Noin kerran kuukaudessa olen herännyt siihen, kun alapäätä jännästi pakottaa ja siellä sykkii. Se tuntuu hyvälle ja reisien yhteen puristaminen voimistaa hyvänolon tunnetta. Aina kun herään tähän tunteeseen, ei pissalla käynti onnistu ainakaan puoleen tuntiin, sillä paikat ovat jotenkin tukossa. Yleensä kylmällä vedellä huuhtelu ja pinnistely sitten lopulta auttaa. Todella inhaa, varsinkin jos on kauhea hätä!
Vasta nyt, vuosien kuluttua, sain ahaa elämyksen, että sehän onkin itse Orgasmi, joka minua on kiusannut. Siitäkin huolimatta, etten koskaan noina hetkinä muista katselleeni seksiunia. Mutta siis, nykysin saan aivan samanlaisen tunteen, kun klitoristani ärsytetään riittävän pitkään joko sormin tai nuolemalla. Ejakuloin myös herkästi.
Mutta se asia, jota tässä ihmettelen, on näiden pienten orkkujen jatkuvuus. Eli kun niitä vaan tulee ja tulee, vaikkei enää edes ajattelisi seksiä! Esim. kun klitoriksen hyväily lopetetaan ja vaatteet puetaan päälle ja jatketaan vaikka kotitöitä, niin ainakin puoli tuntia näitä pikku orkkuja tulee aivan itsestään! Ne tulevat noin parin minuutin välein ja kestävät muutamia sekuntteja. Näin siis arviolta, aikaa en ole ottanut. Kun puristan reidet yhteen, niin tuntuu niin hyvälle, että joskus on pakko voihkaista. Uskomatonta! Hauskaa, mutta ahdistavaa, kun niitä ei hallitse yhtään.
Onko muilla vastaavia kokemuksia?

Vastaukset 2
Vanhimmat
eli saan ite tyydyttämällä niitä orkkuja 10s-1min.välein vaikka monta tuntia,jos paikat kestää...siis kunto,sillä se on aika kovaa lihastyötä...=D Mutta hauskaa ja joskus ei vaan pysty lopettamaan millään,niin hyvältä se tuntuu ainavaan uudelleen.Mutta mulla kyllä loppuu ne siihen kun ite lopetan ja puen,ei itekseen tuu kun joskus unissa...
Kuullostaapa kivalta... meillä mieshillä on kyllä tylsempää... Mutta olis se ihana leikitellä vaikka koko päivä murun kaa joka noin sit reagois...