Saman Katon alla osa 2, Rakkaat naapurit

Seuraavana päivänä äitini toi loput tavarat ja autoni, niin esittelin hänelle taloa ja kämppätoverini. ”Kuka siinä viereisessä huoneessa asuu?” äiti kysyi kun oli lähdössä. ”Ben Einst. Hän elelee omissa oloissaan”, kerroin. ”Okei. Mike muuten käski soittaa, jos on vaikeaa”, äiti totesi nauraen. ”Hän on pahempi kuin sinä”, sanoin myös nauraen. ”No kiitos vain, kulta. Pysy terveenä”, äiti käski ja suuteli poskelleni. ”Sinä myös”, sanoin ja katsoin kuinka äiti nousi junaan. Vilkutimme vielä ja sitten juna jo lähtikin.

”Äitisi siis meni vai?” Sue kysyi kun saavuin kotiin. ”Jeps. Kenen keittiövuoro?” kysyin, koska vuoroja ei ollut vielä jaettu täysin. ”Leon. Huomenna minun”, Sue kertoi ja laittoi ponnarille. ”Oke. Ja tänään ruuan jälkeen työt?” ”Kyllä”, Sue vastasi ja lähti. Itse otin limun jääkaapista ja menin etupihalle istumaan. Helmitien tontit olivat suuria ja kaikissa taloissa oli isot pihat. Olimme Mian kanssa päättänyt lähteä joku päivä kukkakauppaan ostamaan pihalle kasveja.

Olin edellispäivänä tavannut osan naapureistamme, ja he tuntuivat todella mukavilta. Ja uteliailta. Helmitie vitosessa asui vanha pariskunta ja heidän lapsenlapsi, jonka vanhemmat olivat kuolleet auto-onnettomuudessa. Herra Matlock oli 70vuotias entinen sähkömies ja hänen vaimonsa oli 68vuotias ompelija. Heidän lapsenlapsensa, Helen, oli 15vuotias.
Helmitie kutosessa asui vilkas lapsiperhe Grey. Perheen isä Anton oli pankkiiri ja äiti Marylin oli kotiäitinä kotona. Heillä oli kolme lasta, Vivian 8vuotias, Charlie 6vuotias ja 3vuoias Simon, ja heidän lapsenvahdiksi ehdinkin jo lupautua.
Helmitie kasi… Vitosen, kutosen sekä ysin rouvat olivat kovia juoruilemaan ja kertoivat kasissa asuvan noin 35vuotias mies, joka poistuu harvoin kotoltaan. Naisten mukaan mies olisi kuuluisa kirjailija, joka halusi elää rauhassa. Tämmöisillä alueilla huhut kasvavat nopeasti, joten en vaivaisi kasin miehen mysteerillä päätäni.
Helmitie ysissä asui neiti Saker, joka oli vanhapiika, joka opetti lähistön lapsia soittamaan pianoa. Kympissä asui nuoripari Wood, jotka olivat toissa vuonna mennyt naimisiin, ja heillä oli oma asuntoyritys.
Helmitie yksi, kaksi, kolme ja neljä olivat tyhjillään. Ykkösen, kolmosen ja nelosen omisti sama mies, ja hän odottaa kuulemma tonttien arvonnousua, jotta voisi myydä ne kalliilla hinnalla. Kakkonen oli joutunut tulipaloon, ja sitä edelleen remontoitiin. Kakkosessa oli asunut pariskunta, ja talon rouva oli kuollut palossa, joten mies aikoi myydä remontin jälkeen talon pois.

”Hei Jen”, rouva Matlock tervehti tullessaan talostaan. ”Hei”, sanoin ja menin tien toiselle puolelle. ”minulla on teille nuorille pieni lahja. On erittäin mukavaa saada tännekin uutta verta. Olettehan sitten kunnolla?” rouva kysyi ja iski silmää. Samalla hän ojensi minulle kuivakakun. ”Kiitos. Ja kyllä me olemme kunnolla”, vakuuttelin hymyillen. ”Äitisi on siis latino?” rouva kysyi. ”Juu. Äiti tapasi isäni jo lukiossa, ja vikana vuonna hän odottikin jo minua. Syntymäni jälkeen he menivät naimisiin ja saivat veljeni Miken”, kerroin hymyillen. ”Entä opiskeletko vielä?” ”Valmistauduin 19vuotiaana lukiosta, ja valmistuin se jälkeen liikunnan opettajaksi.” ”Ja olet läheisen koulun opettaja?” ”Kyllä, sekä lentopallon seuran päävalmentaja”, kerroin. ”Erittäin hyvin tiedät mitä haluat elämältäsi”, rouva sanoi ja iski silmää taas. ”Juuri niin”, sanoin, vaikkakin syvällä sisällä velloi, etten tiennyt. ”Sehän on hieno asia. Helen on varmasti yksi oppilaistasi”, rouva totesi ja hymyili lempeästi. ”Ehkäpä. Saa nähdä”, vastasin ja hymyilin myös. ”Mutta nyt minun täytyy mennä asioille. Hyvää päivän jatkoa, ja sano muillekin terveisiä”, rouva totesi ja lähti.
_________________________________________________
Tämä on Jefin kirjoittama, ja jos joku väittää omakseen, ei kunnian kukko laula...

Ps. Anteeksi että kesti melkein kuukausi saada tänne... ollut hieman kiireitä....

4

348

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei olisi....

      tarvinnut pitää ollenkaan mitään kiirettä, oltais me varmaan jaksettu vieläkin oottaa......

      • Jos olet niitä joita ei voisi vähempää kiinnostaa nämä jutut, niin miksi kommentiot? vai oletko vain ystävällinen?
        Uskoisimpa ettet tule vastaamaan, mutta oli vain pakko laittaa viestiä...


    • ...anteeksi;

      vaikka sanotaan, ettei hyvää odota koskaan liian kauan, oli tämän toisen jakson odotusaika kyllä aika pitkä. Mutta se on sitten kuitenkin NIIN hyvä ja mielenkiintoinen, että se korvasi odotuksen tuskan!

      Tekstisi soljuu vetävästi eteenpäin, kerrot henkilöistäsi osuvan kuvaavia seikkoja ja tyylisi pitää lukijan otteessaan alusta loppuun...

      Onpa hienoa, että laitoit taas jakson luettavaksemme tänne huuhaalle; itsekin olen nimittäin ollut niin kiireinen, etten ole ehtinyt vierailemaan kotisivuillasi pitkään aikaan,

      t. ystäväsi Jason

      • No... kiitos kun sain anteeksi, yritän tästä lähtien pitää itteni kurissa ja laittaa tasasemmin... mutta on myös se ongelma, koska juonessa on niin paljon juonenkäänteitä, niin ei jaksa aina kirjottaa, ja vihkokin loppuu pian kesken.. voi voi minua. Mutta onneksi on noin 7viikon loma edessä, niin silloin tulee tekstiä ;)

        Huuhaalle laittelen mieluusti, sillä monet haluavat kommentoida tekstejäni, eikäs e onnistu täysin omilla sivuillani, joten tänne vain kommenttia, hyvä että huonokin käy... :)

        terkkuaj sinne. toivoo Jef


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      3050
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      71
      953
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      42
      827
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      69
      766
    5. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      637
    6. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      43
      559
    7. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      49
      536
    8. Harvinaisin persoonallisuustyyppi

      Vihdoin löytyi selitys sille mitä olen. En olisi uskonut että löytyisi. Signs You Are the Rarest Personality Type o
      Sinkut
      80
      475
    9. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      470
    10. Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri

      Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.
      Ikävä
      82
      461
    Aihe