Mitä mahdollisuuksia Suomella oikeastaan on vaikuttaa Europaan Unionissa?
Suomen mahdollisuudet vaikuttaa Euroopan Unionissa
meppifani
8444
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tietysti "pienet", kuten pienen kansan kohtalo aina on. Mutta, ne ovat joka tapauksessa suuremmat silloin kun ollaan mukana, kuten nyt on tilanne.
MITÄÄN KONGREETTISTA EI OLE SAATU AIKAAN,VAAN PELKKÄÄ MYÖNTYMISTÄ.PIENEN KANSAN ALEMMUUDEN TUNTO LOISTAA EUROOPASSA.PUHEET SUOMESSA EIVÄT VASTAA TEKOJA EUROOPASSA.
Ei ole mitään "Suomea", on EU.
EU:sta on joka tapauksessa Suomelle niin suurta hyötyä, että pelkkä mukanaolo siinä on jo huomattavasti tärkeämpää kuin vaikutusmahdollisuuksien olemassaolo tai olemattomuus.
Vaikka Suomen mahdollisuudet olisivat 0 %, EU-jäsenyys on säilytettävä hinnalla millä hyvänsä.
turvaboolikin on jo kyseenalainen
Suomen pitää mennä Natoon.
Älä usko ipulisteja. Ei Suomella ole mitään mahdollisuuksia.