Hallituksen surkea ilmastostrategia

Vanhasen hallitus tukee sähkönkulutuksen kasvua , ei suinkaan sähkön säästöä , mikä on ainut kestävän kehityksen mukainen toimintamalli.
Jos Vanhasen hallitus haluaisi todella , että sähkön ja muun energian kulutus laskisi , toimintamallit olisivat aivan toiset.
Hallituksen tulisi tukea voimakkaasti , myös rahallisesti , tavallisia kansalaisia energiaa säästäviin ratkaisuihin. Nyt tuet ohjaantuvat ainoastaan yrityksille ja maataloudelle.
Vanhasen energialaskun maksajaksi on joutumassa taas kerran tavallinen kansa ,ja hyödyn korjaavat yritykset ja maataloustuottajat.
On todella uskomatonta että VIHREÄT käänsi kelkkansa energia-asioissa päästyään hallitukseen.
080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Vaari maalta kirjoitti:

Vanhasen hallitus tukee sähkönkulutuksen kasvua , ei suinkaan sähkön säästöä , mikä on ainut kestävän kehityksen mukainen toimintamalli.
Jos Vanhasen hallitus haluaisi todella , että sähkön ja muun energian kulutus laskisi , toimintamallit olisivat aivan toiset.
Hallituksen tulisi tukea voimakkaasti , myös rahallisesti , tavallisia kansalaisia energiaa säästäviin ratkaisuihin. Nyt tuet ohjaantuvat ainoastaan yrityksille ja maataloudelle.
Vanhasen energialaskun maksajaksi on joutumassa taas kerran tavallinen kansa ,ja hyödyn korjaavat yritykset ja maataloustuottajat.
On todella uskomatonta että VIHREÄT käänsi kelkkansa energia-asioissa päästyään hallitukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu