellä vasenta kaistaa, vaikka ei ole kääntymässä/ ohittamassa.

Esimerkiksi lahdenmoottoritiellä, jossa nykyään on Porvoontiestä alkaen 3 (tai jopa 4 kaistaa)kohti kaupunkia, tungetaan surutta kohti keskikaistaa tai jopa kaistojen yli vasemmalle.

Helsingin keskustassa on monessa paikassa useampi kaistaisia katuja ja niilläkin ajellaan vasenta laitaa. (Joukkoliikenne kaistat eivät ole käytössä iltaisin/ vkl:sin.)

Käsittääkseni liikennesääntöjen mukaan autoa pitäisi aina ajaa oikeassa reunassa/ kaistalla. Onko se sääntö aivan unohtunut?
191751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Lahdentiellä kolmikaistaisuus alkaa viikin liittymästä (pohjoiseen mentäessä) ja porvoontien liittymään asti. Helsingistä tulijat junnaavat tiukasti keskikaistaa viikin risteyksen jälkeen. Vaikka oikeampikin kaista jatkuu kilometritolkulla eteenpäin.

Itse siirryn viikin jälkeen oikeimmalle kaistalle, sillä itse poistun kehä ykköselle. Ja oikea kaista on tyhjä lähes aina. Liikenne junnaa kahdella vasemmaisella kaistalla ja hitaammin, kuin itse ajan oikeimmaista kaistaa.

Onkohan helsinkiläisillä / pääkaupunkilaisilla kaistanvaihto-ongelma? Sille kaistalle mennään, mihin aiotaankin ja pois ei mennä kirveelläkään? Onko kaistanvaihto oikeasti niin pelottava asia, mielestäni ei. 15 vuotisen ajokortillisena-ajoni pohjalta voin kertoa, että lähes aina saa tilaa, kun vilkkua käyttää JO ENNEN KAISTANVAIHTOA. Ja moottoritieolosuhteissa voi myös sitä oikeaa reunimmaista poljinta painaa, että saavuttaa ohituskaistan vauhdin. Joku spedehän tähänkin sanoo, että ei vasen kaista kaahareille ole. Itse vastaan, että vasemmainen kaista ei ole moottoritiellä ajokaista, vaan ohituskaista. No joku tähänkin toteaa, että varsinainen moottoritiehän alkaa lahdentiellä vasta paljon kehä ykkösen liittymän jälkeen ja ennenhän saa ajaa vasenta kaistaa jne jne.

Autojen mielestäni tulee ajaa oikeimmaisella mahdollisella kaistalla, oli sitten moottoritie tai muu useampikaistainen tie. Autokoulut kaiketi opettavat, että "on oikeus ajaa vasenta kaistaa, paitsi moottoritiellä". Siksi usein ohittelenkin oikealta moottoritielläkin. Sinnekin näitä vasemman kaistan kunkkuja on alkanut valitettavan paljon pesiytymään. Sanokoon tieliikennelaki mitä tahansa!

Äänestä

Vasemmalla kaistalla voi ajaa aiva yhtä hyvin kuin oikealla kaistallakin. Varsinkin, jos molemmilla kaistoilla on tilaa ja kaksi autoa kulkee samalla nopeudella on jopa järkevää ajaa molemmilla kaistoilla, koska näin vältetään peräänajon vaaraa. Tämä koskee tietenkin ei moottoriteitä. Taajaman tuntumassa ja kaupungissa kaikkia kaitoja tulee käyttää tasaisesti, jotta liikenne soljuu ja risteykset eivät tukkeennu ns. "jonohännistä". Näissä asioissa voi käyttää ihan normaalia järkeä.

Äänestä

Joo, moottoritiellä on ajettava oikeanpuoleista kaistaa. Kehä I:llä esimerkiksi vasen kaista ei ole mikään ohituskaista.

Itse ajelen usein esim. välin Hki-Tampere lähes koko matkan vasenta kaistaa. Edellyttäen että takaa ei ole tulossa nopeampia. Jos on niin otan oikean kaistan siksi aikaa kunnes ovat päässeet ohi.

Miksikö näin? Koska minusta "turha" kaistanvaihtelu on haitallisempaa ja aiheuttaa enemmän riskejä kuin "turha" ohituskaistan käyttö. Ja kuluu se asfalttikin molemmilta kaistoilta tasaisemmin eikä niin että vasemman kaistan asfaltti on kuin uutta ja oikealle kaistalle ovat nastat syöneet urat joilla ratikkakin pysyisi.

Eniten liikenteessä ihmetyttävät ne "pilkkijät" ja puusilmät, joiden on joka ohituksen jälkeen palattava vasemmalle kaistalle vaikka seuraavaan ohituksee olisi aikaa vain muutamia sekunteja. Ja se aiheuttaa verenpaineen nousua kun sadesäällä joku ääliö koko ajan ohituksensa jälkeen tulee autonmitan päähän paskaa roiskuttamaan.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että yleensä ohituksen jälkeen ei tarvitsisi vaihtaa niin nopeasti takaisin omalle kaistalle, eli oikealle. Tietysti taustapeileihin kannattaa katsella!

    Entäpä sitten ne puusilmät, jotka aloittavat "ohituksen" Tampereelle mennessään ennen kehä III:sta, eivätkä päästä nopeampia ohi, koska itsekin luulevat ajavansa suurinta sallittua nopeutta. Ei viitsitä taustapeileihin paljoa katella.

    Kehä I:llä vasen ei ole varsinaisesti ohituskaista, mutta yksinkertaisempaa olisi jos vasenta käytettäisiin "nopeampaan" ajoon ja oikea olisi varattu niille, jolla ei ole niin kiire. Ruuhka on sitten erikseen ja sitähän kehällä kyllä riittää.

    Asia joka minusta on selvästi parantunut (ainakin pääkaupunkiseudulla) on se, että kaistanvaihdolle tilaa löytyy entistä paremmin. Tilaa löytyy kun vilkun vaan laittaa päälle. Kiilarit ja muut "opettajat", jotka ovat liikkeellä asenteella: "minä olin tässä ensi - vaihtaisit ajoissa kaistaa urpo", ovat onneksi vähentyneet!

    Oikealla ajaminen kunniaan!

    Äänestä

  • ihmettelen? kirjoitti:

    Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että yleensä ohituksen jälkeen ei tarvitsisi vaihtaa niin nopeasti takaisin omalle kaistalle, eli oikealle. Tietysti taustapeileihin kannattaa katsella!

    Usein näkee rekkojen "kisojakin" 3-tiellä, kun tie kehä III:n jälkeen muuttuu moottoritieksi: kiireisempi rekkakuski kiihdyttelee ohituskaistaa 90 km/t raskaammassa lastissa olevan rekan ohi, joka kulkee vain 80 km/t lievässä ylämäessä. Ja ohittavan rekan taakse ehtii syntyä pieni jono henkilöautoilijoita ja kevyitä paniikkijarrutuksiakin saattaa esiintyä kun luullaan että nyt päästään jo moottoritienopeuksiin...

    Äänestä

  • ihmettelen? kirjoitti:

    Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että yleensä ohituksen jälkeen ei tarvitsisi vaihtaa niin nopeasti takaisin omalle kaistalle, eli oikealle. Tietysti taustapeileihin kannattaa katsella!

    Entäpä sitten ne puusilmät, jotka aloittavat "ohituksen" Tampereelle mennessään ennen kehä III:sta, eivätkä päästä nopeampia ohi, koska itsekin luulevat ajavansa suurinta sallittua nopeutta. Ei viitsitä taustapeileihin paljoa katella.

    Kehä I:llä vasen ei ole varsinaisesti ohituskaista, mutta yksinkertaisempaa olisi jos vasenta käytettäisiin "nopeampaan" ajoon ja oikea olisi varattu niille, jolla ei ole niin kiire. Ruuhka on sitten erikseen ja sitähän kehällä kyllä riittää.

    Asia joka minusta on selvästi parantunut (ainakin pääkaupunkiseudulla) on se, että kaistanvaihdolle tilaa löytyy entistä paremmin. Tilaa löytyy kun vilkun vaan laittaa päälle. Kiilarit ja muut "opettajat", jotka ovat liikkeellä asenteella: "minä olin tässä ensi - vaihtaisit ajoissa kaistaa urpo", ovat onneksi vähentyneet!

    Oikealla ajaminen kunniaan!

    " Tilaa löytyy kun vilkun vaan
    laittaa päälle."

    Jos joku ajoissa vilkuttamalla pyytää kaistaa, niin sen myös saa (minulta).

    Eniten ottaa kaaliin ne kaikki "livahtelijat", jotka kyttää sopivaa väliä ja pujahtaa
    väliin.

    Äänestä

  • Sehän se vasta ärsyttää, kun takaa tulee joku vasenta kaistaa pitkin hieman itseä nopeammin, jos itse samalla saavuttaa hitaammin meneviä. Käytetään sitä vasenta pelkästään ohitukseen, jooko?

    Siitä olen kyllä samaa mieltä, että ei tarvi keulaa hipoen palata oikealle tai tunkea pieniin väleihin.

    Äänestä

  • PRS kirjoitti:

    " Tilaa löytyy kun vilkun vaan
    laittaa päälle."

    Jos joku ajoissa vilkuttamalla pyytää kaistaa, niin sen myös saa (minulta).

    Eniten ottaa kaaliin ne kaikki "livahtelijat", jotka kyttää sopivaa väliä ja pujahtaa
    väliin.

    Useimmiten niihän on pakko tehdä, koska jos vähänkään 'kanssa-autoilija' huomaa että joku haluaa väliin joka on hänen edessään hän tekee kaikkensa jottei siihen pääse...

    Äänestä

  • ööö kirjoitti:

    Sehän se vasta ärsyttää, kun takaa tulee joku vasenta kaistaa pitkin hieman itseä nopeammin, jos itse samalla saavuttaa hitaammin meneviä. Käytetään sitä vasenta pelkästään ohitukseen, jooko?

    Siitä olen kyllä samaa mieltä, että ei tarvi keulaa hipoen palata oikealle tai tunkea pieniin väleihin.

    Ja sehän vasta todella ärsyttää kun joku lähtee oikealta kaistalta ohittamaan rekkaa 3 km/h nopeuserolla. Eli kelataan se vauhti jo valmiiksi kohdalleen siellä oikealla kaistalla ennen siirtymistä ohituskaistalle ennakoiden se tuleva ohitustarve. Mitä pienitehoisempi auto, sen tärkeämpää edellämainittu on. Välillä tosiaan tuntuu että joka toinen kuski tuijottaa tietä n. 30 metriä keulan edessä eikä katsele yhtään pidemmälle. Vaikka moottoritiellä edessä ajaisi traktori 300 metrin päässä niin silti pitää ohituksen jälkeen muutamaksi sekunniksi palata oikealle kaistalle. Sitäkö ajat takaa? Käytetään sitä ajorataa järkevästi. Ei pilkuntarkasti lainpykäliä noudattaen vaan siten että liikenne on mahdollisimman sujuvaa ja haittaa, ärsytystä ja vaaratilanteita aiheutuu muille tienkäyttäjille mahdollisimman vähän.

    Edellinen autoni oli kauppakassi 40 kW:n koneella ja sillä todellakin oppi ennakoinnin ohittamisessa. Ja kun sen oppi niin silläkään ei ollut mitään vaikeuksia ohittaa kunhan rekkoja ei ollut montaa peräkkäin.

    Äänestä

Joo, moottoritiellä on ajettava oikeanpuoleista kaistaa. Kehä I:llä esimerkiksi vasen kaista ei ole mikään ohituskaista.

Itse ajelen usein esim. välin Hki-Tampere lähes koko matkan vasenta kaistaa. Edellyttäen että takaa ei ole tulossa nopeampia. Jos on niin otan oikean kaistan siksi aikaa kunnes ovat päässeet ohi.

Miksikö näin? Koska minusta "turha" kaistanvaihtelu on haitallisempaa ja aiheuttaa enemmän riskejä kuin "turha" ohituskaistan käyttö. Ja kuluu se asfalttikin molemmilta kaistoilta tasaisemmin eikä niin että vasemman kaistan asfaltti on kuin uutta ja oikealle kaistalle ovat nastat syöneet urat joilla ratikkakin pysyisi.

Eniten liikenteessä ihmetyttävät ne "pilkkijät" ja puusilmät, joiden on joka ohituksen jälkeen palattava vasemmalle kaistalle vaikka seuraavaan ohituksee olisi aikaa vain muutamia sekunteja. Ja se aiheuttaa verenpaineen nousua kun sadesäällä joku ääliö koko ajan ohituksensa jälkeen tulee autonmitan päähän paskaa roiskuttamaan.

Äänestä

..että nämä vasenta kaistaa jurruttavat ovat niitä idiootteja, jotka protestoivat hieman kovempaa (eli tajuavat mittarivirheen) ajavia siitä kun he "rikkovat liikennesääntöjä", eivätkä itse tajua rikkovansa niitä.

Kunhan saan sen maasturin laitettua niin kolistelen vahingossa noiden urpojen perään, niin alkavat oppia ;)

Äänestä
  • ...kun sitä pitää laittaa? Ja tuleeko koskaan siihen kuntoon, että sillä mitään kolistellaan? Omaa vesipumppua ei lasketa.

    Äänestä

  • maasturissa... kirjoitti:

    ...kun sitä pitää laittaa? Ja tuleeko koskaan siihen kuntoon, että sillä mitään kolistellaan? Omaa vesipumppua ei lasketa.

    ..kun kypsähdin yhteen kusipäähän joka tuli joka helvetin aamu kolmion takaa kuin olisi etuajo-oikeutettu, mutta eipä ole liikkunut pariin viikkoon muuta kuin pyörätuolilla.. otti opiksi ja onpi yksi törppö vähemmän.

    Äänestä

No Volvistit ne ajavat, koska olemme parempia ja autot meillä kulkevat.

No vitsivitsi....

Äänestä
  • Ite en aja volvolla mutta niin se näyttäis oikeastikin olevan...

    Äänestä

aina pitää valita liikennevaloissa tyhjä kaista.
Sitten kun valot vaihtuu, korötellään kuitenkin samaa vauhtia kuin vieressä menijä. Jos ei ole kiire eikö sen kaistan voisi jättää vapaaaksi??
Myöskin ihmetyttää tää kiireettömyys: ei ole mitään kiirettä kun lähestytään vihreitä valoja, valojen kuitenkin vaihduttua punaiselle päästetään surutta läpi???? Kun ei ole kiire seisotaan sitten joka perk. valoissa.

Äänestä

ajaa oikeaa kaistaa ellei kyseessä ole moottoritie, jossa vasenkaista on ohituskaista. Reittejä suuniteltaessa ainakin itse valitsen kaistan josta pääsen helpoiten haluamalleni alueelle, näin vältyn turhilta kaistan vaihdoilta. esim jos aion ajaa erottajalle tiedän jo paljon ennen risteystä kummalla kaistalla minun maskulla kannattaa ajaa.

Äänestä
  • Niinpä - ja ryhmittyminen kannattaa aloittaa mieluiten jo kehä III risteyksestä heti kohta Klaukkalan jälkeen - siihenhän konetie päättyy! Sitten voikin körötellä vasenta kaistaa ihan sinne Erottajalle asti.

    Anteeksi provokatiivinen aloitus, mutta en ymmärrä mikä siinä kaistanvaihdossa on niin vaikeaa. Vilkku päälle ja tilaa löytyy. Kyllä nykyään enemmistössä ovat ne, jotka antavat tilaa. Eikä tarvitse kiilata.

    Äänestä

Siksi, että määrätyssä ajassa ajaen liikkuu x-määrä autoja kilometrin matkan yhtä kaistaa ajaen ja kahta kaistaa ajaen kaksinkertainen määrä, sekä jos kaistoja on enemmän jopa kolmin- ja nelinkertainen automäärä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihmettelen? kirjoitti:

Miksi suuri osa autoilijoista ajaa monikaistaisella tiellä vasenta kaistaa, vaikka ei ole kääntymässä/ ohittamassa.

Esimerkiksi lahdenmoottoritiellä, jossa nykyään on Porvoontiestä alkaen 3 (tai jopa 4 kaistaa)kohti kaupunkia, tungetaan surutta kohti keskikaistaa tai jopa kaistojen yli vasemmalle.

Helsingin keskustassa on monessa paikassa useampi kaistaisia katuja ja niilläkin ajellaan vasenta laitaa. (Joukkoliikenne kaistat eivät ole käytössä iltaisin/ vkl:sin.)

Käsittääkseni liikennesääntöjen mukaan autoa pitäisi aina ajaa oikeassa reunassa/ kaistalla. Onko se sääntö aivan unohtunut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu