Kiinassa paljastui ennätysmäinen pyramidihuijaus

Kiinassa paljastui ennätysmäinen pyramidihuijaus

Kiinassa on paljastunut pyramidityyppinen nettihuijaus, joka on omassa luokassaan kenties suurin historiassa. Lankaan meni 170 000 ihmistä noin 140 miljoonan euron edestä. Samantyyppisiä pienempiä huijauksia on nähty Kiinassa satoja.

Kiinan valtionmedian mukaan poliisi on maan itäosissa paljastanut nettihuijauksen, jota markkinoitiin nimellä Swiss Mutual Fund, kertoo uutistoimisto Reuters. Asian tiimoilta on nostettu syyte kahta miestä vastaan.


Kiinassa hajotettu 600 pyramidihuijausta

Huijauksessa jokainen "sijoittaja" laittoi mukaan 8000 juania eli noin 800 euroa. Rahaa antaville luvattiin, että 30 kuukauden kuluttua rahat saisi takaisin huikealla 5200 prosentin korolla, eli 52-kertaisesti. Takaisin olisi maksettu huimat 41 600 euroa.

Kyseessä oli kuitenkin perinteinen pyramidihuijaus. Alussa mukaan lähtevien sijoittajien voitot rahoitettiin uusien sijoittajien maksamilla rahoilla. Joukko laajeni koko ajan, ja rahamäärät kasvoivat. Lopulta pyramidihuijaus kaatuu, ja huijarit käärivät suuret voitot.

Tapaus on Reutersin mukaan jatkoa poliisin kampanjalle, jossa on paljastettu noin 600 huijausta. Yhteensä huijauksissa on pyörinyt rahaa noin 170 miljoonaa euroa. Pidätettyjä on Kiinassa ollut Reutersin mukaan jo 3300.
3708
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eräälle suurliikemiehelle Suomen Turussa yritettiin kaupata Kheopsin pyramidia. Se olisi sijoitettu Turkuun Moven pääkonttoriksi.
Terävävainuinen liikemies onneksi viime tipassa tajusi asian ja tunkkien rahat säästyivät Thaimaan projektiin *huh*

Äänestä

Samantapaista sijoitusta kaupattiin mullekkin, ihan täällä suomessa. Olisi tosin pitänyt pistää vähintään 3000Euroa. Joku klubi se oli, en muista nimeä, oli vähän kiire jatkaa matkaa ni en joutanu jäämään kuunteleen sitä esitystä.

Äänestä
  • Sen nimi oli networks.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ossoo ne! kirjoitti:

Kiinassa paljastui ennätysmäinen pyramidihuijaus

Kiinassa on paljastunut pyramidityyppinen nettihuijaus, joka on omassa luokassaan kenties suurin historiassa. Lankaan meni 170 000 ihmistä noin 140 miljoonan euron edestä. Samantyyppisiä pienempiä huijauksia on nähty Kiinassa satoja.

Kiinan valtionmedian mukaan poliisi on maan itäosissa paljastanut nettihuijauksen, jota markkinoitiin nimellä Swiss Mutual Fund, kertoo uutistoimisto Reuters. Asian tiimoilta on nostettu syyte kahta miestä vastaan.


Kiinassa hajotettu 600 pyramidihuijausta

Huijauksessa jokainen "sijoittaja" laittoi mukaan 8000 juania eli noin 800 euroa. Rahaa antaville luvattiin, että 30 kuukauden kuluttua rahat saisi takaisin huikealla 5200 prosentin korolla, eli 52-kertaisesti. Takaisin olisi maksettu huimat 41 600 euroa.

Kyseessä oli kuitenkin perinteinen pyramidihuijaus. Alussa mukaan lähtevien sijoittajien voitot rahoitettiin uusien sijoittajien maksamilla rahoilla. Joukko laajeni koko ajan, ja rahamäärät kasvoivat. Lopulta pyramidihuijaus kaatuu, ja huijarit käärivät suuret voitot.

Tapaus on Reutersin mukaan jatkoa poliisin kampanjalle, jossa on paljastettu noin 600 huijausta. Yhteensä huijauksissa on pyörinyt rahaa noin 170 miljoonaa euroa. Pidätettyjä on Kiinassa ollut Reutersin mukaan jo 3300.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu