LUPAUS PYHÄSTÄ HENGESTÄ
Apt. 1:1-5
--
1:1 Edellisessä kertomuksessani kirjoitin, oi Teofilus, kaikesta, mitä Jeesus alkoi tehdä ja opettaa,
1:2 hamaan siihen päivään asti, jona hänet otettiin ylös, sittenkun hän Pyhän Hengen kautta oli antanut käskynsä apostoleille, jotka hän oli valinnut,
1:3 ja joille hän myös kärsimisensä jälkeen moninaisten epäämättömien todistusten kautta osoitti elävänsä, ilmestyen heille neljänkymmenen päivän aikana ja puhuen Jumalan valtakunnasta.
1:4 Ja kun hän oli yhdessä heidän kanssansa, käski hän heitä ja sanoi: "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan odottakaa Isältä sen lupauksen täyttymistä, jonka te olette minulta kuulleet.
1:5 Sillä Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä, ei kauan näitten päivien jälkeen."
--
Apostolien Teot on kirjoittanut pakanakristitty lääkäri Luukas Teofilius-nimiselle henkilölle. Hän viittaa alussa ”edelliseen kirjoitukseensa” (1).
Tällä hän tarkoittaa kirjoittamaansa evankeliumia, jonka hän oli myös osoittanut Teofilukselle (Luuk. 1:1-4).
Evankeliumissaan Luukas käsittelee Jeesuksen opetuksia ja hänen maanpäällistä elämää ja tekoja (1).
Apostolien Teoissaan Luukas kertoo evankeliumin voittokulusta Jerusalemista Roomaan.
Saamme arvokasta tietoa siitä, miten kristillinen kirkko syntyi muutamina vuosikymmeninä Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen.
--
Luukas kertoo evankeliuminsa lopussa, kuinka vaikeata opetuslasten oli uskoa Jeesuksen elävän. (3). Erikoisesti Tuomaan oli vaikea usko tämä todeksi (Luuk.24:36-46, Joh. 20:24-29).
40 päivän aikana Jeesus ilmestyi heille ennen taivaaseenastumistaan.
Jeesus kehoitti opetuslapsiaan jäämään Jerusalemiin odottamaan Pyhän Hengen vuodatusta, jonka Hän oli luvannut lähettää mentyään Isän luo taivaaseen:
”Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän” (Joh .16:7).
Jumalan tahto on, että jokaisessa syntyisi ja vahvistuisi usko Jeesukseen Kristukseen.
Tämä voi toteutua Pyhän Hengen kautta Apostolien Tekojakin lukiessamme.
Jeesus kuoli ristillä sovittaakseen meidän jokaisen synnit, niin sinun kuin minunkin.
--
1. Jumala, anna Henkesi, on hänet
oma Poikasi luvannut uskoville.
Me rukoilemme sinua:
Lähetä Henki taivaasta
kaikille kaipaaville.
6. Jos Herran armoon pakenet
ja hylkäät tiesi syntiset,
niin riemu taivaan täyttää.
Kun Henki meidät puhdistaa,
hän sydämemme uudistaa
ja työssään meitä käyttää.
(Virsi 118:1,6).
Lupaus Pyhästä Hengestä (Apt. 1:1-5)
1
128
Vastaukset 1
Apt.1:4 "Ja kun hän oli yhdessä heidän kanssansa, käski hän heitä ja sanoi: "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan odottakaa Isältä sen lupauksen täyttymistä, jonka te olette minulta kuulleet".
--
Jotkut ymmärtävät, että opetuslapset saivat Hengen jo silloin, kun Jeesus puhalsi heidän päälleen (Joh.20:21-23).
Jeesuksen "puhaltaminen" oli vain lupaus tulevasta, koska Jeesuksen oli ensin
"mentävä pois" ennenkuin lähettäisi Hengen (Joh.16:7).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1641703Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1541300Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset219936- 71877
- 55776
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus63737- 46735
- 89701
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt198637- 52592